Kuukauden vaihtuessa tulee kuluneeksi kaksi kuukautta muutosta. Lahden kompaktista yksiöstä muutin Poriin soluratkaisuun, alunperin ajatuksena asua täällä vain 4-5 viikon työssäoppimisjakson ajan. Koulukuviot hieman muuttui ja yllättäen asunkin täällä vakituisesti. Tosin koti solussa ei ole vakituinen...
Erinäisistä syistä kuluneen kahden kuukauden aikana on tullut enemmän yövyttyä Setämiehen luona kuin omassa "kodissa" ja huoneen sisustaminen on jäänytkin vaiheeseen. Toissa viikolla löysin lopulta inspiraation, mutta se kaatui betoniseinään. Ei ollu välineitä laittaa tauluja, verhotankoja tai ylipäänsä mitään seinään...
Mun määräaikainen vuokrasopimus tässä loppuu toukokuussa ja viime viikolla tuli useammassakin asuntonäytössä käytyä-hyvissä ajoin nääs. Etsiminen
tuotti tulosta; naapurirapusta löytyi lähes täydellinen, pintaremontoitu kaksio kohtuuhintaan. Tai siis pintaremontoitu siinä vaiheessa, kun toukokuussa muutan.
Uuden kodin löytäminen johti myös hennon sisustuskärpäsen puremaan. Koska muutan solusta yhtäkkiä kaksioon, on paljon hankittavaa. Ruokaryhmä, sohva(kalusto), isompi tv, kirjoituspöytä, mattoja, mahdollisesti verhoja, uusi patja,... Eräänä iltana unta odotellessa tulikin torista etsittyä kaikenlaista kiehtovaa-esimerkiksi kuvissa näkyvä harmaa sänky ja ihanat kirjahyllytaulut.
Korkealla ollaan ;)
Mallailin yks ilta tauluja seinälle, mutta eihän ne jesarilla pysyny. Uudessa kodissa sitten...
Aika hektistä tuntunu tää elämä taas olevan... Koulun loppumisesta alkaa olemaan pian kolme viikkoa, mutta kovin montaa kotipäivää ei tässä ole ehtinyt viettämään. Ensimmäinen viikko toki meni kotioloissa, mutta siinäkin oli jonkin verran virastoasioita ja kotitöitä hoidettava niin ei kyllästymään ehtinyt, toiseksi viikoksi pääsin jo istumaan ensimmäiselle työkkärin kuuluisista kursseista.
Työnhakutaitoja opettavalla kurssilla ei ollu mulle juuri mitään uutta, mutta ainakin päivisin oli seuraa/tekemistä. Ehdin tehdä paljon omisä rästiin jääneitä hommia; vastailemaan vähemmän tärkeisiin sähköposteihin ja ilmoittamaan itseni sellaisten järjestöjen yms. käytettäväksi, joiden parissa Lahdessa asuessani tykkäsin toimia. Yksi näistä oli MLL-eikä kyllä tällä viikolla ole tarvinutkaan miettiä tekemistä, sillä joka päivä joku on tarvinnut lapsilleen kaitsijaa.
Jo muutamiin päiviin on mahtunut useampia onnistumisen kokemuksia, muistutuksia siitä kuinka antoisaa lasten parissa työskentely on-mutta myös niitä hetkiä, kun vaatteet räkäisinä ja äidinmaidonkorvikkeesta märkinä mietin onko tämä sittenkään niin mieluisaa. Viimeistään kotiin päästyä kumminkin havahdun siihen todellisuuteen, että nimenomaan tuotahan se on sitten aikanaan omienkin lasten kaa. Tykkäsi siitä tai ei-joten parempi tykätä.
Ennen seuraavien viikkojen työrupeamia järjestin itselleni nyt muutaman päivän vapaaksi. Oma koti vaatii kotitöineen huomioo ja lauantaina on tarkoitus juhlia valmistumista pienessä perhepiirissä-muutamia valmisteluja on vielä tekemättä senkin suhteen. Juhlien jälkeen loppuviikko kuluukin Setämiehen kanssa laatuaikaa viettäen-tuntuu että aikaa läheisyyteen ja kaikkeen sellaiseen on ollut viime aikoina aivan liian vähän...
Koulun loppuessa ostin itselleni kukkia...
...sillä en uskonut Setämiehen muistavan. Yllätys oli melkoinen!
lisukkeeksi avokadoa ja pehtoorileipää juustosiivuilla
Keitä riisi ohjeen mukaan kanaliemivedessä. Kuutioi pieniksi paloiksi omena ja paprika. Huuhtele suurin makeus pois aprikooseista ja kuutioi nekin. Pilko salaatti. Sekoita kaikki pilkotut ainekset sekä kypsä riisi kulhossa, anna jäähtyä kunnolla. Kuutioi lisukkeeksi avokado ja valmistele leivät.
Hienostuneessa kahvilassa kaikessa rauhassa lattea siemaillessani, ehdin jo hetken kuvitella olevani sellainen cool lifestylebloggari. Ajaton nuori nainen, jonka päälle sopii vaate kuin vaate ja joka ei lähde minnekkään ilman järjestelmäkameraansa. Nainen, jonka blogissa on satoja lukijoita ja jonka elämän pettymyksetkin näyttäytyvät ruusun piikkeinä; mitättömän pieninä suurempaan kokonaisuuteen nähden. Tuo maaginen hetki oli kumminkin ohikiitävän lyhyt. Ahkeraksi suunniteltu tietokonetyöskentely jumittui minuuttikausiksi päivityksien takia ja kun kahvin oli saanut sokerista makeutensa ja sokerikääre uuden ulkonäön pitkähkön taittelun ja lopulta repimisen seurauksena, pakotin koneen kiinni ja aukeamaan uudestaan. Senkin jälkeen vielä liian kauan päivityksiä, sitä ärsyttävää käskyä olla poistumatta tietokoneen äärestä. Aivan liian paljon aikaa katsella kuinka lattevaahto laiskasti tippuu kallistetusta lusikasta takaisin kuppiin. Huolestuneita ajatuksia siitä miten myöhään ja missä kunnossa Setämies tänään mahtaa kotiutua, turhautumista omaan elämään. Ajatuksia, jotka tuntuvat tällä hetkellä isoilta, vaikeiltakin, ja siitä kuinka pieniä nekin loppuen lopuksi ovat maailmankaikkeuteen nähden. Kaipuuta kotiin tietämättä missä se nykyään edes on.
Kuva: Google
Kaupungin parhaan laten (3,50€) ja ystävällisimmän kahvilahenkilökunnan löytää osoitteesta Gallen-Kallelankatu 5, Pori.
Neljä vuotta vienyt ammattikoulu on nyt loppu, todistusta odotellessa, ja työttömän arki hyvällä mallilla alullaan. Koulutustason riittämättömyys tuli jo heti ekoilla opiskeluviikoilla, syksyllä 2011, selväksi joten kotiin jääminen ei varsinaisesti yllättänyt. Se ettei töitä ole-ellei käy lisää kouluja johon mulla ei tällä hetkellä oo motivaatioo. Neljätoista vuotta putkeen opiskeltuani voisin tehdä jotain muutakin...
Muutamia kuvia opintoihin liittyen näemmä löytyi vaikka uskalsin epäillä. Näemmä tukkatyyli vaihtunu viime vuosien aikana tiheästi, en voi muistaa kuvien oikeaa järjestystä...
P.S.
Kaikista hauskinta tässä on ehkä se ettei kukaan tiedä mun valmistuneen jo. Ehkä yks ihminen on suoranaisesti onnitellut ja esim. paikalliseen etsivään työhön otin itse yhteyttä saadakseni päiviin jossain vaiheessa jotain mielekästä tekemistä. Nyt olis aikaa harrastaakin, kun vaan tietäis mistä löytäis harrastuspaikkoja...
"Temptation Island Suomi on äärimmäinen deittiohjelma, jossa
pariskunnille annetaan tilaisuus testata, kestääkö oma parisuhde vai
onko paratiisin kielletty hedelmä sittenkin houkuttelevampi. Temptation
Islandilla löytyy syy joko jatkaa yhdessä tai erota lopullisesti. Neljä
pariskuntaa matkustaa kolmen viikon lomalle paratiisiin
luksusolosuhteisiin. Lomaa ei kuitenkaan vietetä yhdessä pariskuntana,
vaan naisille seuraa pitää joukko toinen toistaa komeampia sinkkumiehiä,
ja miesten seuralaisina puolestaan on joukko upeita sinkkunaisia.
Tropiikin kuumankosteat päivät ja villit yöt allasbileineen sekä
unelmatreffit sinkkujen kanssa panevat parisuhteet koetukselle."
Jopa kuukausien tauon jälkeen tulin tänään avanneeksi tv:n ja hetken seurasin kovasti mainostettua Temptation Island Suomea. Mielenkiintoinen idea meinas mun silmissä jo heti alkumetreillä kuolla kasaan, kun miehet blokkasivat naisiltaan deittejä ja toisinpäin. Eikö nykyaikana voisi tulla mitään realitya, missä ei olisi kilpailua saati ns.näkymättömän osapuolen päätöksistä riippuvaa jatkoa... Toinen silmiin pistävä juttu oli iltanuotiolla katsotut videokoosteet siitä miten parisuhteen toinen osapuoli oli antanut sinkkujoukon itseään vietellä. Mitä silläkin oikein haetaan takaa! Mulle ei tullut mieleen muuta kuin satuttaminen, alkoi oikein itseäkin vituttaa kun näki kuinka pariskuntien onni alkoi säröillä...
Itse elän tällä hetkellä hyvinkin intensiivisessä parisuhteessa Setämiehen kanssa, mutta paljoksi muodostuneesta läheisyydestä huolimatta meidän suhde on hyvin avoin. Kummallakin on lupa käydä ns.vieraissa, jos kokee sellaiseen tarvetta. Kumpikaan ei ole hermostu siitä, jos (lue:kun) toisella riittää kysyntää esim. baarissa. Mulle nämä asiat on täysin okei niin kauan, kun en joudu niitä todistamaan juuri esimerkiksi videodokumentointien kautta.
Mulla ei oo epäilystäkään etteikö mun ja Setämiehen suhde kestäis tuollaista koettelemusta minkä paratiisisaari tarjoaa-ja mikäli ei kestäisikään, uskoisin pystyväni ajattelemaan positiivisesti. En koe, että mun ja Setämiehen suhteessa kumpikaan olis iskeny kumpaakaan-hyvä ystävyys ajan kanssa vain muodostui luonnolliseksi parisuhteeksi. Ei siis myöskään ole mitään velvollisuutta olla toisen kanssa, jos tuntuu että jotain parempaa olisi saatavilla.
Lauantai-iltana, muutamia tunteja sen jälkeen kun Setämies oli onnistuneesti esitelty iskälle ja vanhemmalle siskolle perheineen, oli aika huokaista. Telkka viihdytti näyttämällä UMK-finaalia eli äänestystä siitä kenet me tänä vuonna Euroviisuihin lähetetään Suomea edustamaan.
Ensimmäinen finalisti, Shavan Ostarille, oli selkeästi hakenut vaikutteita Keski-Eurooppalaisesta kulttuurista eikä sellainen mielestäni sovi edustamaan Suomea ja suomalaisuutta-kuten ei myöskään afroräppäriä muistuttava Norlan En Misionarion No Voy Lloral Por Ti. Eihän tuollaista nimeä edes osaa lausua! Soljun biisi Hold Your Colours oli epämääräinen sekoitus ooppeeraa, poppia ja saamelaisuutta tanssityttöineen. Järjestyshäiriön Särkyneiden sydänten kulmilla sai hetkeksi nostamaan tv:n volyymia isommalle, lauleskelemaan jopa mukana, -kunnes hetkeä myöhemmin Opera Skaalan aloittaessa tein päätöksen nukkumaan menossa. Yhh!
Vaikka en itseäni mitenkään viisufanina pidä, saan kai mielipiteeni esittää; mun mielestä Suomen euroviisuedustuskappaleen tulisi kuvailla maatamme ja sitä millaista on olla suomalainen. Sini-valkoisuutta, hieman melankoliaa ja kenties aiheena klassisetkin sydänsurut. En ota kantaa onko UMK-finaalin voittanut, Wienin leijonankitaan joutuva Pertti Kurikan Nimipäivät tätä, mutta ilmeisesti ainakin parhaimpia vaihtoehtoja. Yksi asia kumminkin on varmaa...
Perjantaina Setämiehen suunnattua ei-avec-kutsullisiin juhliin, otettiin "kälyn" kaa suunta mun lähikuppilaan. Henkilökohtaiset kuulumiset ehdittiin just käydä läpi ennen kun meidän loosiin alko kavereita virtaan. Kavereita, kavereiden kavereita, kavereiden kavereiden kavereita-ei niissä lopulta enään pysyny kärryillä.
Henkilökohtaisista syistä epäilin miten pitkään ulkona viihdyn, mutta yllätin itseni totaalisesti ja vasta kahden nurkilla kömmin kotiin nukkumaan. Lauantaille oli tärkeitä suunnitelmia perheen parissa.
Perjantai-ilta, onnistumisestaan huolimatta, jätti päähän hieman ehkä huolestuttaviakin mietteitä. Nautin suunnattomasti Setämiehen kanssa olemisesta, mutta se on silti aina jotenkin jähmeää-jos ei jopa virallista. Perjantaina löysin itsestäni sen sisäisen parikymppisen tytönhempukan, joka oikeesti oon ja nyt alkaa työskentely sen eteen miten pidän "molemmista puolista" huolta. Siitä etten koulun pian loputtuakaan löytäis itteeni jatkuvasti baarista, mutta etten myöskään unohtais nauttia elämästä ja nuoruudesta. Vaikka välillä sitten ilman Setämiestäkin.
Käytiin Setämiehen kanssa eilen katsomassa Fifty Shades of Grey enkä näin vielä vuorokaudenkaan jälkeen tunnu tietävän mitä mieltä leffasta oikeastaan olenkaan. Visuaalisesti hienosti toteutettu, toki, ja jo ennalta pitkälti kuulemani soundtrack sopi leffaan kuin nyrkki silmään-eli mainiosti. Muutama leffa-arvostelu tuli netistä luettua ennen omaa elokuvakokemusta ja kaikki tuntu kritisoivat kuinka vähän elokuvassa loppujen lopuksi oli suoranaista seksiä. Omasta mielestäni se mitä kaksituntiseen koettelemukseen oli onnistuttu upottaa, oli täysin riittävästi.
Kuten monen kirjan ja monen elokuvan kohdalla aiemminkin, samaistun johonkin tiettyyn hahmoon jossain määrin. FSOG ei ollut tässäkään poikkeus vaan löysin itseäni päähenkilönaisesta. Jokainen joka on kyseisiä kirjoja lukenut tai muuten juonta kuullut, tietää ettei herra Greyn seksimaku ole ihan kevyimmästä päästä ja kun elokuvan naispäähahmo alkoi piiskasta saada, mun teki todella fyysisesti pahaa. Tuntu kuin oisin ite saanu kaikki nuo iskut. Elokuvan loputtua en ollut täysin varma enään siitä mikä oli todellista ja mikä ei. Jo ajatus pelkästä Setämiehen halaamisesta tai jo tälle puhumisestakin teki pahaa ja vasta teekupposen jälkeen aloin taas hahmottamaan todellisuutta. Vasta teekupin jälkeen palasin siihen todellisuuteen ettei kukaan oo hakannu mua (vaikka siltä tuntui) eikä mun tartte pelätä Setämiestä.
Koska viime mulla oli vielä viime viikon lähiopetustunteja Lahdessa, oon ehtiny vasta viikon varsinaisesti asua Porissa. Varsin ymmärrettävästi olen monesti kuullut kysymyksen mikä tänne veti ja vastauksen (parisuhde) saatuaan lähes aina jatkokysymys on miksi ei Setämiehen kanssa sitten saman katon alla kotia pidetä. Syitä on useampiakin, mutta eilisissä illanistujaisissa tuli jälleen se tärkein esille-Suomen byrokratia. Setämiehen luona asuessani en saisi itse enään asumistukia tms. enkä voi velvoittaa ketään elättämään mua. Asia on kenties eri, jos valmistuttuani saan töitä ja pystyisin sen myötä tasaisemmin osallistumaan yhteisiin kuluihin. Katsellaan asiaa siis uudestaan viimeistään toukokuun lopussa, kun mun vuokrasopimus umpeutuu.
Vaikka virallisesti osoite on (vielä) eri, oon kuluneen viikon aikana useammin kulkenu avaimilla Setämiehen kotiin kuin omaani. Oikeastaan vasta vain yhden yön viettäny omassa kodissani... Pieni muutos lienee nyt tiedossa, sillä tiedostan kaipaavani enemmän omaa aikaa. Erilaista tasapainoa yksinolon ja yhdessä olemisen välille. Aikaa istua hetkeksi alas päivittämään blogia tai katsomaan Pakoa rauhassa. Kunnon yöunia, sitä että voin nukkua koska huvittaa ja miten paljon huvittaa. Ei Setämies tietenkään kiellä mua nukkumasta, mutta en yksinkertaisesti esim.kesken illanistujaisten kehtaa vetäytyä nukkumaan.
Tällä viikolla on alkanut myös opintoihin liittyvä viimeinen harjoittelujakso ja oon töihini tyytyväinen. Yhteisö on ottanu mut lämpimästi vastaan ja monille jutuille on jo yhdessä ehditty naureskellakin. Työtehtävät on sopivan monipuolisia vaikkakin pääosin aika vierähtää (venäjänkielisten) lastenkerhojen parissa. Venäjää en osaa, mikä välillä pistää oikein vituttamaan, mutta askarteluja yms. on helppo neuvoa jo pelkästään näyttämälläkin. Ja kuinka virkistäviä sitten onkaan ne kahvitauot suomenkielisten työkaverien parissa, kun on pari tuntia kuunnellut ymmärtämättä mitään!
Pääosin teen iltapäivävuoroa (n. 12-19) mikä sopii paremmin kun täydellisesti mulle; aamusti saa nukkua pitkään ja illalla on vielä aikaa sekä energiaa tehdä jotain. Nukkumaanmenoa ei tarvi stressata, kun aamulla saa joka tapauksessa nukkua. Oon laittanu itselleni sen rajan etten esim.Pakoa kattelis klo 18 jälkeen, eli en siis harkan aikana lainkaan arkisin, mutta oon löytänyt vaikka mitä muuta mukavaa ajanvietettä. Lukenu paljon, pelaillu ja kiinnostunu erilaisista urheilulajeista. Korttelin päähän mun kämpältä avattiin tänään ryhmäliikuntasali joka lupaili mm.saunajoogaa ja pistinpä eilen jopa paikalliseen nyrkkeilyseuraan viestiä, josko lopulta pääsisin aloittamaan senkin. Jahka rahatilanne ehtii hieman tasoittua, aion ainakin uimahallikortin hankkia-sekin kun nykyään löytyy alta kilometrin päästä, niin ei voi matkaa pitää esteenä aktiiviharrastukselle!
