20. heinäkuuta 2015

Muuttolinnut

Oon ehtiny hädin tuskin puoli vuotta asua täällä Porissa ennen kun jonkun sortin kohtalo johdattaa uusiin maisemiin. Talveksi etelään sopinee jossain määrin tähän asia yhteyteen; Setämies nimittäin sai uuden työn jonka perässä parin viikon päästä muutetaan Turkuun. Jälleen kaupunkiin josta en tunne entuudestaan ketään...
Viime viikot on siis kulunut ahkerasti uutta kotia etsien (joka lopulta löytyi edullisesti aivan meren rannalta!) ja muuttofirmoja kilpailuttaen. Kahden ihmisen yhteenmuuttaminen tarkoittaa usein, että toisen on luovuttava jostakin-joten mä olen taannoisina viikkoina myynyt likimain koko omaisuuteni. Kulunut viikko meni niin hirveän pahoinvoinnin kourissa, että ehdittiin jo pelätä ennenaikaista perheenlisäystä...
Tänään haettiin ensimmäiset banaanilaatikot lähikaupasta ja huomenna arki alkanee armottoman pakkaamisen merkeissä. Koska olen lupautunut kaverille kissavahdiksi heinäkuun viimeiseksi viikoksi ja perinteisesti Hakkapeliitoille töihin elokuun ensimmäiseksi elokuun viikonlopuksi, on tehokasta muuttopakkaamisaikaa osaltani ainoastaan ensi viikko. Jossain vaiheessa vielä pitäisi ajella uudelle kodille hieman mittailemaankin, katsella puuttuvia huonekaluja jostain ja hankkia erilaisia kodin tekstiilejä. Selvittää tulevat lähikaupat, postittaa osoitteenmuutoskortit, irtosanoa sähkösopimus, kilpailuttaa uusi,... Ja ennen kaikkea olla stressaamatta itseään hengiltä :/

(Tähän kuuluisi kaunis kuva tulevasta kotikaupungista, mutta täbi ei ole vielä oppinut kuvayhteistyökykyiseksi. Jokainen voinee googlettaa miltä Suomen Turussa näyttää.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti