Karikko

Jokusen kirja-arvostelun ehdin lukea ennen kun ite tartuin Seita Vuorelan Karikko-uutuuskirjaan. Kirjailijan aiemmat teokset ei oo oikein napannu joten suhtauduin varauksella myös tähän. Jo muutaman sivun jälkeen sain myöntää että poikkeus vahvistaa säännön, myös tässä asiassa. Ennen, kun varsinaiseen tarinaan edes päästiin, oli joka paikkaan juokseva Mitja-poika jo herättäny uteliaisuuteni. Puhumattakaan tarinaa tukevasta, hieman ehkä epäselvästäkin mustavalkokuvituksesta.
Kirja alkaa Mitjan, tämän veljen Vladimirin ja heidän äitinsä saapuessa Land´s End Camping-leirintäalueelle. Itse tarina tosin on alkanut jo joitakin viikkoja aiemmin. Perheen asuntoauto "yllättäen" hajoo eikä kesälomareissua voidakaan jatkaa niin nopeasti, kun alunperin oli suunnitelmissa. Vladimir viihtyy elokuviensa parissa ja äiti löytää pian seuraa paikallisesta huoltomiehestä. Mitjalle jää siis aikaa juoksennella ympäriinsä.

Pian Mitja törmää vaalea-asuiseen tyttöön. Tämä mystinen tyttö väittää tietävänsä kuka Mitja on ja pyytää tätä tulemaan Hotelli Horisonttiin. Hotellia etsiessään Mitjalle tulevat tutuksi rannalla asuvat hylkypojat. Keitä he oikein ovat? Mistä he tulevat? Mikä olennaista; mihin he menevät? Tarina on imaissut sisäänsä...
Kerronta on koko kirjan ajan sujuvaa ja jännittävän paikan tullessa muistellaan hetki kohtalokasta päivää Siilolla tai hypätään katsomaan miltä tapahtumat näyttää tärkeää tehtävää suorittavan tytön silmissä näyttää. Kertojan vaihtuessa myös kirjoitustyyli vaihtuu, joten on helppo pysyä tarinassa mukana.

Esimerkki kuvituksesta

Oon tosi huono ylipäänsä suositteleen kirjoja mitenkään kenellekkään... Tässäkin tapauksessa kaikkien tulisi saada tietää mitä Siilolla tapahtu tai mistä se Hotelli Horisontti lopulta löytyi. Kuka on kuollut, kuka elävä ja kuka ehkä jotain siltä väliltä. Ihan nuorimmille ja herkimmille lukijoille kirjaa ei kumminkaan voi suositella.
Itse en tiedä voinko kuunnella enään PMMP:n Lautturi-biisiä taikka Sir Elwoodin Hiljaiset värit yhtyeen Viimeisellä rannalla-biisiä samalla "huolettomuudella" kuin ennen tän kirjan lukemista.

"...Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla
Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki
Ja vain tuuli kuiskaa: "kaikki pois piilostaan"..."