Kirsikkamania

Näin kesäisin, mansikka-allergikkona, mun suurimpiin herkkuihin kuuluu kirsikat. Viime viikolla bongasinkin eräällä facebook-kirpparilla myynti-ilmoituksen vastapoimittuihin kirsikoihin liittyen ja nehän me käytiin Setämiehen töistä päsätyä ostamassa pois. Kympillä reilu kolme kiloa muikeanmakeita kotimaisia kirsikoita, nams!

Tuntikausia meni kun kaikki nuo puolitti, poisti kivet ja pakkasi rasioihin. Sormet muistutti punaisuudellaan vielä päiviä urakan jälkeen... Netistä löytyi vinkki säilömiseen; sokeriliemeen ja pakkaseen. Ohje löytyy seuraavan kuvan alta. Kivet otin talteen, pesin ja ajattelin koittaa jospa niistä saisi pari kirsikkapuuta kasvatettua omaan pihaan. Jos siemenet itää, loput voi kaupata hyvillä mielin eteenpäin-ihan satoja puita ei meidän pieneen pihaan mahdu :D

Sokeriliemi: vesilitraa kohden 4-6 dl sokeria. Itse laitoin tuon neljä, riitti mielestäni ihan hyvin. Keitä vettä sen aikaa, että sokeri on täysin liuonnut ja jäähdytä. Itse pakkasin kirsikat n. 2-3 dl:n annoksiin ja laitoin sokerivettä sen verran, että kaikki peitty. Rasioita tuli aika tasan kymmenen, joista kolme vein tuliaisiksi kun viikonloppuna käytiin mun isovanhemmilla saunomassa ja äitillä yöpymässä. Vielä en ole testannut, miten sokeriliemi/kirsikat reagoi kun niitä lähtee sulattamaan, mutta luotto on hyvä. Kenties kokeilen lähipäivinä kirsikkamehun tekoa, kun eilen sain monen vuoden haaveilun jälkeen mehustimen Setämieheltä ennakkosynttärilahjaksi...

P.S. Setämiehen kanssa käyneen kommunikaatiokatkoksen takia noiden seitsemän rasian lisäksi pakastimeen päätyi litra ulkomaalaisiakin kirsikoita. Ainakin on millä herkutella tulevana syksynä/talvena! :)

Viikko Pokemon kouluttajana

Reilu viikko sitten, pienen painostuksen jälkeen, tuli ladattua puhelimeen paljon puhuttu Pokémon Go. Ensimmäiset viisi tai kuusi taskumonsteria sain napattua kotisohvalta käsin ja ihmettelinkin mikä idea koko pelissä on, eikö sen nimenomaan pitänyt kannustaa liikkumaan. Setä oli pelistä innokkaampi ja monena iltana ollaan käytykin lenkillä, Pokémoneja jahtaamassa. Vaikka viikossa oma otussaldo kertyi lähes 50:en, en ole edelleenkään pelistä mitenkään erityisen innoissani...

Viikon pelailun jälkeen on käyny aika hyvin ilmi sovelluksen plussat ja miinukset. Aloitetaan niistä negatiivisimmista; akun kulutus on jotain aivan käsittämätöntä (vara-akku oli pakollinen ostos), mun Android-laitteella ei toimi AR-kamera eli Pokémonien nappaus "livemaailmasta" (otukset hukkuu heti kun ko.kameran kytkee päälle) ja Pokémonit ilmestyy näyttöön pienellä viiveellä (eli siinä vaiheessa kun on ajettu autolla kolme metriä ohi). Otuksien tiheys vaihtelee todella paljon mikä johtaa siihen, että maaseudulla asuvat jäävät auttamattomasti jalkoihin taajamaihmisten saadessa tiheässä olevien Pokémonien myötä kokemusta ja sitä myöten taistelusalien herruuksia. Tähän astinen saalis on ollut meillä kummallakin harmittavan yksipuolinen; Zubatteja, Rattatoita ja Pidgeyttejä riittäisi vaikka muille jaettavaksi... Peli jää myös huomattavan usein jumiin, mikä on hyvinhyvinhyvin ärsyttävää siinä kohtaa kun jokin harvinaisempi otus olisi mahdollisesti jäämässä kiinni. Joskus ei auta muu kuin sovelluksen käynnistäminen uudestaan ja siinä vaiheessa on turha enään haaveilla ko.otuksen kiinnisaamisesta. Myöskään pelin Nearby-toiminta (eli lista siitä mitä Pokémoneja on lähistöllä) ei toimi toivotusti; saattaa näyttää että jokin otus on 300metrin (kolme tassunkuvaa) päässä eikä tätä otusta näy välttämättä vielä 50 km:nkaan päästä!

Joku iltapäivä jossain päin Suomea

Plussia onkin jo vaikeampi keksiä, mutta mainittakoon nyt ainakin pelin värikkyys ja helppous. Valikko on englanniksi, mutta vaikka kielitaito ei riittäisi, on monet toiminnot pääteltävissä. Setämies mainitsi plussaksi sen, että kaikki pelaa samassa maailmassa (ei ole eri karttoja Apple- ja Android-pelaajille). Itse en hoksannut tuollaista edes ajatella, mutta plussaa se toki on. Peliin ei ole myöskään pakko sijoittaa oikeaa rahaa-mutta se saattaa sitten tarkoittaa teinien kanssa hengailua paikallisilla Pokestopeilla. Peli sopii niin uusille koululaisikäisille Pokémon-faneille, meille 2000-luvun alun Pokémon-huumassa täysillä eläneille kuin ihan niille tavallisillekin pelaajille. Liikkumiseen on toki varauduttava; Pokemunat eivät kehity ennen kun tietyt kilometrit tulee täyteen (2km, 5km tai 10km).

Kokonaisuudessaan ihan ok, kouluasteikolla ehkä 7:n peli. Paljon on kehitettävää, mutta nykyinen sovellus taitaakin olla vasta ensimmäinen versio. Itselläni on mennyt jo maku jatkuvaan puhelimen kyttäämiseen, Setämies ilmoittaa kyllä jos jokin harvinaisempi on näköpiirissä. Lenkeille lähtiessä peli on toki auki taskussa, jotta munat kuoriutuisi. Niistä saa välillä ihan kivojakin otuksia.

Mä ja Pidgey eräällä iltalenkillä. Setämiehen ottama kuva, mulla ei tosiaan tuo AR-kamera toimi...

Viimeisen kuukauden kuulumiset

Viime postausta kirjoitellessa Setämies oli tosiaan siskonsa kanssa viettämässä pitkää viikonloppua Lontoossa ja mä hengailin siinä vaiheessa melko sekaisessa uudessa kodissa. Jossain vaiheessa oltiin puhuttu, että lähtisin reissuun mukaan mutta budjetti ei antanut periksi ja muutenkin totesin, että viettäköön Setämies nyt laatuaikaa siskonsa kanssa kun suhteellisen harvoin kumminkin näkevät. Maanantai-iltana reissuseurue kotiutui, mutta jo tiistaiaamuna Setämiestä kutsui taas lentokenttä, tällä kertaa työmatkan merkeissä. Tämä reissu tuli niin lyhyellä varoitusajalla ettei edes ehditty miettiä mun mukaan lähtemistä. Ensimmäisen reissun kohdalla olin jopa tyytyväinen pieneen hengähdystaukoon. Muutto oli ollut stressaava ja valitettavasti puran huonot fiilikset lähimpään ihmiseen. Tuon jälkimmäisen yksinoloviikon aikana tosin ehti tulla jo tylsää ja kova ikävä. En muista ehtikö Setämies olla yön vai kaksi palattuaan kotona ennen kun meitä kutsui Tampere, kylpyläyö ja mun veljenpojan rippijuhlat.

Seuraavalla viikolla päästiin onneksi palaamaan normaaliin rytmiin eli siihen, että Setämies on töissä virastoaikaan ja mä puuhailen kotona. Ne muutamat arki-illat mitkä oli ennen juhannusta oli aikaa parisuhteelle ja pahvilaatikoiden purkamiselle. Juhannus vietettiin pitkän kaavan mukaan Setämiehen vanhemmilla grillaillen ja mölkkyä pelaten. Mulla ei juhannukseen ole koskaan liittynyt mitään kummempia perinteitä joten en kaivannut samalla tavalla oman perheeni pariin kuten jouluna. Juhannukseen piti loppua jatkuvat riennot, mutta eipä se oikein onnistunut. Seuraava viikko toi mukanaan pienehkön stressin Turun kodille jääneiden tavaroiden roudaamisesta ja loppusiivouksesta. Joka ilta Setämiehen tullessa töistä lähdettiin hakemaan tavaraa ja jo kertalleen siistiksi saatu koti oli äkkiä taas pahvilaatikkoviidakko. Viikonloppu oli ihmeen tyhjäksi jäänyt, joten käytiin vilkaisemassa Turun Keskiaikamarkkinoita ja ostosreissulla Ikeassa.

Viime viikolla saatiin äiti kylään muutamasi päiväksi. Setämiehen ollessa töissä, me naiset viihdyttiin mustikkametsässä ja kirppiskierroksella. Torstaina hyppäsin äidin kyytiin ja Hämeenlinnasta Lahden bussiin. Oli tiedossa festariviikonloppu Summer Upin merkeissä. Festarit oli pienoinen pettymys. Perjantaina satoi vettä jonkin verran ja jotenkin festaritunnelman mukaisesti maa vettyi suoranaiseksi mudaksi. Keikoille yleisö pakkautui niin tiiviiksi ettei pystynyt yhtään jammailemaan omalla paikalla ja kielloista huolimatta jatkuvasti joku tupakoi vieressä. Mua ei noin yleensä tupakansavu haittaa, mutta en usko että se on tässä vaiheessa sikiölle hyväksi-ja koitapa siinä tungoksessa sitten löytää uusi paikka. Vessoihin oli kilometrin jono ja mielestäni järjestäjältä moka sen suhteen ettei esim.anniskelualueella ollut omia vessoja. Setämies oli ostanu mulle kahden päivän rannekkeen joululahjaksi, mutta en kumpanakaan päivänä jaksanut katsoa keikkoja loppuun asti. Yöpyminen järjestyi kuluitta Ässän luona-tosin häntäkin näki harmittavan vähän. Hyvä kun ehdin olennaisimmat kuulumiset viimeiseltä puolelta vuodelta kertoa...

 Seuraaviin viikkoihin tulee mahtumaan paljon pyykkäystä (saatiin eilen vihdosta viimein pyykkikone!), talkootöitä, neuvolakäyntejä, sukulointia, tuparit ja mikäli lupa lääkäriltä heltyy, niin kenties pienimuotoinen ulkomaanmatka. Elokuun lopulle on suunniteltu tupareita ja jos nämä menot siitä sitten alkaisi oikeasti rauhoittumaan...

Ensimmäinen kolmannes

Eräs lukija esitti postaustoiveen liittyen raskausaikaan ja mielellänihän sellaisia ylös kirjoittelen. Haluan kumminkin säästää tämän blogin ylenpalttiselta vauvahöpinältä, joten ainakin näin raskausaikaan kuulumisia olisi tiedossa kolmanneksiin summattuina ja mahdollisina sivumainintoina arkea koskevissa postauksissa.

Maaliskuun puolessa välissä tosiaan tein positiivisen raskaustestin erääseen lääkekuurin liittyen. Ensimmäisen ja toisen testin kohdalla menkat ei ollu vielä myöhässä, testiin piirtyi himmeä viiva kontrolliviivan kaveriksi, mutta kolmas testi antoi jo varman tuloksen. Omat epäilyksetkin oli toki jo heränny; puolen tunnin bussimatka työharjoittelupaikalle sai aikaan kuvotuksen tunteen, koko ajan väsytti, röyhtäytti niin etten voinut olla varma pysyykö edellinen ateria sisuksissa ja ihan pienetkin jutut ärsytti. Melkein heti viimeisen testin jälkeen alkoi viikkojen pahoinvointi. Pitkälti vaan makasin sohvalla pesuvati vieressä, kun en voinut olla varma pysyykö edellinen ateria sisällä. Useimmiten pysyi, mutta olo oli silti kamala-ja samaan aikaan otti kuupan päälle se jatkuva makaaminen. Jossain huhtikuun viikoilla pahoinvointi lakkasi lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanut ja sitten alkoikin stressi olenko sittenkään raskaana. Stressasin jokaista vessassa käyntiä sillä en halunnut löytää verta alushousuista ja odotin voimakkaita kipuja joita kuvittelin keskenmenon tuovan. Ruoka oli lakannut huonon olon aikana maistumasta eikä ruokahalu tuntunut millään palaavan vaikka enään ei oksettanut.

7 viikon nurkilla käytiin Setämiehen kanssa ekalla neuvolakäynnillä. Perusmittaukset (paino, pituus, verenpaine) ja paljon keskustelua siitä miten asiat nyt etenee. Toukokuun puolella oli veri- ja virtsakokeet joissa suljettiin pois sukupuolitautien riski ja yhdistettynä np-ultraan saatiin ettei ole kohonnutta riskiä saada Down-lasta. Ultrassa lääkäri totesi lapsen olevan hieman pienempi mitä terveydenhoitajan kanssa ekalla kerralla oltiin arveltu, mutta muuten kaikki oli hyvin. Tarvittavat raajat, selkäranka ja aivoverisuonet löytyi. Pituutta vauvalla oli tässä vaiheessa hieman alle 5cm ja huvitti kuinka se jo silti on mun kehon pomo. Mainittujen tutkimuksien jälkeen pahoinvointi teki pienen comebackin, mutta suurin piirtein rytmillä yksi paha päivä, kolme hyvää. Alkoi olla voimia tehdäkin jotain ja vähitellen ruokakin alkoi taas maistua. Unentarve myös lisääntyi hetkeksi, yksi viikko meni 15-16h yöunilla, ennen paluuta normaaleihin 9-11h yöuniin.

Ensimmäiset lähipiirin ihmiset arvasi raskauden viikko plussauksen jälkeen ja vaikka oltiin Setämiehen kanssa sovittu, että katseltaisiin ensimmäinen kolmannes rauhassa kertomatta kenellekkään, ei siinä kohtaa voinut valehdellakaan. Mä kerroin asiasta parille parhaalle kaverille, kun pahoinvointi antoi myöten ja Setämiehen työnantaja sai myös tietää aikaisessa vaiheessa, jotta poissaolot neuvolakäyntejä varten saatiin onnistumaan. Äitienpäivän nurkilla kerrottiin Setämiehen vanhemmille, mun vanhemmille ja isovanhemmille. Kaikki ovat suhtautuneet asiaan hyvin, osa toki yllättyi, ja musta on ollut mielenkiintoista kuulla esim. äitini kertomuksia niistä ajoista kun on ollut itse raskaana. Suunnaton tuki alkutaipaleella on ollut myös Setämiehen raskaana oleva pikkusisko-joka muuten sai tietää myös aika alkumetreillä kun mun oli pakko päästä jollekkin ihmettelemään oloja.

Painonmuutos ensimmäisellä kolmanneksella +700g. Maha ei luonnollisesti vielä näkynyt ulospäin. Laskettu aika marraskuun lopulla.

"Mato" np-ultrassa, viikkoja 11+4

Miniloma Oulussa ja muutto

Viime viikon alussa pakkasin kimpsut ja kampsut ja suuntasin minilomalle Ketun (ja tämän Setäihmisen) luo Ouluun. Edellisestä kyläilystä olikin ehtiä kulua jo yli kolme vuotta-noin pitkälle kun ei ihan joka päivä tai edes joka viikonloppu tule lähdettyä kahville. Se mitä tiistai-illasta oli jäljellä kun junasta pois jäin, keskiviikko ja torstai saatiin todella nopeasti kulumaan Oulun keskustassa pyöriessä, koirien kanssa ulkoillessa ja Haaparannan visiitillä. Minilomalle oli taas hurjat suunnitelmat kirppiskierroksineen ja Glee-maratooneineen, mutta eipä ainakaan itseäni yllättänyt että osa jutuista jäi suunnitteluasteelle :D Kotielämän hektisyydestä olikin jo korkea aika saada kunnon irtiotto ja lupa vain olla tuntitolkulla.
Perjantaiaamuna hyppäsin paluumatka junaan, tosin kodin sijasta suuntana äippälä. Etelään päin kumminkin :) Lauantaina oli tiedossa serkun yo-juhlat ja ajattelin ettei kuuden tunnin junamatka juuri ennen juhlia olisi miellyttävää. Siispä jo edellisenä iltana äitille pitämään majaa ja lauantaina sieltä yhdessä juhlapaikalle. Setämies onnistui jotenkin kummasti luistamaan tästäkin "velvollisuudesta"... Kakkukahvit juotua hyppäsin viimein Turkuun kulkevaan bussiin ja ilta sujui muuttolaatikoita pakatessa. Taisinpa siinä ehtiä kupposen teetä juomaan naapurienkin kanssa... Setämies könysi yöllä kotiin riennoistaan ja sunnuntai sekä maanantai keskityttiin ankarasti pakkaamiseen. Tiistaiaamuna pihaan kaarasi muuttoauto ja täällä sitä nyt ollaan uudessa kodissa. Tai minä olen. Setämies lähti siskonsa kanssa Lontooseen.

 

Fiiliksiä uudesta kotikaupungista, kodista ja edenneestä raskaudesta luvassa jahka löydän ajatukseni jostain pahvilaatikkoviidakon keskeltä...

Eräs kirjavinkki elämäntapamuutoksen tueksi

Alkuvuoden laihdutusinnostuksessa tilasin BestShape-sivustolta reilu parikymppiä maksaneen "treenikirjan". 165 sivuinen opus sisälsi ruokavalio- ja treeniosuuksien lisäksi jumppaohjeita, reseptejä ja ravintotietoa. Kirjan idea oli simppeli; viikon alussa piti kirjata ylös tavoitteet alkavalle viikolle ruuan, treenien kuin henkisen hyvinvoinnin suhteen. Piti perustella syitä kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen, kirjata mitat, paino ja painotavoite. "Päiväsivuille" kirjattiin kellonajat, ruuat ja juomat, oma mielipide aterian onnistumisesta, päivän suositusannoksien täyttyminen, unenmäärä, ravintolisät/vitamiinit, treenin sisältö ja kesto, mielipide treenin tehosta. Tilaa oli jätetty muille huomioille. Tähän jälkimmäiseen kohtaan pidin kirjaa suolen toiminnasta tai selittelin syömisiä (taloyhtiön talvitapahtuma, kylässä tms.). Seitsemän päivän jälkeen päästiin yhteenvetosivulle, jossa kyseltiin eri tavoitteiden täyttymisestä, viikon onnistumisista, tavoitteista joissa on parantamisen varaa, inspiraation lähteistä ja vaihtuva viikkotehtävä haastoi esim. miettimään asioita joissa voisi olla itsekkäämpi, uskomuksia joista haluaisi luopua ja kiitollisuuden aiheita.

Kuvia kirjan sivuista

Kirjaa oli tarkoitus täyttää 12 viikkoa, mutta oma into lopahti viikon 11 puolessa välissä. Alkaneella raskauspahoinvoinnilla, kasvaneella unentarpeella ja entistä rajoittuneemmalla ruokavaliolla saattoi olla osuutta asiaan...Vasta nyt sain tehtyä tuloskatsonnan; Muutamilla viikoilla sain pidettyä kiinni yhdestä herkkupäivästä, treenattua jopa 3-4 kertaa viikossa ja kuitujen, veden ja kasvisten määrään huomiota enemmän kiinnitettyä alkoi suolikin toimia kuten kuuluu. Sitten oli niitä viikkoja jolloin karkkia tai muuta hyvää meni vähän joka päivä eikä jumppaaminen innostanut lainkaan... 10 viikon aikana paino ehti vaihdella jonkin verran, mutta lopputulos oli -1kg. Olin tuossa vaiheessa 8-9 viikolla raskaana. Vyötärö-, rinnanympärys-, lantio-, käsivarsi- ja reisimittoja en tajunnut ottaa innostuksen hiivuttua ja nyt jos otan, tulos ei varmasti ole sama mitä se olisi huhtikuun lopussa ollut. Se jää vähän harmittamaan. Kaiken kaikkiaan ko.kirjasta jäi mukava fiilis ja voin suositella kaikille. Vaikka jokaisella päiväsivulla on mainittu sekä ruokailu- että treeniasiat, antaa kirja tilaa juuri sellaiselle muutokselle mitä itse kaipaa. Oli se sitten arkiliikunnan lisääminen, ruokavalion muutokset tai kovempi treeni yhdistettynä oikeanlaisiin syömisiin.

Kolme toivomusta

"Elipä kerran köyhä puunhakkaaja. Eräänä päivänä hän aikoi juuri kaataa suuren tammen, kun hiljainen ääni sanoi: "Älä kaada puutani!" Mies katsoi hämmästyneenä ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Hän nosti uudestaan kirveensä, mutta taas hän kuuli äänen: "Hyvä puunhakkaaja, älä koske puuhuni!" Mies katseli ympärilleen entistä hämmästyneempänä. Mutta hän ei huomannut ketään. Kolmannen kerran hän nosti kirveensä. Silloin hänen eteensä ilmestyi pieni mies, jolla oli yllään aivan vihreä puku. "Pyydän sinua hartaasti, älä kaada puuta", sanoi pieni mies. "Se on minun kotini, minulla ei ole muuta asuinpaikkaa, jos se kaadetaan." Puunhakkaaja oli lempeä mies ja suostui pyyntöön. Pikku mies oli niin iloinen, että hän sanoi: "Saat toivoa kolmea asiaa ja minä täytän toivomuksesi". Köyhä mies ihastui, kiitti ystäväänsä ja kiiruhti kotiinsa kertomaan uutisen vaimolleen. "Ajattelehan!", hän huudahti. "Nyt saamme mökin, lehmän ja kanat, joita olemme jo kauan toivoneet." "Tyhmyri!", puuskahti vaimo. "Jos kerran voimme saada kaiken minkä haluamme, niin miksi emme pyydä jotain hienoa? Minähän voisin olla kuningatar ja sinä kuningas ja me voisimme asua kultalinnassa, jossa on kristalli-ikkunat". Mutta mies tahtoi saada mökkinsä. Kultaista linnaa hän ei ainakaan halunnut. He riitelivät koko päivän ja illan siitä mitä toivoisivat. Myöhään illalla mies muisti, ettei hän ollut syönyt murustakaan koko päivänä. "Kyllä on nälkä!", hän sanoi. "Saisinpa palasen makkaraa!". Heti paikalla hänen eteensä ilmestyi herkullinen makkara. "Senkin pölkkypää!", huusi vaimo vihaisena. "Siinä meni ensimmäinen toive!" Mies tuli jo kärsimättömäksi. "Kunpa sinun nenäsi päähän kasvaisi iso makkara!", hän huusi. Ja kohta keikkui vaimon nenänpäässä pitkä ja kiiltävä makkara. Naisraukka purskahti raivoissaan itkuun. "Se oli jo toinen toivomus!" "Kyllä me vielä voimme sen sinun linnasi saada", sanoi puunhakkaaja. "Et ikinä toivo linnaa!" kirkui vaimo. "Mikä kuningatar minä olisin! Makkarakin roikkuu nenänpäässä! Ota se pois!" Ja puunhakkaaja sanoi juhlallisesti: "Toivon että vaimoni nenänpäässä ei olisi makkaraa." Makkara hävi silmänräpäyksessä ja siinä puunhakkaaja ja hänen vaimonsa istuivat. Heidän toivomuksensa olivat täyttyneet."

Tarina ja kuva kirjasta Hanhiemon satuaarre, WSOY, 1973

Lauantai-iltana kyseinen satu toimi meidän iltasatuna ja kirjan sulkeuduttua kysyin Setämieheltä mitkä olisi hänen kolme toivomusta. Vaikeutin tehtävää vielä sillä, että mitään yleismaailmallista (kuten sotien loppumista tai ilmastomuutoksen pysäyttämistä) ei saanut pyytää. Pitkän mietinnän jälkeen Setämies toivoi ettei sairastelisi ikinä enään, että osaisi kaikkia maailman kieliä edes sen verran että pystyisi niillä kommunikoimaan ja että joskus voisi tehdä työtä sen kivan luonteen eikä toimeentulon takia. Itse lupasin myös kertoa mitkä olisi omat kolme toivetta. Jostain syystä ajattelin tehtävän olevan helppo, mutta sitä se ei ollut. Lopulta sain sanottua etten halua tulevan lapsen saavan kaikkia mun iho- ja allergiaongelmia, että osaisin dreijata ja että joskus olisin työssä jossa rehellisesti voisin sanoa viihtyväni.
Nyt olisi mukava kuulla mitä te siellä ruudun toisella puolella toivoisitte! :) Otetaan sama sääntö minkä sanelin Setämiehelle eli toiveet ei saa olla yleismaailmallisia. Samalla voit kertoa mikä on ollut omat kirjasuosikkisi lapsena.

Mun kahdeksantoista

Moni bloggaaja on haastanut jatkamaan lauseita. Pitkään tämä jo luonnoksissa pyörikin ennen kun nyt sain jotain järkevää (?) aikaiseksi.

En ymmärrä...aloittamisen vaikeutta. Koska se sitten siivousta, nukkumista, tiskikoneen tyhjentämistä, kaupassa käymistä, uutta blogitekstiä. Hommat olisi useimmiten moneenkin kertaan jo hoidettu, jos ei olisi käyttänyt energiaa ja aikaa (turhien) tekosyiden keksimiseen.

Seuraavaksi ajattelin...nukkua. Illat ovat venähtäneet taas luvattoman pitkiksi, joten uudessa kodissa muutaman viikon päästä lienee paikallaan jonkinasteinen unikoulu ja vuorokausirytmin palauttaminen.

Viimeaikoina... olen löytänyt uudestaan blenderin ja smoothiet. Tuleepa hyödynnettyä pakastimen marjatkin johonkin ennen muuttoa. Myös Setämies tykkää.

En osaa päättää... haluaisinko sittenkin toisenlaisen riippumaton. Nykyinen pussimainen versio on toisaalta hyvä, siinä pystyy nukkumaankin ilman vaaraa tippumisesta, mutta sellainen epäpussimainen voisi taata esim.tasaisemman rusketuksen.

Muistan ikuisesti... veljeni puhelun tammikuisena iltana 2010. Mua kysyttiin muutaman päivän varoitusajalla kummiksi-enkä saanut tehdä päätöstä heti vaan veljelle piti tunnin-parin päästä soitella takaisin :D

Päivän paras juttu... kiireettömyys! Ollasn katsottu Setämiehen kanssa monen monta jaksoa Greyn anatomiaa, ostamassa tv-taso, pakattu muutama muuttolaatikko, jne. On mukavaa kun kumpikin ollaan kotona eikä ole mitään aikataulutettua!

Noloa myöntää, mutta... olen ollut viime aikoina hyvin laiska työnhaun suhteen. Jotenkin nyt kun tässä tulee muutto ja kesä ja kaikkea...

Viikko sitten... vietin laatuaikaa äitini kanssa kirpputoreilla ja ristikoita yhdessä täytellen. Käytiin myös mummolassa ja näin pari serkkuani neljän vuoden tauon jälkeen.

Kaikista pahinta on... valehtelu. Monien satojen eurojen vakuutuslaskut. Se hetki, kun on jo vähän kiire jonnekin mikä ei voi odottaa ja iskee armoton vessahätä-tai vaatekriisi. Tai molemmat. Sota. Ensimmäiset hyttysenpistot kesällä.

Salainen taitoni on...uskomaton lyriikkamuisti, etenkin suomenkielisten kappaleiden kohdalla. Oli se sitten Happoradioo, Mattia ja Teppoa, Sannia, Spektiä, Katri Ylanderia, Jukka Poikaa,...

Jos saisin yhden toiveen se olisi... loppuelämän kestävä onnellisuus.

Minulla on pakkomielle... pitää kynät penaalissa samoin päin :D

Söin tänään... kirpeitä irtokarkkeja, joilla sain aikaan mahtavan päänsäryn...

Ärsyttävintä on... se kun ärsyyntyy toisen ihmisen inhottavasta tavasta ja hetken päästä huomaa toimivansa itse sillä samalla ärsyttävällä tavalla.

Tekisi mieli... ostella jo kaikkea kivaa marraslapselle. Vauvanvaatteet yms. on vaan NIIIN suloisia ja nyt kun tietää, että niille tulisi käyttöäkin... Pienen pienet Reinot saavat kumminkin toistaiseksi riittää.

Minusta on söpöä... jos Setämies töistä tullessaan malttaa (edes hetkeksi) rauhoittua sohvalle viereen ja katsotaan yhdessä jotain hömppää toisiamme silitellen. Viime aikojen suosikkiohjelma on ollut Suomen huutokauppakeisari (ja Greyn anatomia).

Hävetti...kun eräs naapuri kyseli  olenko osallistumassa johonkin tapahtumaan eikä sitten ollut pienintäkään hajua mistä oli kyse. En kehdannut kysyäkään mistä puhutaan niin totesin, että koitan ainakin...

Olenko ainoa, jonka mielestä... linnut aloittavat liverryksen aivan liian aikaisin aamulla?

On tapahtunut isoja juttuja

Kuluneen kevään aikana on menty Setämiehen kanssa kihloihin, ostettu isohko asunto ja vaihdettu auto isohkoon maasturiin. Vaikka perheenlisäyksestä ei kihloihin mennessä tai isompaa asuntoa etsiessä ollut vielä tietoa, oli perheellistyminen kumminkin taka-ajatuksena-ja osa ihmisistä viimeistään siinä vaiheessa arvasi jotain tapahtuvan kun leikkisästi traktoriksi nimetyllä uudella autolla pihaan kaarrettiin. Muutama viikko autokauppoja ennen oli siihen kuuluisaan pissatikkuun kaksi viivaa piirtynyt. Meille on tulossa vauva.
Lapsi on toivottu ja harkittu, mutta on myönnettävä että ajankohta yllätti. Aloitin helmikuussa pph-opiskelut sillä ajatuksella, että omia lapsia syntyy vasta valmistumisen jälkeen ja voin siinä sivussa sitten hoitaa niitä ulkopuolisiakin. Toisin kävi. Sen jälkeen kun olin pari-kolme viikkoa kärsinyt pahoinvoinnista, neuvottelin vastuuopettajan kanssa opintojen etenemisestä. Tämä loi mulle aikataulun, jolla tutkinnon olisin saanut suoritettua ennen lokakuussa alkavaa äitiyslomaa, mutta itse pidin ko.aikataulua liian tiukkana. Pelkäsin myös sitä ettei pahoinvointi lopu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen vaan tulen kärsimään sitä koko yhdeksän kuukautta. Lopetin opinnot.

Muutto uuteen kotiin koittaa reilun kahden viikon päästä ja olen hieman jopa kauhuissani. Vaikka mun haaveisiin on kuulunut vakiintunut parisuhde ja perheenlisäys, viimeisen vuoden aikana käytäntösyistä isompi asunto ja isompi auto, en ole lainkaan varma olenko valmis tähän. Olen nuori, 22-vuotias. Miten voin olla varma, että elämä on tässä? Mistä tiedän onko Setämies oikeasti se jonka kanssa haluan vannoa vihkivalat? Mistä voin olla varma, että Setämies on oikea ihminen lasteni isäksi? Onko hänestä ylipäänsä isäksi? Tai minusta äidiksi? Onko meistä herraksi ja rouvaksi-entä jos rakkaus ei vaan riitä?
Vaikka ihan kaikkea en pysty vanhemmilleni tai anoppilan väelle puhumaan, on ollut helpotus jakaa edes vauvauutinen. Setämiehen vanhemmat, mun äiti ja isovanhemmat sai tietää asiasta äitienpäivänä ja mun isä nyt viikonloppuna. Kaikki ovat suhtautuneet asiaan hyvin, osa toki yllättyi, ja musta on ollut mielenkiintoista kuulla esim. äitini kertomuksia niistä ajoista kun on ollut itse raskaana. Suunnaton tuki alkutaipaleella on ollut myös Setämiehen raskaana oleva pikkusisko. En usko, että näiden tukiverkostojen merkitys yhtään pienenee, kun pian alkaa elämä taas täysin entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa.

Tällaiset pyyhkeet tulevat isovanhemmat ja mun puolen isoisovanhemmat sai

Money, money, money

RAHA
Sillä voi ostaa talon,

mutta ei kotia
Sillä voi ostaa sängyn,

mutta ei unta
Sillä voi ostaa kellon,

mutta ei aikaa
Sillä voi ostaa kirjan,

mutta ei tietoja
Sillä voi ostaa aseman,

mutta ei kunnioitusta
Sillä voi maksaa lääkärin,

mutta ei terveyttä
Sillä voi ostaa verta,

mutta ei elämää
Sillä voi ostaa seksiä,

mutta ei rakkautta

Raha on aihe josta ei julkisesti paljon puhuta. Toisaalta ymmärrän; naapuria ei haluta tehdä kateelliseksi tai ajatellaan että rahalla, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa, ei tosiaan saa kaikkea. Se ei liene kenellekkään yllätys, että nykymaailmassa raha on välttämätöntä toimeentulemisen kannalta. Itse vain mielelläni olisin rehellinen asian suhteen...

Melkein heti kun olin opiskelut helmikuun lopussa aloittanut, totesin ettei se olekaan mun juttu. Jäin taas työttömäksi. Meni viikkoja ennen kuin työkkäri ja Kela hyväksyi asian, ja nyt kun byrokratia on hoidettu, saan on Kelan työttömyystukea 32e/pv. Muita tukia (asumistuki, toimeentulotuki) ei ole tiedossa, kiitos hyvin tienaavan Setämiehen. Säästöjä ei ole, mutta sen myönnän täysin omaksi tyhmyydeksi...

Raha on meidän arjessa ikuisuuskysymys. Lähes päivittäin käydään keskusteluja siitä paljonko mä pystyn vuokrasta maksamaan, kumpi käy kullakin kuluvalla viikolla kaupassa, paljonko olisi hyvä jäädä rahaa omaan käyttöön. Samaan aikaan kun Setämies kantaa kotiin uusinta elektroniikkaa tai shoppailee vaatteita, mä mietin laitanko viimeisen euron yhteiseen maitopurkkiin vai ostanko itselleni pitkästä aikaa vaikka suklaata. Samaan aikaan kun Setämies ostaa tonnin kirjahyllyjä, kolmensadan euron kuulokkeet tai tarjoaa illallisen ulkona pitkän kaavan mukaan, mulle riittäis se viidenkympin kirjahylly Ikeasta, kolmen euron kuulokkeet Tallinnan tuliaisena ja noutoruoka Subwaysta. Jälkimmäiset vastaa enemmän omaa tulotasoani, sitä mihin olen tottunut. En tiedä totunko tuloeroihimme koskaan.