Yks erikoisimmista asioista itessäni mihin oon nyt lähiaikoina kiinnittäny huomioo, on se kuinka kovasti haluisin viettää yön jonkun kanssa. Enkä nyt todellakaan tarkota mitään seksijuttuja. Mä koen olevani eniten oma itteni illalla just ennen nukkumaan menoo ja aamulla herätessä ja haluisin mahd.kumppaninkin näkevän nää hetket heti alusta asti ettei esim.puolen vuoden seurustelun jälkeen tuu yllätyksiä:
Ai,miten niin telkkarin valo häiritsee sua?
Miks aamulla pitää köllötellä?
Iltasin muutenkin ois aikaa sille toiselle, aikaa keskustella, tutustua ja aamullakin ois kivempi herätä jonkun vierestä. Kaipaan läheisyyttä, yhteisiä rutiineja ja sitä kun joku on oikeesti kiinnostunu mun tekemisistä, jonkun jonka seurassa vois olla täysin oma ittensä.
Jollain tasolla mä koen olevani suhderiippuvainen. Onhan se kiva seurustella, vaihtaa kaveria muutaman viikon jälkeen kun löytyy liikaa "vikoja", mutt oon saanu kantapään kautta kokee kuinka nopeesti sillä saa maineensa pilattua. Oon siis pystyny aina opiskelujen takia kaupunkia vaihtaessa huokasemaan helpotuksesta; uudessa kaupungissa kukaan ei tiiä mun taustoja ja oon voinu alottaa aina puhtaalta pöydältä. Toisaalta ei oo enään juuri ketään kelle vois kertoo henk.koht juttuja-ja nekin kenelle voi, juttu on aloitettava mahdollisesti vuosien takaa jotta kaveri ymmärtäis.
Tässä vaiheessa elämääni oon päättäny ettei mitään sekoiluja tuu enään. Alan suhteeseen vasta, kun oon täysin varma asiasta. Jokainen tietty määrittelee ite, mikä tekee suhteen, mutt mä voin ihan hyvin viettää öitä yhdessä ilman sen kummempaa seurustelua. Ja toisaalta, jos en pysty edes yökyläilyn vertaa luottamaan vastapuoleen, suhteestakaan tuskin tulis kannattava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti