Menettämisen pelko

Mun elämässä kulkee hyvin vahvana mukana menettämisen pelko. Se, että en kelpaakaan tällaisena kun oon tai että joku läheinen menehtyy tms. Ketullekin asiaa taannoin pohdin, pelkoon kun ei ole mitään loogista syytä. Helposti tulee selitettyä, että oon menettänyt jo liikaa, mutta mitä mä oikeastaan olen menettänyt. En mitään.

Kaverishteita ei juurikaan ole ollut ala-asteen jälkeen-ja ne harvat (kuten Kettu ja Jonna) on jo vuosia kulkenut mukana. Kiitos siitä heille. Sukulaisista en oo menettänyt kun mummon ja kummitädin enkä juurikaan edes muista sitä aikaa kun he vielä elivät. En tiedä helpottuisko vai pahentuisko menettämisen pelko esim.parisuhteen myötä; epävarmuus pelottaa mutta suhteessa toisen merkitys vielä korostuu.

Okei, olen menettänyt Aatun-ensimmäisen gerbiilini. Tai oikeastaan oon menettänyt neljä gerbiiliä ja yhden käpiöhamsterin, mutta Aatu on ollut ainoa joka eli mun luona loppuun asti. Oon menettänyt kaksi sukulaista, joita oon alkanut kaipaamaan yhä enemmän elämääni. Oon menetänyt monta tilaisuutta, päästänyt käsistä monta hyvää hetkeä/alkua. Menettänyt ehjän perheen vanhempien eron myötä ja kodin itsenäistyisen myötä-enään en osaa selkeästi sanoa missä mun koti on tai ketkä mun perheesee varsinaisesti kuuluu.