"Susta tulee mun siideripissis"

Jukka Poika: Viestii

Jukka Poika: Siideripissis

Taas on Jukka Poika onnistunu tekeen levyllisen biisejä joihin ei vaan kyllästy. Otsikko on napattu jälkimmäisestä linkistä-luonnollisesti :)
Mun tän päivänen aihe ei tosin ollu Jukka Pojan hehkuttaminen vaan... Muistelin tossa aamulla, jälleen kerran, erästä kaunista päivää jokunen vuosi sit kun olin kaverin luona kylässä. Olin just saanu tietää ett ne on muuttamassa Ouluun mikä oli mulle kova pala... Melkein aina, kuten myös tälläkin kertaa, me vietettiin aikaa pelaamalla. Tällä kyseisellä kerralla oli vuorossa mulle uus tuttavuus, Tohtori Terapia. Peliin kuuluu erilaisia kysymyksiä joista mulle mieleenpainuvin oli: Kenen kanssapelaajan kanssa haluaisit vaihtaa osia yhden päivän ajaksi?

Yllättävän vaikee kysymys. Haluaisinko vaihtaa osia ystäväni kanssa; luulen tietäväni millaista hänen elämänsä on parisuhteessa, millaista arki on koirien kanssa ja seurustelukumppani olisi varmasti yksi maailman mielenkiintosimmista ihmisistä. Vai haluaisinko olla tämä kaverin puoliso; kokonaan tuntematon ihminen jonka elämässä vois olla paljonkin opittavaa-ja sillon ainakin tietäsin millainen seurustelukumppanini on.
Taisin sillä hetkellä vastata, ett olisin kaverini, mutt myöhemmin oon miettiny kysymystä uudelleen. Löydän jatkuvasti uusia mielipiteitä puolin ja toisin enkä edelleenkään osaa vastata "kylmiltä" kysymykseen. Jos vaan voisin, oisin molemmat.

Minä olen minä ja sinä olet sinä

En oo prinsessa, kenen kynnet on aina huoliteltu paidan sävyyn sopivaks.

En oo kovis, joka polttaa tupakkaa vain ollakseen tosi cool.

En oo perfektionisti, kenelle on maailmanloppu jos joku asia ei meekään suunnitelmien mukaan.

Mä oon mä.

Se, joka pysähtyy kotimatkalla silittään kevään ensimmäisiä pajunkissoja.

Se, joka ihailee tien varret valtaavia kevätpuroja.

Sisimmässäni se pikkutyttö joka discossa ollessa juoksee kilpaa valojen kanssa,

se joka ei ymmärrä aina kaikkia aikuisten juttuja.

Mun silmiä sanottiin tänään lammensinisiks, mitä sit ikinä tarkottaakaan :D

Itsemurhista

Nyt kun Enkeli-Elisa on taas noussu kaikkien huulille, sitä on väkisinkin joutunu miettiin koulukiusaamista ja varsinkin itsemurhia. Kuten moni kaverikin on jo asiasta kirjotellu, tää alkaa vähitellen kuulostaa jopa kliseiseltä, niin mä(kin) pystyn samaistuun hyvin koulukiusattuihin. Mua kiusattiin viis vuotta peruskoulussa ja muistan ne päässä velloneet ajatukset siitä, kun millään ei ole (muka) mitään väliä, ketään ei kumminkaan kiinnosta. Enkä voi kiistää ettenkö ois joskus itsemurhaakin suunnitellu. Ite oon saanu niitä kantavia voimia mm. kummitytöstä mutt kaikilla ei tällasia ilon lähteitä oo...
Vaikka kuolemaa pidetäänkin surullisena asiana, mä en jaksa ymmärtää niitä omaisia jotka velloo läheisen itsemurhan jälkeisessä syyllisyydessä. Okei, varmasti on asioita joita jokainen olis voinu tehä toisin, mutt mennyt on mennyttä eikä ketään voi herättää henkiin-vaikka kuinka itteensä syyllistäs, rukoilis tms. Jos joku on oman käden kautta lähteny, niin mä haluun uskoo ett hänellä on nyt parempi olla.

Luetko sinä?

"Olen itkenyt sivut täyteen pieniä märkiä läikkiä, 

sydämeni on kiihdyttänyt lyöntinopeuttaan, 

olen uponnut ja pudonnut, kuollut, 

synnyttänyt ja syntynyt." 

Salla Simukka: Viimeiset

Oon lukenu kirjoja siitä saakka kun vaan aakkoset opin. Välillä enemmän ja välill vähän enemmän, mutta kumminkin useamman kymmenen kirjaa vuodessa. Pikkukoululaisena mun suosikkeja oli esim. Malla ja Kyösti, Miina ja Manu- sekä Sininen Banaani-sarjat. Myöhemmin tuli Pikku vampyyri, Harry Potterit, Baby Sitter Club, Tallijengi, Twilight,... Nyt lähiaikoina oon alkanu kattoon kirjoja siltäkin kantilta mitkä ois ehkä mun tulevan työn kannalta hyödyllisiä; tammikuun tienoilla luin Marianne Käckon Tapa minut äiti!-kirjan mikä kertoi anoreksiaa sairastavasta Katariinasta ja nyt meneillään on Jenny Lexhed´n Kun rakkaus ei riitä-mikä siis kertoo pienestä autistisesta Lucas-pojasta.

Lukeminen on tullu aina mainittua, kun jossain kysytään harrastuksia mutt lempikirjaa en osaa sanoo. Toisaalta "niitä on monia" kuulostaa jotenkin kliseiseltä, siltä etten mä oikeesti mitään lukis, kun en kerta yhtäkään osaa nimetä. Jos nyt joitakin pitäis esimerkiks mainita, viime vuoden parhaimmistoa oli Ingo-Meren kansa, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut (ent. Kymmenen pientä neekeripoikaa), Alan Drew Vesipuutarhat, Alice Seboldin Oma taivas, Carl Hiaasen Hu-huu, jne.

Tällasta himoitsen Iskusta... 14,90e

Tervetuloa aurinko!

Maanantaina tuli vähän yllättäen lähettyä kaverille ja sieltä baariin. Minä, joka on aina ihmetelly viikolla ryyppääviä ihmisiä. Oli tosi kivaa, juotavaa riitti vaikkei ollu rahaa ja oli kiva nähä yhtä jätkääkin pitkästä aikaa. Baari oli mulle uus, Disco Glow, mutt ei ihme sillä eihän yksin tuu lähettyä baareja kierteleen. Ties kuinka moni arkisempikin paikka on käymättä läpi täällä "suurkaupungissa". Eilinen arkivapaa menikin sit luonnollisesti vaan lahotessa, mietin kuka ihme mua on lyöny paistinpannulla päähän (olo siis oli sellai, tuskin nyt kukaan oikeesti...). Unohdin tietty ottaa vaihtovaatteit mukaan, joten oli kiva mennä töihin siinä jokseenkin tiukahkossa mekossa...

Kuten joka paikassa jo muutenkin hehkutetaan, niin pakko on munkin sananen sanoo tosta yllättävästä valoilmiöstä. Vaikka viime yö menikin valvomiseks mahakivun takii, koulusta kotiin tullessa mun silmät jotenkin aukes keväälle. Jalkakäytävät oli sulaneita, maa pilkotti yhestä sun toisesta kohtaa ja jäljellä olevien kinosten reunat vaikutti siltä ett joku ois käyny levittään pitsiä maahan. Sellasta läpikuultavaa lunta, mistä vähitellen tipahteli vesipisaroita. Eikä tietenkään sattunu oleen kameraa mukana... Kotitielle tajusin ehkä osa syyn siihen miks oon eläny ihan talvimaailmassa viel; lumesta ei oo puutetta...

 "I have loved you for a
Thousand years
I'll love you for a
Thousand more"
Christina Perri: a Thousand Years

P.S. Sain tulppaanini kuoleen ennen kun ne ees ehti aueta. Leikkasin kyllä uuden imupinnan ja vesikin oli huonenlämpöstä-ei siis liian kylmää eikä kuumaa. Aina ei voi osata :D

Salpausselän kisoissa

Pitkän pohtimisen ja jahkailun jälkeen lähin eilen käymään Salppurin kisoissa. Väkee oli kun pipoo, mutt tunnelma oli jotenkin latteempi mitä olin odottanu. Telkkarissa kaikki näyttää hienommalta, kun paikan päällä ja ite en ainakaan pysyny ainakaan yhtään kärryillä kuka mäestä tulee alas. Ja moni pääsikin monttuun ennen kun ees huomasin. Kokemuksena oli tietenkin hyvä, nyt osaa taas arvostaa telkkariakin (ja villasukkia!) vähän enemmän.

Noi ilotukset oli ehdottomasti illan huipennus (vaikka kamerasta loppukin just tärkeellä hetkellä akku ja näpit jääty kuvatessa...)! En oo ikinä IKINÄ nähny noin upeita ilotuksia, tais siinä muutama kyynelkin valahtaa. Toi pätkä on siis vaan osa valoräiskeestä....

Saattaa kuulostaa oudolta, mutta tuoksuuko täällä pöllöiltä?

Otsikoton

Tää on niitä päiviä kun energiaa olis, mutt aika tuntuu juoksevan. Aamulla oli ihana nukkua pitkään ja herätä oman aikataulun mukaan, eilisen jälkeen. Vaikka en mitenkään myöhään ees noussu, syötyäni aamupalan ja leikeltyäni muutaman lehden, kello lähenteli jo kahtatoista. Nyt oon lukenu ja vastaillu pariin viestiin, päivittäny facen ja ladanu puheaikaa, niin kello on jo puol kaks. Minne tää aika menee!?!?
Lisäks eilen iltapalalla ennestään tuttu ahdistus hiipi mieleen ja muuhun kehoon. Nukkumaan mennessä pimeä (ja puheajan loppuminen) ahdisti ja vaikka herätessä olikin hetkellisesti hyvä olla, se aamupalan osuus minkä ylipäänsä pystyin syömään hädin tuskin on pysyny sisällä. Varasin viikonlopuks kevyttä ja helppoo ruokaa, mutt nyt en ees haluu valmistaa sitä. Ja sekös on ihmeellistä kun kyseessä on yks mun lemppariruuista. Eikä mun ees oo nälkä tähän aikaan-vaikka pitäis. Ehkä se vaan on hetkellisen paaston aika, tyydyn juomaan mehua ja vettä etten ihan kuihdu ja sit joskus kun nälkä palailee, syön sillon enkä yhtään aiemmin. Yksinkertaista eikö?

"Avaa siipesi ja lennä anna menneiden jo mennä
Tänä yönä maailma on sun
Vain taivas rajanasi unelmat sun oppaanasi
Sulje silmäsi anna tuulten viedä...

Niin monin kasvoin ennenkin sä vierelläni maannut oot
Takkuiset hiukset rinnoillasi
Aamuyön utu silmissäs
Kuin lihaksi ois tulleet kasteiset niityt, unenlaaksot..."
 No Man´s Band: Maailma on sun

Satukirjan sankareita

Tässä taannoin,okei okei reilu kaks vuotta sit,kiukuttelin joululle. Kuinka kaikki onkin suurta huijausta, lapset kasvatetaan uskomaan valheita ja samaan aikaan yritetään opettaa ettei saa valehdella. Tästä pääset lukeen sen hetken vuodatukset.
Nyt kun tuo rakas naapurimaamme Ruotsi on saanu pienen perillisen, mieleen palas kertomuksia myös siitä ettei mitään prinsessoja tai prinssejä oo olemassa-ne kuulemma asuu vaan satumaailmoissa. Tajusin ett eihän toikaan pajunköysi oo totta. Aika karua.

Heitin sit loppuen lopuks koko jutun vitsiks; kun on kerta saduista tuttuja prinsessoja ja prinssejä olemassa, niin onkos jossain niitä velhojakin yms. Jos joku tulee sanoon ettei oo, niin en tiiä uskonko enään kaikkien noitten muitten valheitten jälkeen...

Puhumatta paras, sanomatta selvää

Heräsin näin loma-aamuna ennen seittemää kaverin mennessä suihkuun. Loikoilin isossa sängyssä ja kuuntelin veden ääniä kylppäristä. Jonain päiväna ja jonkun toisen ihmisen kanssa, tilanne saattas olla arkee. Pieniä arkisia hetkiä joista mä nautin täysin siemauksin, kerään voimia tulevaan. Bussia odotellessa riemuitsimme yhdessä sateesta, kevät ja sen myötä kesä taitaa sittenkin olla tulossa.
Eniten hymyilen ajatukselle miltä toimintani mahtoi näyttää muiden silmissä. Iltasella lähdin ja aamulla olin yheksän jälkeen takas kotona. Hih...