"Heipä
hei XXXX koulun opettajakunta ja rehtori!
Oma
kolmevuotinen opintaipaleeni Ahveniston koululla ajoittui vuosiin
2007-2009 ja olin koko tuon ajan koulukiusattu. Kaksi ensimmäistä
vuotta sain (poikien toimesta) lähes päivittäin kuulla olevani
läski. Läski oli lyhenne läskilimpusta, josta luovuttiin kun
opettajakunta alkoi kanteluideni myötä epäillä ettei kiusaajat
sittenkään mitenkään hyvällä mua verranneet siihen
hyvänmakuiseen ja mukavan pehmeään leipää-jota ikäväkseni
koulussammekin aika ajoin oli tarjolla.... Nimittelyä sain kuulla
niin välitunneilla, oppitunneilla opettajan korvien välttäessä ja
jopa kotipihalla asti.
Kiusaamiseen
koitettiin toki puuttua; kiusaajia puhuteltiin luokanvalvojan
toimesta kahden kesken, koko luokan yhteishenkeä koitettiin parantaa
erinäisin toimin ja lopulta kiusaajat vanhempineen kutsuttiin
keskustelemaan oman huoltajani ja koulun henkilöstön kanssa
tilanteesta. Tuon keskustelun seurauksena osa pojista pyysi anteeksi,
osa ei. Sain kuulla osan olleen itsekin kiusattuja aikaisempina
kouluvuosina ja sen ajaneen purkamaan omaa pahaaoloa muihin eli muhun.
Niiden
poikien kanssa, jotka omasta elämästään avautuivat ja jotka
anteeksi pyysivät ja saivat, voin sanoa jopa ystävystyneeni. Nekin
pojat, jotka eivät omia virheitään tajunnu, tajusivat sentään
lopettaa haukkumisen. Tai ainakin ottaa kohteeksi jonkun muun... Vaan
minkä pojat lopettivat, sen tytöt aloittivat. Hieman erimuotoisena
tosin. Aloin olla se jota ei kaivattu mukaan ryhmätöihin, se joka
valittiin viimeisenä joukkueisiin ja se jonka vaatetukseen (kuten
toppahousihin paukkupakkasille) koettiin tarpeelliseksi puuttua.
Jossain
vaiheessa en vain jaksanut ja muistan viettäneeni enemmän aikaa
lähikirjastossamme kuin koulussa. Äidin nimissä oli liiankin
helppo lähettää poissaoloviestejä... Ysiluokan keväällä
yhteishaun koittaessa tiesin ainoastaan yhden asian; halusin pois
Hämeenlinnasta, pois maisemista joista jokainen muistutti
kiusaamisesta. Pois pääsinkin.
----------------------------------------------------------------------------
Jotta
ei menisi liian elämänkerralliseksi, hypättäköön siihen miksi
nyt ja miksi tämä. Miksi haluan muistaa teitä, jotka olin jo
jättänyt historiaani. Luin paketista löytyvän/löytyneen kirja
tämä syksynä ja se pysähdytti. Lukemisen myötä mieleeni palasi
rankat muistot, mutta samalla kirja joka auttoi ymmärtämään
kaikkea tätä. Auttoi ymmärtämään etten todellakaan ole ainoa,
kirja jonka myötä sain vahvistuksen sille mitä olen luonut pari
vuotta tietoisesti; ehjälle itsetunnolle. Nyt kun peruskoulun
päättymisestä alkaa olla viitisen vuotta, voin lopultakin sanoa
toipuneeni. Vasta nyt voin hyväksyä itseni ja kehoni sellaisena kun
se on. Vasta nyt voin olla oma itseni. Vasta nyt uskallan tehdä omat
elämän valintani pelkäämättä muiden mielipiteitä.
En
tiedä mikä koulullanne on kiusaamistilanne nykyään, eihän niistä
julkisesti puhuta... Oli tilanne mikä tahansa, toivoisin
mahdollisimman monen henkilöstöstänne lukevan teille ostamani
kirjan ja miettivän omaa suhtautumista kiusaamiseen. En haluaisi
olla kyyninen, mutta kiusaamisesta tuskin koskaan täysin päästään.
Tiedänpähän ainakin itselleni aihealueen, jonka parissa olen
valmis (kokemusasiantuntijana) työskentelemään ensi keväänä
nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkintopaperin käteen saadessani.
Kirjan
myötä toivottelen oikein hyvää joulua ja työintoa vuoden
vaihteen jälkeen alkavalle vuodelle! Erityisterveisiä ja
-kiitoksia niille, jotka kenties muistavat kohtaamisemme. Se ei ollut
helppoa, mutta se oli kasvattavaa.
Jenni XXXX"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti