Meillä on aikaa vielä

Eilisiltana tuli erään kiitosillan tiimoilta nautittua jokunen siideri ja kun siinä menon mukavuutta Setämiehelle viestittelin, päädyttiin kummatkin toteamaan että ihan kun ois tunnettu aina-vaikka ei olla vasta kun reilu 1,5v tiedetty toistemme olemassaolosta. Tänään ajattelin moista termiä (´kuin ois tunnettu aina´) hieman tarkemmin, mitä se oikeastaan tarkoittaakaan.

Osaan kertoa asioita, joista Setämies tykkää ja mistä ei tykkää. Osaan nimetä meidän yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja uskon tietäväni asioita, joita ihan jokainen kaveri ei ehkä tiedä. Me tiedetään paljon asioita toisistamme,  Setämies todennäköisesti osaa kertoa noita samoja asioita musta, mutta silti ei taideta tietää toisistamme juuri mitään. Voin vain arvailla mikä on Setämiehen lempiväri tai missä tämä viettäisi unelmalomansa. En osaa nimetä yhtäkään artistia jota tämä mielellään kuuntelisi tai suosikkikirjailijaa. En viimeistä elokuvaa jonka on elokuvateatterissa käynyt katsomassa.

Se ei taida olla olennaistakaan. Olennaisempaa on ne asiat joita toisistamme tiedetään. Juuri ne asiat joiden takia on helppo olla yhdessä, ne asiat jotka kenties jonain päivänä tekee meistä meidät.

Työhyvinvoinnista

Riittävä lepo. Kuten jo aiemmin kirjoitin, mun unentarve on 9-10h/yö-ja valitettavan harvoin tuohon pääsen. Milloin syynä on mahakivut, illan vapaa-aikaan sijoittuvat mielenkiintoiset facekeskustelut joista ei tahdo ajoissa irtautua-tai uni ei muuten vain tule. Alle yhdeksän tunnin yöunet näkyy mulla vaikeina aamuina, kesken työpäivän väsymisinä ja useamman yön vajauksesta seuraa koko elämään kyllästyminen. Ympärillä olevat asiat menettää mielenkiintonsa, ihan samasta tulee vastaus liiankin moneen esitettyyn kysymykseen.

Riittävä ravinnonsaanti. Yksi syy öisin valvottaviin vatsakipuihin on välinpitämättömyys ruokailujen suhteen. Kiinteät ruokailuajat on taasmystisesti lähtenyt lipsumaan ja mulla tunnetusti allergioita riittää-uusimpana keitetty maito (esim. makaroonilaatikoissa ja puuroissa). Pakko kiinnittää enemmän huomioo siihen mitä suuhun laitta-ja kun allergeenejä on kymmeniä, en aina oikeasti jaksais. Valitsen liiankin usein helpon vaihtoehdon; pari ruisleipää tai purkin raejuustoa mustikoilla. Aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi... Oman haasteensa ruokailuihin tuo tiukka opiskelijabudjetti ja esim.työpaikan mikrottomuus.

Riittävä vapaa-aika. Maanantaina aloitin tosiaan työssäoppimisjakson ja oon pääsääntöisesti töissä 12.30-22. Jäljelle jäävästä ajasta kun vähennetään aiemmin mainitut kymmenen tuntiset yöunet, jää aamuihin 2,5h ja iltoihin 2h vapaa-aikaa. Tuohon muutamaan tuntiin on sisällytettävä ilta- ja aamupalat, Kela- ja sossu-asioiden hoitaminen, Valopilkku- ja Domino-tapaamiset, kaupassa käynnit, kavereiden näkeminen jne...

RiGGi, korjataan...

Monena iltana oon tuskaillu nukahtamisen kanssa. Ei auta rauhassa nautitut teekupposet, ei useammankaan tunnin lukeminen eikä se, että koko päivän olisin tietoisen vähän virtuaalimaailmassa viettänyt aikaa. Tämän hetken unentarpeeni on 9,5-10h yössä-ja kun parhaimmillaan uni on puoli kolmen aikaan lopulta tullut, on aamulla ollut täysin turha toivo herätä kouluun seittemältä. Monta turhaa poissaoloa selitettävänä ihan vaan sillä etten saa ajoissa unta...
Eilen Iholla-jakson jälkeen, noin puoli kymmenen siis, olo oli ainoastaan tyhjä. Väsytti niin, että itketti. Tiesin silti etten nukahda vaikka sänkyyn samantien kaatuisinkin. Kun on tarpeeksi väsynyt, elämä menettää mielenkiintosta ja kaikesta tulee turhaa.
Kaivoin laatikkoon piilotetut unilääkkeet takaisin käyttöön ja reilun tunnin kuluttua sammutin valot. Seittemältä kellon soidessa heräsin täysin virkeänä-olin nukkunut yöni taas kunnolla. Hyräillen etsin kaapista itselleni uuden koululaukun (eilen hajonneen tilalle) ja aamupalan jälkeen suuntasin suhteellisen tyytyväisenä opinahjooni. Kyllä tämä tästä, toivoa on.

Ihana arki

Aamuselta tuli sovitusti käytyä DJ:n kanssa kahvilla-mistä sainkin motivaatioo myös muiden samalla suunnalla hoidettavien asioiden suhteen. Parin tunnin "kahvittelun" (lainausmerkeissä sillä itse kahvikupposet vei parista tunnista korkeintaan 20min, muu aika meni mm.huonekaluliikkeissä kierrellen ja Subwayssa) tiimellyksessä/sen jälkeen sain haettua Lostin viimeisen kauden postista, pankkitunnukset S-pankkiin sekä kirjastosta varatut aineistot. Kotona virtuaalimaailma huuteli olemassaoloaan, mutta surffailujen ohella oon mm. pessy sohvan sekä järjestellyt asuntooni pitkästä aikaa työskentelynurkkauksen. Hetken maailma on tässä. Arjessa.

Elämää muokkaavia mahdollisuuksia

Eilen tosiaan oli HopLop-päivä. Kahvin ja nugettien ohella silmiin osui eräs aivan älyttömän söpö mies parin naperon kanssa. Tuli paljonkin vilkuiltua missä tämä kolmikko meni-ja mietin mitä teen. Halusin lähestyä, mutta miten se oikein tehdään. Herra jestas, en oo tainnu livenä tainnu koskaan kellekkään ehdottaa kahvin tarjoamista-ja kun HopLopissa lasten kanssa ollaan niin ehtiikökään sitä istua kahville ja turisemaan joutavia. Mielessä kävi ehdotus, että katsoisin hetken lasten perään ja (oletettu) isä saisi istua kahville (mitä myös Kettu ehdotti), mutta eihän se nyt olisi ollenkaan ajanut asiaansa. Siis mieheen tutustumista. Ja kuka edes antaisi lapsensa tuosta noin vaan tyrkylle tulevalle ihmiselle hoitoon. En itse ainakaan...

Aikani asiaa pohdin-kunnes tajusin ko.perheen tekevän lähtöä. Nyt tai ei koskaan, mutta apua mitä! Ajattelin juosta perään, kirjoittaa puhelinnumeroni jonkin kuitin taakse ja pyytää soittelemaan, mutta... Jäin taas miettimään, kuka soittelisi täysin tuntemattomalle (poika)tytölle-ja yhtäkkiä perhe oli jo kadonnut naulakoilta. Se siitä. Nieleskelin pari kertaa omaa saamattomuuttani, miten voin ikinä saada ketään jos tosielämän ihmiskontaktit ovat näin vaikeita luoda, ja jatkoin pöydällä kesken lojuvan Cosmon lukemista.

Kumpikin kuva löytyi Googlesta

Iholla (sis.paljastuksia alkuviikon jaksoista)

En oo aiempia Iholla-sarjan tuotantokausia katsonu, mtta nyt aloin sarjaa uteliaisuudesta seuraamaan kun se maanantaina alko. Vuorossa on miesten kausi, miesten Iholla-johon osuvasti kommentoi että eikö parempi olis Nahalla. Oli miten oli, kahden jakson perusteella aion sarjaa myös jatkossakin seurata. Kyynelehtien.

Kolmoskauden miehet

Maanantain aloitusjaksossa esiteltiin miehistä kolme. Yrjänä työskentelee kehitysvammaisten parissa, harrastaa moottoripyöräilyä ja kärsii vaimonsa Saran kanssa lapsettomuudesta. Voi niin haluaisin antaa tuolle parille lapsen, mutta kun ei ole mun päätettävissä! Yrjänästä tuli heti ekan jakson perusteella ehdottomasti mun suosikki!... Patrick puolestaan jakaa arkensa avovaimon ja 1,5v tyttären kanssa. Jaksossa tytär vietiin mummolaan hoitoon, kun pari lähti festareille-kokivat jotain mahtavaa mikä multa jäi töiden takia kuluneena kesänä väliin. Kumiteollisuuden parissa työskentelevä sinkkumies Tero haaveilee tanssijan urasta ja treenaa yötä myöten kuutena päivänä viikossa. Arvostettavaa omistautumista vaikka tyyppi muuten (toistaiseksi) jätti kylmäksi...

Mun suosikki, Yrjänä

Eilisen, tiistain, jaksossa esiteltiin loput kaksi miestä; biojätteitä työkseen ajava Jukka ja (käsittääkseni) Helsingistä Lahtelaistuva opettaja-Eero. Jälkimmäinen jakaa arkensa saman ammatin parissa työsketelevän avovaimonsa Karoliinan ja pienen Fiinu-tyttären kanssa, Jukan kolme lasta puolestaan asuu vuoroviikoin eronneiden vanhempiensa luona. Pitkälti puolen tunnin jaksossa paneuduttiin Jukan ja tämän ex-vaimon erokuvioihin, mutta pääsi Yrjänäkin tuskailemaan aamulehtensä/koiran ulkoiluttamisen parissa sekä Eero vaimoineen kokemaan asunnon myyntiin liittyviä onnenhetkiä. Huomattavasti vähemmän tunnepitoisempi jakso kuin edellinen-mutta kyllä ne kyyneleet silti tuli kun Passengerin Let her go alkoi soimaan. Sniif!

Vasemmalta lähtien; Tero, Jukka, Eero, Yrjänä ja Patrick

Iholla-sarja AVAlla ma-to iltaisin klo 21 ja illan jakso uusitaan samana iltana klo 23.30. Perjantaisin viikon jaksot nähdään putkeen klo 21 alkaen. Jaksoja ja muuta oheismateriaalia pääsee vilkuilemaan myös Katsomosta.
Postaukseen lähdemateriaalina käytin MTV3:n nettisivuja, AVA-tv-kanavaa sekä Iltasanomien miehet esittelee artikkelia-johon pääsee tästä. 

Enkelistä stalkkeriksi (varoitus! sisältää juonipaljastuksia!)

Hei vaan, minä täällä taas!
Minä ja The Voicen ensireaktio, jossa taannoin esiteltiin uutta Tuomas Kauhasta.
Stalkkeri-biisi on kuulemma suoraa jatkoa taannoiselle (siirappiselle) Enkeli-renkutukselle.
Ja jos jollain ei ole juonesta hajuakaan; vuoden 2013 Kesähitti voittajabiisillä Tuomas laulaa siitä kuinka yhtäkkiä pleijeri, se joka tulee ja menee, löytääkin jotain ihanaa.
Sellaisen naisen jonka sukunimen voisi omaan oveen ottaa ja jonka kanssa vakavampikaan parisuhde ei tunnu mahdottomalta ajatukselta.
Kuka tahansa saattaisi olla otettu, jos tuollaiselta biisiltä itsensä (naisena) löytäisi.

Ainakin kunnes jatkoa seuraa...
Stalkkeri-biisillä on sittenkin kasvettu erilleen, mutta kuinka yhtäkkiä toinen ei osaakaan hyväksyä tätä tosielämän faktaa.
Jotenkin karua-mutta samalla niin todellisuutta.
Aina menetystä ei tajua ennen kun sen kokee-ja aikuisempi on se joka jatkaa elämää (kaikesta huolimatta) eikä jää säälittelemään perään.
Toista saa toki ikävöidä, mutta jossain määrin on osattava ajatatella omaa hyvinvointia.
Antaako suhde enemmän voimia kuin vie, olisiko sittenkin oikein elää erillään.
Noin ainakin mun mielestä.

Yks minkä tässä kirjoittaessa tajusin, on että Enkeli tosiaan on kesäbiisi-ja Stalkkeri alkusyksyn. Eikös se vähän tunnu elämässä menevänkin että kesä on kaunista ja iloista aikaa-kunnes syksy paljastaa sen todellisuuden mitä me eletään 9 kuukautta vuodessa.

Lapsekasta

Juniorin pikkusiskolla Iillä oli synttärit parisen viikkoa sitten. Ikävästi samaan aikaan kun mun oli oltava Helsingissä-mutta sovittiin että vien synttärisankarin joku päivä HopLoppiin. Se päivä oli tänään-ja mikäpä oikeastaan olisikaan parempi tapa hetkeksi irtautua somesta.
Mukaan varatusta Cosmosta riitti mainiosti luettavaa pariksi ekaksi tunniksi ja tajuttuani että oltiin paikan ainoat asiakkaat, mikään ei tätä(kään) neitiä pidätellyt ja kipitin muka-huomaamattomasti seikkailemaan.
Huomaamattomuus kärsi viimeistään siinä vaiheessa, kun pomppuisessa liukumäessä otti mahasta ja kiljahdin vaistomaisesti. Kuinka aikuismaista! :D Samassa rytäkässä peukalo osui liukumäen rakenteisiin jotenkin pahasti; on siitä asti ollut kosketusarka ja kun kotimatkalla turvotuksen takia ei enään taipunutkaan, pelkäsin murtaneeni sen. En onneksi-ja vaikka olisinkin, niin pääasia  että lapset säily ehjinä. Ja että niillä oli kivaa.

Sirpa ja Timo

Arttu Wiskarin uusi Sirpasta kertova biisi oli jokunen päivä sitten The Voicen ensireaktiossa. En tapani mukaan enään kymmenen aikaan kuunnellut radioo, mulle ei selvinny kansan mielipidettä biisistä, mutta omani tiesin heti kun biisin ekat lainit oli kuultu. Tiesin mielipiteeni, kun kyyneleet alkoi valua pitkin poskia.
Kun toistaiseks mulle tuntematon Ulpu aloitti oman osuutensa ("Timon kanssa yhdessä murruttiin, mökkimme purkua kaksin katseltiin..."), mun oli suorastaan pakko jättää tiskaaminen ja istuttava nenäliinapaketin kanssa sohvalle kuuntelemaan biisi loppuun.
Vaikka oonkin herkkä, harvoin mikään noin kovasti liikuttaa...

Comeback

"..Sunnuntaina kympin aikaan heräiltiin DJ:n kaa, keräiltiin tavarat ja suunnattiin kotiin. Takas Lahteen. Yleensä mä tuun vasta alkuillasta kotiin ja olikin ihan hassua olla kotona jo joskus kahen aikaan. Hammassärkyjen takia otin särkylääkettä ja nukahdin melkein saman tien sohvalle. Jossain vaiheessa siirryin sänkyyn ja kuudelta herätessä tajusin nukkuneeni 4,5h:n päikkärit. Eipähän ainakaan tarvinu kauheesti miettii mihin päiväni käytän.

P.S.

En kuulemma voi laulaa tuota biisiä oikeilla sanoilla siis "...jos mä oisin sun mies, sä oisit maailman ainoa nainen...". Korjasin sitte sanat; Jos sä oisit mun mies, mä oisin maailman ainoa nainen. Problem solved ja kaikki tyytyväisiä."

Se_perinteinen 30.04.2013

Tuon yhdessä vietetyn viikonlopun jälkeen tilitettävää riitti kotona odottaneelle avovaimolle-sille jota ei pitänyt enään olla... Vietin itkuisia hetkiä kaupungin kaduilla, poistin DJ:n facebook-kavereistani. Korjasin sirpaloituneen sydämen ja jatkoin elämää. Kunnes eilen, liki 1,5 vuoden hiljaiselon jälkeen, sain kaveripyynnön tuolta mieheltä. Seurasi hämmennys. Hämmennys vaihtui vihaan (kuinka tuo kehtaa)-joka lopulta purkautui itkuna. Jälleen hämmennys-kunnes purskahdin nauruun (kuinka todella kehtaa!).
Pari tuntia keskusteltuamme anteeksi oli pyydetty (useastikin) ja annettu, kaveripyyntö hyväksytty. Kahvikutsuun vastattu myöntävästi, kun ensin varmistin etten mistään saa äkäistä avovaimoa niskaani.