En mä rohkea oo, enkä kuolematon...

Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.

Välillä tuntuu etten voi yhtään ite vaikuttaa siiheen keneen ihastun. Tunteet vaan tulee eikä ne aina oo samaa mieltä järjen kanssa. Kärjistetysti sanoen sitä ihastuu vääriin ihmisiin väärään aikaan...

Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.

Tiedostan kaipaavani eniten just fyysistä läheisyyttä yksin asuessani/eläessäni. Joidenkin ihmisten kohdalla oon joutunu vähän pelkäänkin toisen voimakkuutta, sitä satutetaanko mua tai pääsenkö tilanteesta pois sitä halutessani.

Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

Kun en oo jonkun seurassa, en oikein osaa ajatella muuta. Ahdistun tosi nopeesti, jos viesteihin tms. ei tuukaan vastausta, jos mulla on asiaa enkä koe että toinen kuuntelee. Seurassa osaan olla onnellinen ja hetkiä sen jälkeen, mutta piakkoin alan miettiin jo koska tavataan seuravaan kerran.

En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.

Muiden ollessa täysin vastaan ja pitäen mua tyhmänä yms, yks kaveri muistutti elämän rajallisuudesta. Siitä että täällä eletään vaan kerran ja siitä kerrasta pitää ottaa kaikki ilo iri. Miks tavallaan välittää muiden mielipiteistä, jos ite on onnellinen?

Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.

Joskus hetkellinen unohtaminen onnistuu-kunnes tavataan seuraavan kerran. Sama prosessi alkaa taas sillon alusta, on vaikea edes lähteä tilanteesta.

Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.

Kuulostaa ehkä jo sairaalta tai ainakin vampyyrilta. Kyllä tästäkin yli päästään, unohdetaan kun seuraava löytyy. Eihän sitä loputtomasti voi kuolata jonkun perään, eihän?

En enää tunnista itseeni tuosta,
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

Miks mun tän syksyn ihastukset on kaikki lähennelly 30v. Mihin katosi se tyttö joka antoi oman ikäisilleenkin tilaisuuden, tyytyi vähään eikä vaatinut kaikkea heti?

Oikeastaan mun piti julkaista tää postaus jo n. viikko sitten, mutta aikataulu ei antanu periks-ja nyt tilanne on kenties jo hiukan muuttumassa/muuttunut.

Oon tyytyväinen mikäli tekstissä viitattu ihminen tunnistaa itsensä-ja iloinen, että hän jaksaa olla mun tukena sillon kun muu maailma tuntuu kaatuvan ympäriltä. < 3