Itsemurhista

Nyt kun Enkeli-Elisa on taas noussu kaikkien huulille, sitä on väkisinkin joutunu miettiin koulukiusaamista ja varsinkin itsemurhia. Kuten moni kaverikin on jo asiasta kirjotellu, tää alkaa vähitellen kuulostaa jopa kliseiseltä, niin mä(kin) pystyn samaistuun hyvin koulukiusattuihin. Mua kiusattiin viis vuotta peruskoulussa ja muistan ne päässä velloneet ajatukset siitä, kun millään ei ole (muka) mitään väliä, ketään ei kumminkaan kiinnosta. Enkä voi kiistää ettenkö ois joskus itsemurhaakin suunnitellu. Ite oon saanu niitä kantavia voimia mm. kummitytöstä mutt kaikilla ei tällasia ilon lähteitä oo...
Vaikka kuolemaa pidetäänkin surullisena asiana, mä en jaksa ymmärtää niitä omaisia jotka velloo läheisen itsemurhan jälkeisessä syyllisyydessä. Okei, varmasti on asioita joita jokainen olis voinu tehä toisin, mutt mennyt on mennyttä eikä ketään voi herättää henkiin-vaikka kuinka itteensä syyllistäs, rukoilis tms. Jos joku on oman käden kautta lähteny, niin mä haluun uskoo ett hänellä on nyt parempi olla.