20. joulukuuta 2011

Vuosi 2011

Tää vuosi lähenee loppuaan joten on hyvä kertailla vuoden tapahtumia. Itekin yllätyin kaiken tekemisen määrästä kun näitä kalenterista ylös bongailin.

Tammikuu:
Tammikuiseen tapaan koulu jatku tänäkin vuonna siinä loppiaisen nurkilla, Ammattistartillahan mä viime vuonna ahersin. Ja niin kun Startin opetussuunnitelmaankin kai kuuluu, oli luvassa työharjoittelua ja pääsin kuin pääsinkin Forssan seurakunnalle katsomaan millainen meno on lasten päiväkerhoissa.

Helmikuu:
Oon koko ikäni unelmoinu Wanhojen tanssimisesta ja vaikka lukion lopettaminen 2010 oli täysin mun oma päätös, en voi kiistää ettenkö olis kokenu mustasukkasuutta, kun helmikuussa kävin kattomassa parhaan kaverin tansseja. Lisäks käytin koko talvilomani vuoden ekalla riparilla minkä takia lomailu jäi haaveeks (mutt tilin saldo tuli hetkellisesti näyttämään 75e paremmalta).

Maaliskuu:
Riparin lopuks tuli tieto, ett Forssan srk:lla on vähän työntekijä pula, joten leirin jälkeen tuli mukavasti kevään muutkin työharjottelut kuitattua jo tutuksi käyneessä ympäristössä. Kouluun palattua alkokin pitkään jatkanu tappelu seuraavasta työharjoittelusta Englannissa, mutta loppukuusta pääsin kyllä astumaan elämäni ensimmäisen kerran lentokoneeseen-ja matkustamaan ilman sukulaisia.

Huhtikuu:
Huhtikuun alusta tosiaan parisen viikko kului vieraalla maalla tallustaessa. Kotiin palattua odottikin kovasti harjoitellun pääsiäisnäytelmän esitykset ja onnistuin (ainakin suurimmalta osalta) pääseen eroon esiintymispelostani :) Tulipahan sitä myös Sirkus Finlandiassakin käytyä n. 10 vuoden tauon jälkeen. 
Some love one. Some love two. I love one and that is you.

Toukokuu: 
Toukokuussa mun sydän koki ehkä elämänsä kovimman kolauksen, kun löysin rakkaan Aatu-gerbiilini kuolleena =( Mun pieni kultapoika ei ehtiny täyttää ees kahta vuotta... Samoihin aikoihin Suomi voitti MM-kultaa enkä oikein tienny itkeekö vai nauraako. Pitkästä aikaa mä pääsin kummitädilleni yökylään ja nautin suunnattomasti, kun sain siellä haravoida sydämeni kyllyydestä. Ehin olla viikon taas töissäkin Forssassa-minkä aikana sain Miskalle kaveriks pari pienen pientä ja aivan ylisöpöä tyttögerbua < 3


Kesäkuu:
Kesäkuun alussa koulut loppu tuttuun tapaan (sain elämäni ensimmäisen STIPENDIN!), muistin ensimmäistä kertaa käydä Kesäloma Expressissä ja innostuin jopa koripallon pelaamisesta. Jotta elämä ei kävis tylsäks saati lomailusta ehtis nauttia, hoidin äitin seurana mun veljenlapsia ennen kahta riparia. 

Heinäkuu: 
Toinen noista ripareista loppukin vasta heinäkuun puolella. Jälkimmäisellä leirillä sairastin ilmeisesti kurkunpään tulehduksen, mikäpä sen mukavampaa kun yrittää pitää porukkaa kurissa ilman ääntä. Ihan niin mahtava auktoriteetti mulle sentään oo :P Jälkimmäiseltä leiriltä kotiuduttua kävin mitä parhaimmassa seurassa (myöskin elämäni ensimmäisen kerran) Linnanmäellä ja sain yheks viikonlopuks dogsitterkeikankin pitkästä aikaa.
Miten mä voin tulla sun elämääs, kun et päästä lähellekään...

Elokuu: 
Kesäloman loppuun vielä vuoden viimenen ripari ennen, kun alko opiskelut Lahdessa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaks. Kolmessa vuodessa olis tarkotus saada lopultakin joku ammatti, kattoo sit vasta tulevaisuutta uudestaan. Heräsin tohon asunnon hakemiseen vähän myöhässä joten muutin koulun alkaessa erääseen vaatehuoneeseen alivuokralaiseks... Hoidin heinäkuussa tutuksi käyneitä koiria vielä toisenkin viikonlopun ja yllätyin, kun yheksi yöksi tuli kutsu veljenlapsia hoitamaan. Mikä kunnia :P Bilettämiseltäkään ei voinu välttyä, kun 18 vuotta kilahti (lopultakin) mittariin ;)


Syyskuu:
Koska asunnosta ei edelleenkään ollut tietoa ja totesin gerbujeni kärsivän iskän hoidossa, tein raskaan päätöksen luopua pikkuisista. Nyt niillä on (toivon mukaan) paremmat oltavat kaverillani... Pääsin vielä toisenkin kerran vahtimaan veljenlapsia Turenkiin ja HML:n isoskoulutuskausi päätettiin tuttuun tapaan leireilemällä viikonloppu. Oon siellä siis apuohjaajana, kertoilemassa omia kokemuksia isosuralta :)

Lokakuu: 
Muutin kuukauden alussa virallisesti omilleni, löytäessäni aivan ihanan ullakkohuoneiston. Ilmottauduin autokouluunkin ennen kun kaikki iskän säästämät rahat menee johonkin vähemmän tärkeeseen. Syysloma kulu oikeestaan lepäillessä, tukka lyhenty ja sai vähän uutta väriä siinä sivussa. Juhlimisen tunnelmaankin päästiin kun yks serkuista täytti 30vee. 

Marraskuu: 
Lähdin viimeinkin toteuttaan yhtä unelmistani, nimittäin osallistuin MLL:n lastenhoitokurssille. Isoskoulutuskausi alko mun osalta myöskin Forssassa, iskoleiriltä tehtiin tuttuun tapaan retki Maata Näkyvissä tapahtumaan Turkuun. Siellä näin yhen HML:n nuorisotyöntekijöistä ja aika kulu mukavasti kuulumisia vaihtaessa. Kummitytön, mun pikku enkelin, täyttäessä 2 vuotta ei voinut olla kuin ihmettelemättä miten nopeesti aika on taas menny... Vastahan mä olin tytön ristiäisissä :o

Joulukuu: 
Kuun vaihteessa jännitin ajokortin saamista, inssi ei menny ekalla läpi, mutt tokalla yrittämällä onnisti :D Forssan srk:n järjestämälle joululeirille osallistuttua jouluinen fiilis alkoikin mukavasti puskea pintaan ja omaan kämppään ilmesty koriste, jos toinenkin sopivin väliajoin. Taas tuli "pikkasen" juhlittua, kaveri järkkäs uskomattomat tuparit tossa viime viikonloppuna. Muutama päivä olis vielä odottelua jouluun (=lahjoihin) eikä sitä ikinä tiiä mitä tekemistä uudeks vuodeks tulee keksittyä :)


Vuoden aikana...
...luin 34 kirjaa
...katsoin 44 elokuvaa
...kävin elokuvissa 6 kertaa
...ja kiinnostuin teatterista 4 kertaa.

2 kommenttia:

  1. 34 kirjaa.. Mieletön määrä.. :) Mitä kirjoja..? Itse en saanut luettua vuoden aikana kymmentäkään... :/

    VastaaPoista
  2. Oikeestaan loppusummaks kerty 41,kun lomalla oli aikaa lukee =) Vähän kaikenlaisia,vuoden parhaimmmistoa oli Alice Seboldin Oma taivas,Helen Dunmoren INGO-Meran kansa ja Sofi Oksasen Baby Jane. Ihan noin vaikka kirjavinkkinä :P

    VastaaPoista