Se tunne, kun kuolinuutinen tulee facebookin kautta...

Tiistai-iltana surffailin tuttuun tapaan facebookissa, suunniteltiin vielä ulos lähtemistä Setämiehen ja tämän veljen kanssa. Harvakseltaan päivityksiä tekevä sisko löytyi uutisvirrasta; pappa oli kuollut. Kyseessä ei ollut mun verisukulainen (vaan sisarpuolten isänisä), mutta pappa silti.
Vetäydyin vakavaks-mitä muutakaan lopullisuuden edessä voi. En, edelleenkään, tiedä kuinka mun pitäis reagoida. Mitään tyhjää aukkoa ei jäänyt/syntynyt ja tuntuu ettei itketäkään. Silti voin jossain määrin sanoa tunteneeni, silti jossain määrin paappa oli osa munkin lapsuutta. Äipälle menin seuraavana päivänä kiukuttelemaan miksi hän ei kertonut...
Setämiehen kanssa jokunen sana asiasta vaihdettiin, kysyi aionko mennä hautajaisiin. En ole koskaan ollut hautajaisissa enkä usko että nyt kutsu edes käy. Hautajaiset on kuulemma noin kolmisen viikkoa kuolemasta ja mun kesäkuu on jo täynnä ohjelmaa, en ehkä ehtisikään. Kuolinilmoituksen kaipaamaan jäivät listaan haluaisin nimeni, mutta sekin kuulostaa jotenkin...sopimattomalta.

Kynttilä papalle ainakin syttyy...

Matalapainetta...

Kun lämpötilat laskee kesäloman alkaessa sen parikymmentä astetta, en mitenkään voi sanoa hyppiväni riemusta. Kylmyys ja kosteus vetää mielialan alas, mikään ei huvita. Tuntuu että olen itsekin täynnä sadevettä mitä saa itkeä ja niistää ulos jatkuvalla soitolla. Korvamatona toimiva Happoradion Vakava nainenkin kertakaikkiaan sopii tunnelmaan...
Ehdin jo facebookin puolella uhoamaan, että tästä tulee kengätön kesä. Sään ollessa tämä, syön kyllä sanani ja kengät kaapista takaisin kaivan. Sulaa hulluuttahan olisi nyt paljain jaloin tallustella, entistä kipeämmäksi vaan tulisi...

"Sinä olet mutkaton tasainen tie,
sinä olet pastellisävyinen mies.
Mä vakava nainen
oon järkevän lainen
enkai mä kiihkoa kaipaa.

Aika menee juoksua yli sillan
kysymättä lannistaa unelmoijan
ja prinsessan aikeet
on toteuttaa vaikeet
vuosia ruuhkissa seisten."

Luovuta #2

Kuten aiemmin kirjoittelinkin, oli mulla tällä viikolla aika Väestöliiton klinikalle keskustelemaan munasolujen luovuttamisesta. Tunnin aikana sain kattavasti lisätietoa miten prosessi käytännössä menee, käytiin läpi perusteellisesti nelisivuinen esitietolomake ja keskusteltiin (taas) siitä mitä jos mun lahjoitussoluista syntynyt henkilö aikanaan ottaa yhteyttä. Tai miten suhtautuisin, jos selviäiskin etten voi ite saada lapsia ja joku oliskin mun soluilla jossain saanut. Hieman ehkä utopistisia ajatuksia-siis kun eivät ole tätä hetkeä niin oikein osaa kuvitellakaan tuollaisia tilanteita. Toki, kuten klinikallakin sanoin, tuleva kumppani kyllä saa tietää jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa mun luovuttaneen soluja. Myös hänen hyväksyttävä se ajatus, että parikymmenen vuoden päästä meidän oven taakse ilmestyy joku nuori, joka sanoo olevansa mun solujen perintöä.
Kun mun päätös oli moneen kertaan varmistettu, suunniteltiinkin jo aikataulua. Kesäkuun alussa käyn lääkärissä joka kattoo vielä, että fyysisesti kaikki on kunnossa (mm.papa- ja verikokeet). Koska kesä tulee väliin sotkemaan suunnitelmia, käyn vielä elokuun alussa samanmoisen lääkärikäynnin ja saan silloin mukaani lääkkeet. Piikitykset tulee aloittaa menkkojen alettua, toisena vuotopäivänä, ja siitä seuraavat pari viikkoa sisältää ensin yhtä ja myöhemmin kahta piikkiä päivässä sekä useamman käynnin klinikalla ultraäänessä ennen itse "operaatiota". Mitenkään houkuttelevalta ei kuulosta lähteä kipulääkkeiden ja rauhoittavien luomassa sekavassa mielentilassa junailemaan kotiin, yksin ei joka tapauksessa saakaan sitä iltaa ja yötä viettää. Olikin siis puhetta, jos Setämies tulis seuraks ja oltais hotellissa yö.

Kuten varmaan on luonnollista, ajatuksia pyörii paljonkin mielessä. Ymmärrän esimerkiksi perustelut miksi soluja jaetaan enintään viiteen perheeseen. Käytännössähän tuo (mun matikantaidoilla) tarkoittaa, että omia solujaan voi luovuttaa elämänsä aikana max.5 kertaa-mikä on mielestäni hieman ristiriitaista luovuttajien vähäisen määrään ja sukusolujen tarpeellisuuteen verrattuna. Aivan hyvin sukusolujen lahjoittamisesta voisi tehdä vuosittaisen tavan-arkisen asian, kuten verenluovutuskin. Toki tämä on ajatus ennen kun olen koko prosessia käynyt läpi, mielipide elokuun lopussa voi hyvinkin olla toinen.

Elämän epäkäytännöllisyyksiä

Tässä eräs ilta leiripalaverista kotiutuessa päätin maistaa Magnumin uutuutta eli sitä sampanjajätskiä. Tovi meni miettiessä miten maku on niin tuttu, mutta juurihan pääsiäisenä tuli shampanjaa maisteltua kummisedän juhlissa. En edelleenkään makuun mitenkään ihastunut ja huvittuneena ajatuksen siinä harhailikin klassisiin hääsviitteihin sampanjapulloineen. Miltä näyttäisikään jää-ämpärissä vaikkapa lonkerotölkki. Ja kun tuoreille mansikoille oon allerginen, niin kyytipojaksi sitten vaikka popcorneja. Heh :D

Kuva: Google

Erääksi elämän epäkäytännölisyydeksi osoittautui Tiimarin alekorista ainakaan napatut nenäliinat. Oli paperi niistäessä kuinka monin kerroin tahansa, aina vaan siihen reikä tulee. Ja kun paperin laittaa takaisin taskuun, talteen seuraavaa kertaa varten, mössööntyy se sinne. Ai kun kiva! Ja todella "kestävää" kehitystä...

Siinä junassa istuskellessa katselin erään reppureissaajan menoa muistaen oman kellarissa lojuvan matkalaukkuni. Kesäsuunnitelmat on täyttyneet reippaasti festareista, koulutuksista ja leiristä-eli toimivan kuljetusobjektin löytäminen tulee taas ajankohtaiseksi. Pitkään varsinaista matkalaukkua ehdin himoita ennen sen hankkimista eikä se tälläkään kertaa taida reissuun mukaan lähteä. Niin kun ei koskaan aiemminkaan... Reppu sietää mukavammin rankkasateet, kuralammikot ja polttavan auringonpaisteen-ja käyhän vaatteilla täytettynä se jopa tyynyksi tarpeen tullen. Taidankin siis luopua kokonaan tuosta kellarin tilasyöpöstä...

Ruoka-apua

Parisen viikkoa sitten kävin kirkon diakoniatyön parissa talousongelmien takia. Kahden viime kuukauden tulot on ollu keskimäärin 675e-ja kun siitä vähennetään vuokra (461e), ei paljonkaan jää rahaa ruokaan, lääkkeisiin tai laskuihin. Puhumattakaan sitten mistään ns.ylimääräisestä (herkuista, viikonlopuista kodin ulkopuolella,...). Kirkolta saatu apu oli lähinnä ruokakassit, mutta onhan sekin jotain. Aiemminkin mua oli passitettu noita ruoka-apuja hakemaan, mutta mitkä lie ennakkoluulot estivät. Parin viikon takainen käynti ei kovin hyvältä vaikuttanut; mä kun olen niin nirso etten syö mitään päiväysvanhaa ja ruokavaliota rajoittavia allergioitakin löytyy liuta. Tänään sai hakea viimeiset kaksi kassia ja yllä olevasta kuvasta näkeekin kuinka kattavaa settiä tarjoillaan. Löytyy niin leipää, kananmunia, säilykkeitä, kaurahiutaleita, makaroonia, lihaa (makkaraa ja kanaa), korvapuusteja, pata-ainespusseja,... Mikäli mä olen oikein ymmärtänyt, tuon setin pitäisi noin kaksi viikkoa riittää. Päiväysvanhoja oli tänään yllättävän vähän (vain kaksi leipää) ja allergiatkaan eivät paljoa satsista karsineet. Allergisoivat yritän tyrkyttää naapurille, hukkaan eivät siis missään tapauksessa mene.

Viime kerralla joku möhömahainen miespersoona halusi suureen ääneen ruokajonossa alkaa valistamaan nykyajan uusavuttomista teineistä, jotka ryövää köyhien ruuat. Jälkiviisaus on niin yleistä, vasta kotiin päästyä keksin oivat vasta-argumentit. Eiköhän meistä jokainen syystä ole jonoon päätynyt, ei niitä kasseja ihan noin vaan saa hakea. Teini-ikä taitaa olla (toivottavasti) mun kohdalla jo ohi, täytänhän piakkoin 21v ja uusavuttomuus.. Noh, se jätettäköön täysin omaan arvoonsa. Jotenkin olin hurjan kiitollinen ettei tänään ruokajonossa näkynyt muita-ja että tajusin ottaa repun mukaan. Kahta äärimmilleen pakattua muovikassia keskipäivän helteessä raahatessa sitä tuntee itseensä jokseenkin hulluksi... Nyt ei ainakaan hetkeen pitäis ruuan loppua; laskeskelin kaapista viisi hernekeitto purkkia, kymmenisen pussia makaroonia ja neljä kaurahiutalepakettia. Vielä kun karkaan koko kesäkuuks reissuun-siitä myöhemmin lisää...

Spesiaalihelppo jauhelihakeitto

Kuumenna vettä vedenkeittimessä.

Laita kattila levylle, levy päälle (kutoselle) ja varmista veden kiehuminen.

Heitä kiehuvaan veteen pakastimesta löytyvät kasvikset.

Pienennä levy kolmoselle ja keitä kunnes kasvikset on sulanu

Heitä joukkoon paistettu jauheliha ja maun mukaan lihaliemikuutioita

Anna porista jokunen minuutti. Sammuta levy ja nauti!

Mukamas nainen.

Kuuntelemani radiokanava keskittyi tänään naisellisuuden ja miehisyyden määrittelemiseen. Haastattelussa oli eri kantojen kera psykologian maisteri ja draq-artisti. Juontajan innoittamana, ja aiheesta jopa hieman huvittuneena, siirrryin tekemään Me naisten sivuille testin siitä kuinka naisellinen oikeastaan olen. Tulos oli puolivälin luokkaa eli lyhyesti tiivistettynä ole muka-nainen. Miehen huono kopio, joka ei ole ylpeä naiseudestaan. Uskon kaiken näköiseen roskaan kuten yksilön vapauteen, koulutuksen tärkeyteen ja tatuointeihin.

Oheen oli liitetty linkki, josta löytyi lisää aiheeseen liittyvää materiaalia-ja jopa se naiseuden määritelmä. Henry Laasanen (kuka lieneekin...) on määritellyt näin;
"Naisellisen naisen ominaisuudet: emotionaalinen, subjektiivinen, helposti vaikutettavissa, alistuva, ei pidä matematiikasta tai tieteestä, järkyttyy pikku kriiseistä, passiivinen, epälooginen, kotisuuntautunut, ovela, loukkaantuu helposti, vaikeuksia tehdä päätöksiä, itkee helposti, riippuvainen, puhelias, tahdikas, hellä, tietoinen muiden tunteista, uskonnollinen, kiinnostunut ulkonäöstään, siisti, voimakas turvallisuuden tarve, nauttii taiteesta ja kirjallisuudesta, ilmaisee helliä tunteita helposti, hoivaava. Naisellisuus on maskuliinisten kykyjen ja piirteiden puutetta. Naisellisessa naisessa ei ole kilpailullisuutta, aggressiivisuutta, tehokkuutta, pelottomuutta ja voimaa. Naisellinen nainen suuntautuu naiseutta kohti ja on ylpeä ollessaan nainen. Naisellinen nainen tarvitsee miestä puolustamaan itseään.
Olemus: Naisellinen nainen käyttää pukeutumisessaan keveitä asusteita, kuten satiinia ja silkkiä. Sellaisia vaatteita, joita miehet eivät käytä. Värit ovat pehmeitä ja kirkkaita. Housut eivät ole erityisen naisellinen asuste. Naiselliset asut korostavat naisen vartaloa."

No jassoo! Jos en huvittunut olisi jo alkuun ollut, tehnyt testiä leikkimielellä, olisin voinut ottaa nokkiini. Okei, en kiellä ettenkö uskois yksilön vapauteen ja koulutuksen tärkeyteen-tai etteikö (suurin) osa luetelluista ominaisuuksista olisi osunut kohdalle. Silkit ja satiinit on mulle kumminkin täysin turhia ja housut nyt vaan on käytännöllisemmät kun hame/mekko.
Kuten radiokin asiaa lopulta summasi; on mielipiteitä lähes yhtä monta kuin ihmisiä. Se mikä on toisen mielestä naisellista tai miehekästä, ei välttämättä sitä toisen mielestä ole. Ja jokainen meistä olkoon juuri niin naisellinen tai miehekäs, kun tuntuu hyvältä-itse koen olevani enemmän naisellinen kuin muka-nainen.

Onhan päivä vielä huomennakin. Onhan?

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä... Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.

Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää. Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään? Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.

Luovuta

Tuli pari viikkoa sitten laitettua yhteydenottopyyntö lapsettomuusklinikalle. Jo pari vuotta sit mietin miksi en munasoluja luovuttais ja tekis näin ollen jonkun elämää lapsien myötä onnellisemmaks. Sillon juttu kaatu muistaakseni suositukseen odottaa vielä joku tovi. Onhan pari vuotta aikamoinen tovi, eikö?

Ylipäänsä oon niitä ihmisiä, jotka haluaa auttaa muita. Antaa omasta, ehkä vähästäänkin, jos toinen oikeasti tarvii. Miksi ei siis tässäkin asiassa. Toki joku saattaa haittapuoleksi sanoa, että luovutetuista soluista syntynyt saa täysi-ikäistyttyään luovuttajan yhteystiedot.

So? Kahdeksantoista vuoden päästä oon...39v. Aikuinen ja toivon mukaan itsekin äiti. Hieman kyynisesti tosin suhtaudun kuinka moni ottaa yhteyttä, nuori on kumminkin kasvanut ilman äitisuhdetta muhun. Miksi se pitäisi myöhemminkään luoda?

Toisaalta se, että yhteydenottopyynnön jätin tai se että ens viikolla on asian tiimoilta haastattelu Helsingissä, ei suoraan tarkoita että luovuttaisin. Se mahdollisuus nyt vaan on askeleen edempänä, kun aiemmin.

Niin sitä vaan aikuistuu-vaikka ei uskoisi

En muista miten paljon viime kesänä/syksynä kirjoittelin ajatuksia Kroatian reissusta-sattuneesta syystä en itse palaa asiaa tarkistamaan. Ollutta ja mennyttä. Reissussa kumminkin meni mun neitsyys ja ilman minkäänlaista ehkäisyä. Äksidentin miespuolisko oli järkkymätön jälkiehkäisyn hankkimisen suhteen. Itkin kaksi päivää hysteerisenä kuinka en halua luopua lähemmäksi käyneestä mahdollisuudesta perheeseen. En halua tappaa mahdollista lasta. Paluulennolla muu reissuseurue järjesti meidät vierekkäin ja lopulta rauhoituin, kun tehtiin sopimus; Mikäli vielä yhdeksän kuukauden kuluttua olen samaa mieltä (haluan ehdottomasti lapsen ja ko.miehen kanssa), se tehdään. Lyötiin kättä päälle ja loppulennon taisinkin torkkua tuttua olkaa vasten.

Enemmän ja vähemmän tuli tuon miehen kanssa pidettyä yhteyttä ennen kun seuraavan kerran nähtiin helmikuussa. Vähän sattumalta osuttiin Poriin yhtä aikaa. Viime kesänkö muistot nousi pintaan vai mikä, mutta ylimääräisten silmien välttäessä oli hieman pussailtava ja kiehnättävä. Hih! Sovittiin yhteinen viikonloppu-ja kuten vähän arvelinkin, kotioloissa kuoriutui jossain määrin erilainen ihminen kuin se jonka olin oppinut tuntemaan. Uskoin lopultakin sen mitä en uskonut viime kesänä-eli ollaan liian erilaisia toisillemme. Täysin eri maailmoissa.



Ihan ajatuksen tasolla: jos Kroatian reissusta olisi lapsi syntynyt, se olisi nyt reilun kuukauden ikäinen. Kuukauden ikäinen vauva osaa hymyillä, pitää katsekontaktin paikallaan olevassa kohteessa ja tarttua kiinni (synnynnäinen refleksi).