30. toukokuuta 2016

Kolme toivomusta

"Elipä kerran köyhä puunhakkaaja. Eräänä päivänä hän aikoi juuri kaataa suuren tammen, kun hiljainen ääni sanoi: "Älä kaada puutani!" Mies katsoi hämmästyneenä ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Hän nosti uudestaan kirveensä, mutta taas hän kuuli äänen: "Hyvä puunhakkaaja, älä koske puuhuni!" Mies katseli ympärilleen entistä hämmästyneempänä. Mutta hän ei huomannut ketään. Kolmannen kerran hän nosti kirveensä. Silloin hänen eteensä ilmestyi pieni mies, jolla oli yllään aivan vihreä puku. "Pyydän sinua hartaasti, älä kaada puuta", sanoi pieni mies. "Se on minun kotini, minulla ei ole muuta asuinpaikkaa, jos se kaadetaan." Puunhakkaaja oli lempeä mies ja suostui pyyntöön. Pikku mies oli niin iloinen, että hän sanoi: "Saat toivoa kolmea asiaa ja minä täytän toivomuksesi". Köyhä mies ihastui, kiitti ystäväänsä ja kiiruhti kotiinsa kertomaan uutisen vaimolleen. "Ajattelehan!", hän huudahti. "Nyt saamme mökin, lehmän ja kanat, joita olemme jo kauan toivoneet." "Tyhmyri!", puuskahti vaimo. "Jos kerran voimme saada kaiken minkä haluamme, niin miksi emme pyydä jotain hienoa? Minähän voisin olla kuningatar ja sinä kuningas ja me voisimme asua kultalinnassa, jossa on kristalli-ikkunat". Mutta mies tahtoi saada mökkinsä. Kultaista linnaa hän ei ainakaan halunnut. He riitelivät koko päivän ja illan siitä mitä toivoisivat. Myöhään illalla mies muisti, ettei hän ollut syönyt murustakaan koko päivänä. "Kyllä on nälkä!", hän sanoi. "Saisinpa palasen makkaraa!". Heti paikalla hänen eteensä ilmestyi herkullinen makkara. "Senkin pölkkypää!", huusi vaimo vihaisena. "Siinä meni ensimmäinen toive!" Mies tuli jo kärsimättömäksi. "Kunpa sinun nenäsi päähän kasvaisi iso makkara!", hän huusi. Ja kohta keikkui vaimon nenänpäässä pitkä ja kiiltävä makkara. Naisraukka purskahti raivoissaan itkuun. "Se oli jo toinen toivomus!" "Kyllä me vielä voimme sen sinun linnasi saada", sanoi puunhakkaaja. "Et ikinä toivo linnaa!" kirkui vaimo. "Mikä kuningatar minä olisin! Makkarakin roikkuu nenänpäässä! Ota se pois!" Ja puunhakkaaja sanoi juhlallisesti: "Toivon että vaimoni nenänpäässä ei olisi makkaraa." Makkara hävi silmänräpäyksessä ja siinä puunhakkaaja ja hänen vaimonsa istuivat. Heidän toivomuksensa olivat täyttyneet."
Tarina ja kuva kirjasta Hanhiemon satuaarre, WSOY, 1973
Lauantai-iltana kyseinen satu toimi meidän iltasatuna ja kirjan sulkeuduttua kysyin Setämieheltä mitkä olisi hänen kolme toivomusta. Vaikeutin tehtävää vielä sillä, että mitään yleismaailmallista (kuten sotien loppumista tai ilmastomuutoksen pysäyttämistä) ei saanut pyytää. Pitkän mietinnän jälkeen Setämies toivoi ettei sairastelisi ikinä enään, että osaisi kaikkia maailman kieliä edes sen verran että pystyisi niillä kommunikoimaan ja että joskus voisi tehdä työtä sen kivan luonteen eikä toimeentulon takia. Itse lupasin myös kertoa mitkä olisi omat kolme toivetta. Jostain syystä ajattelin tehtävän olevan helppo, mutta sitä se ei ollut. Lopulta sain sanottua etten halua tulevan lapsen saavan kaikkia mun iho- ja allergiaongelmia, että osaisin dreijata ja että joskus olisin työssä jossa rehellisesti voisin sanoa viihtyväni.
Nyt olisi mukava kuulla mitä te siellä ruudun toisella puolella toivoisitte! :) Otetaan sama sääntö minkä sanelin Setämiehelle eli toiveet ei saa olla yleismaailmallisia. Samalla voit kertoa mikä on ollut omat kirjasuosikkisi lapsena.

29. toukokuuta 2016

Mun kahdeksantoista

Moni bloggaaja on haastanut jatkamaan lauseita. Pitkään tämä jo luonnoksissa pyörikin ennen kun nyt sain jotain järkevää (?) aikaiseksi.

En ymmärrä...aloittamisen vaikeutta. Koska se sitten siivousta, nukkumista, tiskikoneen tyhjentämistä, kaupassa käymistä, uutta blogitekstiä. Hommat olisi useimmiten moneenkin kertaan jo hoidettu, jos ei olisi käyttänyt energiaa ja aikaa (turhien) tekosyiden keksimiseen.

Seuraavaksi ajattelin...nukkua. Illat ovat venähtäneet taas luvattoman pitkiksi, joten uudessa kodissa muutaman viikon päästä lienee paikallaan jonkinasteinen unikoulu ja vuorokausirytmin palauttaminen.

Viimeaikoina... olen löytänyt uudestaan blenderin ja smoothiet. Tuleepa hyödynnettyä pakastimen marjatkin johonkin ennen muuttoa. Myös Setämies tykkää.

En osaa päättää... haluaisinko sittenkin toisenlaisen riippumaton. Nykyinen pussimainen versio on toisaalta hyvä, siinä pystyy nukkumaankin ilman vaaraa tippumisesta, mutta sellainen epäpussimainen voisi taata esim.tasaisemman rusketuksen.

Muistan ikuisesti... veljeni puhelun tammikuisena iltana 2010. Mua kysyttiin muutaman päivän varoitusajalla kummiksi-enkä saanut tehdä päätöstä heti vaan veljelle piti tunnin-parin päästä soitella takaisin :D

Päivän paras juttu... kiireettömyys! Ollasn katsottu Setämiehen kanssa monen monta jaksoa Greyn anatomiaa, ostamassa tv-taso, pakattu muutama muuttolaatikko, jne. On mukavaa kun kumpikin ollaan kotona eikä ole mitään aikataulutettua!

Noloa myöntää, mutta... olen ollut viime aikoina hyvin laiska työnhaun suhteen. Jotenkin nyt kun tässä tulee muutto ja kesä ja kaikkea...

Viikko sitten... vietin laatuaikaa äitini kanssa kirpputoreilla ja ristikoita yhdessä täytellen. Käytiin myös mummolassa ja näin pari serkkuani neljän vuoden tauon jälkeen.

Kaikista pahinta on... valehtelu. Monien satojen eurojen vakuutuslaskut. Se hetki, kun on jo vähän kiire jonnekin mikä ei voi odottaa ja iskee armoton vessahätä-tai vaatekriisi. Tai molemmat. Sota. Ensimmäiset hyttysenpistot kesällä.

Salainen taitoni on...uskomaton lyriikkamuisti, etenkin suomenkielisten kappaleiden kohdalla. Oli se sitten Happoradioo, Mattia ja Teppoa, Sannia, Spektiä, Katri Ylanderia, Jukka Poikaa,...

Jos saisin yhden toiveen se olisi... loppuelämän kestävä onnellisuus.

Minulla on pakkomielle... pitää kynät penaalissa samoin päin :D

Söin tänään... kirpeitä irtokarkkeja, joilla sain aikaan mahtavan päänsäryn...

Ärsyttävintä on... se kun ärsyyntyy toisen ihmisen inhottavasta tavasta ja hetken päästä huomaa toimivansa itse sillä samalla ärsyttävällä tavalla.

Tekisi mieli... ostella jo kaikkea kivaa marraslapselle. Vauvanvaatteet yms. on vaan NIIIN suloisia ja nyt kun tietää, että niille tulisi käyttöäkin... Pienen pienet Reinot saavat kumminkin toistaiseksi riittää.

Minusta on söpöä... jos Setämies töistä tullessaan malttaa (edes hetkeksi) rauhoittua sohvalle viereen ja katsotaan yhdessä jotain hömppää toisiamme silitellen. Viime aikojen suosikkiohjelma on ollut Suomen huutokauppakeisari (ja Greyn anatomia).

Hävetti...kun eräs naapuri kyseli  olenko osallistumassa johonkin tapahtumaan eikä sitten ollut pienintäkään hajua mistä oli kyse. En kehdannut kysyäkään mistä puhutaan niin totesin, että koitan ainakin...

Olenko ainoa, jonka mielestä... linnut aloittavat liverryksen aivan liian aikaisin aamulla?

22. toukokuuta 2016

On tapahtunut isoja juttuja

Kuluneen kevään aikana on menty Setämiehen kanssa kihloihin, ostettu isohko asunto ja vaihdettu auto isohkoon maasturiin. Vaikka perheenlisäyksestä ei kihloihin mennessä tai isompaa asuntoa etsiessä ollut vielä tietoa, oli perheellistyminen kumminkin taka-ajatuksena-ja osa ihmisistä viimeistään siinä vaiheessa arvasi jotain tapahtuvan kun leikkisästi traktoriksi nimetyllä uudella autolla pihaan kaarrettiin. Muutama viikko autokauppoja ennen oli siihen kuuluisaan pissatikkuun kaksi viivaa piirtynyt. Meille on tulossa vauva.
Lapsi on toivottu ja harkittu, mutta on myönnettävä että ajankohta yllätti. Aloitin helmikuussa pph-opiskelut sillä ajatuksella, että omia lapsia syntyy vasta valmistumisen jälkeen ja voin siinä sivussa sitten hoitaa niitä ulkopuolisiakin. Toisin kävi. Sen jälkeen kun olin pari-kolme viikkoa kärsinyt pahoinvoinnista, neuvottelin vastuuopettajan kanssa opintojen etenemisestä. Tämä loi mulle aikataulun, jolla tutkinnon olisin saanut suoritettua ennen lokakuussa alkavaa äitiyslomaa, mutta itse pidin ko.aikataulua liian tiukkana. Pelkäsin myös sitä ettei pahoinvointi lopu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen vaan tulen kärsimään sitä koko yhdeksän kuukautta. Lopetin opinnot.

Muutto uuteen kotiin koittaa reilun kahden viikon päästä ja olen hieman jopa kauhuissani. Vaikka mun haaveisiin on kuulunut vakiintunut parisuhde ja perheenlisäys, viimeisen vuoden aikana käytäntösyistä isompi asunto ja isompi auto, en ole lainkaan varma olenko valmis tähän. Olen nuori, 22-vuotias. Miten voin olla varma, että elämä on tässä? Mistä tiedän onko Setämies oikeasti se jonka kanssa haluan vannoa vihkivalat? Mistä voin olla varma, että Setämies on oikea ihminen lasteni isäksi? Onko hänestä ylipäänsä isäksi? Tai minusta äidiksi? Onko meistä herraksi ja rouvaksi-entä jos rakkaus ei vaan riitä?
Vaikka ihan kaikkea en pysty vanhemmilleni tai anoppilan väelle puhumaan, on ollut helpotus jakaa edes vauvauutinen. Setämiehen vanhemmat, mun äiti ja isovanhemmat sai tietää asiasta äitienpäivänä ja mun isä nyt viikonloppuna. Kaikki ovat suhtautuneet asiaan hyvin, osa toki yllättyi, ja musta on ollut mielenkiintoista kuulla esim. äitini kertomuksia niistä ajoista kun on ollut itse raskaana. Suunnaton tuki alkutaipaleella on ollut myös Setämiehen raskaana oleva pikkusisko. En usko, että näiden tukiverkostojen merkitys yhtään pienenee, kun pian alkaa elämä taas täysin entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa.
Tällaiset pyyhkeet tulevat isovanhemmat ja mun puolen isoisovanhemmat sai

13. toukokuuta 2016

Money, money, money

RAHA
Sillä voi ostaa talon,
mutta ei kotia
Sillä voi ostaa sängyn,
mutta ei unta
Sillä voi ostaa kellon,
mutta ei aikaa
Sillä voi ostaa kirjan,
mutta ei tietoja
Sillä voi ostaa aseman,
mutta ei kunnioitusta
Sillä voi maksaa lääkärin,
mutta ei terveyttä
Sillä voi ostaa verta,
mutta ei elämää
Sillä voi ostaa seksiä,
mutta ei rakkautta

Raha on aihe josta ei julkisesti paljon puhuta. Toisaalta ymmärrän; naapuria ei haluta tehdä kateelliseksi tai ajatellaan että rahalla, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa, ei tosiaan saa kaikkea. Se ei liene kenellekkään yllätys, että nykymaailmassa raha on välttämätöntä toimeentulemisen kannalta. Itse vain mielelläni olisin rehellinen asian suhteen...

Melkein heti kun olin opiskelut helmikuun lopussa aloittanut, totesin ettei se olekaan mun juttu. Jäin taas työttömäksi. Meni viikkoja ennen kuin työkkäri ja Kela hyväksyi asian, ja nyt kun byrokratia on hoidettu, saan on Kelan työttömyystukea 32e/pv. Muita tukia (asumistuki, toimeentulotuki) ei ole tiedossa, kiitos hyvin tienaavan Setämiehen. Säästöjä ei ole, mutta sen myönnän täysin omaksi tyhmyydeksi...

Raha on meidän arjessa ikuisuuskysymys. Lähes päivittäin käydään keskusteluja siitä paljonko mä pystyn vuokrasta maksamaan, kumpi käy kullakin kuluvalla viikolla kaupassa, paljonko olisi hyvä jäädä rahaa omaan käyttöön. Samaan aikaan kun Setämies kantaa kotiin uusinta elektroniikkaa tai shoppailee vaatteita, mä mietin laitanko viimeisen euron yhteiseen maitopurkkiin vai ostanko itselleni pitkästä aikaa vaikka suklaata. Samaan aikaan kun Setämies ostaa tonnin kirjahyllyjä, kolmensadan euron kuulokkeet tai tarjoaa illallisen ulkona pitkän kaavan mukaan, mulle riittäis se viidenkympin kirjahylly Ikeasta, kolmen euron kuulokkeet Tallinnan tuliaisena ja noutoruoka Subwaysta. Jälkimmäiset vastaa enemmän omaa tulotasoani, sitä mihin olen tottunut. En tiedä totunko tuloeroihimme koskaan.

30. huhtikuuta 2016

Maailman helpoin ja nopein tonnikalarisotto

Tarvikkeet: vettä, purkki tonnikalaa, vihannes-riisisekoitus (pakaste, Apetit). Kattila, kauha, pikkulusikka, siivilä.
Keitä vihannes-riisi pussin ohjeen mukaan (n. 1dl vettä, 4min)
Vihannes-riisin keittyessä ehtii möyhentää tonnikalan ja kattaa pöydän
Valuta kypsyneestä vihannes-riisistä ja tonnikalasta ylimääräiset nesteet pois
Kippaa tarjoiluastiaan, sekoita ja tarjoile.
Ruuan tekemiseen menee n. 10-20 minuuttia riippuen keittääkö veden vedenkeittimessä alkuun vai antaako keittyä kattilassa alusta pitäen. Mainituista raaka-aineista (300g vihannes-riisiä, 185g tonnikalaa) tulee kaksi lautasellista valmista pöperöä. Meillä käytettiin auringonkukkaöljyssä olevaa tonnikalaa antamaan makua muuten mausteettomaan ruokaan.

Pelkoa ja ahdistusta, yöstä toiseen

Oon nyt muutaman viikon ajan, lähes joka yö, nähnyt samantyyppisiä ahdistavia unia enkä ole keksinyt mistä tämä johtuu. Vähitellen nukkumaanmeno alkaa taas ahdistaa, sillä tiedän edellisöiltä tuttujen kuvioiden jatkuvan. Tiedän herääväni yhden tai useamman kerran yön aikana kylmänhikisenä, sydän ylikierroksilla ja varmana maailman pahuudesta.
Ensimmäisillä viikoilla unissa vaani tappaja, joka aseella uhaten koitti saada mut kiinni. Ikinä en saanut kuolettavaa osumaa vaikka loogisesti niin olisi pitänyt käydä. Parisen viikkoa sitten kuvio hieman muuttui; unissa vaani edelleen tappaja, mutta mä en ollut se jota koitettiin saada kiinni. Joku ympärillä olevista oli ja usein osumaa saikin. Osumat ei kuitenkaan tappaneet heti ja mun tehtävä oli koittaa saada apua paikalle-usein keskellä autioo kaupunkia tai erämaata, ilman minkäänlaisia viestintävälineitä. Avunhuutoja ei kuullut kukaan ja uhrit vähitellen kuivui kuoliaaks. Muutama yö sitten asetelma muuttui taas; jälleen olen itse kohteena. Aseita enemmän unissa on nyt fyysisen väkivallan ominaisuuksia, tappeluita jne. Ainoaksi jäävä poispääsytie osoittautuu usein sellaiseksi, joka tappaa minutkin (esim.pitää kävellä maamiinaan). En halua kuolla, mutta tiedän kuolevani joka tapauksessa...

Vaikka unientulkintaan pitää suhtautua yhtä huumorilla kuin horoskooppeihin, vilkaisin mitä tulkintakirja (Unikirja-Mitä unesi kertovat, Nykyposti, 2001) sanoo noista toistuvista elementeistä. Tulos ei ollut mitenkään...hehkeä.
Ase: enne tulevista ongelmista, ammutuksi tuleminen enteilee vakavaa sairautta, toisten ampumisen näkeminen ennustaa sairaskohtausta
Juokseminen: tarve paeta vaikeaa tai noloa elämätilannetta
Kuoleminen: toisen henkilön kuolemisen näkeminen ennustaa unennäkijälle perintöä (jotain positiivista sentään :P)
Loukkaantuminen: jos itse loukkaantuu, merkitsee uni hyvää terveyttä, mikäli näkee toisen loukkaantuvan, varoittaa epäluotettavista ystävistä
Pakeneminen ja pako: itseluottamuksen puute, (epäonnistunut pako) kehottaa luottamaan enemmän omiin kykyihin ja vaistoon
Pelko: unennäkijän  tehnyt virheitä, joita katuu syvästi, unennäkijän pystyy kohtaamaan ongelmansa ja selvitymään niistä
Tappaminen: tappamisen näkeminen ennustaa onnettomia käänteitä, uni viittaa stressin täyttämän ajan alkamiseen ja unennäkijää kehoitetaan hakemaan asiantuntijan apua
Vaara: menestystä ja kunniaa elämässä, varoitus todellisesta vaarasta. Jos uhka on unessa fyysinen, unennäkijän tulisi olla erityisen varovainen terveytensä suhteen
Veri: onni kääntää selän unennäkijälle, veri käsissä on merkki huonosta terveydestä.

15. maaliskuuta 2016

Ehkäisylaastari kokemukset

Vuonna 2013 erään kesäromanssin seurauksena tuli ehkäisy omalla kohdalla ajankohtaiseksi asiaksi. Tutkin eri vaihtoehtoja jonkin verran netistä; luin käyttökokemuksia ja vertailin hintoja ennen kuin varasin ajan kouluterveydenhuoltoon. Jo mennessä tiesin, että haluan ainakin kokeilla ehkäisylaastareita-tykästyin ajatukseen ettei joka päivä tarvitse muistaa ottaa pillereitä ja toisaalta siitä “helppoudesta”, että ehkäisy oli lopetettavissa joka kuukautisiin (eikä ehkäise vuosia kerralla kuten esim.ehkäisypuikko). Terveydenhoitaja hieman ihmetteli valintaani, mutta antoi kumminkin näytepakkauksen mukaan ja pyysi lääkäriä kirjoittamaan reseptin.
Jotain pientä iho-oireilua oli aluksi; varsinkin laastarin irroittamisen jälkeen iho punoitti ja kutisi. Laastareista jäi irroittamisen jälkeen myös vaihteleva määrä liimatahmaa ihoon ja etenkin kesäaikaan oli tarkoin mietittävä mihin laastarin asettaa, jotta jokainen vastaantulija ei luulisi sitä nikotiinilaastariksi ja kyselisi kokemuksia. Noin 1,5 vuotta käytön aloittamisen jälkeen tuli kerran läpivuotoa ja jouduttiin hetkellisesti miettimään uutta vaihtoehtoa, mutta koska läpivuodot eivät enään toistuneet, pysyin laastareissa aina tämän vuoden alkuun asti.
Nyt kun miettii aikaa taaksepäin, tuo kaikki oli loppuen lopuksi todella pientä. Olin laastareihin ja niiden helppouteen todella tyytyväinen. Ja nyt olen tyytyväinen siihen, että vieressä on mies jonka kanssa lapsi olisi enemmän kuin tervetullut.

7. maaliskuuta 2016

Onko liikaa vaadittu?

Rakas ystäväni Kettu kirjoitti jo syksyllä inspiroivan postauksen blogissaan, aiheena viisivuotissuunnitelma unelmille. Piti jo tuolloin postaus ottaa haasteena, mutta jotenkin kuukaudet vain ovat valuneet ohi... Nyt törmäsin postaukseen uudestaan ja päätin tarttua härkää sarvista. 
Oon aika ajoin kirjoittanut haaveita erilaisiin päiväkirjoihin yms., joten nyt "tiukan paikan" tullen pystyin hieman lunttaamaan mistä kaikesta olen viime vuosina unelmoinut-ja mitkä niistä haaveista edelleen on voimassa olevia. Haluan käydä drive-in elokuvissa, käydä Kolmårdenissa, matkustaa Miami Beachille, hypätä tandem-hypyn, risteillä Välimerellä, käydä Prometheus-leirin,...

Seuraavan viiden vuoden aikajanalle asetan kumminkin seuraavat haaveet: haluan oppia soittamaan pianoa, muuttaa Setämiehen kanssa isompaan kotiin, saada ainakin yhden lapsen, mennä naimisiin, käydä Pariisissa, valmistua perhepäivähoitajaksi ja saada koulutusta vastaavaa työtä (oli se sitten PPH- tai NUVA-hommia). Haluan olla onnellinen.
Hyvin tiivistetysti seuraavat viisi vuotta voisi olla tässä :)

Niin paljon mahtui yhteen viikkoon...

Kulunut viikko on ollut hetkeen toiminnallisin-ja uutisrikkain. Muutaman päivän varoitusajalla sain opiskelupaikan; maanantaina aloitin perhepäivähoitajan opinnot. Tosin ainoastaan maanantait menee koulun penkkiä kuluttaen ja ti-pe harjoittelussa. Uuden koulun lisäksi oon siis ehtinyt jo vähän päässyt sisään päiväkotimaailmaankin 1-2-vuotiaiden parissa. Kuuden tunnin työpäivät menevät todella nopeesti kun ei tarvi miettiä tekemistä vaan pyörittää rutiineja; puetaan ulos, syödään, käydään potalla, nukutaan, käydään potalla, syödään,...
Koska viime syksynä kuukausien työttömyyden jälkeen arki alkoi yhtäkkiä täyspainoisena 37,5h työajalla ja vieläpä epäsäännöllisin työvuoroin, en kerta kaikkiaan jaksanut. Työ ei ollut ihan sitä mitä toivoin-ja valitettavasti se näkyi myös ulos. Jotta tuo sama ei toistu nyt, aloittelen "lyhyillä", 6h päivillä. Muutaman viikon kuluttua voi tuntimäärää lisätä 7-8 tuntiin mikäli tuntuu siltä. Nyt ainakin oon voimissain Vickyä lainaten ;)
Viime maanantaina oli vietettiin karkauspäivää ja pitihän sitä munkin järjestää Setämiehelle pienoinen yllätys. Varmana hamekankaasta kosaisin, kun Setämies palasi töistä ja suureksi yllätykseksi vastaus olikin myöntävä-muutamin ehdoin. Kirkkohäitä ei tule eikä maistraattivihkimistäkään ennen kun meillä on yhteinen lapsi syntynyt ja se on nimetty. Vielä ei ole mistään raskaudestakaan tietoa...
Rekvisiittasormukset oli edullinen löytö H&M:ltä, oikeat käytiin ostamassa tiistaina. Haluttiin yksinkertaiset sormukset, millä ei rahallisesti ole arvoa ja muutaman tunnin etsimisen jälkeen löydettiinkin sopivat. Nyt kummankin vasenta nimetöntä koristaa tummahko volfram-sormus. Koska kihlautuminen oli meille itsellekin hieman yllätys, ei olla siitä monellekkaan vielä kerrottu. Esimerkiksi Setämiehen vanhemmat ei vielä tiedä lainkaan ja mikäli joku meidät tunteva tämän lukee, toivoisimme että pikkulinnut osaisivat olla visertämättä. Kerromme itse kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
Kaikkien kihlaus-, koulu- ja työkuvioiden jälkeen olikin pienen miniloman paikka ja lähdettiin Tallinnan risteilylle "virkistäytymään". Risteilyiltaan kuuluu kiitettävä määrä kilistelyjä ja ilmaisia paukkuja, kun reissuseurue lopulta tajusi meidän sormukset. Olin vakaasti päättänyt olla juomatta ja ostamatta karkkia matkalle lähtiessä, mutta toisin kävi. Juominen toki pysyi viinilasillisessa (ruuan kanssa) ja parissa Breezerissä, mutta karkkia tuli senkin edestä raahattua keittiön kaappiin odottamaan seuraavaa herkkupäivää... Vaikka illalla oltiin ihan ihmisten aikaan takas kotona ja nukkumassakin, aamulla teki kovasti mieli kääntää kylkeä ja viettää vielä yksi vapaapäivä...

22. helmikuuta 2016

"Voisin ottaa susta kiinni ja pyytää vielä jäämään vielä hetkeksi..."


Perjantaiaamuna pitkään nukuttuani tuli kiire äippää vastaan keskustaan. Viikonlopun mittainen vierailu alkoi sujuvasti ihastumalla Onnimannin kädentaitoihin ja kauppareissulla. Tuotiin reissukassit meille, juotiin kahvit ja rupateltiin mukavia ennen kun lähdettiin uudestaan, kevyemmin varustein, kaupungille. Pari kirpputoria, lelukauppa ja Setämiehen liittyessä seuraan ruokailu aiemminkin mainitsemassani Kortteliravintola Kertussa
Lauantaina vierailtiin heti aamusta nukkekotinäyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa. Samassa yhteydessä oli myös näyttely missä oli kaivettua vanhaa Turkua esille ja esiteltiin entisajan käyttöesineitä, pelejä yms. Näyttelyistä matka jatkui parille isommalle kirpputorille ja taas kauppaan (kaikkea kun ei voi muistaa kerralla...). Alkuillasta sauna ja monen tunnin erä Monopolya-kohdalleni konkurssi osui parin tunnin kohdalla, Setämies ja äippä sopi tasapelin 1,5-2h myöhemmin.
Sunnuntaiaamuna aamupalan jälkeen heitettiin äiti kotimatkabussiin ja suunnattiin itse Setämiehen vanhemmille syömään. Vatsojen täytyttyä matka jatkui Setämiehen kummitytön syntymäpäiville ja muutaman tunnin rupattelun jälkeen vielä takaisin kotiin. Kamalaksi uhkailtu ajokeli ei onneks haitannut matkantekoa niin paljon kun etukäteen pelättiin ja turvallisesti kotona oltiin hieman ennen yhdeksää. Kauheesti siinä ei sitten tarvinnut miettiä tuleeko uni...