Parin viikon päästä aletaan olla niillä raskausviikoilla, kun P syntyi. Tuolloin synnytys tuli täytenä yllätyksenä (kuukausi ennen laskettua aikaa) ja esimerkiksi sairaalakassin pakkasin sen parin minuutin aikana, kun odotin taksin saapumista. Matkasta unohtui ainakin puhelimen laturi ja sisäkengät...
Tällä kertaa halusin olla ainakin tuon sairaalakassin verran paremmin valmistautunut. Reppu tuli pakattua sillä ajatuksella, että synnytys käynnistyy taas lapsiveden menolla ja saatetaan tuolloin olla jossain muualla kuin kotona (esim. P:n kanssa muskarissa tai perhekahvilassa).
Reppuun päätyi; pari pientä pyyhettä (mikäli tarvitsee vesiä kuivata jostain lattialta tai suojata esim. taksin penkki), imetysliivit, muutamat omat alushousut ja sukat (sairaalan on kamalia), hygieniatarvikkeet (dödö, hammasharja, -tahna, shampoo, liivinsuojia, huulirasva), siteitä, harja ja muutama pampula, sisätossut, collegehousut, puhelimen laturi ja neuvolakortti. Vielä tarvitsee lisätä muovipussi (mahdollisille kastuneille housuille/ylipäänsä pyykeille) sekä pieni lahja "vauvalta" P:lle (ajattelin tarroja ja paria uutta lelusormusta).
Reppu saa tästä lähtien kulkea mukana mikäli lähdetään lähikauppaa kauemmaksi tai kauppareissua (n.puoli tuntia) pidemmäksi aikaa pois kotoa. Tarpeen mukaan reppuun lisään sitten esim. vaippoja ja ruokaa P:lle. Lauantaina edessä olisi vielä yksi piknik-risteily ja sunnuntaina siskontytön ristiäiset, mutta sen jälkeen vauva voisi vaikka syntyäkin. Tosin en valita; tämä raskaus on ollut huomattavasti helpompi mitä 2016 P:n raskaus oli-ja ainahan se on vauvan kannalta parempi, jos ei hirveän etuajassa synny...
14. maaliskuuta 2019
6. maaliskuuta 2019
Vahingossa hyvä kasvislasagne
2,5 dl tummaa soijarouhetta
vettä
lihaliemikuutio
1-2 pussia lasagnekastiketta
maitoa
130g tomaattisosetta
purkki (258g) kidneypapuja
margariinia tai voita vuoan voiteluun
lasagnelevyjä maun mukaan
juustoraastetta
Kiehauta 6 dl vettä, lisää joukkoon soijarouheet ja lihaliemikuutio. Anna kiehua muutama minuutti (sen aikaa, että lihaliemikuutio ehtii sulaa) ja laita sivuun. Valmista lasagnekastike ohjeen mukaan. Meillä lasagne on usein ajateltu kahden päivän ruuaksi n.kolmelle henkilölle, joten teen kastikkeen aina kahdesta pussista. Kastikkeen ollessa valmista, sekoita tomaattisose ja kidneypavut soijan joukkoon ja tämä sekoitus kastikkeen sekaan. Laita uuni lämpenemään (180 astetta). Voitele vuoka ja lado lasagne. Aloita ja lopeta kastikkeella. Itse käytin tällä kertaa vuorokerroksin pinaatti- ja täysjyvälasagnelevyjä. Ripottele viimeisen kastikekerroksen päälle juustoraastetta ja paista n. 30 min. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua.

![]() |
Rakenne tai maku ei eronnut merkittävästi jauhelihalasagnesta ja tämä maistui hyvin jopa taaperolle! |
26. helmikuuta 2019
Hävikkiruokahyödynnys
En muista mistä alunperin bongasin hävikkiruokaa myyvän Matsmart-verkkokaupan, mutta nyt on takana jo lukuisia tilauksia. Lähes viikottain tulee sivustolla vierailtua katsomassa mitä vaihtuvassa valikoimassa kulloinkin on tarjolla ja noin kerran kuukaudessa jotain tilattua. Viime viikolla valikoimassa oli taas mun suosikiksi muodostunut Mysteerilaatikko ja tilaus tuli taas tehtyä. Mysteerilaatikon lisäksi tilaukseen eksyi tällä kertaa Lumous tummasuklaavadelmia joita olen monesti jo kaupassa himoinnut, mutta jostain syystä aina jättänyt ostamatta, sekä nipputarjouksessa olleita suklaapatukoita.
Mysteerilaatikon idea on siinä ettet tiedä mitä elintarvikkeita saat. Laatikko kumminkin maksaa vain 2,99e, joten paljon ei häviä vaikka tuotteet eivät omaan makuun olisikaan-tosin meille on aina kelvannut kaikki mitä laatikosta on löytynyt. Yleensä joukossa on jotain tuttuja tuotteita ja uusia Setämiehen kanssa maistellaan mielellään. Tällä kertaa yllätyslaatikosta löytyi kahvipaketti, megapussi grillisipsejä, erilaisia mausteita, yksi ateriankorvikepirtelö, vähän karkkeja ja limutölkki.
Moni varmasti miettii nyt ettei viitti päiväysvanhaa ruokaa tilata/syödä... Matsmartilta tilatessa on harvoin tullut päiväyksen vastaan; esimerkiksi tällä kertaa ainoa päiväysvanha tuote oli tuo Indian Spices-mausteseos. Mausteet eivät kumminkin parista kolmesta kuukaudesta hätkähdä ja todennäköisesti tuo tulee käytettyäkin heti perjantain saunaillassa.
Postikulujen hinta riippuu luonnollisesti paketin koosta, mutta mun isommatkin tilaukset on mahtuneet halvimpaan (3,90e) laatikkoon. Tällä kertaa koko setin hinnaksi (postikuluineen), tuli n. 9,90e ja näistä on taas iloa pitkäksi aikaa!

19. helmikuuta 2019
Isyyspakkaus nro 2
Kuten esikoisenkin odotusaikana, päätin myös tällä kertaa yllättää Setämiehen isyyspakkauksella. Toistamiseen pakkauksen kasaaminen aiheutti omanlaista päänvaivaa; ei ollut enään mitään järkeä ostaa esimerkiksi vauvanhoito-oppaita tai puhdistuspyyhkeitä joita joka tapauksessa koko ajan ostetaan esikoiselle. Jotain hauskaa ja hyödyllistä halusin paketin sisältävän ja pitkien mietintöjen (ja etsintöjenkin) jälkeen pakkaus näytti tältä:
Pakkauksen kokosin jo olemassaolevaan valkoiseen koriin. Pakkauksen hinnaksi tuli tällä kertaa n. 140e. Jälkikäteen ajateltuna aika paljon, mutta esimerkiksi kuulosuojaimet tarvittiin jo ihan P:n ääniherkkyyden takia ja edelliset kylpyankat on homeen vuoksi heitettävä roskikseen. Tuota Samasta padasta-ruokakirjaa moni oli kehunut ja tämä oli hyvä tekosyy kotiuttaa se meille. Uskon, että innostaa meitä molempia laittamaan koko perheelle maistuvaa ruokaa.
![]() |
Kuulokkeet issälle ja vauvalle sekä tutit Tokmannilta. Kylpyankat Talouspörssistä. |
![]() |
Keittokirja Adlibriksestä, kahvipaketti dickjohnson.fi, Kekkonen-paita issälle Hyvän tuulen puoti(.fi) |
![]() |
Salmiakit Tokmannilta |
![]() |
Samistelupaidat (86cm & 56cm) sisaruksille sekä body (62cm) vauvalle Zalandolta |
Tästä pääset lukemaan mitä laitoin 2016 isyyspakkaukseen.
Tästä pääset ihastelemaan meille saapuneen äitiyspakkauksen sisältöä.
21. tammikuuta 2019
Uuden arjen opettelua
Parisen viikkoa on nyt mennyt P:n kanssa kotona sen jälkeen, kun Setämies palasi joululomalta töihin. Uusi arkirytmi on alkanut löytymään ja näyttää about seuraavalta:
Herätään P:n tahdin mukaan, useimmiten 8.00-8.30. Rauhassa aamupalalle ja aamupalan jälkeen vaatteiden/vaipan vaihtoon. Tämän jälkeen usein tyhjennetään ja täytetään tiskikone yhdessä, P tykkää kovasti auttaa kotitöissä. Mikäli on pyykkipäivä (maanantai, tarpeen mukaan toinen päivä loppuviikosta), käydään yhdessä laittamassa myös pyykkikone päälle. Mä otan kupin teetä ja istun hetkeksi alas, P suuntaa usein leikkimään omaan huoneeseen tai tulee sohvalle katsomaan Pipsa Possua. Poikkeuksena keskiviikko jolloin on käyty MLL:n perhekerhossa. Tämä tarkoittaa usein uloslähtemistä heti aamupalan jälkeen, jotta ehditään pari kilometriä rattailla ennen kun Hattaran ovet klo 10 aukeaa...
Noin 11.30 on P:n lounasaika, tarjolla on edellisen päivän päivällisjämiä tai pilttiä. Lounaan jälkeen satuhetken kautta päiväunille, perhekerhopäivinä P nukahtaa vaunuihin jo kotimatkalla. Kotona yritän nukuttaa vielä sänkyyn vaihtelevalla menestyksellä... Syön usein itse lounaan (leipää, mysliä, jogurttia tms. kevyttä) tässä kohtaa ennen kuin siirryn koneelle takkahuoneen rauhaan. Teen paperihommia (luen postit, makselen laskuja, selvittelen raha-asioita, jne.) tai vaan pelaan Simssiä. Ripustan mahdolliset pyykit ja laitan toisen koneellisen pyörimään tarvittaessa.
P nukkuu usein 1,5-2h, viimeistään 14.30 käyn herättämässä. Kahden-puoli kolmen aikaan syödään yhdessä välipala. Jos jaksan, järjestän välipalan jälkeen jotain yhteistä tekemistä askartelun, maalaamisen tms. parissa tai sitten siirrytään vaan leikkimään. Ripustetaan tarvittaessa pyykkejä yhdessä. Puoli neljän-neljän aikaan alan usein laittamaan ruokaa, P jatkaa leikkejä tai tulee pyörimään jalkoihin.
Noin 17.00 syödään päivällistä, oletetaan että Setämieskin on tähän mennessä tullut kotiin. Päivällisen jälkeen jompikumpi tarvitaan P:n leikkiseuraksi ja toinen saa omaa aikaa, usein vaihdetaan vuoroa jossain vaiheessa ennen iltatoimia. Setämiehen ollessa leikkivuorossa, mä korjaan päivällisen pois, saatan ottaa pienet torkut tai vaikka käydä naapurin kanssa lenkillä.
Noin 19.00 aletaan iltatoimiin. Pari kertaa viikossa kylvetään, muina päivinä suoraan iltapalalle. Iltapalan jälkeen vaatteiden vaihdon kautta satua kuuntelemaan ja nukkumaan. Yleensä klo 19.30-20.00 on hiljaista. Setämiehen kanssa saatetaan katsoa yhdessä telkkaria, mutta viime aikoina on usein siirrytty omiin pelimaailmoihin... 22-23 siirrytään yhdessä nukkumaan.
Saa nähdä miten rytmi muuttuu, kun vauva tulee taloon... Onneksi siinä vaiheessa on jo toivoa kesästä ja P viihtyy paremmin ulkona. Nyt ei juurikaan ulkoilla, kun se on yhtä huutoa...

13. tammikuuta 2019
Uutta perheenjäsentä odotellessa
Netti on täynnä hauskoja testejä ja uskomuksia tulevan vauvan sukupuolesta, joten en voinut välttää kiusausta ja käydä muutamia läpi.
Vatsa on levinnyt sivuille/työntyy eteen
Aika vaikea vatsan muotoa on itse arvioida, mutta sanoisin silti että enemmän tuo eteenpäin törröttää.
Mielesi tekee makeaa/suolaista
Mielitekoina on toki esiintynyt molempia, mutta useimmiten makeat. Erityisesti päärynät ja kirsikkatomaatit on viime viikkoina maistunu.
Ei linea negraa tai se loppuu napaan/linea negra jatkuu ylös rintojen väliin
Ei näy linea negraa.
Vauva potkii hillitysti/voimakkaasti
Siinä vaiheessa kun vauva on hereillä sen kyllä tuntee ja näkee. Välillä saa oikein henkeä haukkoa potkujen osuessa sopivasti rakkoon tms. Ja tästä ne vain voimistuvat vauvan kasvaessa...
Edellinen lapsi oli tyttö/poika
Pahoinvointia/ei pahoinvointia
Käytännössä nyt ei ole ollut ollenkaan pahoinvointia. Yhtenä päivänä olen oksentanut, mutta sekin saattoi johtua siitä että otin vitamiinit tyhjään mahaan. P:tä odottaessa meni kolme ekaa kuukautta sohvan pohjalla, pesuvati vieressä...
Olit/et ollut stressaantunut lasta tehdessä
Syyskausi töiden ja päiväkodin ympärillä oli juuri alkanut ja meillä oli hääjuhlat tulossa muutaman viikon sisällä. Mitä muutakaan siinä loman jälkeisen arjen ja isohkojen juhlien alla voi muuta kuin stressata...
Säärikarvasi kasvaa nopeammin/entistä tahtia
En ole huomannut eroa.
Kädet ovat pehmeät/kuivat
Kuivat kuin korput vaikka kuinka rasvaa... Tosin aina tähän aikaan vuodesta vaivaa kuivuus/atooppisuus.
Vauvan syke on yli/alle 140
145 nurkilla on joka kerta liikkunut.
Olet kiukkuinen/rauhallinen ja hyväntuulinen
Hermot menee nopeasti ja ihan käsittämättömistä pikkusyistä. Yhtään ei ainakaan helpota uhmaikäisen taaperon läsnäolo...
Vauva hikkaa usein/ei lainkaan tai harvoin
Ei ole (vielä) hikkaillut.
Närästää/ei närästä
Muutamia ruokia olen jo oppinut välttämään (mm. kahvia ja alkuraskauden himona ollutta piimää). Välillä silti närästää, mutta Renniet on onneksi keksitty.
Lapsen isä on vanhempi/nuorempi
Vatsa on enemmän vasemmalla/oikealla
Oikein hämmästellyt miten vatsa voi olla selkeästi toisella puolella napaa. Pitkän aikaa oli vasemmalla puolella, mutta nyt jo enemmän keskemmällä.
Muutaman kysymyksen jätin pois, kun en osannut niihin vastata (mm. yhdynnän ajankohta suhteessa ovulaatioon, lapsen isän saunomistottumukset ja oma hehkuminen). Yllämainittujen vastausten perusteella meille olisi tulossa tyttö (9/15, poika 6/15). Loppukeväästä selviää miten käy.

5. tammikuuta 2019
Lupaukset vuodelle 2019
Päivitän blogia ahkerammin
Viime vuonna tuli kirjoiteltua hävettävän vähän; vain neljä postausta koko vuoden aikana. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun edellinen (Petra 1,5v) postaus on julkaistu. En aio näihin menneisiin tapahtumiin tarkemmin enään palata, mutta tärkeimpinä mainittakoon syyskuussa vietetty ensimmäinen hääpäivä (juhlittiin n. 50 läheisemmän sukulaisen ja ystävän kanssa sillä ei naimisiin mennessä juhlia järjestetty), nyt loppukeväästä syntyvä toinen lapsi ja mun töiden/opiskelujen loppuminen. Tällä vietetään aikaa Petran kanssa kotona, Setämies palaa joulutauolta töihin maanantaina. Petra (jatkossa P tai Mato) on jonkin verran sairastellut, valitettavasti myös korvatulehduksia viime huhtikuun tuubituksen jälkeen ja nyt lähiviikkoina ollaan menossa uudestaan tuubittamaan korvia. Toivottavasti se ja päiväkodista kotiin jääminen helpottaisi ja saataisiin viettää terve kevät.
Luen enemmän
Viime vuonna tuli hävettävän vähän myös luettua enkä edes keksi sille mitään järkevää syytä. Kevät oli toki raskas opiskelujen, töiden ja päiväkotirallin yhdistelmä, mutta ihmettelen miksi en kesän ja syksynkään aikana saanut luettua enempää. Koko vuoden kirjasaaliiksi jäi 5-6 kirjaa, parhaimpina vuosina olen kumminkin sen ~30 kirjaa lukenut. Setämiehen kanssa lähdettiin nyt mukaan helmet-lukuhaasteeseen. En usko, että ehdin määriteltyä 50 kirjaa lukea, mutta yritän kumminkin. Tällä hetkellä kesken taitaa olla kaksi ensimmäistä...
Pidän itsestäni huolta
Viime vuosi oli kokonaisuutena aika rankka ja oma hyvinvointi jäi monesti toiseksi. Ei tullut juurikaan liikuttua, syömiset oli mitä sattui ja epäsäännöllisestä ruokailusta seurasi kaikenlaisia vaivoja. Nyt aion panostaa enemmän veden juomiseen ja kasvisten syömiseen sekä lepäämiseen. Herkkupäivä saa olla kerran viikossa (alkuraskauden ja joulumässyttelyjen jälkeen...), poikkeuksena toki esim. syntymäpäivät joilla saa kohtuudella herkkuja maistella. Herkkupäivästä on hyvä pitää kiinni siinäkin mielessä, että tuo parivuotias taapero on valitettavasti päässyt karkkien, pullien ja muiden herkkujen makumaailmaan sisälle eikä etenkään hänen hampaille jatkuva herkuttelu ole hyväksi.

20. toukokuuta 2018
Olen Petra 1,5v ja osaan...
...juoda nokkamukista
...juoda pillillä
...syödä lusikalla
...kävellä ilman tukea
...ryömiä
...kiivetä portaita
...puhaltaa
...antaa halin, vilkuttaa ja moikata pyydettäessä
...pyytää asioita osoittamalla (esim. ruuan päälle ksylitolipastilli tai lisää maitoa osoittamalla maitopurkkia) tai nostamalla kädet ylös (esim. syliin, pois syöttötuolista)
...riisua kengät, sukat, lakin ja hanskat
...pukea lakin
...laittaa pyykkikoneen päälle
...piirtää (viivoja)
...sammuttaa vesihanan käsipesun päätteeksi
...sammuttaa tai sytyttää valot (kun joku nostaa valokatkaisimen korkeudelle)
...pyyhkiä nenän
...osoittaa varpaat, korvat, nenän, suun, silmät ja navan
...etsiä huoneesta erilaisia asioita (kenkä, tutti, kynä yms.)
...sanoa koia (koira) ja uhuh (vuhvuh/koira haukkuu)
...äännellä Muumeista tutun Mörön tavoin
Tykkään Muumeista. Erityisesti Möröstä ja Pikku Myystä.
En tykkää siitä, kun minua autetaan.
Syntymämittani löytyy alta suluista ja sulkujen edestä mitat 1,5v neuvolakäynniltä:
paino 9800g (3020g)
pituus 75,2cm (45cm)
päänympärys 46,7cm (35cm)
Seuraava neuvola ja todennäköisesti seuraava tällainen taitopostaus 2v (loka-marraskuussa 2018).
19. huhtikuuta 2018
Positiivinen maaliskuu
Helmikuun loppupuolella odotin kauhuissani alkavaa maaliskuuta, kalenteri kun oli täynnä kaikenlaisia menoja ja muistettavia juttuja. Mulla jatkui n. 30h työviikot paikallisessa koulussa ja opistolla suoritettavia lähiopintoja oli jopa 11h saman viikon aikana. Petra teki hampaita, sairasteli ja päiväkotiin kuljettamiset/sieltä hakemiset pidentävät mun työpäivää aina parilla tunnilla. Oli keskusteluaikoja terveyskeskuksella (veljen kuolemaan liittyen), päiväkodin avoimia ovia, MLL:n tapahtumia,... Siinä vielä kun koitti kotia pitää joten kuten siivona ja järjestyksessä, niin ei iltaisin sänkyyn päästessä tarvinnut kauaa kyllä unta odotella... Päätin tuolloin (helmi-maaliskuun vaihteessa) alkaa kirjaamaan joka päivä positiivisia juttuja ylös.
Viikko 1, 1.-4.3
- Nukahdin ajoissa, n. 20.40
- Rauhallinen/hiljainen ilta Setämiehen ollessa pois
- Päiväunet pitkästä aikaa
- Hyvää ruokaa: spagettia ja jauhelihakastiketta
Viikko 2, 5.-11.3
-Tykästyin pitkästä aikaa taas viinirypäleihin
- 1,5h kahdenkeskistä aikaa Setämiehen kanssa
- Aurinkolasit vahvuuksilla (en ole koskaan aikaisemmin raaskinut ostaa, nyt sai kahdet lasit yksien hinnalla)
- Kivat eväät iltaluennoilla
- Viini & leffa-ilta Setämiehen kanssa
- Peuhis (paikallisen urheiluseuran järjestämä peuhutapahtuma lapsille, Petra tykkäs ja itse yllätyin kuinka hyvin myös taaperot oli huomioitu)
- Reilusti ruutuaikaa, mm. MasterCher Suomi
Viikko 3, 12.-18.3
- Petran kanssa kirjastossa lukemassa ja katsomassa taikuria
- Tehokas päivä, paljon jotain tuli tehtyä
- Nukahdin ajoissa, n. 21.50
- Nukahdin ajoissa, n. 22.00
- Onnistuin tekemään kivan hernepussin (ja myöhemmin muutaman lisää)
- Kiva värikylpy
- Puistoilua Petran kanssa
Viikko 4, 19.-25.3
- Eka opistotehtävä palautettu
- Muumeja Petran kanssa (usein Muumit toimii viihdykkeenä, kun mun tarvitsee saada jotain tehtyä mutta nyt istuttiin parin jakson verran yhdessä katsomassa)
- Tykästyin Suffeliin
- Tehokas päivä
- Pitkästä aikaa pannukakkuilta
- Ea-kurssi hyväksytty
- Makuuni yllätti hyvällä alennuskupongilla
Viikko 5, 26.-31.3
- Käytiin moikkaamassa naapurin koiranpentua
- Saunomista kaikesa rauhassa
- Tehokas ilta
- Petra nukahti helposti
- Käytiin koko porukalla moikkaamassa Setämiehen siskon koiria
- Riemukas kylpyhetki Petran kanssa
Huhtikuu ei tuonut ihan sitä helpotusta mitä odotin, mutta eiköhän tästäkin selvitä. Petra on jonkin verran jatkanut sairastelua; tänään viimeksi haettiin antibioottikuuri korva- ja keuhkoputkentulehdukseen ja saatiin sovittua korvien tuubitusaika ensi viikolle. Mulla on tulevan viikon aikan rutistettava vielä viimeiset opistotehtävät ja pari näyttöviikkoa, mutta josko sitten (toukokuun puolen välin jälkeen) voisi vähän hengähtää ja miettiä vaikka, jos jotain ehtisi harrastamaankin.
25. helmikuuta 2018
Lapsiperheissä ei tunneta lomaa
Talviloma. Tuota sanaa pyörittelin paljon kielen päällä reilu viikko sitten, koululaisten talviloman alkaessa. Talviloma tarkoitti, että mullakin oli tiedossa pieni henkäisy arjesta ja aikaa rentoutua-tai niin ainakin kuvittelin. Viikonloppu meni omalla painollaan perheen kesken kotioloissa. Maanantaiaamuna mies lähti arkisesti töihin ja lapsi päiväkotiin, mun viikon alkaessa tehokkaasti kämpän siivoamisella. Siivoojalla, jota meillä ei erinäisistä syistä johtuen enään ole, meni meidän asunnon siivoamiseen 2-3h/krt ja ajattelin, että kyllähän mäkin työn siinä ajassa hoidan. Pyhpah! “Pieni” perfektionismi iski ja jokainen kuleksimassa ollut vaatekappale piti saada paikoilleen, pyykit pestyä, Petran käytöstä jo poistuneet lastentarvikkeet varastoitua, päivällinen valmisteltua ja humpsis, kello olikin äkkiä sen verran että piti lähteä kohti päiväkotia. Kotiin palattua ehdittiin hetki leikkiä ja odotella Setämiestä päivällisseuraksi ja ruuan jälkeen lähdettiinkin koko perheen voimin kauppaan. Kaupasta palattua kello olikin jo taaperon iltatoimien ja nukkumaanmenon verran ja melko pian sen jälkeen itsellekin uni maistui.
Tiistaiaamuna onnistuttiin nukkumaan pommiin. Lapsi pääsi puolta tuntia suunniteltua myöhemmin päiväkotiin ja mun aamutoimiin varaama tunti muodostui lopulta vartissa hotkaistuun aamupalaan ennen kun perhekahvila kutsui. Parituntinen aamupäivä meni siellä nopsasti ja kotona kiireen vilkkaa piti imuriin ja moppiin tarttua mikäli halusin ehtiä siivouksen hoitamaan ennen lapsen hakemista. Yllätyksekseni hommat hoitui lopulta sen verran reippaasti, että ehdin jopa vähän koulujuttuja vilkaisemaan-ihan sen verran, että kirjoitin to do-listan rästitehtävistä… Tiistai-iltoihin meillä kuuluu kylpy- ja saunahetket ja niiden jälkeen oltiinkin taas aika valmista kauraa nukkumaan…
Keskiviikko toisti vielä samaa kaavaa; mies töihin ja lapsi päiväkotiin. Koulutehtävät eteni kivasti parin tunnin ajan, kunnes aloitin keittiöhommat; lihapata uuniin ja Petralle muutamia ruoka-annoksia pakastimeen. Nopeaksi ajateltuihin hommiin meni äkkiä pari tuntia ja taas saikin jo suunnata auton nokan kohti päiväkotia. Ilta sitten menikin ristiriitaisissa tunnelmissa; Mihin jäi se äidin oma aika? Ne päiväunet mistä olin edellisestä perjantaista asti haaveillut? Ehdinkö rentoutua vai juoksinko pää kolmantena jalkana, muistamatta että nyt kuuluisi viettää lomaa?...
Torstaina alkoi tosiaan loma myös Setämiehellä ja Petralla. Mä suuntasin heti aamusta autokorjaamolle, muiden jäädessä vielä sänkyihin nauttimaan rauhallisesta loma-aamusta. Huoltamolla selvisi, että olin päivää etuajassa, mutta auto jäi joka tapauksessa sinne jo vuoroansa odottamaan ja mä lähdin reippaalle aamulenkille, kohti parin kilometrin päässä olevaa terveyskeskusta. Matkalla apua sattui kumminkin tarvitsemaan eräs sekavan oloinen naisihminen ja mä pääsin lopulta sovittuun tapaamiseen tk:lle puolisen tuntia myöhässä. Tuolle torstaille olin suunnitellut koko perheen uintireissua, mutta se suunnitelma hautautui viimeistään siinä kohtaa, kun illan perhekahvilaa pitämään lupautunut ilmoitti olevansa estynyt ja mä otin homman vastaan. Totesin, että vietetään muutama tunti rauhassa kotona ja lähdetään illalla kahvilaan moikkaamaan Petran kavereita. Perhekahvilan jälkeen iltatoimille kotiin ja mä pakkasin tulevan viikonloppureissun tavaroita valmiiksi.
Perjantaina aamupalan ja loppujen pakkailujen jälkeen otettiin mun näöntarkastusajan ja Skanssi-lounaan jälkeen suunnaksi anoppila, jossa viikonloppu menikin rentoillessa. Pariin päivään ei tarvinnut miettiä pyykkivuoria, keskeneräisiä kouluhommia eikä mitään muutakaan arkista. Sain otettua jopa niitä haaveilemiani päiväunia. Kolmisen tuntia sitten kotiuduttiin Setämiehen kummitytön synttäreiden kautta enkä voi kuin todeta, että tämä reilu viikko meni äkkiä, huomenna koittaa taas hektinen arki päiväkoteineen, töineen ja kotiaskareineen. “Loma” oli kaikkea muuta kuin sitä seesteisyyttä ja lepäilyä mistä edellisperjantaina hymy huulilla haaveilin...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)