Itkettävä perjantai

Tiedä sitten miksi, mutta jälleen kerran kroppa päätti olla pään kanssa eri mieltä siitä onko tänään koulupäivä vai ei. Olisi ollut, mutta jo illalla alkoi nenä valumaan (mitä jatkui koko yön) ja aamulla kylmänhikisenä ja niskakipuisena herätessä, taisi olla parasta jäädä kotiin. Jotta olo ei enään huononisi, tein aamupalaa ja poikkeuksellisesti sen jälkeen jäin valvomaan vaikka olisinkin voinut koko päivän jatkaa unia.

Facessa surffatessa vastaan tuli vihdoin ja viimein päivän valon nähnyt, uuden Lastensairaalan hyväksi tehty Lohtu-biisi. Jo yksin sanoma saa kyyneleet valumaan pitkin poskia-saatika sitten kun katselee Dome Karukosken ohjaaman, osuvan videon. Eiköhän kaikki rakenneta yhteistyöllä lapsille uusi sairaala (vaikka se kuinka oliskin valtion homma)! Ite oon jo ainakin kerran lahjoituksen tehnyt, tässä taloustilanteen tasoittuessa todennäköisesti vielä lisääkin. Lapset on meidän tulevaisuus!

Aamupala tuli tuhottua ja tartuin yöpöydällä lojuneeseen Kingi-kirjaan. "Kasvattivanhempiensa luona asuva Miika haaveilee julkisuudesta ja esikoisromaanista. Äitinsä luona vieraillessaan Miika löytää kätketyt laulunsanat. Kuoliko Henkka, Mäntsälän jengin kingi, sittenkään tapaturmaisesti. Romaani lojaalista veljesrakkaudesta ja oman identiteetin löytämisestä." Kirja ei ehkä edellisen postauksen kohtauksesta aukea niin hyvin kuin toivoisin, mutta tuo kirjoittamani otos sai kyyneleet valumaan poskillani. Taas. Ja loppukirjan ajaksi.

Tuntuu olevan taas sellainen päivä, että aivan sama mitä tekee ja vaikka ei mitään tekiskään, niin itkettää... En ymmärrä mistä kyyneleitä riittääkin.