Loppuen lopuks kaikki onkin ihan hyvin

Kaikkihan on hyvin. Ulospäin. On kavereita, koulu sujuu, on rakastava perhe ja jää vapaa-aikaa, joka käytetään mieluisalla tavalla. Juttelee, nauraa, ei oo itsetuhoinen. Kaikki on hyvin.

Vaan kun katsotaan kuoren sisälle, raapaistaan pintaa syvemmälle. On kavereita: se yksi jonka kanssa vietetään kaikki tunnit, jonka kanssa tehdään ryhmätyöt. Ja ne kaksi jotka ei meinaa tuntea käsitettä vapaa-aika. On kavereita, ne kolme.

Koulu sujuu: tietää miten paljon tunneilta voi olla pois, tietää kenen tentin uusii ja kenelle kelpaa selitykset. Tekee sen mitä jaksaa, ei minuuttiakaan enempää. Odottaa enemmän, odotti enemmän.

On osa rakastavaa perhettä. Kyllä ne rakastaa vaikka kaukana onkin. Muistaa jos rakastaa, rakastaa jos muistaa. Isä, äiti, siskot, veljet. Siellä jossain, omassa elämässään. Omillaan.

Mystinen vapaa-aika. Yhtä aikaa on ja ei. Voisi mennä ja tehdä, mutta kivempi on kotona. Olla vaan, välittämättä muista. Ilman huolta huomisesta, nauttien hetkestä.

Juttelee, nauraa, itkee, laulaa. Elää. Elää muiden asettamien odotusten mukaan vai elää itsenäisesti. Itse. Elää joka tapauksessa. On olemassa, on elämässä. Yrittää.

"Niin hauras on elämän aamujen silta
Murtunein haavein sitä kannatellaan
Ollaan hiljaa jottei sanottais liikaa,
Jottei kukaan meitä huomais satuttaa

Näin kai minäkin täällä pelkään,
Pelkään ettei askel enää kanna
Jollei maailma lohtuansa anna,
Jäätkö kanssain raunioille valvomaan?

Hiljainen on sieluni ääni
Se peittyy alle murheen huutojen
Tulematta kuulluksi koskaan,
Se toivoansa kantaa ainiaan

Näin kai minäkin täällä pelkään...

Minä tahdon toisen maan,
Jonkun jossa suojellaan,
Särkyneiden sydäntemme voimaa

Näin kai minäkin täällä pelkään.."
Suvi Teräsniska-Jäätkö kanssain valvomaan