Syystä jota en enään edes muista, mietin aikoinaan lähdenkö ollenkaan Kroatian reissuun. Seurueesta kaksi oli täysin uusia tuttavuuksia ja V:n olin tavannu kaks kertaa ennen lähtöä. Taisin siis lipsauttaa vanhemmille pienen valkoisen valheen siitä, että tunnen matkaseurani... Jostain mun silmien eteen nousi kuva jossa istuin V:n kanssa rannalla riippumatossa, auringonlaskua ihaillen ja sitä unelmaa mä sit lopulta lähdin toteuttamaan.
Riippumattoja/-mattoa rannoilta ei löytyny, mutta auringonlaskuja tuli ihailtua. V:n syliinkin pääsin, tosin itkiessäni lapsellisesti joidenkin mahdollisuuksien menettämistä. V oli tukena kun mä tarvin sitä, sillonkin kun oltiin kaukana kotoa.
Virallisen/varsinaisen kesäloman loppupuolella eteen singahti toinenkin "vahva" unelma, ns. sydänmunkkiunelma. Eli haluan joskus jälkikasvulleni jättää valmiiksi välipalaksi sydänmunkin "Äiti rakastaa sinua"-lappusen kera.
Sitähän mä en vielä tiedä tuleeko lapset oleen biologisia vai esim. sijoitettuja, mutta yhtä rakkaita kaikki. Yritän saada tulevan kodin ilmapiiristä sellaisen, että jokainen pystyy avoimesti puhuun tunteistaan-ja tuollaiset lappuviestit olis vaan muistutus välittämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti