Nimettömäksi jäävän päähenkilön isä on kadonnut eikä äitiäkään oikein kiinnosta tyttärensä elämä. On vaikea päästää irti menneisyydesta ja keskittyä nykyhetkeen. Tulee riitoja tyttöystävän kanssa, on vaikea keskittyä mihinkään ja unta varten on vedettävä yhä lisääntyvissä määrin Tenoxeja. Maalausharrastus kulkee koko ajan sitkeästi rinnalla, mutta kankaalle ei synny mitään muuta kuin kuvia itsemurhan tehneestä koulukaverista (ensi-ihastus?). Kosovolainen kollega käy huomaamatta yhä tärkeämmäksi ja kirjan lopussa matkustetaankin Belgradiin etsimään isää, itseä ja juuria.
Sanoisin 5/5. Kirja oli kirjoitettu harvinaisessa minä-muodossa, oli helppo samaistua vaikka kaikkia tapahtumia ei itse olisikaan kokenut. Vaikka osa kirjan aiheista oli rankkoja, oli ne kuvailtu sopivasti huumorilla hyöstettynä ja kokonaisuus pysyi kevyenä. Kirja nauratti, itketti, mutta ronskin kielen käytön myötä myös nolostutti. Onneksi kukaan ei tainnut kiinnittää huomiota satunnaisesti punottaviin poskiin... Ajattelin juonen hieman tylsäksi, mutta missään tapauksessa kirja ei ollut tylsä vaan yllätti loppuratkaisua myöten. Oiva kirja matka- tai rantalukemiseksi, mutta toimii muutenkin. Kielenkäytön takia en suosittele alle 15-vuotiaille.
 |
| Kuva: Adlibris |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti