24. lokakuuta 2014

Viikko syyslomaa

Parasta oli elämän pienet asiat; auringonpaiste, ohikulkijoiden hymyt, uuden lempileivän löytäminen. Tulevan muuton fiilistely ja pakkailun aloittaminen nyt jo niistä tavaroista mitä tiedän etten tarvi.

Tunsin oloni onnistuneeksi, kun ehdin lukemaan postiluukusta tällä viikolla kolahtaneen Cosmon ajallaan. Jos en heti tartu toimeen, lehti unohtuu jonnekkin lojumaan ja ennen kun huomaankaan, on uudempikin numero jo käsillä. Niin kävi viime kuukauden numeron kanssa, onko sitä nyt enään mitään järkeä lukeakaan...

Olisin voinut jättää väliin neljän tunnin junamatkan krapulassa. Vaan olipahan taas opetus siitä kuinka tyhmästä (ja huonosta viina)päästä kärsii koko ruumis.

Kallein ostokseni oli uudet tennarit, n. 25e. Muutaman päivän manailin miten pari kuukautta vanhat kengät voi olla kulunu läpirikki ennen kun sain tehtyä asialle jotain. Uusia kenkiä etsiessä tuli koettua riemuakin; en parissa tunnissa onnistunu eksyyn kertaakaan vaikka Porin keskusta on vielä aika uutta aluetta mulle.

Yllätyin, kuinka helppo oli toimia shibarimallina. En kauhistellut köysiä edelliskerran tapaan enkä häpeillyt liki alastomuutta kuvaajan edessä. Hienoja otoksia vaikka niitä ei tänne blogiin näkyviin tulekaan.

Ärsyynnyin parina aamuna ikkunan alla lehtipuhaltimen kaa heiluneesta huoltomiehestä. Mulla on loma, tahdon nukkua pitkään! Toisaalta aikaisin herääminen luo hyvät lähtökohdat sille, että on saanu jotain aikaankin-ja on ehkä ihan fiksua kumminkin säilyttää normaali vuorokausirytmi. Ens viikolla kumminkin taas koulussa jaksettava...

Aion tehdä uudestaan reilun parin tunnin lenkkejä pikkupakkasista huolimatta. Raikas ulkoilma rauhoittaa ja varsinkin kun jättää puhelimen yms. kotiin, pää saa hetken rauhan jatkuvasta somesta.

Maanantain päiväkahvi Rillossa. Ihan vaan koska voin.

2 kommenttia:

  1. tiedätkö, miten pääsee shibarimalliksi? kiinnostaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa mitään suoraa kanavaa malliksi pääsemiseen.
      Mun kuvaaja lupasi ottaa susta kuvia, jos haluat. Sähköposti hänelle on harri.bax@gmail.com :-)

      Poista