7. toukokuuta 2017

Arjet monet ulottuvuudet

Mulla on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aina ollut säännöllinen kuukautiskierto, tiedän päivän-parin tarkkuudella koska vuoto alkaa. Vuotoa yleensä ennakoi parin päivän kuumeinen olo (ilman kuumetta), jomottelut yms. Näitä oireita ei viikko sitten näkynyt, ei kuulunut, joten menkkojen puuttumaan jääminenkään ei tullut yllätyksenä...

Vuodon piti alkaa perjantaina, ihan viimeistään lauantaina. Yllä mainittuja ennakko-oireita ei ollut joten maanantaiaamuna ei auttanut kuin kaivaa jemmasta raskaustesti. Olin tosin jo ehtinyt parissa päivässä vakuuttua raskaudesta; kahvi kuvotti, heräilin öisin nälkään, oli huimausta, jne. Kun tuo maanantainen raskaustesti väitti olevansa negatiivinen, sain itselleni seliteltyä että se oli sellainen maanantaikappale, virheellinen. Torstaina vuoto oli jo 5-6 päivää myöhässä, ajatus raskaudesta entistä varmempi. Setämiehellekin sanoin pari kertaa asiasta, mutta lupasin testi tehdä jotta saadaan "mustaa valkoisella". Tuo musta valkoisella vaan kertoi tälläkin kertaa ettei mitään lasta olisi tulossa...
Kuvituskuva syksyltä 2013 jolloin ensimmäinen raskaustesti tuli tutuksi...
Olin pettynyt. Toiveissa Petralle leikkikaveri 1-1,5v ikäerolla, joka alkaa kohta mennä tiukille. Ei se nyt ole maailmanloppu, jos ikäero venyy 1,5-3 vuoteen-tai mistä sitä tietää vaikka Petra jäisi syystä tai toisesta ainoaksi. Jos lapsia kumminkin useampi siunaantuisi, haluaisin saada heidät pienellä ikäerolla jotta heillä olisi enemmän seuraa toisistaan mitä mulle on ollut sisaruksistani (ikäeroa 9-16 vuotta) ja jotta voin rauhassa "myöhemmällä iällä" keskittyä jatko-opintoihin ja työuraan. Tällä hetkellä jatko-opinnot ei nappaa yhtään, edellisistä vuosista koulun penkillä on vielä liian vähän aikaa...
Olin testien tuloksesta myös hämmentynyt. Mikään ei selitä miksi vuoto oli noin selkeästi myöhässä eikä sitä miksi mitään ennakko-oireita ei ollut. Kuten sanottua, olin aivan varma raskaudesta ja yhtäkkiä mitään raskautta ei olekaan... Olin ehtinyt miettiä lapselle kummivaihtoehtoja, oltiin Setämiehen kanssa käyty nimivaihtoehtoja läpi, olin miettinyt nukkumajärjestelyjä kun perheessä pian olisikin kaksi (todennäköisesti) pinnasänkyläistä,... Kaikki tämä oli ihan turhaa...
Myönnettävä on, että olin myös helpottunut. Meillä oli Setämiehen kanssa tälle viikonlopulle suunniteltu kulttuurielämyksiä Helsingissä ja raskaus olisi tarkoittanut sitä etten olisi voinut nauttia lapsivapaasta niin vapaasti kun nyt pystyin. Mun vanhempi sisko oli meillä poikansa kanssa lapsenvahtina sillä välin kun Helsingissä tuli tutuksi (osittaisseurueelle) KOM-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja-näytelmä ja (osittaisseurueelle) Heureka. Ilta jatkettiin ravintolasyömisillä ja muutamilla alkoholijuomilla, mutta yllättäen ei ollut tänä aamuna edes tukka kipeä.
Reissu oli kiva, mutta kyllä oli mukava palata kotiin halailemaan tuota omaa pientä palleroista-ja kuulla että kaikki oli "tätsän" kanssa mennyt hyvin :)
Heurekassa Eläinten Body Worlds 29.10 asti! 

2 kommenttia:

  1. Kyllä se vielä jonain päivän tärppää:) Kivaa blogia sää kirjotat:) tervetuloa seuraamaan myös meidän blogia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, on teidän blogia tullut välillä luettuakin :)

      Poista