En mä rohkea oo, enkä kuolematon...

Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.

Välillä tuntuu etten voi yhtään ite vaikuttaa siiheen keneen ihastun. Tunteet vaan tulee eikä ne aina oo samaa mieltä järjen kanssa. Kärjistetysti sanoen sitä ihastuu vääriin ihmisiin väärään aikaan...

Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.

Tiedostan kaipaavani eniten just fyysistä läheisyyttä yksin asuessani/eläessäni. Joidenkin ihmisten kohdalla oon joutunu vähän pelkäänkin toisen voimakkuutta, sitä satutetaanko mua tai pääsenkö tilanteesta pois sitä halutessani.

Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

Kun en oo jonkun seurassa, en oikein osaa ajatella muuta. Ahdistun tosi nopeesti, jos viesteihin tms. ei tuukaan vastausta, jos mulla on asiaa enkä koe että toinen kuuntelee. Seurassa osaan olla onnellinen ja hetkiä sen jälkeen, mutta piakkoin alan miettiin jo koska tavataan seuravaan kerran.

En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.

Muiden ollessa täysin vastaan ja pitäen mua tyhmänä yms, yks kaveri muistutti elämän rajallisuudesta. Siitä että täällä eletään vaan kerran ja siitä kerrasta pitää ottaa kaikki ilo iri. Miks tavallaan välittää muiden mielipiteistä, jos ite on onnellinen?

Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.

Joskus hetkellinen unohtaminen onnistuu-kunnes tavataan seuraavan kerran. Sama prosessi alkaa taas sillon alusta, on vaikea edes lähteä tilanteesta.

Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.

Kuulostaa ehkä jo sairaalta tai ainakin vampyyrilta. Kyllä tästäkin yli päästään, unohdetaan kun seuraava löytyy. Eihän sitä loputtomasti voi kuolata jonkun perään, eihän?

En enää tunnista itseeni tuosta,
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

Miks mun tän syksyn ihastukset on kaikki lähennelly 30v. Mihin katosi se tyttö joka antoi oman ikäisilleenkin tilaisuuden, tyytyi vähään eikä vaatinut kaikkea heti?

Oikeastaan mun piti julkaista tää postaus jo n. viikko sitten, mutta aikataulu ei antanu periks-ja nyt tilanne on kenties jo hiukan muuttumassa/muuttunut.

Oon tyytyväinen mikäli tekstissä viitattu ihminen tunnistaa itsensä-ja iloinen, että hän jaksaa olla mun tukena sillon kun muu maailma tuntuu kaatuvan ympäriltä. < 3 

Vauhdikas ja railakas viime viikko

Viime viikolla riittikin menoa ja meininkiä, olihan tiedossa sentään useampi vapaapäivä. Torstaina oli kaverin yo-juhlat Hyvinkäällä. Vaikka ei heti ehkä uskois, mä jännitän ihan hirveesti tilanteita joissa on paljon entuudestaan tuntemattomia ihmisiä-niin kun tälläkin kertaa. Yritin saada itelleni kaveria mukaan, mutta eipä hän halunnu seuraks lähtee.
Kuten aina, meno oli aika jähmeetä ennen kun jää suli (toisin sanoen kun ihmeaine alkoholi astu kuvioihin). Käytiin illan aikana tutustumassa paikalliseen yöelämäänkin ja sen verran voin sanoo, etten kyllä ihan kiltisti omalla pedilläni yötä nukkunu. Perjantaiaamun kuittailujen mukaan en myöskään osannut olla hiljaa... ;)

Ylioppineella vein tölkkinipsuista valmistetun käsilaukun

Juhlista joten kuten selvinneenä palasin takasin Lahteen sillä vuorossa oli 8-sali rap. Tais olla syyskuuta kun olin kaverin kaa vastaavassa tapahtumassa kattomassa Cheekiä. Tällä kertaa puikkoihin pääsi artistien lisäks rohkeat tulevaisuuden lupaukset Open Mic-osuudessa. Illan varsinaisina esiintyjinä oli Ideaali ja Jay Who, Tuomas Kauhanen, Brädi ja Aste.
Jos edellistä rap-iltaa ei lasketa mukaan, en varmaan ikinä oo riehunu niin paljoo, niin onnellisena. Kaikkia biisejä en osannu laulaa ulkoo (kun en ees etukäteen tienny kaikki artisteja, kröhöm...) mutta ei se ainakaan menoo hidastanu. Neljän tunnin riehumisen jälkeen poikettiin luokkakaverin kaa yksille kotimatkalla. Tällä kertaa oikeasti yksille.

Rap illan kuvasaldoa

Kahden illan juhlimisen jälkeen oli jo syytäkin vähän rauhoittua. Puoli päivää ensin nukuttuani, suuntasin nenäni Hämeenlinnaan ja Antti Tuiskun joulukonserttiin. En tiiä johtuko osittain väsymyksestä, mutta niin ehkä noloa kun se onkin, mä itkin. Kyllä kannatti laittaa veronpalautusrahat päästäkseen kotikirkkoon kattoon artistia jonka elämää on enemmän tai vähemmän seurannu tän yheksän vuotta.
Melkein puolentoista tunnin konsertin jälkeen suuntasin tieni loppuviikonlopuksi äitille. Ollessani näiden kaikkien jälkeen onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni kun pitkiin aikoihin.

Ihanampi kuin rakeiset kuvat antaa ymmärtää...

Näitä tarinoita on surullisen paljon

Tän viikon seikkailujen myötä oon miettiny paljonkin niitä joilla on lapsia, mutta eivät saa tavata heitä. Tarkotan siis esim. että seurustelusuhde on menny poikki ennen muksun syntymää ja isälle on ilmotettu ettei hän saa pitää mitään yhteyttä. Ei lapseen eikä tämän äitiin. Lapsen synnyttyä isän on maksettava lapsilisää, joko suoraan äidille tai Kelalle perintänä. Suoraan sanottuna aika vittumaista joutua maksaan jostain mistä ei saa rahalle vastiketta-tässä tapauksessa ei siis saa nähdä lasta.
Ei tietenkään oo mun asia miettiä syitä ja mahdollisia seurauksia, etsiä syyllisiä asioihin joista en oikeesti tiedä yhtään mitään. Naisena kumminkin voin sanoo ett syyt ei oo kevyet, jos tohon tilanteeseen joutuu. Ei tarvi esittää onnellista, ei asua samassa paikassa mutta välit ois kumminkin mun mielestä hyvä säilyttää. Ihan vaan senkin takia, että kun muksu tulee tarpeeks vanhaks (en muista oliko se 15 vai 18...) niin hänellä on oikeus saada tieto biologisista vanhemmista. Uskoisin että mahdollinen/mahdolliset tapaamiset on aika mielenkiintoisia 15-20 vuoden jälkeen...

En ehkä osaa selittää

Mä oon niin ankara itelleni,
en kato taakse ikinä ja kelaa miten meni.
Se joku ns. kipinä hiljalleen pois meni,
ku psyykkausmantraa toistelin.
Mul on nyt ihan toiset syyt toimiini.
Mä oon kuullu et se ois masennuksenoireita,
ettei osaa levätä, mut onks nää muka oikeita oireita?
Kaikki on okei, ei miehen kuulu olla toimetta,
voimal toteutetaan toiveita.
Äläkä nyt väännä kreikasta norjaa,
mä oon oman onnen orja joo, mut vähän pitää korjaa.
Must on hieno saada aikaan kaikki, mitä ennätän,
mut siinä missä rajan piti mennä,
nään vaan kaukasuudes uuden rajan.
Lennä poika, antiikin paradoksi,
Akilleus ei jänistä saa kii, jää muuttuu avannoksi,
ja sinne sekaan sitä kai hukutti huolensa.
Mul on kiire jonnekin, pidä paussi mun puolesta.

Mul on ikkuna maailmaa, se on mustaa muovii.
Siel siskonsa itsemurhaa kirjailija ruotii.
Pehmee luoti, unilääkepurkki, aina vaa painavampi on ahertajan turkki.
Onks se litran mitta desin enää vajaa? Ei voi tietää, ei nää ylärajaa.
Kun kuuntelee sisintä, monta pientä ääntä piipittää,
jalat ei jaksa hiihtää, muttei ego siedä valittajaa.
Ei täs oo aikaa kelaa itsetuhosesti,
mut toisaalt aikaa on vuosii lopullisesti päästä eroo elämän janosta, nostan panosta.
Tunnistan kuvani sen kirjailijan sanoista, mut ei omaa heikkoutta voi vaan myöntää.
Mä elän harhaluulossa, et levylle voin murheet työntää.
Miten voin ottaa omaa aikaa, aika ei oo omaa,
mä en osaa, jos sä osaat ota pliis mun puolest lomaa.

Älä pelkää...pimeää?

Vanhemmilla on joskus hyvinkin hämmentäviä pelkoja jälkikasvuaan kohtaan. Täysin turhia, joukosta toki löytyen niitäkin mitkä on loogisesti selitettävissä. Yks näistä "loogisista" peloista ja varmaankin aika yleinen, on se että jälkikasvun pelätään tulevan raiskatuks. Varsinkin tyttöjen kohdalla.

Näin on myös meillä ollu, kasvatettu siihen ettei kenellekään vieraille saa puhua eikä varsinkaan lähtee mukaan. Vanhempien pitää tietää missä neiti liikkuu. Eihän sitä siinä teini-iänkään uhmassa ymmärrä, rajat on vaan hirveetä kiristystä. Pään sisällä tulee monet kerrat mietittyä että eikö ne ollenkaan luota, oonhan mä jo iso tyttö...

Mä liikun lähes koko ajan yksin eikä pimeetäkään voi aina välttää. Mieluummin kävelen hämärää metsäpolkua 20 minuutissa kotiin kun kierrän valosaa reittiä puolet kauemmin. Voi olla tyhmyyttäkin, mutta en jostain syystä ees osaa pelätä pedofiileja tms. Teoriassa tiiän mitä pitää tehä jos joku päättä tulla ja raiskata-tai ainakin mitä sen jälkeen pitää tehä.

Jos jotain pitää sanoo pelkäävänsä, niin enemmän mä pelkään ammutuks tai puukotetuks tulemista. Ei siinä mitään, jos henki lähtee, sittenhän se on ohi. Pelkään että jään henkihieveriin haavoitettuna kituun sinne samaiselle syrjäiselle lenkkipolulle. 

Ja mikä sen todennäköisyys on, että siellä joku puukon/aseen kanssa just samalla hetkellä heiluis ja muhun osuis? Aika mitätön, mun mielestä.

Tämä on ryöstö, pankkiryöstö!

Erään yön pimeinä tunteina kuului kummallinen ääni. Metalli nirhasi toista metallia. 
Aika oli tullut...

Jäätävää rakkautta

Joka päivä se yllättää. Vaikka tiedän ne bussipysäkit, kadunkulmat. Paikat joissa kohtaan nuo säkenöivät silmät. Nuoren Pakkasukon.

Aika lapsellista. Kuolata nyt piirroshahmon perään...

Kilot karisee

Voitteko uskoa, mua ahdistaa laihtua. Ihan tahtomatta on kiloja karissu-ja karisee edelleen. Ruokavalio on pysyny samanlaisena mitä on ennen ollu, mitään ihmeempää ei oo elämässä tapahtunu eikä enään oo koiriakaan lenkkeilytettävä joten liikuntaakin on karissu elämästä pois. Toki edelleen kävelen töihin ja mahdollisesti takasin...
Muutama viikko ostin noi kuvassa olevat pillifarkut, tiukkoina. Nyt kaipaavat vyötä. Samoihin aikoihin osti myös pientä fiksausta vailla olevan puolihameen-ja viikonloppuna äitille "ongelmaa" esitellessä, mitään ongelmaa ei ollutkaan. Hame solahti päälle eikä ees puristanu.
Ei siinä mitään, oon aatellu että muutama/muutamia kiloja ois hyvä saada pois, mutta miksi ne nyt tippuu kun en kumminkaan tee asian eteen mitään? Ennen kaikkea; kuinka paljon kiloja tippuu?!?

Kleine-Levinin oireyhtymä

Iltasanomat uutisoi sunnuntaina teinitytöstä jolle oli uni maistunut 64 päivää putkeen. Ensimmäinen reaktio, varsinkin sillon juuri leiriltä kotiuduttuani, oli että kyllä mullekin kelpais. Ei ainakaan herättyä tarvis valitella univelkoja tms.
Hetken kumminkin istuttuani, ja tytön sairastamaan Kleine-Levinin oireyhtymään tutustuttua, ajatus ei ollukaan enään niin houkuttava. Miettikää nyt kuinka paljon elämääkin menee "hukkaan", jos nukkuu yli kaks kuukautta... Ainakin tällä hetkellä tuntuu ett mun elämässä tapahtuu paljon jo PÄIVÄNKIN aikana.

Keskiviikkoiltaan lehtiotsikoiden parhaimmistoa

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
Turkulainen 28.8.

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enemmistö
professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
Otsikko Aamulehdessä 13.9.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Vantaan Sanomat 22.9.

Ilkka Kanerva panee nyt toivonsa naisiin.
Otsikko Ilta-Sanomissa 8.8.

Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.

Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.

Grilliin murtautujat kärähtivät.
Otsikko Hämeen Sanomissa 11.7.

Vessan varastaneita odottaa pyttytuomio.
Otsikko Aamulehdessä 29.5

Kouluruoka aiheetta oppilaiden hampaissa.
Otsikko Kangasalan Sanomissa 3.4.

Hammashoidossa vielä paikattavaa.
Otsikko Kalevassa 12.1.

Päihdetyö vaatii selviämistä.
Otsikko Kalevassa 23.1.

Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
Otsikko Aamupostissa 2.5.

Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
Otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.

Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
Helsingin Sanomat 4.5.

Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
Helsingin Sanomat 14.4.

Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä.
Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
Helsingin Sanomat 12.10.

Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä.
Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
Savon Sanomat 2.7.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3 ..

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät
tablettilääkityksellä.
Savon Sanomat 7.1.

Kuoppakorotus Kuhmon hautainhoitomaksuihin.
Otsikko Kainuun Sanomissa 26.1.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.

Esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit elävät monilla itäsuomalaisilla
hautausmailla kauniisti rinta rinnan.
Kotimaa 31.10.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12 .

Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.

Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.

Aivoleikkausten päänavaajalle tunnustuspalkinto.
Otsikko Savon Sanomissa 5.12.

Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
Otsikko Kauppalehdessä 23.2.

Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.

Kala kulkee ontuen vedestä kuluttajalle.
Otsikko Turun Sanomissa 11.10.

Öljy on peräisin viime kesänä jäihin pudonneesta traktorista.
Keskisuomalainen 28.4.

Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
Otsikko Itäväylässä 24.5

Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä
taimikossa riekkoa.
Ilta-Sanomat 24.9.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
Otsikko Pohjalaisessa 4.8.

Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat
ylöspäin
selässä.
Iltalehti Online 18.9.

Etelä-Savossa ei liikoja säteile. Alhaisimmat arvot löytyivät Savonlinnasta.
Otsikko Itä-Savossa 7.10.

Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
Otsikko Aamulehdessä 3.2.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
Pohjolan Sanomat 19.11.

Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa
lähimmälle poliisille.
Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta.
Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota
täyttää, vaan lopettaa se. Hangon lehti 13.10.