6. kesäkuuta 2013

Höpöskooppeja

V: Kauris (23.12. - 19.1.) ovat käytännöllinen ja vastuuntuntoinen, jopa muodollinen ihminen. Kauriit ovat rakentaneet Suomen sotien jälkeen, sillä silloin Suomen väestöstä oli suurin osa kauriita. Hän on ahkera, yritteliäs, isänmaallinen ja samalla yhteisön tukipilari. On usein nuorena huolestunut ja kapeakatseinenkin, mutta iän myötä nuortuu ja muuttuu leikkisämmäksi. Yleensä kauriit ovat avarakatseisia vanhuksia. Koti on kauriille tärkeä, ja hän haluaa rakentaa sen omalla työllään ja saada sen näköisekseen.  Uraputki-ihminen, jolle sopii loistavasti politiikka tai järjestöelämä, sillä järjestelmällisyys ja yhteinen hyvä ovat tärkeitä arvoja.

Allekirjoittanut itse: Neitsyt (23.8. - 22.9.) on pikkutarkka ja harkitseva ihminen. Hänellä on muisti kuin norsulla. Vaikka itsetutkintaa harrastavalla neitsyellä on kykyä ja lahjakkuutta taiteellisuuteen, yleensä järki kuitenkin voittaa. Saattaa valita terapeutin tai akateemisen uran tai uran, jossa saa käyttää paljon järkeä. Neitsyelle sopii hyvin myös järjestötoiminta. Neitsyt on turvallisuudenhakuinen, kriittinen ja äärimmäisen itsenäinen. Jos päättää perustaa perheen, heittäytyy siihen täysin. Mitä tekeekin, tekee sen tunnollisesti.

Kuva:weheartit.com
P.S. Rakastuin tuoreisiin kirsikoihin. Ihanaa vaihtelua mustikoille.
P.S.S. Matkavalmistelut ei nappaa yhtään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti