Pimeänä ja sateisena marraskuun iltana ei liene parempaa kuin kaivaa pakastimesta mokkapaloja, keittää kahvia ja istua alas muistelemaan mennyttä kesää. Tuli kerrankin kirjoitettua bucket list (en ymmärrä miksi se termi on ämpärilista eikä näppärämmin mukana kulkeva pocket list, mutta ei jäädä nyt siihen...) ja nyt listan rukseja vilkaistessa, ei voi kun ihmetellä mihin se kesä taas meni. Juuri mitään kun en ehtinyt taaskaan tehdä...
Tältä se lista näyttää:
[ ] käy festareilla, asiakkaana tai töiden merkeissä
[X] yllätä kummityttö kesävaatepaketilla
[X] matkusta autolla
[X] matkusta junalla
[X] tee itse jäätelöä
[X] lue vähintään yksi kirja
[ ] nuku teltassa
[X] löhöä riippumatossa
[X] käy terassilla
[ ] syö parvekeviljelmiä
[ ] ui luonnonvedessä
[X] käy Yyterissä
[X] ui maauimalassa tai kylpylän/uimahallin ulkoaltaassa
[ ] käy jumpassa
[ ] osta torilta tuoreita kasviksia
[ ] juo torikahvi
[X] grillaa
[X] rusketu
[ ] puhalla saippuakuplia
[ ] näe auringonnousu...
[X] ...ja -lasku
[ ] käy ongella
[ ] istu laiturilla ja liota varpaita vedessä
[ ] käy kesäteatterissa
[ ] pelaa mölkkyä
[X] kulje paljain jaloin
[ ] tsiigaa juhannuskokko
[X] käy mummolassa
[X] pukeudu mekkoon
[X] pukeudu minishortseihin
[X] osta jätski jätskikioskilta
[ ] pelaa minigolfia
[X] nuku päiväunet parvekkeella
18/33, noh onhan se kumminkin yli puolet. Syytettäköön puuttumaan jääneistä kylmää alkukesää ja loppukesään osunutta muuttorulianssia. Ei siinä pahvilaatikkoviidakon keskellä eläessä kauheesti miettinyt mölkyn peluuta tai ongella istuskelua. Oli tärkeämpääkin... Ensi kesänä kenties uudet kujeet, toivon mukaan vähän paremmalla menestyksellä.
26. marraskuuta 2015
25. marraskuuta 2015
Here again...
Parin viime päivän aikana olen tuijotellut kodin nurkat aivan liian tutuiksi, nukkunut aivan liian monet päiväunet ja herännyt aivan liian monta kertaa jouluvalojen luomaan himmeään valaistukseen. Olen itkenyt itseni kuivaksi tajutessani, että historia toistaa itseään. Olen vaivihkaa vajonnut masennuksen syviin pohjamutiin. Taas. Olen pettynyt itseeni ja pelkään mitä tästä seuraa.
Kaksi vuotta sitten, 2013 syksyllä, heräsin usein jouluvalojen lämpimään valoon-kuten nyt. Edeltävänä keväänä olin jo oireillut, mutta kesä välissä loi uuden uskon ihmisyyteen ja elämään-kunnes tuli taas syksy pimeyksineen. Kesän aikana koin asioita, joiden myötä sai lapsihaave tuulta purjeisiin-kunnes purjeet poltettiin. Itkin pitkään miksi en kelpaa äidiksi. Pelkäsin etten kelpaa koskaan kenellekkään ja itkin yksinäisyyttä. Syksyllä en enää palannut kouluun.
Nyt olen viikkoja polttanut kynttilää kahdesta päästä, koittanut jaksaa jotta en olisi huonompi kuin muut. Pakottanut itseni töihin, itkenyt salaa. Koittanut olla kuten muut, iloinen ja reipas. Koittanut ylläpitää hyvän olon kulisseja pystyssä aivan liian kauan. En viihdy työssäni kuten en kaksi vuotta sitten viihtynyt koulussa. Nyt, kuten tuolloinkaan, ei juuri ole kavereita, ei harrastuksia. Ei motivaatiota tehdä asialle mitään. Se mikä nyt on toisin, on ihana kolmiokoti merinäköalalla, yhdessä Setämiehen kanssa. Paljon enemmän mitä uskalsin kaksi vuotta sitten toivoakaan-paljon enemmän minkä menettämistä pelätä.
Perjantaina tapaan lääkärin ja aion pyytää loppuvuodeksi sairaslomaa. Loppuvuodeksi tai siihen asti kunnes pääsen psykiatrisen avun piiriin... Tällä kertaa en hyväksy avuksi pelkkiä pillereitä, toivon tietäväni mitä tehdä toisin. Tälläkin kertaa lapsihaave oli jo lähellä toteutumista, mutta on jo toistamiseen ymmärrettävä etten ole siinä kunnossa, että pienen lapsen kanssa jaksaisin. Oman hyvinvoinnin on mentävä haaveiden edelle vaikka se kuinka satuttaisikin...
P.S. Joka vuotisen joulun lähestyminen nostaa stressin missä aaton vietän ja kenen kanssa. Tänä vuonna päätin olla radikaali, olla viettämättä joulua kenenkään sukulaiseni luona. Saa nähdä kuinka paljon kränää tieto levitessään aiheuttaa...
Kaksi vuotta sitten, 2013 syksyllä, heräsin usein jouluvalojen lämpimään valoon-kuten nyt. Edeltävänä keväänä olin jo oireillut, mutta kesä välissä loi uuden uskon ihmisyyteen ja elämään-kunnes tuli taas syksy pimeyksineen. Kesän aikana koin asioita, joiden myötä sai lapsihaave tuulta purjeisiin-kunnes purjeet poltettiin. Itkin pitkään miksi en kelpaa äidiksi. Pelkäsin etten kelpaa koskaan kenellekkään ja itkin yksinäisyyttä. Syksyllä en enää palannut kouluun.
Nyt olen viikkoja polttanut kynttilää kahdesta päästä, koittanut jaksaa jotta en olisi huonompi kuin muut. Pakottanut itseni töihin, itkenyt salaa. Koittanut olla kuten muut, iloinen ja reipas. Koittanut ylläpitää hyvän olon kulisseja pystyssä aivan liian kauan. En viihdy työssäni kuten en kaksi vuotta sitten viihtynyt koulussa. Nyt, kuten tuolloinkaan, ei juuri ole kavereita, ei harrastuksia. Ei motivaatiota tehdä asialle mitään. Se mikä nyt on toisin, on ihana kolmiokoti merinäköalalla, yhdessä Setämiehen kanssa. Paljon enemmän mitä uskalsin kaksi vuotta sitten toivoakaan-paljon enemmän minkä menettämistä pelätä.
Perjantaina tapaan lääkärin ja aion pyytää loppuvuodeksi sairaslomaa. Loppuvuodeksi tai siihen asti kunnes pääsen psykiatrisen avun piiriin... Tällä kertaa en hyväksy avuksi pelkkiä pillereitä, toivon tietäväni mitä tehdä toisin. Tälläkin kertaa lapsihaave oli jo lähellä toteutumista, mutta on jo toistamiseen ymmärrettävä etten ole siinä kunnossa, että pienen lapsen kanssa jaksaisin. Oman hyvinvoinnin on mentävä haaveiden edelle vaikka se kuinka satuttaisikin...
11. marraskuuta 2015
Voitko tulla ja mulle tien näyttää?
Viime sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja ajankohtaisesti olen muutamat viime päivät pohdiskellutkin omaa isäsuhdettani. Mun vanhemmat eros, kun olin alle kaksvuotias. Vuosia tuosta eteenpäin vierailin isäni luona säännöllisesti; joka toinen viikonloppu, joka toinen joulu ja talvilomat. Myöhemmin koitti esiteinikapina jolloin en halunnut tavata isääni ollenkaan ja sen jälkeen todellinen teinikapina jolloin olisin halunnut vain ja ainoastaan olla isäni luona.
Muistan miten lapsena isän luona viikonloppukylässä ollessa sai aamupalaksi syödä suklaavanukasta, kuinka isän luona sai valvoa niin myöhään kuin halusi ja kuinka innokkaita kävijöitä oltiin leikkipuistoissa ja uimahallissa. Teini-iässä isä ei paheksunut humalapitoisia lukiobileitä, naureskeli hyväntahtoisesti jos en aina yöksi kotiin löytänyt ja osti ensimmäiset lemmikit mulle.
Aikuisiässä yhteydenpito on taas jäänyt; soitellaan silloin kun on asiaa-eli keskimäärin kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Tiedän, että kylään saa koska tahansa mennä, mutta ei tule mentyä. En osaa perustella miksi ei... Niin karua kun onkin, en tiedä isästäni juuri mitään. En tiedä vieläkö hän tykkää katsoa luonto-ohjelmia-jotka lapsuudessa kuului joka sunnuntaiaamuun. Vieläkö pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka puhalteli lapsena mun kanssa saippuakuplia parvekkeella? Vieläkö haaveissa on koira ja etelänmatka?..
P.S. Kenties meilläkin juhlitaan seuraavaa isänpäivää...
Muistan miten lapsena isän luona viikonloppukylässä ollessa sai aamupalaksi syödä suklaavanukasta, kuinka isän luona sai valvoa niin myöhään kuin halusi ja kuinka innokkaita kävijöitä oltiin leikkipuistoissa ja uimahallissa. Teini-iässä isä ei paheksunut humalapitoisia lukiobileitä, naureskeli hyväntahtoisesti jos en aina yöksi kotiin löytänyt ja osti ensimmäiset lemmikit mulle.
Aikuisiässä yhteydenpito on taas jäänyt; soitellaan silloin kun on asiaa-eli keskimäärin kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Tiedän, että kylään saa koska tahansa mennä, mutta ei tule mentyä. En osaa perustella miksi ei... Niin karua kun onkin, en tiedä isästäni juuri mitään. En tiedä vieläkö hän tykkää katsoa luonto-ohjelmia-jotka lapsuudessa kuului joka sunnuntaiaamuun. Vieläkö pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka puhalteli lapsena mun kanssa saippuakuplia parvekkeella? Vieläkö haaveissa on koira ja etelänmatka?..
P.S. Kenties meilläkin juhlitaan seuraavaa isänpäivää...
13. lokakuuta 2015
Kuluneen viikon aikana olen...
...nalkuttanut liikaa
...juonut liian vähän vettä
...juonut liian paljon kahvia
...saanut hermoromahduksen
...myöhästellyt töistä
...jättänyt töitä tekemättä tai siirtänyt niitä tarpeettomasti seuraavaan päivään
...tehnyt liian vähän eväitä itse
...syyttänyt toista omista virheistäni
...miettinyt kuolemaa
...miettinyt eroamista
...nukkunut yhdet 12h yöunet
...saunonut muutaman kerran
...syönyt ravintolassa
...vieraillut Tallinnassa
...nauttinut siivotusta kodista
...käynyt hieronnaksi luokiteltavassa hoidossa
...ehtinyt pelata riittävästi Simssiä
...juonut hyvää teetä
...tehnyt jalkahoidon itselle
...rakastanut niin että sydämeen sattuu
3. lokakuuta 2015
Viikonloppu täynnä sukulointia
Lauantai-ilta, kello kymmenen. Yöpuvussa anoppilan sohvalla, oikean käden ulottuvilla maailman suloisimman koirarodun edustaja (eli persikanvärinen kääpiövillakoira) ja vasemmassa kainalossa oma avomies. Telkkarissa pyörii Intelstellar, jota kukin seuraa oman mielenkiintonsa mukaan. On hyvä olla.
Eilen aloiteltiin viikonloppu anoppilassa. Pari tunnin ajomatka sujui myrskyvaroituksista huolimatta ja perillä ehdittiin osa Vain elämää-jaksostakin katsoa ennen kuin sähkötakkuilut alkoi. Ensimmäinen sähköttömyysjakso kesti kolmisen varttia jonka aikana omakotitalo valaistiin liikuttavan kauniisti kynttilöin. Loppuillan sähköt välillä välähti takaisin ja katosi sitten taas-mikä ei tosin yötä vasten haitannut. Yllättävän hyvin tuli uni, ei tuulen seurauksena läheisten puiden oksat raapineet ikkunaan ja aamulla sähköiset ongelmat oli historiaa.
Setämies heräsi kukonlaulun aikaan kouluun, itse jatkoin aamuämpyilyä tovin ennen aamupuurolle nousua. Puolen päivän aikaan kävin suorittamassa Mensan testin, jonka Setämies myöhäissynttärilahjaks mulle maksoi. Seuraavaksi sitten geenitestit ;) Testin jälkeen Setämiehen kanssa lelulahjaostoksille ja eräälle ystävälle kahville. Voi kuinka kesältä tuttu pieni kissakin oli jo kasvanut suureksi! Kahvien jälkeen anoppilassa välikuolema, päivällinen ja tupatarkastukselle Setämiehen perheen nuorimmaisen luo, joka muutama viikko sitten muutti pois kotoa. Anoppilaan palattua vastassa oli lisää perhettä; eräs pikkuveli lastensa kanssa. Heidän lähdettyä meillä sauna ja nyt tosiaan leffaillan vietossa.
Huomenna, sunnuntaina, olisi tarkoitus puolen päivän aikaan ajella mun äidin luo kylään. Toivon näkeväni omiani sisaruksiani, vaikka Setämiehenkin perhe on jo kuin omaani... Moninaisten syntymäkahvien (sekä äitini, veljenpojan ja veljentyötön syntymäpäivät) jälkeen suunta kohti kotia ja illanviettoon vielä O:n luokse. Supersosiaalisen viikonlopun päätteeksi paras vaihtoehto lienee leffailta ja kunnon yöunet ennen seuraavan viikon työrupeamaa...
Eilen aloiteltiin viikonloppu anoppilassa. Pari tunnin ajomatka sujui myrskyvaroituksista huolimatta ja perillä ehdittiin osa Vain elämää-jaksostakin katsoa ennen kuin sähkötakkuilut alkoi. Ensimmäinen sähköttömyysjakso kesti kolmisen varttia jonka aikana omakotitalo valaistiin liikuttavan kauniisti kynttilöin. Loppuillan sähköt välillä välähti takaisin ja katosi sitten taas-mikä ei tosin yötä vasten haitannut. Yllättävän hyvin tuli uni, ei tuulen seurauksena läheisten puiden oksat raapineet ikkunaan ja aamulla sähköiset ongelmat oli historiaa.
Setämies heräsi kukonlaulun aikaan kouluun, itse jatkoin aamuämpyilyä tovin ennen aamupuurolle nousua. Puolen päivän aikaan kävin suorittamassa Mensan testin, jonka Setämies myöhäissynttärilahjaks mulle maksoi. Seuraavaksi sitten geenitestit ;) Testin jälkeen Setämiehen kanssa lelulahjaostoksille ja eräälle ystävälle kahville. Voi kuinka kesältä tuttu pieni kissakin oli jo kasvanut suureksi! Kahvien jälkeen anoppilassa välikuolema, päivällinen ja tupatarkastukselle Setämiehen perheen nuorimmaisen luo, joka muutama viikko sitten muutti pois kotoa. Anoppilaan palattua vastassa oli lisää perhettä; eräs pikkuveli lastensa kanssa. Heidän lähdettyä meillä sauna ja nyt tosiaan leffaillan vietossa.
Huomenna, sunnuntaina, olisi tarkoitus puolen päivän aikaan ajella mun äidin luo kylään. Toivon näkeväni omiani sisaruksiani, vaikka Setämiehenkin perhe on jo kuin omaani... Moninaisten syntymäkahvien (sekä äitini, veljenpojan ja veljentyötön syntymäpäivät) jälkeen suunta kohti kotia ja illanviettoon vielä O:n luokse. Supersosiaalisen viikonlopun päätteeksi paras vaihtoehto lienee leffailta ja kunnon yöunet ennen seuraavan viikon työrupeamaa...
29. syyskuuta 2015
Arjen hallitsemattomuutta
Kolmisen viikkoa sitten suunnitelmissa olin "aivan liikaa ruutuaikaa"-työnimellä kulkenut postaus siitä miten työttömän päiviä vietän. Pääosin kotona neljän seinän sisällä ja tuntikausia erilaisia virtuaalipelejä pelaten. Iltaisin päänsärkyä valitellen ja aamuisin..noh, aamut oli siihen aikaan mulle 12-14 aikaan.Tuota postausta en ehtiny kumminkaan suunnitella saati kirjoittaa ennen kuin erään puhelun myötä työpaikka osui kohdalle. Nyt on kolmisen viikkoa työelämää takana ja arki on rehellisesti sanottuna hallitsematonta. Ennen visusti käsissä olleet langat vaan katoilee, tuntuu ettei aikaa työnteon lisäksi ole muuhun kuin nukkumiseen...
Osasyy arjen hallitsemattomuuteen on varmasti viikkojenkin sisällä vaihtuvat työvuorot; pari kolme iltavuoroa ja pari kolme aamua. Koulutusta vastaavat työt ovat kyseessä, mutta pääosin (nuoren ikäni takia) oon avustavissa tehtävissä. Huolehdin kauppakäynnit, leivon tarjottavia, siivoan. Joissakin asiakastilanteissa saan toki olla mukana, mutta lähinnä apukäsinä ja -silminä.
Mitäpä elämää muuten kuuluu? Setämiehen kanssa ollaan kohta kaks kuukautta asuttu saman katon alla ja vielähän tämä on aika hakemista senkin suhteen. Omat rajat ja oma aika on toisinaan kortilla, eikä aina kumpikaan muista huolehtia esim. omia tavaroita niille kuuluville paikoille. Nyt kun mäkin asettauduin työelämään ja kaksi taloudessa tienaa voita leivän päälle, palkattiin myös siivooja joka käy pari kertaa kuukaudessa hoitelemassa isommat sotkut.
Torstaisin työpäivän jälkeen mulla on kokkikerhon ohjaamista läheisellä koululla, tiistai-illat pyritään pyhittämään saunomiselle. Saunan jälkeinen raukeus tosin tänäänkin äkkiä karisi, kun piti ruveta huomiseksi eväsruokia kokkaan... Viikonloput ollaan (valitettavan) pitkälti vietetty eri kaupungeissa omissa menoissamme. Ja ennen kun huomaakaan, on taas viikko vaihtunut toiseksi, toistaen samoja kaavoja...
Osasyy arjen hallitsemattomuuteen on varmasti viikkojenkin sisällä vaihtuvat työvuorot; pari kolme iltavuoroa ja pari kolme aamua. Koulutusta vastaavat työt ovat kyseessä, mutta pääosin (nuoren ikäni takia) oon avustavissa tehtävissä. Huolehdin kauppakäynnit, leivon tarjottavia, siivoan. Joissakin asiakastilanteissa saan toki olla mukana, mutta lähinnä apukäsinä ja -silminä.
Torstaisin työpäivän jälkeen mulla on kokkikerhon ohjaamista läheisellä koululla, tiistai-illat pyritään pyhittämään saunomiselle. Saunan jälkeinen raukeus tosin tänäänkin äkkiä karisi, kun piti ruveta huomiseksi eväsruokia kokkaan... Viikonloput ollaan (valitettavan) pitkälti vietetty eri kaupungeissa omissa menoissamme. Ja ennen kun huomaakaan, on taas viikko vaihtunut toiseksi, toistaen samoja kaavoja...
31. elokuuta 2015
Särkänniemeen, Särkänniemeen!
Perjantai-iltapäivästä hyppäsin bussiin suuntana Tampere. Vaikka olin stressaantunut tulevasta hotelliyöstä O:n kanssa ja jo lähtiessäni koin ikävää Setämiestä kohtaan, löytyi bussista tuttu turvallisuuden tunne. Todella nautin kun sain pitkästä aikaa matkustaa tunteja yksin bussissa-aivan upeista kotimaan maisemista nauttien.
Hotellille pääsin puol kuuden aikaan, O tuli sovitusti pari tuntia myöhemmin. Haettiin iltapalaa läheisestä Subwaystä, korkattiin O:n tuoma punaviini ja kateltiin telkasta sopivasti Herra Popper ja pingviinit. Sen jälkeen jo unettikin-vaan eipä uni tullu. En tiedä stressasinko seuralaista, jännittikö seuraava päivä huvipuistossa vai oliko paikka liian vieras, mutta yöunet saldoksi jäi vain neljä-viisi tuntia. Auts!
Lauantaiaamuna aamupalan jälkeen pakattiin reput ja suunnattiin kohti hurvitteluja. Säätiedotus oli uhkaavasti luvannut +16 ja sadekuuroja, mutta onneksi se ennustus meni metsään. Auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötilan lähennellessä hellerajoja, ei lainkaan haitannut välillä kastuakaan Koskiseikkailussa tai Tukkijoella :)
Kuuden aikaan suunnattiin kohti Hervantaa ja Onnibussilla kotimatkalle. Karkki- ja sipsipussien käytyä tyhjäks, mulla vei uni voiton ja reilu parin tunnin bussimatka menikin sukkelaan. Setämiehen ollessa omissa menoissa, olin ajatellu jatkaa viikonloppua O:n luona, mutta edellisyön unettomuus houkutteli omaan kotiin. Iltapalan yhteydessä otin varoiks parit unilääkkeet taatakseni syvän unen-ja mukavat 12h tulikin sitten nukuttua.
Koko reissun hinnaksi tuli n. 95e;
Turku-Tampere-Turku-bussit, menolippu Matkahuollon tarjouslippu ja paluu Onnibussilla, yht. 17e
Hotelliyö Koskikatu Cumuluksessa 40,50e (/nenä)
Särkänniemen ranneke, VVO:n kampanja, 20e
Paikallisbussi Särkänniemestä Hervantaan 2,60e
Ruokailut (Särkänniemessä kahvi-/jätskitauko, eväät kotimatkalle) n. 14e
Lauantaiaamuna aamupalan jälkeen pakattiin reput ja suunnattiin kohti hurvitteluja. Säätiedotus oli uhkaavasti luvannut +16 ja sadekuuroja, mutta onneksi se ennustus meni metsään. Auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötilan lähennellessä hellerajoja, ei lainkaan haitannut välillä kastuakaan Koskiseikkailussa tai Tukkijoella :)
Koko reissun hinnaksi tuli n. 95e;
Turku-Tampere-Turku-bussit, menolippu Matkahuollon tarjouslippu ja paluu Onnibussilla, yht. 17e
Hotelliyö Koskikatu Cumuluksessa 40,50e (/nenä)
Särkänniemen ranneke, VVO:n kampanja, 20e
Paikallisbussi Särkänniemestä Hervantaan 2,60e
Ruokailut (Särkänniemessä kahvi-/jätskitauko, eväät kotimatkalle) n. 14e
24. elokuuta 2015
Täydellinen sunnuntai
Eilisaamu yllätti perinteisen aamukahvin lisäksi vastapaistetuilla mustikkaletuilla. Päivän alku vaikutti hyvältä, mutta en olisi arvannut kuinka uskomattoman onnellinen ja hieno päivästä todella tulisi. Edes parin tunnin vatsan väänteet ei saaneet pilalle täydellistä sunnuntaita.
Rauhassa nautitun aamupalan jälkeen jämähdettiin O:n kanssa katsomaan Nemoa etsimässä-leffaa, joka aina vaan jatkaa yhtenä mun suosikkianimaationa. Muutama vuosi oli ehtinyt vierähtää edellisestä katsomiskerrasta ja leffasta tuntui edelleenkin löytyvän uusia vitsejä naurettaviksi. Nemon löydyttyä leffa vaihtui toiseksi, mutta mulla alkoi jo silmä painaa ja ainakin puolet elokuvan kestosta meni päiväunia ottaessa.
Jälkimmäisen elokuvan loputtua, siinä kolmen nurkilla, alettiin jo kaipaan jotain tekemistä, muutakin kun sohvalla/sängyssä makoilua. Aamulla puhuttu kirppiskäynti jäi sen jo mentyä kiinni, mutta tilalle tuli jotain mitä en edes osannut odottaa; nimittäin veneilyä. Kuuma auringonpaiste, vene ja yläosaton hyväkroppainen soutaja-voiko sitä vapaapäiväänsä parempaa pyytää?
Veneily tosin loppui harmittavan lyhyeen alkaneiden vatsavaivojen takia ja aivan liian kauan sain bussia kotiinkin odotella. Kotiin päästyä pahin oli jo onneksi ohi, hetken maltoin sohvalla lepäillä ennen kuin kuulin naapurien houkuttelevia ääniä sisäpihalta. Keitin iltakahvia ja suuntasin naapurisopuisasti seuraan, mutta eipä pihalla enään siiinä vaiheessa ketään ollu. Sisälllä kökkiminen ei huvittanut, joten suunnistin kahvini kanssa läheiselle hiekkarannalle. Aurinko oli just laskemassa ja satamassa parkissa olleista laivoista näkyi vain tummat siluetit. Rantaviivaa paljain varpain kävellessä oli liikutuksen kyynelissä pidättämistä, kaikki oli niin yksinkertaisen kaunista.
Kun kahvi oli nautittu ja aurinko laskenut niin matalalle, ettei se enään pitänyt lämpimänä, suuntasin kohti kotia. Setämies kotiutui omista viikonloppumenoista samoihin aikoihin ja ilta kruunattiin oman kullan kainalolla, elokuvalla ja supertäytteisillä lihapiirakoilla.
Rauhassa nautitun aamupalan jälkeen jämähdettiin O:n kanssa katsomaan Nemoa etsimässä-leffaa, joka aina vaan jatkaa yhtenä mun suosikkianimaationa. Muutama vuosi oli ehtinyt vierähtää edellisestä katsomiskerrasta ja leffasta tuntui edelleenkin löytyvän uusia vitsejä naurettaviksi. Nemon löydyttyä leffa vaihtui toiseksi, mutta mulla alkoi jo silmä painaa ja ainakin puolet elokuvan kestosta meni päiväunia ottaessa.
Jälkimmäisen elokuvan loputtua, siinä kolmen nurkilla, alettiin jo kaipaan jotain tekemistä, muutakin kun sohvalla/sängyssä makoilua. Aamulla puhuttu kirppiskäynti jäi sen jo mentyä kiinni, mutta tilalle tuli jotain mitä en edes osannut odottaa; nimittäin veneilyä. Kuuma auringonpaiste, vene ja yläosaton hyväkroppainen soutaja-voiko sitä vapaapäiväänsä parempaa pyytää?
Veneily tosin loppui harmittavan lyhyeen alkaneiden vatsavaivojen takia ja aivan liian kauan sain bussia kotiinkin odotella. Kotiin päästyä pahin oli jo onneksi ohi, hetken maltoin sohvalla lepäillä ennen kuin kuulin naapurien houkuttelevia ääniä sisäpihalta. Keitin iltakahvia ja suuntasin naapurisopuisasti seuraan, mutta eipä pihalla enään siiinä vaiheessa ketään ollu. Sisälllä kökkiminen ei huvittanut, joten suunnistin kahvini kanssa läheiselle hiekkarannalle. Aurinko oli just laskemassa ja satamassa parkissa olleista laivoista näkyi vain tummat siluetit. Rantaviivaa paljain varpain kävellessä oli liikutuksen kyynelissä pidättämistä, kaikki oli niin yksinkertaisen kaunista.
Kun kahvi oli nautittu ja aurinko laskenut niin matalalle, ettei se enään pitänyt lämpimänä, suuntasin kohti kotia. Setämies kotiutui omista viikonloppumenoista samoihin aikoihin ja ilta kruunattiin oman kullan kainalolla, elokuvalla ja supertäytteisillä lihapiirakoilla.
 |
| Eilen ei tullut kameraa rannalle mukaan, mutta tässä eräs auringonlasku viime viikolta. |
14. elokuuta 2015
Näppäräksi alkanut avovaimo
 |
| Linja jatkuu sujuvasti pesuhuoneen puolelle. Valitettavasti unohdin ennen-kuvat. |
7. elokuuta 2015
Turust
Ensimmäinen viikko uudessa kodissa alkaa olla loppupuolella ja voin huojentuneena kertoa kaiken olevan hyvin. Maanantaina muutto sujui sukkelasti; noin kuudessa tunnissa tavarat oli pakattu, ajettu uuteen kotiin ja purettu. Yön yli nukuttua Setämies palasi vielä Poriin, josta saapi tulla liki valmiiseen kotiin sunnuntaina. Osa tavaroista vielä hakee paikkaansa, mutta valtaosa laatikoista on jo purettu.
Asuinalue on rauhallista-toisinaan tuntuu että liiankin. Lähellä olevan isohkon tien äänet ei kuulu tänne asti eikä edes oletetut laivojen sumutorvet. Pihoilla ei kilju lapsia, ei räksytä koiria, ei kulje autoja. Tuntuu ettei kukaan tässä talossa käy edes suihkussa! Onneksi on radio pitämässä seuraa...
Turku on mulle (toistaiseks) vielä vieras kaupunki eikä vielä ole tiedossa töitä eikä oikein niitä harrastuspaikkoja/-mahdollisuuksiakaan. Apuun tuli uusi ystävä, O, joka sai mut innostumaan uudestaan geokätköilystä. Porissa koitin aikanaan joitakin löytää, huonolla menestyksellä. Eilen tein lähinurkkia tutuksi kätköilyllä. Purkkeja ei edelleenkään löytynyt, mutta monta kaunista paikkaa kyllä :)
Asuinalue on rauhallista-toisinaan tuntuu että liiankin. Lähellä olevan isohkon tien äänet ei kuulu tänne asti eikä edes oletetut laivojen sumutorvet. Pihoilla ei kilju lapsia, ei räksytä koiria, ei kulje autoja. Tuntuu ettei kukaan tässä talossa käy edes suihkussa! Onneksi on radio pitämässä seuraa...
Turku on mulle (toistaiseks) vielä vieras kaupunki eikä vielä ole tiedossa töitä eikä oikein niitä harrastuspaikkoja/-mahdollisuuksiakaan. Apuun tuli uusi ystävä, O, joka sai mut innostumaan uudestaan geokätköilystä. Porissa koitin aikanaan joitakin löytää, huonolla menestyksellä. Eilen tein lähinurkkia tutuksi kätköilyllä. Purkkeja ei edelleenkään löytynyt, mutta monta kaunista paikkaa kyllä :)
 |
| Uudet lenkkimaisemat |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)