Pari yötä on menny nyt niin sanotusti pipariks. Toissa yönä en nukkunu ollenkaan, en ehtiny sänkyyn saakka kun oli tekemistä. Kirjotin yli puoleen yöhön näyttösuunnitelmaa, askartelin joulukortit (eilenhän oli viimenen päivä kun ne lähti sillä 0,60e postimerkillä...), tein siskolle joululahjan ja paketoin lahjoja. Neljän viiden aikaan katoin kelloo ja totesin ettei pariks tunniks kannata enään nukkuun mennä.
Eilen illalla ajattelin ottaa "vahingon" takas ja mennä ajoissa nukkuun. Kaheksan aikaan kotiuduin työpaikan pikkujouluillalliselta ja piti ihan vaan nopeesti soittaa kaverille. Nopeus on suhteellista, mutta puhelu kesti reilu 6h...
Jotenkin on vaan...hämmentävää kuinka asioita yhtäkkiä onkin niin paljon oikeesti kerrottava toiselle. Tai kuinka paljon toisella on kerrottavana niitä mulle. Asiat vieläpä oli sellasia mitä ei ehkä ihan jokaiselle vastaantulijalle kerrota, niin hyvässä kun pahassa. Vaikka vähän on tullu nukuttua, oon tällä hetkellä onnellinen. Ehkä onnellisempi kun aikoihin.
Onnellisuus ei johdu myöskään siitä, että tänään on työssäoppimisen viimenen päivä. Kymmenen viikkoo on menny nopeesti, ehkä vähän liiankin nopeesti. En voi sanoa kaipaavani kouluun, mutta kaipaan jollain tavalla omaa elämääni takaisin. Aikaa itselle ja sille mistä saan voimia. Onneksi kohta on joulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti