Tän kahdeksan vuoden aikana oon lähes kokonaan unohtanu koko ihmisen. Jouluna toki oon sytyttäny kynttilän muualle haudattujen ihmisten muistomerkille, yhteiseks mummolle ja kummitädille. Suoraan sanottuna en ees tiedä missä heidän hautakivensä on.
Eilen muistelin äitin kaa kuinka joskus Leilan kuoleman aikoihin, kun mä en joku ilta saanu nukuttua, oltiin juteltu muuttolinnuista. Miten ne oikein osaa syksyllä lähteä oikeeseen suuntaan ja kuinka ne löytää keväällä tiensä takaisin. Linnut on edelleen ihmettelyn aihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti