Olen Petra 1kk ja osaan..

...kertoa erilaisin itkuin olenko nälkäinen, onko minulla vatsanväänteitä vai vituttaako muuten vaan

...röyhtäistä ruuan jälkeen (useimmiten)

...katsoa suoraan lelua tai kasvoja jotka ovat enintään 20cm päässä kasvoistani

...kääntyä selältäni kummallekin kyljelle

...kääntyä joskus mahalleni

...kannatella jo hieman päätäni

...ilmeillä monipuolisesti

...nauttia kylpemisestä

...viedä nyrkin suuhun

Parhaiten rauhoitun issän tai äiskän rinnan päälle. Tuttikin on ihan kiva.

En pidä omasta sängystä enkä siitä, kun äiti pyyhkii kostealla vanulapulla naamaa. 
Syntymämittani ovat alla suluissa ja sulkujen edessä edelliset neuvolamitat (3vk):
paino 3310g (3070g)
pituus 47,9cm (45cm)
päänympärys 34,8cm (35cm)  

Ullan nimi on Ulla, vaan nimi toinen vaan on mulla

Jo osastolla ollessa mietittiin Setämiehen kanssa sopivaa nimiäispäivää, haluttiin juhlat pois alta ennen kuin kaikilla alkaa jouluhulinat. Koska kummien pääseminen paikalle oli juhlapäivän tärkeimpiä kriteerejä, ehdotettiin paria sopivaa viikonloppua heille ja niistä tuo viime lauantai sopi kaikille. Laitettiin heti tekstiviestit muillekkin vieraille (meidän isovanhemmat, vanhemmat ja sisarukset perheineen), jotta osaavat varautua. Kutsut askartelin kun päästiin kotiin ja postitettiin ne n. kaksi viikkoa ennen juhlia. Laskeskelin, että vieraita tulisi reilu 30 mikäli kaikki pääsisi. Kuten arvelinkin, näin isoilla perheillä on mahdotonta löytää kaikille sopiva päivä ja osa vieraista ilmoittikin heti ettei pääse paikalle. Lopulta meitä oli oma väki+20.
Juhlissa oli taas oma järjestämisensä ja stressaamisensa vaikka kuinka koitettiin mennä valmiilla pohjalla; kakku lähikahvilasta, molempien äideiltä makeita leipomuksia, kaupasta pakastepastejoita. Koska lasta ei kastettu, en panostanut koristeluihin kukkakimppua enempää. Heliumpalloja mietittiin viimeiseen asti, mutta todettiin että juhliin menee muutenkin niin paljon rahaa, että ilmapallot saa jäädä. Ensi kertaan viisastuttiin taas sen verran ettei tehdä edes sitä vähää ite mitä nyt tehtiin; joko juhlitaan vuokratiloissa tai palkataan joku kaveri meille tarjoiluista ja kahvinkeittämisestä huolehtimaan. Nimittäin siinä vaiheessa, kun sain itselle teekupin nenän eteen ja pääsin keittiöstä vieraiden keskelle seurustelemaan, ensimmäiset alkoi jo tehdä lähtöä...

Tällainen nimikuva-arvoitus julkaistiin facebookkiin n.viikko ennen nimiäisiä. Kukaan ei houkuttelevista palkinnoista huolimatta arvannut oikeaa nimeä, joka on:

Leila on perujaan mun edesmenneeltä kummitädiltä. Nimi juontuu arabian kielen sanasta lail, joka tarkoittaa yötä. Petra yksinkertaisesti kuulosti hyvältä, tarkoittaa kreikaksi kiveä. Petra on tytön kutsumanimi. Loviisa ei myöskään ollut mitenkään muuten perusteltu kuin sillä, että mun synttärit on Loviisan nimipäivänä ja kaksi lyhyttä etunimeä kaipasi seurakseen jotain pidempää. Clodowech on vanha germaaninen sana, joka tarkoittaa kuuluisaa soturia. Saksalainen muoto sanasta on Ludvig, josta tulee ranskan kieleen Louis ja siitä feminiininen muoto Louise. Louise taas vääntyy suomalaisten suussa Loviisaksi. Varis sukunimen tyttö saa isältään, perusteluna se että meillä molemmilla vanhemmilla on isämme sukunimet.

Synnytyskertomus

Vauva-arki kotona on alkanut löytää jonkin sortin rytmiään ja nyt onkin aikaa palata reilu kuukausi (!) ajassa taaksepäin. Tiistai 25.10 alkoi kuin mikä tahansa päivä olisi voinut alkaa; heräilin puoli seitsemän aikaan keittämään aamupuuroa, Setämies oli lähtenyt työreissuun kuuden aikaan enkä enään sen jälkeen saanut unta. Keittelin puurot rauhassa, söin ja mahdoinko hetken pelailla ennen kun palasin sänkyyn päiväunille. Olin sopinut meneväni päiväkodille yhdentoista aikaan palautekeskusteluun ja ajattelin, että ehdin pari tuntia vielä nukkua ennen sitä. Kymmenen aikaan kumminkin suunnitelmat muuttui hyvinkin äkkiä, kun heräsin hämmentävän voimakkaaseen vessahätään-mikä osoittautuikin lapsivesien menemiseksi. Raskausviikkoja oli tässä vaiheessa 35+4. Ei muuta kun taksi alle ja TYKSiin. 

Hetihän ne sisään ottivat ja ensimmäinen puoltoista tuntia meni sydänkäyrillä. Tuon puolentoista tuntisen aikana kävi hyvin selväksi se ettei sairaalasta yhtenä kappaleena ole kotiutumista... Käyrillä ollessa alkoi tuntumaan heikot supistukset, heti säännöllisesti 5min välein. En tiedä millä nimellä sitä välivastaanottohuonetta kutsutaan josta käyrän ja pikaisen ultraamisen jälkeen siirryin yhden aikaan synnytysvuodeosastolle. Kotona olin taksia odotellessa äkkiä pakannut sairaalakassin ja päivä olikin pitkä kun mukana ei ollut yhtään kirjaa, tablettia ja puhelimenkin laturi jäi kotiin. Setämies ehti vasta seitsemän aikaan illalla sairaalaan, noin tuntia ennen olin pikaisesti nähnyt O:n käytävällä saaden tältä puhelimen laturin lainaan. Setämiehen tullessa tilanne ei ollut muuttunut mitenkään; supisti edelleen aika heikosti n. 5min välein. Olo oli mainio ja vierailuajan loppuun pelailtiinkin korttia. Puol kymmenen aikaan Setämies lähti kotiin jännittämään mitä yö tuo tullessaan ja itse koitin päästä nukkumaan ajatellen, että voimia tullaan pian tarvitsemaan.

Vaan eipä siitä nukkumisesta mitään tullut kun hieman kymmenen jälkeen supistukset muuttui kivuliaaksi. Koitin ties mitä asentoja, paikallaanoloa, kävelemistä, lämpimiä geelityynyjä, särkylääkkeitä jne. mutta lopulta neljältä aloin olla kipuihin niin väsynyt että suurin piirtein anoin kanslian ovella jotain helpotusta. Helpotusta ei heillä ollut tarjota vaan siirtyminen synnytyssalin puolelle... Pikainen soitto Setämiehelle (joka oli omien sanojensa mukaan vain tuntia ennen malttanut mennä nukkumaan) ja doulalle, nyt olisi kummankin hyvä lähteä kohti sairaalaa jos mielivät tueksi. Synnytyssaliin siirtyessä olin n. 4cm auki. Salissa kätilö ohjeisti heti ilokaasun käyttöön ja se veikin kivut taas hetkeksi pois-kunhan supistuksen tulon osasi oikein ennakoida. Setämies ja doula saapui saliin puoli viiden nurkilla keskiviikko aamuyönä-ja oikeastaan tuon jälkeen mulla ei ole selkeitä muistikuvia. Joudunkin siis hieman lunttaamaan epikriisistä...

Klo 08.00, ilmeisesti aamuvuoron aloittaessa, oon ollut auki 5,5cm. Klo 09.25 8cm ja klo 12.30 10cm. Ilokaasun lisäksi kivunlievitykseen kokeilin TENSsiä (ei ollut yhtään mun juttu), heijailin keinutuolissa ja sain PCB-puudutteen-jonka teho tosin oli jo hävinnyt tuolloin 12.30 kun lasta vissiin alettiin todenteolla pusertamaan ulos. Oksitoosiinitippakin oli laitettu jossain vaiheessa ja siinä hyvää synnytysasentoa etsiessä se letku tuntui koko ajan olevan tiellä tai liian lyhyt... Klo 12.15, 25min ponnistusvaiheen jälkeen saatiin perheeseen pieni prinsessa apgar-pistein 9/9/9. Hetihän neiti rinnalle annettiin ihasteltavaksi, mutta mä olin niin helpottunut kipujen loppumisesta että en alkuun edes tajunnut lapsen syntyneen. Väliliha vaati muutaman tikin ja kun tikkauksen aikana hengitin vielä ilokaasua, muuttu koko touhu jotenkin huvittavaksi ja naureskelin vedet silmistä valuen sille miten hassulta tikkaus tuntuu eikä satu yhtään :D Kun tikit oli saatu laitettu, jälkeiset synnytettyä ja jäljet siivottua, oli Setämiehenkin aika palata saliin katsomaan uutta perheenjäsentä. Älkää kysykö missä vaiheessa hän oli (sovitusti) salista lähtenyt...

Kun voimia alkoi hieman löytyä, sain myöhäisen lounaan syötäväksi ja pääsin käymään suihkussa. Parin tunnin salissa palautumisen jälkeen oli aika siirtyä lapsivuodeosastolle missä menikin seuraavat neljä päivää... Aamut alkoi 8-9 aikaan, lapsen herättyä käytiin aamupunnituksessa ja sain aamupalaa. Setämies tuli meitä katsomaan 10 aikoihin joka päivä ja lähti 13-14 aikaan kotiin syömään ja päiväunille-vain palatakseen taas illalla takaisin sairaalaan. Vierailuaika taisi päättyä tuolla osastolla klo 19 tai 20 ja sen jälkeen olikin tiedossa taas pitkähkö yö kaksin vauvan kanssa. Nukkuminen oli alkuun nahkeaa, jokainen pienikin ynähdys säikäytti hereille eikä huonekaveritkaan aina olleet hiljaisimmasta päästä... Sunnuntaina 30.pv alkoi osastolla olo jo käymään todella tylsäksi ja pyysin päästä kotiin. Päästiinkin kunhan seuraavana tiistaina luvattiin käydä vielä painokontrollissa. Olivat tuota painoa muutenkin seuranneet tarkkaan osastolla ollessa kun lähtöpaino oli pienehkä (3070g) ja se putosi aika roimasti (yli 7%) parin päivän aikana. Painokontrollissa kumminkin kaikki oli hyvin ja nyt riittää jo pelkät neuvolaseurannat.

Summa summarum, synnytyksestä jäi ihan ok fiilis vaikka olisinkin toivonut loppuvaiheeseen parempaa kivunlievitystä ja sitä, että kätilöt olisi kuunnelleet tarkemmin mun toiveita (en esim.saanut kokeilla ponnistamista puoli-istuvassa asennossa). Lapsivuodeosastolla ollessa kohdalle sattui pari epämukavampaa hoitajaa (yksi esim.päätti että tämän vuoron aikana on rintaruokinnan onnistuvan eikä lapselle heru lisämaitoa), mutta pääosin hoito oli hyvää ja ravintoakin sai riittävästi. Pienenä miinuksena toki mainittakoon sekin ettei isille ollu järjestetty kahvia tms. virvoiketta. Setämies kävikin monta kertaa muka mulle hakemassa kahvia käytävältä... 

Arki kotona on alkanut hyvin vaikka väsyttäväähän tämä on-ja väsymys taas näkyy esim. ärtymisenä ihan pienistäkin asioista. Maidon nousun kanssa oli osastolla hankaluuksia, mutta kotiinpäästyä vissiin stressi helpotti ja maitoa alkoi nouseman kunnolla. Nyt viime päivinä on taas hiipunut, mikä on toki odotettavaakin sillä lypsän kaiken ja syötetään maito pullosta jotta nähdään mitä määriä lapsi syö. Oon juonu hampaat irvessä alkoholittomia oluita ja vähemmän hampaat irvessä imetysteetä, jotta edes osa Madon aterioista olisi omaa maitoa eikä aina korviketta...

Ihan uskomatonta, että tuossa se on jo reilun kuukauden röhnötellyt. Pienellä on jo nimi ja kaikkea...

"Uudet jalanjäljet, kahden seuraan on liittynyt kolmas"

Saatiin perheeseen yllätysprinsessa 26.10.2016 klo 13.15 mitoin 45cm ja 3070g. Lisää ajatuksia kunhan arki kotona alkaa olla uomissaan.

Työkokeilun kautta äippälomalle

Tuntuu kuin aika juoksisi taas turhan nopeasti eteenpäin-enkä toisaalta kyllä ihmettele. Tuossa kuukausi sitten mulla alkoi työkokeilu läheisessä päiväkodissa, vain muutaman päivän varoitusajalla. Itse olin paikan etsinyt, kun kaipasin päiviin jotain sisältöä, tuskin ne työkkäristä olisivat edes ehdottaneet tässä vaiheessa raskautta. Työnantajan kanssa sovittiin, että olen ensimmäiset pari viikkoa pienten (alle 3v) ryhmässä ja loppuajan sitten isompien (3-5v) kanssa. Nuo viikot meni äkkiä, oikeastaan koko ajan sopivaa vuorokausirytmiä etsien. Alle kolmevuotiaiden hoidosta mulla ei juurikaan ollut kokemusta, mutta hyvin äkkiä ryhmän toimintatavat tuli tutuiksi. Pitkältihän työ noin pienten kanssa koostuu perushoidosta; vaippojen vaihtamisista, pukemisista, riisumisista, jne. Isompien lasten parista mulla on enemmän työkokemusta ja olinkin vähän skeptinen sen suhteen jääkö siltä puolelta enään mitään käteen. Jäi yllättävän paljon, mm. erilaisia askarteluideoita ja vinkkejä liikenne- ja luontokasvatukseen liittyen! :) Eilen oli tarkoitus olla viimeistä päivää töissä ennen äitiyslomaa, mutta flunssa pakotti ottamaan varaslähdön jo viime perjantaina. Viime päivät on siis menny enemmän ja vähemmän räkäisenä...

Tällainen paita pitäisi vielä odotusaikana saada! :D

Syyssato talteen

Kotimaisen sadon säilöntä jatkui kirsikoiden jälkeen punaviinimarjoilla, joita löysin myös edullisesti facebookin kirppisryhmästä. Kahvipaketilla niin paljon kun jaksoi kerätä ja parina päivänä saaliiksi sain kymmenisen litraa. Tiedossa oli, että myöhemmin saadaan anoppilasta lisää, joten kaikki nämä itse kerätyt mehustin suosiolla. Mehumaijaan kolmea marjakiloa kohden pussillinen sokeria, mehu pulloihin ja jäähtyneenä pakastimeen. Sieltä ollaan jo useampi pullo sulateltu, taisi tuo Setämieskin tykästyä mehun makuun :)

Viimeisimpänä nyt syksyllä on kypsyneet omenat, joita onkin ihan kiitettävästi saatu; ensin 2-3 muovikassillista anoppilasta ja viime viikonloppuna äiti toi kaksi muovikassillista. Anoppilan omenat ehti pitkälti kadota parempiin suihin sellaisenaan, vain pari rasiaa ehdin pakastimeen pilkkoa. Äidin tuomilla omenoilla oli parempi tuuri, liekö edellisistä syntyneen ähkyn, ja pääsin taas mehustushommiin. Kahdesta muovikassillisesta syntyi noin seitsemän litraa mehua ja kymmenisen rasiaa sosetta. Suvun diabeetikkoja ja piakkoin syntyvää Matoa ajatellen en tällä kertaa käyttänyt säilömiseen lainkaan sokeria.

Noin puolet omenasadon tuloksesta

Toinen kolmannes

Niin jotenkin uskomatonta kuin se onkin, on raskauden kanssa edetty jo viimeiseen kolmannekseen ja nyt on aika tehdä kooste kuluneesta toisesta kolmanneksesta. Aika hulinaahan tämä on ollut; oikeastaan koko kesäkuu meni muuttopuuhissa. Jossain siinä sivussa kumminkin ehdin tutustua paikalliseen neuvolaan ja Madon liikkeet alkoi tuntua yhä vahvemmin. Enään ei tarvinnut arvailla liikkuuko mahassa vauva vai ilma, raskausviikon 19 nurkilta alkaen Setämieskin on päässyt osalliseksi liikkeiden ihmettelystä. Kesäkuu meni hyvin vaihtelevilla unilla; toisina öinä saattoi riittää muutamakin tunti, toisina ei tuntunut riittävän edes 12h.

Heinäkuun puolella päästiin katselemaan Matoa rakenneultran merkeissä. Sukupuoli ei selvinnyt (kätilö ei kertonut vaikka sanottiin että haluttais tietää), mutta sentään kaikki rakenteellinen löytyi ja oli kunnossa. Istukka oli hieman alhaalla ja saatiin ylimääräinen ultra-aika raskausviikolle 30 (parin viikon päästä). Alhainen istukka on riski/este luonnolliselle synnytykselle, mutta usein nuo kuulemma vatsan kasvaessa nousevat pois tieltä. Vielä tuolloin ajatus koko synnytyksestä tuntui hyvin kaukaiselta... Samoille raskausviikoille ru:n kanssa olisi kuulunut sisätutkimus lääkärin toimesta, mutta tämä olikin tehty jo ensimmäisen ultran yhteydessä ja käytettiin lääkärikäynti lähinnä elintavoista yms. jutteluun. Kysyttiin lapsen sukupuolta, mutta eivät kuulemma saa neuvolassa kertoa... Mikäli kaikki menee hyvin, lääkäriä tavataan seuraavan kerran synnytystapa-arvion merkeissä raskauden loppuvaiheessa (rv 37-38). Pahin riesa näihin aikoihin oli ehdottomasti ummetus-vaikka tisseistä puskeva maitokin pääsi hämmentämään. En ymmärrä miksi sen noin aikaisin pitää ilmaantua, monta kuukautta ennen laskettua aikaa...

Mato piilossa istukan takana, ainoa kuva mitä rakenneultrasta saatiin :/ Raskausviikot 20+3

Elokuun ensimmäisellä neuvolakäynnillä määrättiin meille molemmille rautalisää alhaisen hemoglobiinin vuoksi. Kävin myös sokerirasituksessa varmistamassa etten kärsi raskausdiabeteksesta-ei ollut epäilystäkään, mutta suurehkon lähtöpainon takia testejä suositeltiin. Eipä se loppuen lopuksi niin kamalaa ollutkaan mitä olin juttuja kuullut. Toinen käynti neuvolassa oli kuun loppupuolella, Setämies pääsi tunnustamaan isyytensä. Kiloja tuntui tulleen rytinällä, mutta neuvolassa vakuuttivat kaiken olevan ok. Itse kun katson mahaa yläkantista, en muutosta näe, mutta alta löytyvästä kuvasta voi nähdä 2,5 kuukauden aikana tapahtuneen muutokset. Ensimmäinen kuva on otettu kesäkuun puolessa välissä, oikeanpuoleinen eilen. Tuosta ehkä ymmärtää mihin ne kilot on oikein tullu... Painonnousu/mahan kasvu on näkynyt selkeästi myös nukkumisasentojen vaikeudessa; hyvää asentoa on lähes mahdotonta löytää kun mahallaan ei luonnollisesti tunnu hyvältä olla ja kyljellään nukkuessa vastakkainen kylki tuntuu epämukavasti venyvän (tähän hieman auttaa vatsan alle asetettava tyyny). Selällään nukkumistakaan ei kaikki tahot suosittele ettei verenkierto kohtuun/jalkoihin häiriintyisi. Kun lopulta hyvä asento löytyy a) tulee pissahätä, b) Mato aloittaa jumppaamisen, c) tulee kuuma, d) iskee kamala jano tai e) iskee suonenveto...

Sukupuolta ei siis tiedetä, mutta aina voi arvailla. Ensimmäinen tyttö, jälkimmäinen poika.

1. Äitiä närästää/ei närästä 

2. Äidin pahoinvointi voimakasta/lievää (ensimmäisellä kolmanneksella, ei sen jälkeen)

3. Yhdyntä pari päivää ennen ovulaatiota/ovulaation aikana tai sen jälkeen

4. Sikiön syke nopea/hidas

5. Isä on saunonut ahkerasti/ei ole saunonut ahkerasti (kaksi kertaa viikossa riittänee?)

6. Isä on vanhempi/nuorempi

7. Äiti käyttää maitotuotteita/ei käytä

8. Äidin kauneus kärsii/ei kärsi

9. Äidin ruokavalio oli niukka ennen raskautta/ei ollut niukka

10. Äidin oma aavistus tyttö/poika

11. Vatsa on levinnyt/eteenpäin työntyvä

12. Isä ei ole juonut juuri kahvia/on juonut runsaasti kahvia

13. Äidille ruoka ei maistu/maistuu

14. Äitiä proteiini- ja rasvapitoinen ei himota/himottaa

15. Äiti syö aamiaista ei/kyllä

16. Isää ei stressaa/stressaa (työjuttuja)

17. Äiti yli 35v/alle 35v

Tyttö 10/17

Poika 7/17

Testin materiaalit koostettu täältä ja täältä. Älkää nyt kumminkaan tähän luottako! :D

Möröt piiloon, täältä tullaan!

Useimmiten mulle aiheuttaa painajaisia aiheuttaa liian intensiiviset kirjat (sellaiset joiden tarina vie mennessään ja on pakko lukea vielä yksi luku siinäkin vaiheessa kun nukkumaanmenoaika on mennyt jo pari tuntia sitten) tai toiminnalliset (usein liian myöhään aloitetut) elokuvat. Painajaiset ei varmasti kenestäkään ole kivoja ja ajattelin nyt jakaa muutaman hyväksi koetun vinkin niiden selättämiseksi.

1. Pidä välipäivä
Mielenkiintoisen kirjan haluaa heti ahmia loppuun, mutta painajaisten ilmestyttyä kannattaa kyseisen teoksen antaa välipäivän verran levätä. Kukaan tuskin tulee kysymään joko olet ahminut sen loppuun. Elokuviin ja sarjoihin pätee sama; useinkaan niitä ei ole pakko katsoa tietyn ajan sisään. Voit hyvin viettää päivän muiden, ei-niin-jännittävien elokuvien ja sarjojen parissa-tai jopa koittaa olla päivän katsomatta mitään ruudulta.

2. Kerro unesta
Pura uni herättyäsi jotenkin; piirrä, kirjoita ylös, sano ääneen. Usein itse kerron unesta (nukkuvalle) Setämiehelle. Ei siis ole väliä kuuleeko kukaan, kunhan saat ajatukset jaettua. Kirjoitetun tai piirretyn painajaisen voi repiä roskiin.
 

3. Pakota itsesi ylös
Tämä on ollu mulle ehdottomasti vaikeinta. Nähty painajainen jää usein painamaan mieltä ja useimmiten jopa jatkuu, kun silmät ummistaa uudelleen. Ainakin itse olen painajaisten jälkeen pelokas ja aivan varma siitä että ikävien unien murhaaja, kidnappaaja tai muu pahis vaanii makuuhuoneen oven takana. Tässä kohtaa pitää löytää pieni pala rohkeutta, nousta ylös ja todistaa itselle ettei asunnossa ole ylimääräisiä. Käy vessassa, käy juomassa jotain tai kastele vaikka huonekasvit (olettaen että painajaiset ei ole jokaöisiä). Mitä tahansa mikä hieman herättää ja unohdat ajatella unta. Erityisen aktiviiseksi ei kannata kumminkaan alkaa, jos haluaa vielä unten maille palata-juuri joku tuollainen minuutin-parin jaloittelu riittää.

4. Tee makuuhuoneesta turvallinen
Mun sisäistä autistia rauhoittaa, kun laitan nukkumaan mennessä sukat jalkaan ja huolehdin sekä vaatekaappien että makuuhuoneen oven kunnolla kiinni. Peittojen ja tyynyjen on oltava myös asiallisesti pusseissaan (pussilakanoissa ja tyynynliinoissa) eikä petauspatja saa repsottaa sängyn reunan yli. Usein multa löytyy sängystä ylimääräinen t-paita/toppi, jota voin hypistellä jos olo on turvaton. Kylässä ollessa samainen t-paita toimittaa usein silmälappujen virkaa mikäli huoneessa ei ole kunnon pimennysverhoja. Kotona makuuhuoneemme on rauhoitettu lähinnä vain nukkumista varten ja pyrin itse siihen etten veisi sänkyyn niitä jännittäviä kirjoja tai käyttäisi sängyssä ollessa tietokonetta, tablettia tms.

Isyyspakkaus

Pitihän sitä tuolle tulevalle isällekin jonkinlainen pakkaus rakentaa, kun itselläni riittää ihasteltavaa äitiyspakkauksen muodosssa. Pitkän venkslaamisen jälkeen lopullinen paketti näytti tältä ja tulevan issän reagointia yllätykseen ei voi oikein muuten kuvailla kun sanalla hämmentynyt. Olin toki sivulauseissa maininnut, että jonkin sortin isyyspakkausta olisi tulossa, mutta sisällöstä en tietenkään hiiskunut etukäteen.

Pöllöviltti, puhdistuspyyhkeet ja kori johon tuotteet pakkasin löyty meiltä jo ennalta ja loput ostin varta vasten tätä ajatellen. Pakkauksen hinnaksi muodostui n. 65e.
Äitiyspakkausta en ala kuvailemaan, sen sisältöä pääsee ihastelemaan tästä linkistä. Omiksi suosikeiksi nousi kaikki värikkäät bodyt ja (potku)housut.

Monen mutkan kautta...Osloon?

Viime viikonlopun suunnitelmat ehti moneen kertaan muuttua ennen kun lopulta päädyttiin sinne minne päädyttiin. Ensimmäinen suunnitelma oli viettää viikonloppu Gdanskissa; suorat lennot Turusta ovat houkuttaneet koko vuoden mitä näillä nurkilla on asuttu. Ehdittiin jo kysyä mun serkkuakin, Madon tulevaa kummitätiä, mukaan reissuseuraksi ennen kun rakenneultrassa selvisi alhainen istukka. Suora este sellainen ei ole lentämiselle ja varattiin vain ylimääräinen lääkärin tarkastus reissuviikolle. Lääkäri olisi ultraamalla ja sisätutkimuksella selvittänyt onko istukka noussut kuluneen kuukauden aikana asiallisesti ja tutkimusten perusteella joko antanut luvan tai kieltänyt lentomatkustamisen. Tultiin kumminkin Setämiehen kanssa siihen lopputulokseen, että lentämiseen liittyvät riskit on aina suuremmat raskaana ollessa kuin normaalisti eikä me haluta tässä vaiheessa ottaa ylimääräisiä riskejä. Me ei haluta menettää jo rakkaaksi käynyttä Matoa.
Gdanskin suunnitelmat vaihtui viikonloppusuunnitelmiin Tukholmassa-Turusta kun niin kätevästi pääsee laivalla sinne. Pari yötä jossain hienommassa hotellissa, ravintolaillallisia, taxfree-ostoksia,... Nekin suunnitelmat kumminkin sitten kariutui. Muuttoon, uuden kodin remontteihin ja akuutteihin kalusteostoksiin on mennyt kahden viime kuukauden aikana satoja, jopa tuhansia euroja. Vieläkin riittää hankittavaa. Todettiin, että nyt lienee parasta säästää reissusuunnitelmat tuonnemmaksi ja keskittyä arkeen.

Remonttikohteina on ollut mm.molemmat yläkerran makuuhuoneet. Meidän huoneessa maalattiin valkoinen tiiliseinä vaaleanharmaaksi ja vaaleanpunainen seinä sai päälleen harmaaraitaisen tapetin.

Madon huoneessa valkoinen tiiliseinä sai uuden maalikerroksen ja harmaaksi maalattu seinä päälleen luontoaiheisen tapetin

Kolmas suunnitelma viikonlopulle oli Setämiehen vanhempien saaminen kylään. Oltaisiin samalla saatu kunnon kokoinen pakastin heiltä. Meidän nykyinen pieni kaappipakastin... noh, on käynyt pieneksi kun ahkerasti oon täyttäny sitä mustikoilla ja viinimarjoilla. Aina pitää olla jotain vierasvaraakin (pullaa, mokkapaloja) sulatettavaksi ja lihoja/kasviksia viikon ruokailuihin. Noh eipä nuo appivanhemmat sitten tulleetkaan kylään, tulevat vasta ensi viikolla kun järjestetään perheille tuparit.
Setämies on tässä oikeastaan koko kesän puhunut, että lähdettäisiin ajelemaan saaristoon ja kun vieraita ei saatukaan, otettiin auto alle ja suunnattiin Saariston Rengastielle. Ihan koko 140km:n lenkkiä ei tällä kertaa ollut tarkoitus kiertää, vaan katsoa matkan kesto ja pituus fiiliksen mukaan. Muutama tunti jaksettiin ajaa, aina Houtskariin asti (reilu 100km meiltä) ja löydettiin varsin viihtyisä yöpymispaikka. Kello taisi olla jotain kuuden-puoli seitsemän välillä kun kirjauduttiin sisään Houstkärs Gästgifveriin. Iltaa oli siis vielä mukavasti jäljellä ko.kylän kiertelyyn, illalliseen ja elokuvan katseluun. Rantaravintolan pöytäliinan koordinaatit huvittivat väittämällä, että oltais Osloon asti eksytty :D Sunnuntaiaamuna heräiltiin rauhassa, syötiin aamupalat ja ajeltiin takaisin kotiin miettien että tuosta paikasta saattaisi vaikka tulla jokakesäinen reissukohteemme.