Kolmisen viikkoa sitten mun aamu alkoi tavalla jolla ykskään aamu ei oo alkanu. Sanotaan nyt vaikka kauniisti että ihmisbiologiaa tarkemmin tutustuen... Näiden kolmen (stressaavan) viikon ajan mitkä odotin saadakseni mahdollisimman varman tuloksen raskaustestiin, palasin ajatuksissani useasti omaan lapsuuteen. Mitä kivoja juttuja muistan, mitä ikäviä. Mistä unelmoin-ja mitkä unelmat on toteutunu. Missä asuttiin, kenen kaa liikuin, millanen mun perhe oli. Paljon muistoja, niin hyviä kuin huonompiakin.
 |
| Testitulos 2.8.13 |
Omien kokemusten pohjalta pohdin millainen vanhempi haluun ite olla. Millaisia asioita haluan jälkikasvulleni opettaa, mitkä on niitä arvoja joita meidän perheessä kannatetaan. Mitä kokemuksia haluan tarjota pikkusille, onko niissä samoja mitä ite tein perheeni kaa pienenä. Mietin jopa valmiiks, miten voi hoitaa opintoni loppuun mikäli nyt oisinkin raskaana ollu-ja pidin itsestään selvyytenä että muutan "lapsen" isän kanssa samalle paikkakunnalle. Ei ehkä saman katon alle, mutta tarpeeksi lähelle jotta lapsi voi myöhemmin helposti oleskella molempien luona oman tahtonsa mukaan.
 |
| Haavekuva |
Vaikka elämää tulikin mietittyä tavallaan ihan uudelta kantilta, on ehkä ihan hyvä etten ihan vielä oo äidiks tulossa. Opiskelut on kesken eikä meillä isäehdokkaan kanssa oo tulevaisuutta yhdessä-jo pelkästään 15 vuoden ikäeronkin takia. Mulla meni aikaa myöntää se totuus, ettei mun masennus oo oikeesti siinä tasapainossa että jaksaisin suuria elämänmuutoksia. Noin suurta muutosta. Hoidetaan nyt siis aikuismaisesti opinnot loppuun ja terveys kuntoon, ja mahdollisesti hankitaan se jälkikasvu sitten parisuhteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti