1/100

x102

Satasen haaste lähti käyntiin siitä helpoimmasta; facebook-kavereista. Aloittaessa siis facebook-kavereita oli 202 ja nyt niitä on sata. Entiset rippilapset sai lähtee ensimmäisenä, samoin kaverien poikaystävät ja mun sisarpuolten sisarpuolet. Muutama kymmenen puuttu siinä vaiheessa enään tavoitteesta eikä niitäkään tarvinu kauaa miettiä. En usko, että ylipäänsä kukaan kenet poistin, tajuaa sitä vähään aikaan-ja ymmärtävät syyt sen jälkeen.

Nyt kauppaan jonka jälkeen saavat vaatteet kyytiä...

Taas se vuosi vaihtui

Monien muiden tapaan myös mä suuntasin vuoden vaihtumista odottelemaan baarin puolelle. Vaikka muuten fiilis oli korkealla, ei uusivuosi tuntunut siltä itseltään. Kaveri oli jo edellisenä päivänä päättäny että mulle pitää löytää seuraa uudeks vuodeks. Kivahan se olis, mutta en tykkää tuollaisesta painostuksesta. Jotain silmäpeliä oli erään miekkosen kanssa, mutta siihen se mun osalta jäi. Tuo tyyppi lähti aika nopeasti sen jälkeen. Illan kuluessa meiän seuraan sitten liittyi eräs nuori mies seurueineen ja jokusen tunnin päästä löysin itseni ja hänet hyvinkin läheisissä tunnelmissa viereisessä yökerhossa. Paikka ei ollu mun alkuperäsen seuran mieleen ja sanoinkin kyllä pärjääväni, mikäli hän lähtis kotiin. Niinhän siinä sitten kävi.
Pilkku tuli aika lailla taas yllättäen ja suunnattiin miekkosen luo. Matkalla kumminkin molemmat tuli toisiin ajatuksiin ja mä löysin itteni eksyksistä, räntäsateesta, miettimässä mitä helvettiä nyt teen. Pari puhelua myöhemmin löyty katto pään päälle viereiseltä paikkakunnalta, joten rautatieasemaa ettiin. Muutaman mutkan jälkeen se löytykin ja venailin asemalla sellasen 45 min aamun ensimmäistä junaa. Tässä vaiheessa seuraan lyöttäyty pari lähempänä neljää kymmentä olevaa mieshenkilöä ja matka sujukin nopsasti heidän kaa jutellessa niitä näitä. Kaveri tuli asemalla vastaan poikakaverinsa, mutta hupsista keikkaa. Liikenteessä oli myös poliisit jotka otti kuskin talteen. Poikakaverin kaa sitte käveltiin joku 10 km kämpälle ja siinä aamukaheksan aikaan aamulla kömmin lopultakin nukkuun.
Kolmen aikaan pakotin itteni ylös ja samalla potkin myös jossain vaiheessa poliisiasemalta kotiutuneenkin kaverin ylös. Mun tavarat oli jääny toisaalle ja koska tiesin, ettei yökerhosta kotiin lähteny kaveri ollu mielissään käytöksestäni, halusin ne nopeasti pois sieltä. "Aamupalan" jälkeen kortiton kaveri sitten lähti heittään mua asemalle-ja matkalla, traktoria väistettyä, löydettiin auto ojasta. Siinä vaiheessa alko jo naurukin loppuun... Apua kumminkin saatiin ja pääsin asemalle selvitteleen miten ne junat oikeestaan nyt sit kulkeekaan. Tavaratkin sain ja joskus puol yheksän jälkeen pääsin lopultakin omaan kotiin.
Että sellanen uusvuos. Vaikka monta suunnittelematonta mutkaa matkaan mahtuikin ja ehkä olis ollu turvallisempaa jäädä vaikka kotiinkin, niin en kadu mitään.

Jouluinen kuvaoksennus

Yksittäisiä valokuvia on taas tullu otettua kasa, sen enempää ajattelematta mihin niitä ajattelin tarvita. Ihan joka kokkailusta tai puuhasta en viitti paperikuviakaan teettää... Ja kamera piti tyhjentää että ehkä vuodenvaihtumisestakin saan jokusen kuvan. Siis jos muistan jättää kamerani jonnekin tyrkylle-ja luotan ettei se päädy riennoissa minnekkään epämääräiseen paikkaan, hmm...

Parisen viikkoo sit, työssäoppimisen ollessa muutamaa päille vaille loppu, iski tietenkin paniikki kirjoittaa näyttösuunnitelmat jo olleista näytöistä. Oli sitten opettajallakin mitä arvioida... Siinä sitten kirjoittaessa iski joulupaniikki; halvemmalla joulupostimerkillä postitettuna korttien viimeinen postituspäivä oli tietenkin seuraava päivä-ja kortit oli vielä pääosin tekemättäkin. Yhen aikaan yöllä  aloin askarteleen. Ajatus johti toiseen ja tajusin yhden lahjaksi menevän palapelin olevan tekemättä-ja tietenkin myös lähivuorokausien aikana jaettavat lahjat paketoimatta. Tilanteen ja yön ylipäänsä pelasti useampi kupillinen kahvia ja ite tehty tonnikalakastike pastan kera. Ja loppuen lopuks sitä tuli valvottu 31h putkeen; illalla kun muka pikaisesti soitettu puhelu venähti kuuteen tuntiin...

Aivan kummallistenkin deadlinien poistuttua, aikaa oli jäävinään itelle ja kokkaamiselle. Tukihenkilöitävän synttäreille valmistu mokkapalat ja mutakakku, tortillaruuat ja edellisessäkin kappaleessa mainittu tonnikalakastike oli kokeiluja omaks iloks. Kokoelman täydentää joululahjaks saadut, todellakin kielen mukanaan vieneet vadelmasuklaasydämet...

Äitin kuusi ja äitin lahjat, mun kuusi ja mun lahjat... HETKONEN!!! :D Vasemmalla olevat paketit on kohta ainakin 20v vanhoja rekvisiitta paketteja ja aaton totuus taisi mennä ennemminkin niin että isomman kuusen alta löytyi mulle enemmän niitä paketteja kun äitille. Senkin jälkeen kun oltiin eka siskolla yks pakettisatsi jaettu...

Uudempaa kuvaa ei ole joten tällä mennään... Huomenna suunta on Hyvinkäälle, joten enään tän vuoden puolella ei taida postauksia tippua.

Se_perinteinen kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia lukijoita ja muutenkin mukana olleita sekä toivottaa oikein railakasta vuodenvaihdetta! ;)

Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki...

Lukiossa jatkoin peruskoulussa lähtemälleni linjalle valinnaisten kaa; ilmaisutaitoa sen olla pitää. Lukiossa tosin panostettiin tähänkin enemmän; ei ainoastaan kuviteltu näyttelevämme vaan tehtiin harjoituksia. Harjoituksia, harjoituksia, harjoituksia ja vielä lisää harjoituksia. Harjoituksia joissa oppi enemmän itsestään ja omista kyvyistä, harjoituksia joiden tarkoitus purettiin yhdessä.
Mieleen on jääny vahvasti muutama harjoitus joista yks liitty alla olevaan biisin. Pienissä ryhmissä saatiin ko. biisin lyriikoita ja niistä piti tehdä n. 5 min kestävä näytelmä. En muista näytelmiä tai kohtaa mikä ryhmälläni oli, mutta itse biisi jäi mieleen. Joka ikinen kerta biisin tullessa radiosta, palaan mielessäni siihen vanhan koulun luokkatilaan...

100

Keksin itelleni eilen haasteen. Luku 100 liittyy hyvinkin olennaisesti siihen. Ihana varma en oo vielä kaikesta mitä haasteen puitteissa teen, mutta näin alkuun aion mm. karsia facebook-kaverini sataan (tällä hetkellä 201), jättää vaatekaappiin ainoastaan sata vaatetta ja siivota kodin ison lipaston-jättäen vain sata tavaraa. Ihan sadan uuden miehen tapaamista en kyllä odota... Homma toimii myös toisin päin; peruselintarvikkeita ja -lääkkeitä tulee olemaan sata ja kun vaatekaapista lentää tavaraa pois, tulee tilalle satasella uutta-kumminkin niin ettei sallittu vaatemäärä ylity.
Lyhyesti, sadalla sanalla sanoen, jäämme itse kukin odottamaan mitä tuleman pitää. Ja ihan mielelläni kuulisin millaisia haasteita muilla on alkavalle vuodelle.

Asioista

On asioita joista tarvii pitää kiinni ja on asioita joista on osattava päästää irti. Niin jotenkin kliseiseltä, kun se kuulostaakin, tuohon ensimmäiseen kuuluu mun mielestä jo elämä itessään. Oon aiemminkin kirjotellu ja varmasti moni tietää henkilökohtaisestakin kokemuksesta ettei elämä oo aina helppoo. Välillä tuntuu että olis helpointa vaan heittäytyä sillalta moottoritielle...
Vaan eihän se oikeesti ratkaise mitään ja siksi mäkään en sitä tee. Ei oo pokkaa-ja hyvä niin. Mä onnistun löytämään elämästäni asioita joista haluan vielä nauttia, vaikka se välillä vaikealta tuntuukin. Mulla on muutama hyvä kaveri jotka jaksaa kuunnella, jotka on tukena sillon kun sitä tarvitsen. Mulla on perhe, ei multa puutu mitään. Sinänsä.

Asioita joista on osattava päästää irti... Mulla oli tähän joku jännä visio kun alotin kirjottaa, mutta kyynelten valuessa haihtu ne ajatuksetkin. Yks mun pahaksi tavaksi kutsuttu piirre on, etten osaa päästää irti jostain ihmisestä. Ainakaan ajoissa ja sitten valitan kun sattuu. Virheistä kumminkin oppii ja ainakin kuvittelen seuraavan kerran olevani fiksumpi.
On toki jotain periaatteita mistä en luovu, jotain ärsyttäviäkin pikkujuttuja mitkä vaan tarvii tehä niin kun ne on aina tehty. Mummolassa ei räplätä puhelinta ja äitillä on saunan jälkeen syötävä jätskiä. Onpas nyt kökköjä esimerkkejä...

Joskus saattaa elämään ilmaantua asia joka saattaa kuulua kumpaankin "lokeroon" tai on epävarmaa kumpaan se kuuluu. Ja sekös sitten hämmentää.

En etsi valtaa, loistoa. En kaipaa kultaakaan...

Kummallista aikaa tämä joulun aika. Loma. Tunteet kulkee vuoristorataa täysin hillitsemättömästi. Välillä itkettää, välillä naurattaa, välillä nautin seesteisyydestä ja rauhasta, välillä taas ahdistun. Paljon tunteita, erilaisia, joiden purkamiseen ei ehkä ole keinoja. Tai en ainakaan tiedosta niitä.
Ennen joulua aloin kirjottaan taas lähes päivittäin päiväkirjaa, mutta joinakin iltoina sekin tuntuu vaikealta. Ei löydy sanoja eikä oikein oo asiaakaan. Ennen aattoa suljin puhelimen useammaks vuorokaudeks, muka sillä tavoilla rauhottuen. Tosiasiassa odotin vaan erään ihmisen yhteydenottoa ja pelkäsin missaavani sen.
Oon kokenu tänä jouluna oloni todella paljon vanhemmaks mitä oikeesti oon. Lahjapaketit on saanu osakseen kummastuneita katseita. Oikeasti, jos ihan rehellisiä ollaan, en olis halunnu avata paketteja. Oon ymmärtäny ettei niitä elämän tärkeimpiä asioita voi saada hienoista paketeista. En toki nyt sano että kääreen alta löytyneet villasukat jäis käyttämättä, karkit syömättä tai muutakaan.
En itekään uskois, mutta ens vuonna en halua lahjoja. Tarvii kai siis heti uudenvuoden jälkeen heittäytyä todella tuhmaks... :P

Olavi Uusivirran uutuusbiisi muistuttaa jollain tasolla viime viikon onnen hetkistä...

Teini-iän tuskaa

Sinä kulkija kuustoista vuotias

Näen kyyneleet silmissäsi

Minä olla en voi sinun auttajas

Enkä edes sun ymmärtäjäsi

Mutta kuuntele mua, sulle kerron sen

Joskus itkee näin myös nelikymppinen

Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein

Sellaista elämä on

Sinä kulkija kuustoista vuotias

Mikä särki sun sisimpäsi

Sekö leikkinyt on, sinun tunteillasi

Joilla lämmin on pelkästään käsi

Siihen tottua saat, minä takaan sen

Usein pettyy näin myös nelikymppinen

Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein

Sellaista elämä on

Kerran kulkija kuustoistavuotias

Olin minäkin aikoinani

Luulin silloin jo vähintään puolikas

meni kaikista unelmistani

Sä et usko mua nyt

Mutta lupaan sen, vielä unelmoi myös nelikymppinen

Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein

Sellaista elämä on

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Onnen keiju
ole hyvä ja lennä, hyvä ja lennä
tee sun taiat
et äiti antaa mun mennä, antaa mun mennä
mä haluaisin kun jokainen muu menee
on meri lämmin ja hiekka kuumenee
Mä tiedän äidil' on minusta huoli
mutta kurjaa on jos ulkopuoliseksi jää

refrain:
Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei
(2x)

Vuodet vierii
ja kun talo on raukee ja äiti on raukee
tytär riuhtoo lukkoo
mut se ei aukee, ei, se ei aukee
mikään ei tätä ikävää poista
hän on kohta jo kuusitoista ja hän
tietää, ettei taiat auta
hän huutaa "päästä mut ulos, jumalauta"

Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

Ja yönä erään heinäkuun
tytär herää, pukeutuu
ikkunasta lähtee maailman pauhuun
toisessa huoneessa,
äiti suussaan tupakka nukahtaa ja herää pian kauhuun
ja hän huutaa, tytärtään huutaa
mutta tytär on kaukana ja lähellä kuuta

Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sitä on nyt jotenkin näin jälkikäteen miettiny oliko tuo kuustoista kesäsen elämä loppuen lopuks niin kamalaa. Vielä useampiakin lauluja siitä nuoruuden tuskasta löytyy, siitä kuinka vanhemmat on tylsiä kalkkiksia jotka ei vaan voi ymmärtää mistään mitään. Oliko se nyt loppuen lopuks niin kamalaa? Kaatuiko maailma päälle? 

Yks juttu viel

Pari yötä on menny nyt niin sanotusti pipariks. Toissa yönä en nukkunu ollenkaan, en ehtiny sänkyyn saakka kun oli tekemistä. Kirjotin yli puoleen yöhön näyttösuunnitelmaa, askartelin joulukortit (eilenhän oli viimenen päivä kun ne lähti sillä 0,60e postimerkillä...), tein siskolle joululahjan ja paketoin lahjoja. Neljän viiden aikaan katoin kelloo ja totesin ettei pariks tunniks kannata enään nukkuun mennä.
Eilen illalla ajattelin ottaa "vahingon" takas ja mennä ajoissa nukkuun. Kaheksan aikaan kotiuduin työpaikan pikkujouluillalliselta ja piti ihan vaan nopeesti soittaa kaverille. Nopeus on suhteellista, mutta puhelu kesti reilu 6h...
Jotenkin on vaan...hämmentävää kuinka asioita yhtäkkiä onkin niin paljon oikeesti kerrottava toiselle. Tai kuinka paljon toisella on kerrottavana niitä mulle. Asiat vieläpä oli sellasia mitä ei ehkä ihan jokaiselle vastaantulijalle kerrota, niin hyvässä kun pahassa. Vaikka vähän on tullu nukuttua, oon tällä hetkellä onnellinen. Ehkä onnellisempi kun aikoihin.
Onnellisuus ei johdu myöskään siitä, että tänään on työssäoppimisen viimenen päivä. Kymmenen viikkoo on menny nopeesti, ehkä vähän liiankin nopeesti. En voi sanoa kaipaavani kouluun, mutta kaipaan jollain tavalla omaa elämääni takaisin. Aikaa itselle ja sille mistä saan voimia. Onneksi kohta on joulu.

Illan kikatukset

Joidenkin kavereiden kohdalla toimii sellanen vuorottelu, että kun toinen on pahalla tuulella niin toinen on hyvällä tuulella. Kun toista ahdistaa, niin toista ei ja sitä toista sitten yritetään vuorotellen auttaa. Olipas selkeesti selitetty :D Pointtina nyt oli ettei olla samaan aikaan samassa olotilassa.
Useimmiten piristäminen onnistuu parhaiten hauskoilla nettilinkeillä. Eräs ilta Kettu linkittikin mulle eräällä lemmikkipalstalla käydyn keskustelun. Sillä hetkellä en linkkiä saanu (puhelimellani) auki ja unohdinkin koko asian ennen kun äsken muistin. Meinas siinä sitten vadelmakiisselit kaatua syliin kun nauraa kikatin mm. kommenteille;

  

" Mua ärsyttää uutistenlukijat kun ne katsovat koko ajan minua, 

ei voi edes sängyssä telkkaa katsoa kun tuijottaavat."

 "Ei itkeä saa, ei meluta saa. 

Naapuri voi muuten taas soittaa päivystävän psykiatrin paikalle. "

  

Voipi olla vaan mun (ja Ketun?) kieroutunutta huumoria, mutta tais tulla taas muutama (kymmenen)vuotta ikää lisää. Nää on just niitä parhaita hetkiä, niitä jotka juoksee ohi liian nopeaan...