19. tammikuuta 2020

Aurinko kun päätti retken...

Elettiin kevättalvea 2001. Oltiin hiljattain muutettu ja olin vaihtanut koulua kesken ekanluokan. Ekoilla viikoilla uudessa koulussa pidettiin "levyraati"; jokainen sai vuorollaan tuoda musiikkikappaleen muun luokan kuunneltavaksi. Itse valitsin sen hetken suosikkilauluni, Päivänsäde ja Menninkäinen, ja muistan elävästi kuinka kotona piti soittaa c-kasetti valmiiksi oikeaan kohtaan.

Jossain vaiheessa kappale vaipui unholaan, kunnes pulpahti taas pinnalle V:tä odottaessa. Kertasin unohtuneet sanat, jonka jälkeen biisiä tuli joka ilta hyräiltyä tai laulettua mielessä. Laulun säkeistöt ovat sen verran pitkiä, että siitä on muodostunut hyvä rauhoittumisväline (myös) itselle. Lauleskelin samaa laulua mm. Venlan synnytyksen käynnistyttyä, kun ajatukset piti saada supistuskivuista pois, sekä viime syksyn hammaslääkärikäynneillä (viimeisten viisurien poisto, ekojen reikien paikkaus).

En ole koskaan ollut mikään iltalaulujen ystävä, mutta nyt on tullut jatkettua tuon laulun laulamista tytöille päivän päätteeksi. Kappaleeseen liittyy paljon muistoja ja olen viime aikoina kovasti pohtinut sen ikuistamista iholle. Vielä ei kumminkaan rohkeus riitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti