Harmaan monet sävyt

Käytiin Setämiehen kanssa eilen katsomassa Fifty Shades of Grey enkä näin vielä vuorokaudenkaan jälkeen tunnu tietävän mitä mieltä leffasta oikeastaan olenkaan. Visuaalisesti hienosti toteutettu, toki, ja jo ennalta pitkälti kuulemani soundtrack sopi leffaan kuin nyrkki silmään-eli mainiosti. Muutama leffa-arvostelu tuli netistä luettua ennen omaa elokuvakokemusta ja kaikki tuntu kritisoivat kuinka vähän elokuvassa loppujen lopuksi oli suoranaista seksiä. Omasta mielestäni se mitä kaksituntiseen koettelemukseen oli onnistuttu upottaa, oli täysin riittävästi.
Kuten monen kirjan ja monen elokuvan kohdalla aiemminkin, samaistun johonkin tiettyyn hahmoon jossain määrin. FSOG ei ollut tässäkään poikkeus vaan löysin itseäni päähenkilönaisesta. Jokainen joka on kyseisiä kirjoja lukenut tai muuten juonta kuullut, tietää ettei herra Greyn seksimaku ole ihan kevyimmästä päästä ja kun elokuvan naispäähahmo alkoi piiskasta saada, mun teki todella fyysisesti pahaa. Tuntu kuin oisin ite saanu kaikki nuo iskut. Elokuvan loputtua en ollut täysin varma enään siitä mikä oli todellista ja mikä ei. Jo ajatus pelkästä Setämiehen halaamisesta tai jo tälle puhumisestakin teki pahaa ja vasta teekupposen jälkeen aloin taas hahmottamaan todellisuutta. Vasta teekupin jälkeen palasin siihen todellisuuteen ettei kukaan oo hakannu mua (vaikka siltä tuntui) eikä mun tartte pelätä Setämiestä.

Kuvat: Google

Vielä juurillensa palaa, vahvinkin

Koska viime mulla oli vielä viime viikon lähiopetustunteja Lahdessa, oon ehtiny vasta viikon varsinaisesti asua Porissa. Varsin ymmärrettävästi olen monesti kuullut kysymyksen mikä tänne veti ja vastauksen (parisuhde) saatuaan lähes aina jatkokysymys on miksi ei Setämiehen kanssa sitten saman katon alla kotia pidetä. Syitä on useampiakin, mutta eilisissä illanistujaisissa tuli jälleen se tärkein esille-Suomen byrokratia. Setämiehen luona asuessani en saisi itse enään asumistukia tms. enkä voi velvoittaa ketään elättämään mua. Asia on kenties eri, jos valmistuttuani saan töitä ja pystyisin sen myötä tasaisemmin osallistumaan yhteisiin kuluihin. Katsellaan asiaa siis uudestaan viimeistään toukokuun lopussa, kun mun vuokrasopimus umpeutuu.

Vaikka virallisesti osoite on (vielä) eri, oon kuluneen viikon aikana useammin kulkenu avaimilla Setämiehen kotiin kuin omaani. Oikeastaan vasta vain yhden yön viettäny omassa kodissani... Pieni muutos lienee nyt tiedossa, sillä tiedostan kaipaavani enemmän omaa aikaa. Erilaista tasapainoa yksinolon ja yhdessä olemisen välille. Aikaa istua hetkeksi alas päivittämään blogia tai katsomaan Pakoa rauhassa. Kunnon yöunia, sitä että voin nukkua koska huvittaa ja miten paljon huvittaa. Ei Setämies tietenkään kiellä mua nukkumasta, mutta en yksinkertaisesti esim.kesken illanistujaisten kehtaa vetäytyä nukkumaan.

Tällä viikolla on alkanut myös opintoihin liittyvä viimeinen harjoittelujakso ja oon töihini tyytyväinen. Yhteisö on ottanu mut lämpimästi vastaan ja monille jutuille on jo yhdessä ehditty naureskellakin. Työtehtävät on sopivan monipuolisia vaikkakin pääosin aika vierähtää (venäjänkielisten) lastenkerhojen parissa. Venäjää en osaa, mikä välillä pistää oikein vituttamaan, mutta askarteluja yms. on helppo neuvoa jo pelkästään näyttämälläkin. Ja kuinka virkistäviä sitten onkaan ne kahvitauot suomenkielisten työkaverien parissa, kun on pari tuntia kuunnellut ymmärtämättä mitään!

Pääosin teen iltapäivävuoroa (n. 12-19) mikä sopii paremmin kun täydellisesti mulle; aamusti saa nukkua pitkään ja illalla on vielä aikaa sekä energiaa tehdä jotain. Nukkumaanmenoa ei tarvi stressata, kun aamulla saa joka tapauksessa nukkua. Oon laittanu itselleni sen rajan etten esim.Pakoa kattelis klo 18 jälkeen, eli en siis harkan aikana lainkaan arkisin, mutta oon löytänyt vaikka mitä muuta mukavaa ajanvietettä. Lukenu paljon, pelaillu ja kiinnostunu erilaisista urheilulajeista. Korttelin päähän mun kämpältä avattiin tänään ryhmäliikuntasali joka lupaili mm.saunajoogaa ja pistinpä eilen jopa paikalliseen nyrkkeilyseuraan viestiä, josko lopulta pääsisin aloittamaan senkin. Jahka rahatilanne ehtii hieman tasoittua, aion ainakin uimahallikortin hankkia-sekin kun nykyään löytyy alta kilometrin päästä, niin ei voi matkaa pitää esteenä aktiiviharrastukselle!

Lazy Sunday

Aamuisin heti herättyäni tsekkaan yön tapahtumat facebookista ja pelailen. Jos on kiire, nousen heti napsauttamaan kahvinkeittimen päälle ja kahvin valuessa vaihdan vaatteet jne. ennen kuin juoksen kouluun/töihin.
Tiedän, että päivästä tulee hyvä, kun herään auringonpaisteeseen. Tosin kellon pitää olla järkevästi siinä vaiheessa eikä esim. viisi aamuyöllä!
Olen ylpeä siitä, että opintoni ovat loppusuoralla. Yli neljä vuotta oon pakertanu ammattitutkinnon kanssa ja kohta voin sanoa sen kannattaneen.
Syön eineksiä todella harvoin, kiitos allergioiden...
Jos kuuntelisin kuukauden Herra Ylppöä ja Ihmisiä, oppisin ehkä ajattelemaan toisin. Monissa kyseisen artistin biiseissä on piilomerkityksiä joita on kiva välillä pohdiskella-ja joista saisi vaikka kuinka monta mainioo postausta aikaan!
Ystäväni ovat kirjavaa sakkia-mutta omituisuuksistaan huolimatta kaikki rakkaita! ;)
Autiolle saarelle ottaisin mukaan pelikortit.
Paras porukka jatkoilla on muutama itselle tärkeä ihminen.
Skippaan jatkot lähes aina sillä kaipaan jo juhlien jälkeen unta. En koe useinkaan menettäväni mitään.
Menen sanattomaksi, jos joku sanattomasti kertoo välittävänsä. Hyvä esimerkki tästä on muutama vuosi sitten, kun iskä tatuoi mun nimikirjaimen käsivarteensa.
Haluaisin oppia kokeilemaan rohkeammin uusia juttuja.
En hyväksy alentamista/alistumista.
Harva uskoisi elämässäni olleen jakson jollon levitin alastonkuviani nettiin.
Valitsen facebookin profiilikuvakseni tuoreen ja asiallisen kuvan itsestäni. Päivitän profiilikuvan muutaman kuukauden välein.
Tykkään facebook-statuksista, jotka laittavat ajattelemaan tai joissa on tilannekomiikkaa.
Jos en saa unta, noudatan päiväkodista tuttua tapaa eli mikäli kahteen tuntiin ei uni tule, saan nousta ylös. Yleensä uni tulee, kun vaan jaksaa olla rauhassa.
Viimeksi innostuin eilen illalla, kun tajusin nukkuvani kirjaimellisesti parin (Yucca-)palmun alla. Mukavaa vaihtelua viime viikon hakaristilippuun...
Haaveilen lomamatkasta jonnekkin lämpimään Setämiehen kanssa.
Lempipäiväni on ehkä perjantai. Todennäköisimmin silloin näen kavereita ja vaikka en näkisikään, on edessä pari päivää vapaata.

Kysymykset poimittu Cosmosta 07/14.

Mukavien asioiden tammikuu

Joululoman loppupuolella, siis siinä loppiaisen tienoilla, muuttopakatessa vastaan tuli toissa syksyltä (?) tuttu voimavarakirja tehtävineen. Selaillessa silmiin osu tehtävä, jonka perusteella loin tavoitteen aluillaan olevalle vuodelle. Listasin lempiasioitani ja päivittäin ruksailin mitä kaikkea mukavaa tuli tehtyä. Useampi mukava asia päivässä näkyi hyväntuulisuutena, tyytyväisyytenä omaan elämään, mutta liika on liikaa tässäkin. Liian moni mukava asia samana päivänä kuluttaa vie enemmän kuin antaa voimia.

Tilastoituja päiviä oli yhteensä 29 ja luku kunkin puuhaan perässä kertoo päivien määrän joina ko.puhdetta suoritin.
Pelasin (Wordbase, C.S.I Hidden Crime, Farm Heroes Saga,...): 29
Pukeuduin mukaviin vaatteisiin: 28
Kuuntelin musiikkia: 28
Join kahvia, teetä tai alkoholia: 26
Söin hyvän aterian: 23
Puhuin puhelimessa: 22
Katselin ihmisiä: 21
Tapasin ystävän/ystäviä: 20
Söin kasviksia: 19
Ulkoilin (väh.15min): 18
Luin kirjaa: 15
Olin aidosti kiinnostunut läheisteni/läheisen kuulumisista: 14
Tein palapeliä: 14
Nukuin yli 8h yöunet: 13
Neuvoin jotakuta: 13
Opin uuden asian: 12
Päivitin blogia: 6
Katsoin elokuvan: 5
Kävin kirpputorilla: 2
Askartelin/tein käsitöitä: 2
Saunoin: 1

Helmikuulle on oma, hieman erilaisempi lista. Saapi kuun vaihduttua taas nähdä miten hyvän mielen asiat on toteutunu.

On vain luottamus siihen, että kaikki järjestyy

Nyt se iski. Muuttoahdistus nimittäin. Kävelin hetki sitten kaupungilta kotiin ja koko parin kilometrin matkan valu kyyneleet poskilla. Huomenna koulusta päästyäni Ässä tulee ja pakataan koti autoon. Olo on irrallinen; Lahdessa ei enään ole koti ja Porissa ei vielä. Oma aikansa menee koitutua uuteen kotiin, uuteen kaupunkiin-jos edes kotiudun. Muutan satoja kilometrejä, aina vaan kauemmas perheestäni. Lasken oikeastaan kaiken sen varaan, että olen onnellinen Setämiehen kanssa mutta mitä jos suhde kariutuu. Oon satojen kilometrien päässä perheestäni...
Huomisen jälkeen en enään kävele tuttua reittiä kouluun, enään ei tule kesäisiä päiviä jolloin oikaista metsän poikki. Enään en seiso keskellä (tämän kaupungin) toria ja laske montako suomenlippua liputuspäivänä ympärilläni näen. Enään ei ole sama reitti lähikirjastoon tai -kauppaan. Muistelen mistä saa kaupungin parhaat ruuat, missä vietettiin parhaat baari-illat. Missä juhlittiin kavereiden tupareita, monestiko tuonkin liikkeen edestä on tullut kuljettua astumatta sisään. Mitä kaikkea tämä kaupunki sittenkin reilun kolmen vuoden aikana tarjosi vaikka niin oon uhonnukin lähteväni yhtä tyhjin käsin kun syksyllä 2011 tulin.

Minä ja suuri suuni...

Palapelit on mulle yks keino pitää huolta mielenterveydestä. Toissa syksynä menin Ässälle sanomaan, että otan haasteeksi hänen 4 000 palaisen palapelin mikäli koulusta lomapaperin syksyksi saan. Lomapaperi tuli ja niinpä piti lupauksestakin pitää kiinni. Syksy -13 vei kumminkin voimia entisestään ja oikeastaan vasta viime talven väistyttyä, siinä maalis-huhtikuussa, löysin motivaation tarttua kirjaimellisesti muovikassilliseen paloja.

9-10 kk:n työ!

Kesä ja syksy toi omat kiireensä niin koulun kuin töiden suhteen eikä aikaa alas istumiseen tuntunut olevan. Aloin vähitellen suunnittelemaan muuttoa Poriin ja yksi asia jos mikä oli varma; En massiivista palapeliä ottaisi mukaani. Lupasin sen liimata kokoamisen jälkeen kasaan ja palauttaa naapurille-mahdottomuus junaliikkujalle... Joulu sotki välissä taas hieman suunnitelmia, oli muita tärkeämpiäkin juttuja hoidettavana. Vuosi alko paineella lähestyvästä muutosta ja selkäjumeihin asti tulikin istuttua paloille paikkoja etsien. Toissailtana helpotuksen huokaisun sain huulilta päästää, kun viimeisetkin oman paikkansa löysi-ja muutama päivä vielä jäikin aikaa muuttoon.

Vertauskohteena normaalikokoinen 1 000 palainen

Mikä ehkä ihaninta; voin taas ruokailla ruokapöydän ääressä! Ainakin siihen asti kunnes ruokaryhmä lähtee kierrätykseen perjantaina, haluan uuteen kotiin toisenlaisen... Jos jotain viime kuukaudet palapelin ääressä opetti niin ainakin ajattelemaan asioita kahdesti ennen kun lupaa jotain. En myöskään oo ihan niin kärsimätön mitä välillä väitän olevani ;)

Kappas vaan, mulla on pöytä...

Hyvän mielen pitsapäivä

2 dl vettä

25g hiivaa (tai ps kuivahiivaa)

1 tl suolaa

3 rkl öljyä

n.10 dl vehnäjauhoja

400g jauhelihaa

pari tomaattia

purkki ananasmurskaa

oreganoa

juustoraastetta

punasipuli

1. Laita soimaan musiikkia joka tekee iloiseksi ja käännä volyymia muutama aste kovemmalle millä normaalisti kuuntelet. Mun tapauksessa tänään Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana-albumi.
2. Mittaa kaksi desiä reilusti kädenlämpöistä vettä kulhoon ja sekoita/liuota hiiva siihen. Lisää suola.
3. Lisää öljy ja vähitellen jauhoja. Alkuun sekoittaminen onnistuu siisteiten puuhaarukalla, myöhemmin käsin.
4. Lisää taikinaan jauhoja kunnes se alkaa olla kiinteää ja irtoilee helposti kulhon reunoilta. Siirrä kulho lämpimään paikkaan ja peitä liinalla.
5. Valmistele täytteet eli tässä tapauksessa paista jauheliha ja...muista kauppaan unohtunut juustoraaste! Pue lämpimästi päälle, sujauta avain taskuun, etsi Plussa-kortti ja kaada ohimennessä pyykkiteline pyykkeineen. Tarkista vielä onko avain mukana ja reippaile lähikauppaan.
6. Kaupassa valitse pienin juusto, se ainoa budjettiin sopiva, ja kävele kassalle. Tajua tulla miettineeksi, eikö kauppa todella myy valmista raastetta ja palaa takaisin vaihtamaan juustoköntti halvimpaan mahdolliseen raasteeseen. Maksa ja reippaile kotiin, olet juuri säästänyt euron!
7. Pese kädet! Kaiva esiin pelli ja leivinarkki sen päälle. Öljyä kädet ja koita muodostaa pitsataikinasta litteä ympyrä pellille. Useimmiten se muistuttaa epätasareunaista soikiota...
8. Kippaa paistinpannulta jauheliha pohjan päälle ja levittele. Viipaloi tomaatit ja asettele jauhelihan päälle. Syö ylimääräiset siivut ja muista ettei kotimaiset tomaatit ole makeimmillaan tähän aikaan vuodesta...
9. Löydä jääkaapista punasipulia ja pilko yksi pitsan päälle. Ei tarvi itkeä. Purista purkkiananaksesta ylimääräinen neste pois ja ripottele pitsalle. Ripottele pinnalle maun mukaan myös juustoraastetta, tässä tapauksessa n.puoli pussia.
10. Työnnä pitsa uuniin ja vilkaise kelloa. Seuraavan 20 minuuttisen aikana ehdit tiskata paistinpannun ja kulhon, painaa uudestaan playta jotta albumi toistaa uudestaan itsensä ja vaihtaa paidan. Sotkit ja kastelit kumminkin sen edellisen...
11. Kirjaa ylös viimeisimmät käänteet-ja muista pitsasta unohtunut oregano. Ensi kerralla sitten! Odottele se 5min mitä pitsan paistumisajasta on jäljellä, pelaa vaikka CSI:ta tai Wordbasea sen aikaa...
12. Havahdu ottamaan pitsa pois uunista ja koita saada siitä edes yksi edustuskelpoinen kuva. Leikkaa pala, kaada seuraksi iso lasi maitoa ja nauti! Omnommmm...

Satsikierroksen jälkeen sitä voiskin sitten kerätä ne lattialle kaatuneet pyykit jätesäkkiin ensi viikon (!!!!) muuttoa varten ja jatkaa loputtoman tuntuisen palapelin kokoomista...

Pari tiikeriä vapaana, ei sen kummempaa

Pitkä viikonloppu tuli taas vietettyä Setämiehen luona-se viimeinen ennen kuin itsekin länsirannikolle muutan. Perjantain Setä oli vielä normaalisti töissä, mutta mä viihdytin itseäni V:n kanssa kahvilla. Jostain syystä en heinäkuun jälkeen ollut saanut neitokaiseen mitään yhteyttä ja nyt oli aikaa korjata se mikä kenties särähti silloin rikki. Oli aika vaihtaa kuluneen puolen vuoden kuulumiset puolin ja toisin. Kahvien jälkeen poikkesin tulevalle harkkapaikalleni-ja pienen palaverin jälkeen totesin, että taidankin valmistua jo maaliskuun alussa enkä puolessa välissä kuten edellinen tieto oli. Hui!

Lauantaina käytiin aamusta vähän shoppailemassa ja ilta vietettiin pariskuntana lähipiiriin kuuluvan neitokaisen kolmekymppisillä. Yllätin itseni jopa seitsemän tunnin jaksamisella-ja määrällä joka alkoholia yhtäkkiä kuluikin... Puolen yön aikaan Setämies saattoi mut kotiin ja palasi itse juhliin-on sovittu että tämä on täysin ok tapa toimia, sillä mä en tosiaan jaksa ihan niin kauaa kuin hän. Ennen kotiin paluutani ehdin tehdä myös tuttavuutta tulevan naapurini kanssa.

Sunnuntai-iltana palasin omaan kotiin vähemmän väsyneenä, kun kuvittelin. Liki neljän tunnin junamatka antoi taas aikaa ajatella lähipäivien tapahtumia ja jopa huvittuneena tajusin, että millä mittarilla sitten ikinä mitataankaan, on vähintään kuukausi Setämiehen kanssa jo seurusteltu. Muistan teininä kuukauden olleen jo iso juttu, jota tuli juhlia. Heh, ei enään. Ehkä me sitten ollaan jo niin aikuisia ettei kuukausipäivä ole mikään juttu, ei sellaista enään tarvi erityisesti juhlia. Juhlitaan sitten kun on enemmän aihetta-vaikkapa vuosipäivänä ;)

Kuulun seksuaalivähemmistöön

Tänään taas kuulin lounastauolla sen minkä kuullessani joka ikinen kerta alan näkemään punaista. "Sä et vaikuta siltä, että oisit tyttöihin päin." En kommentoijalta hoksannut kysyä millainen on stereotypinen bi-seksuaali, mutta mitä itselleni ensimmäisenä tulee mieleen, ei kyllä itseeni päde. En korosta seksuaalisuuttani (miksi tekisin niin?), en koita erottua massasta, en harrasta sivusiilejä. Korvassani ei ole kenties jopa monien kymmenien millien lävistystä ja hyvin harvoin esiinnyn lököttävissä housuissa.

Se etten itse istu yllämainittuun lokeroon, ei silti tarkoita ettenkö voisi tykätä myös oman sukupuoleni edustajista. Keskimäärin joka viides mun ihastuksista on naissukupuolta. Tämän hetkinen seurustelukumppani edustaa miessukupuolta, mikä lienee on varmasti ollut joillekkin läheisille helpotus, mutta seurustelu miehen kanssa ei poista sitä mitä oon sydämestäni-ei "paranna" mua. Voin rakastaa ihan yhtä lailla miestä kuin naista.

Muuttaminen lähenee päivä päivältä ja usein multa kysytäänkin mikä vetää satojen kilometrien päähän, mitä siellä on mitä täällä ei ole. Yksinkertaisesti: rakkaus. Tällä kertaa kyseessä sattuu olemaan suhden miehen kanssa, mutta yhtä lailla kyseessä voisi olla nainen. Mikäli koko viime vuoden olisin tapaillut naista samalla mentaliteetilla mitä olen Setämiestä tapaillut, olisin yhtä varmasti silloinkin muuttamassa. Rakkaus ei katso sukupuolta.

P.S.

Alussa mainittu stereotypia oli mun oma näkemys, josta suvaitsevaisuuden nimissä koitan pyrkiä eroon. Eivät kaikki bi-seksuaalit tosiaan vastaa kuvailuani.

Ajatuksia erityisherkkyydestä

Erityisherkkyys. Tuo ihanaakin ihanampi ominaispiirre, joka saa tuntemaan kaiken sata kertaa muita voimakkaammin ja jonka piikkiin saa laitettua heikkouden niin alkoholin, kofeiinin kuin väsymyksen vaikutuksille. Piirre, joka pitää sisällään niin paljon, mutta samalla toisaaltaan ei mitään.
Ei ole olemassa mitään keskiverto erityisherkkää, ei minkäänlaista muottia mihin meitä, jopa joka viidettä kansalaista, laittaa. Toiset jaksaa enemmän, toiset vähemmän. Toiset tykkää ja pystyy sosiaaliseen työhön, toiset taas viihtyy kotihiirinä, omissa oloissa. Joku maistaa leivästä heti siirapin, toinen ei.

Mä en kovin mielelläni puhu omasta erityisherkkyydestäni. Häpeän. Miksi kukaan ystävistäni ei liikutu hiljalleen leijuvista lumihiutaleista tai saa minuuttejakin kestäviä naurukohtauksia jotka loppuvat vasta kun hengittäminen alkaa käydä vaikeaksi. Miksi kukaan muu ei tunnu huomioivan kovia tuoleja luokassa tai älyttömän hyvää porkkanaraastetta ruokalassa. Kaiken jatkuva huomioiminen kuluttaa, miksi kukaan muu ei valita väsymistä kun koulupäivästä on kulunut ensimmäinen kolme varttia. Miksi minä...
Erityisherkkyydestä on edelleenkin vähän tietoa-vaikka uutisointi on huimasti lisääntynytkin siitä mitä se esimerkiksi vuosi sitten oli. Suurin osa ihmisistä kumminkin on edelleen epätietoisia, ymmärtämättömiä. Oman hyvinvointini kannalta tiedon jakaminen olisi jopa suotavaa, mutta pelkään. En halua leimautua oudoksi enkä etenkään huomiohakuiseksi.

Kuten oon kirjotellu aiemminkin, oon muuttamassa kuun vaihteessa. Tavarat on ollu jo pitkään pakattuna. Samaan aikaan on voimakas halu lähteä, mutta kumminkin kaipuu jäädä. Laatikoita pakatessa itkin monet itkut. Joudun luopumaan tutuksi muodostuneesta kodista ja kaupungista. Luotan, että pärjään uudessakin kaupungissa, mutta pelkkä luottaminen ei silti saa pois pelkoa.
Koulu on myös viime metreillä. On helpottavaa saada lopultakin ammattitutkinto, mutta mitä sitten. Olen opiskellut viimeiset 14 vuotta... Tiedän ainoastaan sen etten halua opiskella heti lisää. Saanko töitä, perustanko perheen. Ne kysymykset ei oo yksistään musta kiinni.
Elämän suurien peruskysymyksien rinnalla epäilyttää miten sopeudun korkeapaikan kammon ja hissipelkoni kanssa asumaan 10.kerrokseen. Millaiseksi suhde Setämiehen kanssa muodostuu, kun näkeminen ei rajoitukaan yhteen tai kahteen viikonloppuun kuukaudessa. Mitä syön tänään, no entäs huomenna. Miksi en tänä talvena tunnu pysyvän ollenkaan pystyssä, miksi yhtäkkiä vuodan verta. Miksi paleltaa, miksi valo on niin kirkasta...