Väärä mies

Viimeisimmistä pikkujouluista silmäteräksi, ihastukseksi, jäi eräs (yllätys yllätys) kokkolalainen mieshenkilö. Mun oma hippienkeli... Paljon tuli keskusteltua eri aiheista ja koettua yhdessä uusia asioita. Mun käsityksen mukaan oli haaveita molempiin suuntiin. Haaveita yhteisistä kokemuksista joiden aika vielä tulisi.
Loppiaisena nähtiin viimeks. Mukavaa, arkista yhdessäoloa leffojen, ruuan laiton ja kirppistelyn parissa. Jokin kumminkin puuttui, kosketus ei enään tuntunut samalta kun edelliskerralla. Mä laitoin kaiken stressin piikkiin, kyllä se siitä ajan kanssa.
Tai sitten ei. Parin viikon hiljaiselon jälkeen herättelin keskustelua tapani mukaan omista fiiliksistä kertoen. Yllättäen, kaikesta aiemmasta huolimatta, vastaus oli ettei tästä tule mitään. Ei tule meitä, hyvä jos satunnainen seksi edes säilyy. Nähdään joskus, ehkä.


Miten tässä aina käy näin? Miten mä ikinä pääsen eroon menettämisen pelosta, kun viimeistään kuukauden päästä kuulen "kiitos, mutta ei kiitos"? Okei, myönnän että mulla on ongelmana esim. hyvinkin voimakas mustasukkaisuus-mutta eikö meissä kaikissa ole virheitä?...



P.S.
Kirjoitin tämän tekstin matkalla pohjoiseen. Nyttemmin miekkonen on avautunut ajatuksistaa, tilanteistaan, ja mä oon hyvin hämmentyny. En tiedä mitä mun pitäis tuntea, miten olla...