Uskalsin kuun vaihteessa epäillä omaa motivaatiotani joulukalenterisysteemejä kohtaan-ja jälleen tarvii todeta, että tunnen itseni aika hyvin. Blogijoulukalenterissa parhaat biisit on jo käsitelty, juttuja saisi tästä eteenpäin vääntämällä vääntää eikä sellainen kyllä yhtään innosta. Oma joulukalenterini leffojen muodossa on sekin jäänyt; aina ei vain huvita, uni saattaa tulla tuntejakin suunniteltua aiemmin tai Netflix takkuilee. Välttämättä aina ei muuta kanavaa elokuvan katseluun ole kuin täbi ja jos sen kanssa seurustelu ei luonnistu, homma jää siihen. Ei ole varasuunnitelmaa-enkä aio niitä tehdäkään noin mitättömän asian (kuin yhden päivän elokuva nautinnon väliin jäämisen) takia tehdäkään. Ostin itselleni myös sellaisen joulukalenteriarvankin, mutta sinne se kotiin jäi, jonnekkin vaate- ja joululahjakasojen sekaan...
--------------------------------------------------------------------------------------------
Kuten edellisestäkin on pääteltävissä, mun usko jouluun on hieman kateissa. On menossa se pahin vaihe, kun toiselle vanhemmista joudun sanomaan ei kiitos. Ei, en tänä(kään) vuonna aattoa luonasi vietä. Kuten joka vuosi, haaveilin jälleen perhejoulusta, mutta en ajoissa tuntunut ymmärtävän ettei kahta peräkkäistä sellaista saa. Vanhempi veli on kutsuttu lastensa ja ex-puolison luo, nuorempi veli perheineen toisen puolen mummolaan. Vuoroin vieraissa, niinhän sitä sanotaan... Kuukauden jo kestänyt joululomailu alkaa turhauttaa ja vielä on edessä pitkät ja yltiösosiaalispakotteiset pyhät... Kolmisen viikkoa kouluun paluuseen ja siitä vielä muutama lisäviikko siihen, että saan pakata tavarani. Vielä liiankin monta viikkoa siihen, että pääsen purkamaan sisustusintoani uuteen kotiin, siihen että saan aloittaa elämäni pitkälti taas puhtaalta pöydältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti