Viime yöhön saakka olin lähes varma, ett oon kaikesta huolimatta raskaana. Oikeastaan salaa toivoin olevani. Olin kenties katkera, kun mä en saa olla perhe vaikka kovasti jo haluisin ja esim. kirpparilla käydessä kitisevimmässäkin kakarassa oli jotain mikä korvensi mun sisintä.
Sanoisin etten stressaa paljon, mutt sillon kun aihetta on, saatan viikonkin elää lähes sietämättömässä stressitilassa. Stressi loppuu vasta kun on tarpeeksi monta huonosti nukuttua yötä takana-ja kun saan mahani taas toimiin.
Viime yön vatsan väänteet oli kamalia ja aamuyön nukahtamiseen asti piiskasin itteeni mm. yllä mainitulla biisillä. Aamulla herätessä asiat oli taas asettunu oikeisiin mittasuhteisiin ja olo oli helpottunu. Elämä jatkuu.
Raskaustestin aika on parin viikon päästä, mutt enään en stressaa tulosta. Raskaana olo on loppuen lopuks todella epätodennäköistä, lottovoiton luokkaa. Ja jos niin kumminkin käy, toivon että jälkikasvun pitäminen muodostuu kaikkien osapuolten yhteiseks mielipiteeks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti