Cosmosti

Parhaat puolesi: Tyylikkyytesi takaa löytyy myös villimpi puoli, jonka paljastat vain harvoille.
Tyylikkyys toki on katsojien silmässä, mutta tässä vaiheessa elämääni oma tyyli alkaa jo olla muodostunut ja ite henkilökohtaisesti tyylistäni tykkään. Viihdyn villasukissa, pitkä- ja lyhythiaisissa t-paidoissa ja erikoisissa farkuissa. Mitä siihen villimpään tyyliin tulee...se tosiaan paljastuu vain harvoille ;)

Sokeat pisteesi: Olet välillä ylikriittinen itseäsi ja muita kohtaan.
Ai välillä? Ylikriittinen itseäni kohtaan taidan olla 90% ajasta-vaikka toki kohdalle osuu niitäkin päiviä kun kerrankin vaatteet istuu juuri niin kun haluan ja hiuksetkin asettuu haluamallani tavalla. Niinä päivinä, ikävä kyllä, ehkä ehtii mielessä kritisoida muita(kin)...

Tyylisi avaimet: Klassiset vaatteet toimivat aina-kunhan niissä on jokin juju.
Kuten ensimmäisen kohdan yhteydessä tuli jo mainittua, mä tosiaan viihdyn klassisissa vaatteissa. Aina pukeutumisesta ei edes löydä mitään erityistä jujua. Toisinaan taas juju saattaa olla pelkästään se, että yhdistän muuten täysmustaan pukeutumiseen punaiset kengät.

Salainen nautintosi: Kulinaristina innostut, kun saat suunnitella herkkuaterian yksityiskohtia myöten täydelliseksi.
Vasta oikeastaan lähiaikoina oon oppinut myöntämään kulinaristisuuteni. Herkkuateriat ei loppuen lopuksi paljon vaadi ja nautin uusienkin ruokien tekemisen opettelusta. Keittiötouhuissa aika on valttia-kiireessä ei saa muuta kuin kuraa aikaan.

Seksikkyytesi salaisuus: Olet hyvä kuuntelija, mutta osaat avata suusi ja kertoa suoraan, mitä haluat.
Totta. En avaa tätä tässä yhteydessä enempää, jokainen tehköön omat päätelmänsä ;)

Tässä kuussa: Älä päästä vielä kokonaan irti kesästä. Unohda arki ja lähde viikonloppuna nauttimaan syysluonnosta meren äärelle. Jos mahdollista, hyppää veneeseen.
Viikonlopun irtiotto tuskin onnistuu, mutta se siunaantunee alkuviikon Helsingin visiitistä. Pari hotelliyötä, leffailua-ja kenties merenkin moikkailua. Veneily (=laivailu) on tulossa jossain vaiheessa myöhemmin syksyllä-nautin siitä silloin.

Tänä vuonna: Anna intuition johdattaa. Listojen laatiminen ja looginen ajattelu on sinulle luontaista, mutta opettele kuuntelemaan myös vaistoasi. Aloita syksyn aikana uusi projekti, niin saat ihailla keväällä hämmästyttäviä tuloksia
Tiedostan mitä vaistoni sanoo-tai ainakin luulen niin. Listoista (ja etukäteisstressistä) luopuminen tuottaa tuskaa, mutta sitä kohti on mentävä. Siis mikäli haluan ne ensi kevään suurehkotkin suunnitelmat saada toteutettua.

(Tummennetut lauseet ovat lainauksia tänään ilmestyneestä Cosmopolitan-lehdestä, Neitsyt-merkin osuva horoskooppi.)

Pieni pettymys elämässä

Kesän maitokahvirusketuksen vähitellen kadotessa, oon tullu kiinnittäneeks huomioo selän timanttitatuointiin. Kuinka haalea se onkaan... Tatuoinnin ottamisesta on reilu pari vuotta ja sitä on jo kertaalleen sen jälkeen väritetty uudestaan. Jo silloin olin tatuoijan sanojen välistä lukevinani ettei juuri mitään ole tehtävissä.

Kuvakulma on hiukan eri (siksi timantti näyttää oikealla leveämmältä), mutta väri onkin se pointti. Enään tuosta ei tule vaaleanpunaista...

Aikoinaan mietin tarkkaan leimojen paikat; mun tatuoinnit saa helposti piiloon/esille ja paikat on sellaiset mihin vanhemmiten rupsahtamisen ei juuri pitäisi vaikuttaa. Mietin merkitykset, mietin millaisia kuvia jaksaa vuosikymmeniä katsella. En miettinyt miltä kuvat näyttää haalistuessaan. Unohdin olennaisuuden.

Vielä paluu menneeseen kesään

Viime kesän kuvailut jäi vähiin, varsinkin verrattuna edellis kesän (-13) satoihin otoksiin... Kameran kuvat tulikin jo julkaistua, mutta yllätten myös tabin galleriasta löytyy otoksia kuluneesta kesästä kertomaan.

Ensimmäiseen kesälomareissuun Helsingistä

Pari viikkoa myöhemmin junamatkalla Tampereelta Seinäjoelle. Voitte vaan kuvitella mikä fiilis oli, kun aurinko näyttäytyi liki parin viikon tauon jälkeen! Tai oli se kuulemma Seinäjoella paistanut, mutta ei siellä missä mä kuljin...

Kesäkuun kolmen viikon reissun kruunasi veljentytön rippijuhlat. Tässä vääristynein kuvasuhtein kuva juhlapäivän asusta.

Kesän viimeisen työviikonlopun tohinoissa bussin oven väliin jäänyt käsi näytti pahimmillaan tältä.

Elokuiseen tapaan synttäritkin lähenee ja kuvan mukainen viihdepaketti tulikin hankittua. Oivaa tekemistä myös tuleviin sairaslomapäiviin.

Tiistai pöhinää

Satunnaisesti tulee pohdiskeltua mitä kummallisempia asioita. Kuten minkä yhden tavaran pelastaisin palavasta talosta. Toisin kuin lapsena, ei mulla enään ole mitään erityisen rakasta/rakkaita tavaroita. On vain käytännöllisiä ja lähtökohdasta riippuen pelastettava tavara olisi jokin vaate, kännykkä tai henkkarit. Mieluiten toki kaikki niistä. Valokuvia mietin pitkään, mutta suurin osa niistä on haudattu kellariin-ja tärkeämpää kumminkin on että rakkaat on elossa. Valokuvia voi ottaa uusia.

Toinen pohdiskelun aihe on, Cheekin 1140-biisin innoittamana, se miten kuluttaisin viimeisen vuorokauteni (mikäli siis saisin tietää että elän enään seuraavat 24h). Cheekin tavoissa oli osuvia; haluaisin nähdä vanhempani, kirjoittaa testamentin ja kenties kylpeä. Järjellä ajateltuna...matkustaminen vanhempien luo vie tunteja-ja miten osaisin olla heidän luonaan kuin ei mitään. Yksi vaihtoehto oli, että pyytäisin jonkun kaverin kuvaamaan sivusta mun päivää, tekisin vain iloisia asioita (kuten kävisin tivolissa, kenties baarissa)-mutta millä tuonkin muka saisi kaverille perusteltua. Oikeastaan...kuinka kamalaa olisikaan tietää kuolevansa vuorokauden kuluttua. Ehkä paras toimenpide siinä vaiheessa olisi kirjoittaa se pirun testamentti ja lähteä samantien oman käden kautta.

Nurinkurisuutta

Mulla on säännölliset ruoka-ajat sillä tiedän kiukustuvani helposti, jos verensokerit pääsee alas. Ja kiukkusena oon omasta mielestänikin rasittava-saatika sitten mitä toiset mahtaa ajatella. Nälkäisenä (ja kiukuspäissään) en välttämättä muista välttää kaikkia allergisoivia juttujakaan niin tarkkaan kun olis tarve... Helpompi siis pitää repussa aina banaaneja tms. nopeaa välipalaa ja kotona pakkasessa sellaisia(kin) ruokia mitä ei tarvi kun pellille heittää tai pannulla hetkessä paistaa.

Tänä aamuna kaikki ei taas menny niin kun Strömsössä; olin myöhässä jo ennen kun olin edes päässy sängystä yli. Hädin tuskin ehdin smoothien nykäistä pahimpaan huimaukseen ja junaevääksi tehdä sämpylän. Erinäisten mutkien takia en edes päässyt siihen junaan, mihin suunnittelin-ja kun lopulta matkaan pääsin, oli aamupala 2,5h myöhässä normaalista. Myöhästely johti siihen, että myöhästyin myös koulun lounastunnista-kahdelta sentään ehdin aikataulun mukaisesti syödä välipalaa. Kotiuduttuani Lost vei mukanaan enkä edes tuntenut nälkää, kun kuudelta pakotin itseni jääkaapille päivällistä etsimään.

Tää on jotankin tosi omituista! Kesällä, helteillä, on ymmärrettävää ettei ruoka maistu. Nyt vaan ei ole helle! Muutamana iltana on tehnyt mieli naposteltavaa vaikka olisinkin syönyt kellon mukaisesti-ja nyt kun en ole syönyt, niin ei edes nälätä. En usko kehon menneen mihinkään säästötilaankaan sillä mulla on vaihteeks energiaa vaikka muille jakaa.

Luovuta #6

Jälleen kerran oli ultrapäivä. Rutiinin omaisesti lääkärissä housut pois ja hetki munasolujen tuijottelua. Kymppimillisiä alkavat useimmat oleen, joten enköhän joskus niistä eroonkin pääse. Solujen kasvaminen alkaa jo tuntuakin, möykkynä lantiolla. Ketulle naureskelin että tuntuukohan raskauskin tältä...
Lääkäristä hoitajalle jonka kanssa pari sanaa vaihdettiin jo aiemmin nettipalvelimella mainitsemastani vatsanahan arkuudesta. Sain pari vinkkiä asiaan liittyen ja kolmeksi illaksi toinenkin lääke pistettäväksi. Toinen kasvattaa soluja ja toinen jarruttaa ettei ne kasva liikaa ja ala irtoilemaan.

Yks asia mihin kiinnitin jo viimeksi huomioo, ja tänään vielä enemmän, oli ettei kukaan tunnu olevan kiinnostunut mun tunteista. Lääkäri saattaa esittää jokusen hoidon kulkuun liittyvän kysymykset, mutta mistään ulkopuolisesta ei puhuta. Ei siitä, että himoitsen aivan eri tavalla tiettyjä asioita (kuten seksiä ja alkoholia), pahentuneesta hajuyliherkkyydestä tai siitä että olen äärettömän itkuherkkä. Aivan kun olisin raskaana vaikka tyhjä oli kohtu tänäänkin!...

Seuraava ultra perjantaina. Sillon selvinnee tarkka luovutuspäivä-ja pääsen varailemaan mulle ja tueksi tulevalle Setämiehelle hotellihuonetta.

Back to school-back to life?

Parisen viikkoa on tätä lukukautta jo ehtinyt kulua-ja taitaa olla korkea aika vähän kertoilla lukukauden suunnitelmista. Näin alkusyksyyn mun väljään lukujärjestykseen mahtuu 2,5 kurssia. Syyskuun alussa alkaa harjoittelu (siitä myöhemmin lisää) jonka jälkeen mulla on n. 3,5 kurssin rutistus opintoja. Ne käytyäni eli noin marraskuun puolessa välissä mulla alkaakin jo joululoma. Perinteisesti loppiaisen nurkilla koulu kutsuu takaisin ja muistaakseni mulla on noin viisi kurssia alkukevään aikana. Viiden viikon harjoittelu ja opinnäytetyön palauttaminen. Ei siis ollenkaan mahdoton ajatus, että maaliskuussa valmistujaisia juhlisin! Juhlasuunnitelmat nyt on toistaiseksi kumminkin vielä auki; keväälle kun suunnitteilla oli muuttokin ja tiedä vaikka se raskauskin olis ajankohtaista...

Lukukauteen uusin kengin

Vaan eipäs eletä aikaa edelle! Turhaa stressiä tuo ensi kevät vain herättää liian aikaisin ajateltuna. Päivä ja hetki kerrallaan elämä tuntuu paljon mielekkäämmältä-kuten tänä viikonloppuna oon huomannut. Töitä olisi ollut, mutta kieltäydyin-johan sitä viisi peräkkäistä viikonloppua tulikin työskenneltyä. Eilispäivä kului pitkälti kotieläinpihalla ja ulkoiluhetkestä jääneessä mahtavassa fiiliksessä. Viime öisten 12h yöunien jälkeen sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana; niin sään kuin mielen puolesta. Facebook-uutisille naureskeltuani ja smoothien aamupalaksi juotua suuntasin ensi viikon ruoka-aineksia hakemaan-ja kuinka ihana oli huomata että farkut oli aivan liikaa auringon porottaessa liki pilvettömältä taivaalta! Välillä ihan uppoutuu siihen ajatukseen, että elokuu olisi jo syksyä mutta ehei; kesä vielä on. Ruokaostosten jälkeen koin älynväläyksen sen suhteen miksi imuri ei toimi toivotulla tavalla-ja korjattuani asian, sain kämpän imuroitua. Energiaa riitti kevyesti vielä tiskaamiseenkin (joku oli taas kerännyt niin paljon tiskiä ettei eilen mahtunut kaikki kuivauskaappiin...) ja ajattelinpa tässä vielä tehdä alkuviikon ruuatkin valmiiksi. Sen jälkeen "ehkä" olen ansainnut leffaillan.

Jokaisessa päivässä on jotakin hyvää

Aamulla suoraan sanottuna vitutti, kun uni loppui kahdeksan aikaan. Vapaapäivä ja takana parikin huonommin nukuttua yötä, eikö sitä olisi tänään voinut hiukan pidempään nukkua... Aikani lakanoissa pyörin, surffailin netissä missä ei ollut puolen yön jälkeen juuri mitään uutta tapahtunut. Turhautti sekin. Kömmin ylös pyörrytys kaverina ja päätin ottaa toisenlaisen asenteen alkavaan päivään. Hankkia elämän. Lukea kolme kesken eräistä kirjaa loppuun ja käydä Juniorin kanssa kotieläinpihan karnevaaleissa.
Se perinteinen aamupala eli smoothie ja kaksi ruisleipää ennen, kun peitto veti takaisin alleen. Kaksi kirjoista ehdin lukea ja syödä lounaankin ennen kun ovikello soi lähdön merkiksi. Pään sisällä mariseva negatiivisuus nosti päätään; haluan lukea enkä lähteä ulos. Lähdin kumminkin-ja todella kannatti! Pari tuntia lehmien rapsuttelua, sirkusnäytöksiä ja ankkojen ihmettelyä rauhoitti kummasti. Kaikki muu elämä unohtui hetkeksi ja todella nautin ulkoilusta lainalapsen kanssa-edes kohdalle osunut sadekuuro ei synkistänyt.
En aio synkistyä nyt kotiuduttuanikaan. Tein superherkullista välipalaa, laitoin radioon asteen verran enemmän volyymia kuin normaalisti. Kuinka hyviä biisejä siellä soitetaankaan! Luen viimeisenkin kirjan loppuun ja tiskaan, kun en sitä jostain syystä torstaina tehny. Jatkan jo viisi kuukautta pöydällä lojunutta palapeliä. Nautin elämästä. Nautin vielä jäljellä olevasta kesästä.

Luovuta #5

Kouluun jälkeen tuli hilpaistua taas klinikalla käymään. Neljä päivää oon nyt tosiaan pistäny Puregonia-ja pirskatin munasarjat uneksii. Se on kuulemma ihan normaalia, kun on pitkään käyttänyt hormonaalista ehkäisyä-mutta silti en kiellä turhautumista. Luovutusta varten munasolujen pitäis olla 17-20mm ja mulla oli n.7mm tänään isoimmat. Pienimpiä ei edes mitattu. Aivan turha toivo siis lähiaikoina irroitusta suunnitella... Hoitajalta sain lisää lääkettä ja uuden ultra-ajan maanantaiksi.

Hoitajaa odotellessa odotustilassa vastaan tuli nuori nainen, jonka suloisesti pyöristynyt vatsa antoi viitteitä noin neljännestä raskauskuukaudesta. Jaan varmasti monen kanssa ajatuksen siitä, että raskaana olevat naiset ovat seksikkäitä-ja vielä kun lapsettomuusklinikalla tulee sellainen vastaan, niin hyvä etten mä alkanu itkeen ilosta. Jotenkin herkkänä ollu lähiaikoina, laitetaanko hormonipistosten piikkiin ;)

Mikäli yhtään luotan maalaisjärkeeni, tuo munasarjojen hidas heräily vaan vahvistaa sitä ajatusta etten hoitojakson jälkeen enään ehkäisyä haekaan. En mikäli haluan pitää kiinni haaveestani lisääntyä ensi kesänä...

Pieni mustakantinen vihko

Oikeastaan tämän postauksen olisi pitänyt tulla jo ennen yhtäkään päiväkirja-postausta-mutta kuten aina, pieni mustakantinen vihko jäi muiden isompien varjoon. Lojui kellarin siivouksesta asti sängyn alle livahtaneene, muiden odottaessa siisteissä pinoissa läpikäymistä...
Kyseinen vihkonen on mun lapsuuden rakkaimpia esineitä ja mikäli päiväyksiin on luottaminen, on merkinnät alkaneet vuonna 1999. Mun ollessa kuuden vanha. Varsinaisesta leikekirjasta ei voi puhua, lähinnä ehkä piirustusvihosta. Omien piirustusten lisäksi sivuilta löytyy yhdeksän vuotta vanhemman siskon kirjoittama jouluruno ja muutamakin tehtäväpolku. Sisko on opettanut plus-, miinus- ja kertolaskuja, opetettuaan ensin piirtämään numerot. Aika suloista :-)

Jostain syystä tuon kirjasen osuessa silmiin, muistuu mieleen eräs vanhahko suomi-iskelmä.
"...Kaksi miestä tutkii muistikirjojaan.
Toinen tuskailee, kun sivut täynnä on.
On toisen kirja pitkään ollut sivuton..."