Pitkä odotus on päättynyt ja perheemme täydentynyt neljännellä jäsenellä

Viime sunnuntai-maanantaiyönä P heräsi neljän aikoihin ja pyysi päästä "isoon sänkyyn". Tyttö pääsikin isänsä viereen ja mä siirryin viime aikoina tutuksi käyneelle sohvalle. En ehtinyt saada unen päästä kiinni, kun alkoi supistella. Muutamana edellisenä iltana oli supistellut ja ajattelin, että kyllä nämä tästä kohta ohi menee-ja ehdin vielä hetken nukkua ennen kun P herää seitsemän aikoihin. Puoli viiden aikaan makaaminen kumminkin kävi tukalaksi, koitin (turhaan) löytää hyvää istuma-asentoa ja lämmitin kauratyynyn alavatsalle. Supistuksia tuli tiheästi ja oli pakko pysyä jalkeilla. Hieman viiden jälkeen kävin herättämässä Setämiestä sen verran, että laittaa herätyksen pois päältä, tänään ei tarvi mennä töihin. Otin Panadolia ja siirryin alakertaan ajatuksena katsella rästiin jääneitä Sohvaperunoita kun ei kerran nukkumisesta tule mitään. Laitoin viestiä äidille, että lähtee ajelemaan meillepäin kun herää. 

Kuuden aikaan olin jo niin kivuissani, että totesin parhaaksi lähteä kohti synnäriä. Setämies sai tulla perässä kunhan äiti ehtii n. 120 km:n päästä lastenvahdiksi. Taksi tuli n. 06.25, sairaalaan olen kirjautunut rannekkeen mukaan 07.05. Kipeitä supistuksia tuntui tulevan tauotta ja kätilö totesikin mun olevan jo 3-4cm auki. Ei muuta kuin suoraan saliin, 7.35 laitoin tilanneraportin kotiin ja doulalle. Doulalla oli sovittuna aamupäivään meno, mutta lupasi järjestää varadoulan paikalle. Setämies lupasi lähteä kotoa, äiti oli just tullut. Tuon jälkeen puhelin sai ihan rauhassa piippailla pöydällä, mulla oli täysi työ keskittyä kivun kestämiseen. Olin toivonut ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievityksiä (aquarakkulat, akupunktio, tens, lämpötyyny,...) mutta tukijoukkojen puuttuessa iski paniikki päälle ja pyysin heti ilokaasua. Olin toivonut myös ammesynnytystä ja kätilö lähtikin jossain vaiheessa katsomaan mikä streptokokkinäytteen tilanne oli; 10min valmistumiseen, mutta mua alkoi jo ponnistuttaa. 

Kätilö meinasi vähän toppuutella, mutta sisätutkimus kertoi että olin jo vaaditun 10cm auki ja sain luvan ponnistaa jos/kun tarve tulee. Muutaman supistuksen/ponnistuksen jälkeen salin ovi kävi, Setämies kurkkasi mutta huiskin hänet pois. Oltiin jo ennalta puhuttu ettei hän ole läsnä lapsen syntyessä, aivan kuten ei ollut P:nkään. Pari ponnistusta myöhemmin, 8.37, sain topakan tytön rinnalle. Doula ehti paikalle tässä vaiheessa ja hetken ehkä naureskelinkin, että tilanne taisi mennä jo. Jälkeisten jälkeen jäin kumminkin vuotamaan verta ja verenvuotoa koitettiin eri lääkkein ja kohdun painelulla saada hillittyä. Mulle tuli kauhea horkka ja hoin vaan tyyliin "pitäkää joku vauvasta kiinni", "saako se henkeä". Osan ajasta olin ihan muualla. 

Nuo hetket tuntuivat pitkiltä ja kohdun painelu jopa kivuliaammalta kuin itse synnytys. Loppuen lopuksi menetin reilun litran verta ja sain pussillisen plasmaa tilannetta parantamaan. 11 aikoihin olin jo tolkuissani. Tähän asti rinnalla ollut tyttö mitattiin (53cm) ja punnittiin (4565g!), sain hieman välipalaa ja pääsin suihkuun heti kun vaan uskalsin nousta. Kahdentoista aikaan päästiin siirtymään osastolle. 

Suuren syntymäpainon takia vauvalle tehtiin 48h sokeriseurantaa. Kun sokeriarvot olivat hyviä, imetys onnistui eikä 2vrk lääkärin tarkastuksessakaan ilmennyt mitään poikkeuksellista, päästiin keskiviikkona kotiin. P on ottanut hienosti pikkusiskon vastaan vaikka hieman mustasukkaisuutta onkin ollut havaittavissa.