Harmaan monet sävyt

Käytiin Setämiehen kanssa eilen katsomassa Fifty Shades of Grey enkä näin vielä vuorokaudenkaan jälkeen tunnu tietävän mitä mieltä leffasta oikeastaan olenkaan. Visuaalisesti hienosti toteutettu, toki, ja jo ennalta pitkälti kuulemani soundtrack sopi leffaan kuin nyrkki silmään-eli mainiosti. Muutama leffa-arvostelu tuli netistä luettua ennen omaa elokuvakokemusta ja kaikki tuntu kritisoivat kuinka vähän elokuvassa loppujen lopuksi oli suoranaista seksiä. Omasta mielestäni se mitä kaksituntiseen koettelemukseen oli onnistuttu upottaa, oli täysin riittävästi.
Kuten monen kirjan ja monen elokuvan kohdalla aiemminkin, samaistun johonkin tiettyyn hahmoon jossain määrin. FSOG ei ollut tässäkään poikkeus vaan löysin itseäni päähenkilönaisesta. Jokainen joka on kyseisiä kirjoja lukenut tai muuten juonta kuullut, tietää ettei herra Greyn seksimaku ole ihan kevyimmästä päästä ja kun elokuvan naispäähahmo alkoi piiskasta saada, mun teki todella fyysisesti pahaa. Tuntu kuin oisin ite saanu kaikki nuo iskut. Elokuvan loputtua en ollut täysin varma enään siitä mikä oli todellista ja mikä ei. Jo ajatus pelkästä Setämiehen halaamisesta tai jo tälle puhumisestakin teki pahaa ja vasta teekupposen jälkeen aloin taas hahmottamaan todellisuutta. Vasta teekupin jälkeen palasin siihen todellisuuteen ettei kukaan oo hakannu mua (vaikka siltä tuntui) eikä mun tartte pelätä Setämiestä.

Kuvat: Google