2. kesäkuuta 2014

Masa juurtunut kukkaroon...

Mulla olis ollu tulevana viikonloppuna järjestyksenvalvontakeikka erään suht nimekkään firman alla. Tänä aamuna kumminkin tuore pankkikortti päätti olla toimimatta-ja koska kyseessä on veemäinen pankki, joka haluaa muutaman kuukauden ensin seurata rahan tulemista ennen kuin saan verkkopankkitunnuksetkaan, en voi edes tehdä tilieni välistä siirtoa. Käyttötilillä on tällä hetkellä about 3e ja kaikki mahdolliset lainat kavereilta/porukoilta sossut kattoo tuloiksi-ja vähentää seuraavasta toimeentulotuesta. Niin, eihän niitä velkoja koskaan tarviskaan maksaa takaisin...

Kaiken jaarittelun jälkeen tilanne nyt vaan on se ettei mulla yksinkertaisesti ole varaa viikonlopun työmatkakuluihin ja kun asiallisesti asiasta työnantajalle ilmoitin, vastaus kuului kutakuinkin että katsellaan voidaanko lupa perumiseen antaa. Viimeinen perumispäivä kun oli jo viime kuussa.
Toki mä tiedän lainsäädännöt siitä miten monta järjestyksenvalvojaa on oltava tiettyä osallistujamäärää kohtaan ja tiedän senkin, että näin lyhyellä varoitusajalla mun tilalle ei välttämättä ketään saada.

Vaan onpa se silti rahaksi vaikea muuttua. Sossu ei nopeuta ttt:n päätöstä vaikka kuinka kiukuttelisi, pankki ei luovu periaatteistaan. Porukoilta on turha kysyä; on asuntolainaa ja edellisiäkin velkoja maksamatta takaisin. Oikeastaan velkaa on kaikille keneltä voisi rahaa lainata...
Ja menojahan toki olisi rutkasti muitakin kuin työmatkakulut. Vuokra, puhelinlasku, nettilasku, vakuutukset, veljentytön rippilahja, ne jo mainitut aiemmat velat,... *huokaus*


Viime viikon miniloma Porissa oli enemmän kuin tarpeen. Hetkeksi sai unohtaa tämän kiduttavan velkahelvetin...

2 kommenttia:

  1. Sossu katsoo tuloksi tulot vain 20€ ylittävältä osuudelta, eli 20€ on 0€ ja 21€ on 1€. *winkwink*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarviipa tarkkailla tuota, en ole huomannut ennen...

      Poista