Nään viattomat jotka kärsii turhaa
nään vihaa ja mä nään murhaa
nään rahanahneita kasvoi joka paikassa
nään nälkää, verta, hikee jonku paidassa
nään luonnonkatastrofei, itkevii lapsii
nään menehtyneitä silkohapsii
nään elämänsä juoneita ihmisii ja
nään ne perheet jotka siitä kärsii
nään kyyneleitä silmissä ghettopojan,
nään ne urahuiput ja katuojan
nään kuoleman sairait, nään joutsenet jääss
nään epätoivon ja valon tunnelin pääs
Monena päivänä töihin mennessä ja iPodilta musaa kuunnellessa oon miettiny miten osuvat lyriikat tossa Puhuvan Koneen biisissä on. Ei ehkä 100% sitä mihin mä töissä törmään mutt totta on että nään aika paljon kaikenlaista. Kenties liikaakin...
Työssäoppimisen aikana on tullu vastaan niin hirttoköysiä kun huumeitakin. On joukkoon mahtunu orastavia ystävyyssuhteita, iloisia lapsia ja kaikkea muutakin mukavaa. Ne mukavat jutut vaan helposti jää taka-alalle...
Tunne- ja tilanneskaala ylettyy ääripäästä ääripäähän eikä voi kun nostaa hattua niille jotka tota työtä tekee elääkseen. Jos mulla olis mahdollisuus, niin kyllä suorittaisin loput opinnot oppisopimuksella työssäoppimispaikassani-mutta voin ihan suoraan sanottuna ett pidemmän päälle en kyllä jaksais tota työtä. Vahva muuri tarvii olla ympärillä jotta pystyy säilyttään etäisyyden asiakkaisiin, mutta samalla tehtävä työtä omana itsenään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti