Pahamaineinen sunnuntai

"...tää ei oo mun päivä, kaikki menee reisille
näytän mieltä muille vaik pitäs suuntaa peilille.."

 Pikku G-Päiviä vaan

Miks ihmeessä mä ees meen koko viikonlopuks äitille, kun tiiän ettei siitä tuu kun paha mieli. Tänä viikonloppuna sain patoutuville tunteille nimetkin: kateus ja mustasukkaisuus. Äiti on heilastellu toukokuusta asti erään miekkosen kaa ja niinä(kin) viikonloppuina kun mä olen kotiseudulla, yleensä perjantai-ilta menee äitin ollessa puhelimessa ja lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan miesystävä on meillä. Vaikka oonkin jo täysikänen, pärjään omillani, mieli tekis välillä huutaa: HALOO, TYTTÄRESI ON TÄÄLLÄ! Mutt en tee niin... Viikonloppuun mahtu muutamia erittäin ihania hetkiä mm. sen kuusituntisen aikana minkä näin kummityttöä lauantaina (pikkuneiti osaa jo kertoa värejä ja laskea kolmeen < 3), mutt postauksen nimestäkin päätellen keskityin ainoastaan tähän viikon päättävään sunnuntaihin.

Olin koko aamupäivän täpinöissä sillä olin sopinu treffit erään netissä tapaamani henkilön kaa (kuten jo viime viikolla postasin). Sovittuun kellon aikaan olin sovitussa paikassa, mutt jätkää ei näkyny. Vasta kun hän oli 20min myöhässä, tuli pahoittelu myöhästymisestä, olisi kuulemma vartin päästä paikalla. Noh, aattelin tän kerran kattoo asiaa läpi silmien ja pakkasesta huolimatta venailin ulkosalla. Lopultakin jätkä tuli mutta...paljastu ettei tämä osaa kehitysvammansa takia tuottaa ymmärrettäviä sanoja. Keskustele siinä sitten kun vastaus on eeeh, örrrh ,kaaaa tai joku muu vastaava tavu. Haaveet yhteisestä tulevaisuudesta mureni aika äkkiä...

Epäonnistuneitten treffien jälkeen äiti heitti mut tuttuun tapaan rautatieasemalle. Heti sinne saavuttua ett junaa sais venailla sellasen 10 min, hetken kuluttua saapumisaika siirty taas 10min eteenpäin, ja taas 10min. Tässä vaiheessa asia oli vielä ok eikä kauheesti haitannu sekään ett onnistuin TAAS meneen junan väärästä päästä sisään. Konduktöörin kanssa naureskeltiinkin, ett sujuu matka mukavasti kun kävelee 13 vaunua läpi. Totta kai kun junan lähtö oli puoli tuntia myöhästyny, niin vaihtoyhteyttä sai oottaa Riihimäellä-mukavan 40 minuuttia. Laskeskelin ajan kuluks, ett kokonaisuudessaan olis päässy nopeemmin henkilöautollakin Lahteen. Lopultakin taajamajunaan päästessä ja ruoka-ajan aikoja sitten ohi mentyä, tais siinä junassa muutama kyynelkin tipahtaa. Maailma tuntu välillä tosi julmalta...

VR-Venaa Rauhassa

Ja itse asiassa jo perjantaina tajusin, ett oon yksin asuessani nähny enemmän painajaisia kun ikinä yhteensä... Että hyvää yötä vaan!