22. helmikuuta 2016

"Voisin ottaa susta kiinni ja pyytää vielä jäämään vielä hetkeksi..."


Perjantaiaamuna pitkään nukuttuani tuli kiire äippää vastaan keskustaan. Viikonlopun mittainen vierailu alkoi sujuvasti ihastumalla Onnimannin kädentaitoihin ja kauppareissulla. Tuotiin reissukassit meille, juotiin kahvit ja rupateltiin mukavia ennen kun lähdettiin uudestaan, kevyemmin varustein, kaupungille. Pari kirpputoria, lelukauppa ja Setämiehen liittyessä seuraan ruokailu aiemminkin mainitsemassani Kortteliravintola Kertussa
Lauantaina vierailtiin heti aamusta nukkekotinäyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa. Samassa yhteydessä oli myös näyttely missä oli kaivettua vanhaa Turkua esille ja esiteltiin entisajan käyttöesineitä, pelejä yms. Näyttelyistä matka jatkui parille isommalle kirpputorille ja taas kauppaan (kaikkea kun ei voi muistaa kerralla...). Alkuillasta sauna ja monen tunnin erä Monopolya-kohdalleni konkurssi osui parin tunnin kohdalla, Setämies ja äippä sopi tasapelin 1,5-2h myöhemmin.
Sunnuntaiaamuna aamupalan jälkeen heitettiin äiti kotimatkabussiin ja suunnattiin itse Setämiehen vanhemmille syömään. Vatsojen täytyttyä matka jatkui Setämiehen kummitytön syntymäpäiville ja muutaman tunnin rupattelun jälkeen vielä takaisin kotiin. Kamalaksi uhkailtu ajokeli ei onneks haitannut matkantekoa niin paljon kun etukäteen pelättiin ja turvallisesti kotona oltiin hieman ennen yhdeksää. Kauheesti siinä ei sitten tarvinnut miettiä tuleeko uni...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti