Päänsärky nimeltä joulu

Juuri tällaisia tunteita joulu herättää tällä hetkellä! Kuva:Google

Miksi joulun pitää tulla näin äkkiä?... Onhan se ihanaa saada taas luvan kanssa rallatella niitä lapsuudesta tuttuja joululauluja, elää pienessä jännityksessä millä "pukki" muistaa tänä vuonna ja koristella koti kauniiksi. Joululahjoistakaan tää ahdistus ei johdu, sillä ne on jo lähes tulkoon hankittu.
Jatkuvan päänsäryn aiheuttaa joka vuotinen kysymys; Missä vietän jouluni? Vanhemmat eros mun ollessa pieni ja pienempänä oli sopimus, että oon vuoro jouluin äitin ja iskän luona. Jossain vaiheessa, teini-ikään tullessa, ilmotin kumminkin etten viihdy iskällä jouluna. Siellä ei oo sitä samaa joulufiilistä mikä äidillä, jouluaatto ei juurikaan eronnut arjesta...
Ennen äitin luo kokoontu joulupöytään kaikki mun sen puolen sisarukset perheineen. Niissä jouluissa oli sitä jotain minkä perään oon monet kerrat haikaillu. Vanhemman veljen lapset eivät pääse/halua tulla hänelle jouluks ja nuoremmalla isoveljellä on sen verran monta pientä lasta, että heidän on hankala lähteä mihinkään. Täysin ymmärrettävistä syistä meitä on lähijouluina ollu aterioimassa vain murto-osa vanhasta porukasta.
Näin joulun taas lähestyessä tiedän niin iskän kun äitin odottavan mua luokseen jouluks-ja ensimmäistä kertaa oon tilanteessa jossa en tiiä mitä teen, mitä sanon sille pettyvälle osapuolelle. Pieni hyypiö mun sisällä toivois mulla olevan jo perhettä, jollon voisin jättää vaikean valinnan tekemättä. Olis täysin luonnollista jäädä sen oman perheen kaa kotiin...

Vaihtelu virkistää

Niinhän sitä sanotaan ja sen seurauksena blogin ulkoasu koki muutoksia. Edellinen banneri oli liian kesänen nykyseen vuodenaikaan nähden eikä siinä oleva hiusten värikään pitäny enään paikkansa. Värimaailma poiki ideansa ulos ikkunasta katsottua; tällä hetkellä lumeton maailma näyttää aika synkältä. Kukkurukuun tarkoittaessa kyyhkysen kujerrusta, tulivat höyhenet ja linnut luonnollisesti mukaan.

Mitäs pidätte?

Tässä jahka saan ajatuksia selvitettyä ja menoa rauhotettua, tuun taas kertoileen jotain syvällisempää... Ideoita saa heittää ja muistakaahan myös Se_Perinteisen facebook-sivut =)

Salaattipäivä

-purkki salaattijuustoa

-pari desiä makaroonia

-purkki tonnikalaa (öljyssä)

-pala kurkkua

-pussi frisee-salaattia

-purkki ananasta

-yhden sitruunan mehu

NAM! < 3 

Metsään meni. TAAS.

Viime torstaina tosiaan olin erittäin onnistuneilla treffeillä. Leffa oli valintana aika huono, mutta saatiinpahan nauraa sen hölmöydelle. Ensimmäisen vartin aikana tapahtu jo kaikkii sellasia juttuja, minkä jälkeen ei tarvinu ainakaan ite mitään häpeillä. Kotimatkalla sain tulevaan lauantaihin liittyvän kyläilykutsun.
Olin kumminkin Ketun kaa sopinu, että hän tulee mulle viikonlopuks, hakien samalla koiransa kotiin. Kahden ihmisen ja kahden koiran on suht hankala liikkua mihinkään, varsinkin julkisilla, joten ehdotin että miesseuralainen tulee iltaa viettämään mulle. Ja hän tuli, tuomisinaan kasa leffoja.
Sunnuntaina eräs utelias kaveri kyseli, koska me nähdään miehen kaa seuraavan kerran. Vastasin rehellisesti ettei olla sovittu mitään, mutta tuskin menee viikkookaan-eikä menny kun muutama tunti kun miekkonen kyseli mua sinne yökylään. Ja mähän menin, pitkä tovin toki mietittyäni.

Yökyläilyn jälkeen meiän välille laskeutu hiljaisuus. Koska omistan välillä hyvinkin villin mielikuvituksen, keksin ties mitä syitä miks toinen ei anna kuulua itsestään/vastaa hyvin lyhyesti mun lähettämiin viesteihin. Yökyläillessä silmiini osu pari epäilyttävää juttua ja jo aiemmin mainittu kaveri tekikin niiden pohjalta hyvin vakuuttavaa salapoliisityötä.
Ite olin ajatellu että kun noin usein on tarve nähä, heti ekalla viikolla kolme kertaa, niin viihdymme puolin ja toisin toistemme seurassa. Selvis kumminkin ettei mies koe itse tapailevansa ketään ja lupaili hyvinkin romanttista iltaa ystävälleni. Muka sattumalta ehdotin ite samaa iltaa treffeille ja sain kuulla että mies on lähdössä hoitaan työjuttuja mökille.
Alkuun asia lähinnä nauratti, tiesin ettei varattu kaveri treffeille lähtis. Tänään otin mieheen yhteyttä, kysyin mitä mieltä hän on "meistä" ja missä mahdollisesti mennään. Muutaman viestin jälkeen päädyttiin siihen, ettei meistä mitään paria tuu; mä kun neitsyenä oon liian kokematon ihmiselle joka on yli 40 naisen kaa ollu sängyssä.

Nyt, heti vai myöhemmin?

"Ihminen jolla ei ole omaisia, kuolee heti". 

Kyseinen lause särähti jokin aika sitten korvaan. En ees muista mihin liittyen. Aloin ajatella tarkemmin ja niinhän se on. Ihminen jolla ei ole omaisia, kuolee heti. Kukaan ei muistele menehtynyttä pappaa/mummoo/isää/äitii/siskoo/veljee,.... Kukaan ei käy haudalla, ei välttämättä ole ketään kuka edes järjestää hautajaiset.

Kuka tahansa voi mahdollisesta hautakivestä lukea nimen ja päiväyksen, tuntematta välttämättä mitään sen kummempaa. Elää toivossa että tämänkin hautakiven luo joskus joku pysähtyy.

Pelkään että elämästä vaille jään

On juuri tänne tullut ja taas jo lähdössä
en pysy missään siksi, että pitäis pysyä
Sä itket, kysyt milloin, mä en osaa vastata
enkä lupaa mitään siksi, että pitäis luvata

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään
Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään

Oot ihmisistä tärkein, sä saat mut palaamaan
enkä rakasta sua siksi, että pitäis rakastaa
Sä itket, kysyt milloin, mä en osaa vastata
enkä lupaa mitään siksi, että pitäis luvata

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään
Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään

Sanot mua lemmen karkuriksi
sydäntä ja sielua onnettomiksi
Mua et rauhoittumaan saa
ehkä milloinkaan

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään
Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään

Kerro mulle vain kaunis tapa lähtee niin lähden niin

Tämän kanssa nähtiin kerran ja viestittelylupauksista huolimatta juttu jäi siihen. Ei vaan oo mitään asiaa. Muutaman kerran oon miettiny pitäskö laittaa viestiä mutt oltiin kumminkin sen verran eri maailmoista, niin en oo viittiny.
Tämä ei oli kipeenä ekalla kerralla ja myöhemmin sain ottaa vastaan lukuisia lupauksia jotka ei ikinä toteutunu. Osaan ei ees tullut mitään selitystä. Poistin facesta yms. kun päätin etten jaksa elättää toivoa enään, antaa uusia mahdollisuuksia.
Saa nähä kuinka tän illan treffikumppanin suhteen käy. Tuleeko juttua. Eletäänkö yhtään samanlaista maailmaa. Ennen kaikkea, ilmeneekö turhia lupauksia tai törmätäänkö pettymyksiin...

Yritän tehdä selväks etten hakemalla hae mitään kaveruutta vakavampaa. Jos sellasta ajan myötä kumminkin syntyy, niin en laita pahakseni. Kahden yllä mainitun kohdalla kumminkin toivo on karissu suhteellisen nopeesti kokonaan-ja sittemmin on katkennu välit kokonaan. Elämään kumminkin kuuluu myös pettymyksiä, mutta miksei sillä alun kaveriasteella vois sit vaan jatkaa. Kertokaa mulle kaunis tapa ilmaista ett ei kiitos enempää, kavereita voidaan toki olla...

On korvia,tassuja,...

Huomenna Ketun koirat on ollu mulla tasan kaks viikkoo... Kaikenlaista onkin ehtiny siinä ajassa taphtua ja jokusen kerran on menny sormi suuhunkin, kun en oo tienny mitä ois pitäny tehä-kuten sillon kun toinen koira alkaa ihan yhtäkkiä oksentaan iltalenkillä... Monen naurut on hölmöläisten touhuja seuratessa saanu, mutt on niitä itkujakin tullu.
Huomenna kumminkin Ketun ois tarkotus tulla kylään ja sunnuntaina lähtiessään ottaa koiratkin kotiin. Mutta... Ketun pitäis hakee lääkkeensä apteekista eikä oo sitä vielä tässä parin päivän aikana saanu tehtyä. Ilman lääkitystä on pian takuuvarma paluu osastolle. Yksinkertasesti, ja karusti ilmaistuna, jos kaverilla ei oo lääkkeitä huomenna tullessaan mukana, koirat ei lähe mihkään sunnuntaina.
Kohta joku eläinaktivisti kumminkin alkaa vinkuun etten voi väkipakolla pitää toisen koiria itelläni, mutta Kettu itekin ymmärtää tilanteen. Puhuttiin nimittäin siitä tänään. Jos oma vointi ei oo kunnossa, ei sitä jaksa hoitaa kahta nelijalkaistakaan. Ihan suoraan sanottuna, mä en jaksais niitä (ainakin) kolmatta viikkoo.

Joten Kettu kiltti, hae lääkkeesi!!! 

Ei oo helppoo mutt pitää ponnistaa

Nään viattomat jotka kärsii turhaa

nään vihaa ja mä nään murhaa

nään rahanahneita kasvoi joka paikassa

nään nälkää, verta, hikee jonku paidassa

nään luonnonkatastrofei, itkevii lapsii

nään menehtyneitä silkohapsii

nään elämänsä juoneita ihmisii ja

nään ne perheet jotka siitä kärsii

nään kyyneleitä silmissä ghettopojan,

nään ne urahuiput ja katuojan

nään kuoleman sairait, nään joutsenet jääss

nään epätoivon ja valon tunnelin pääs

Monena päivänä töihin mennessä ja iPodilta musaa kuunnellessa oon miettiny miten osuvat lyriikat tossa Puhuvan Koneen biisissä on. Ei ehkä 100% sitä mihin mä töissä törmään mutt totta on että nään aika paljon kaikenlaista. Kenties liikaakin...

Työssäoppimisen aikana on tullu vastaan niin hirttoköysiä kun huumeitakin. On joukkoon mahtunu orastavia ystävyyssuhteita, iloisia lapsia ja kaikkea muutakin mukavaa. Ne mukavat jutut vaan helposti jää taka-alalle...

Tunne- ja tilanneskaala ylettyy ääripäästä ääripäähän eikä voi kun nostaa hattua niille jotka tota työtä tekee elääkseen. Jos mulla olis mahdollisuus, niin kyllä suorittaisin loput opinnot oppisopimuksella työssäoppimispaikassani-mutta voin ihan suoraan sanottuna ett pidemmän päälle en kyllä jaksais tota työtä. Vahva muuri tarvii olla ympärillä jotta pystyy säilyttään etäisyyden asiakkaisiin, mutta samalla tehtävä työtä omana itsenään...

Mitä tapahtuu?

Mulle sanottiin eilen,että mä elän aika erikoisessa yhteisössä. Niin... Eihän sitä ite välttämättä tuu ite ajatelleeksikaan miten ulkopuoliset näkee jotkut tilanteet. Eikä toisaalta tarvikaan koko ajan miettiä ulkopuolisten mietteitä mikäli itellä on hyvä olla. Jokaiselle on annettava oikeus elää omaa elämäänsä.
Käyty keskustelu juonsi ensinnäkin juurensa Ässään joka eräs ilta soitti mulle puol ysin aikaan ja pyysi keittään kahvii. Vaikka olin jo menossa nukkuun, sen verran jaksoin nousta ylös. Joku siinä ihmisessä vaan on mikä mua kiehtoo, jotain mistä saan voimia.
Seuraavana iltana murruin täysin. Tulin töistä kotiin, istuin sängylle ja kyyneleet alko vaan valuun. Sinänsä ilman mitään syytä, oon vaan väsyny tähän kaikkeen. Koirien hoidon myötä arki on muodostunu epämiellyttäväks oravanpyöräks.
Apuun kumminkin tuli aina yhtä ihana Iina, joka ehdotti että tuun viikonlopuks heille. Koirien ulkoilutus ja ruuanlaitto luvattiin "ulkoistaa", mun tehtäväks jäis ainoastaan kerätä voimia. Tänne Hyvinkäälle siis tulin, vaikka aluks vastustelinkin. En kumminkaan osaa tavallaan päästää irti ja olla ulkoilumatta koiria. Toisaalta vaan hyvä, on ees joku mikä pitää arjessa kii...