Mulle sanottiin eilen,että mä elän aika erikoisessa yhteisössä. Niin... Eihän sitä ite välttämättä tuu ite ajatelleeksikaan miten ulkopuoliset näkee jotkut tilanteet. Eikä toisaalta tarvikaan koko ajan miettiä ulkopuolisten mietteitä mikäli itellä on hyvä olla. Jokaiselle on annettava oikeus elää omaa elämäänsä.
Käyty keskustelu juonsi ensinnäkin juurensa Ässään joka eräs ilta soitti mulle puol ysin aikaan ja pyysi keittään kahvii. Vaikka olin jo menossa nukkuun, sen verran jaksoin nousta ylös. Joku siinä ihmisessä vaan on mikä mua kiehtoo, jotain mistä saan voimia.
Seuraavana iltana murruin täysin. Tulin töistä kotiin, istuin sängylle ja kyyneleet alko vaan valuun. Sinänsä ilman mitään syytä, oon vaan väsyny tähän kaikkeen. Koirien hoidon myötä arki on muodostunu epämiellyttäväks oravanpyöräks.
Apuun kumminkin tuli aina yhtä ihana Iina, joka ehdotti että tuun viikonlopuks heille. Koirien ulkoilutus ja ruuanlaitto luvattiin "ulkoistaa", mun tehtäväks jäis ainoastaan kerätä voimia. Tänne Hyvinkäälle siis tulin, vaikka aluks vastustelinkin. En kumminkaan osaa tavallaan päästää irti ja olla ulkoilumatta koiria. Toisaalta vaan hyvä, on ees joku mikä pitää arjessa kii...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti