Menee se vappu ulkonakin

Aarne Tenkanen: Morsian joka sormelle
Piti tänään pikaisesti poiketa lähi-Nesteellä hakemassa maitoa, ennen kun Juniorin oli määrä koulusta tulla kylään. Noh, kauppareissu veny kaikkiaan neljään tuntiin kun ulko-oven kiinni naksahtaessa tajusin avainten jääneen sisään. Samoin puhelin. Takin mukaan ottoa kiittelin useasti neljän tunnin aikana, mietin lähtiessä sen jättämistä. Äkkiäkös sitä nyt tuohon naapuritontille ja takaisin t-paidassa juoksee...
Onneksi ihan koko neljää tuntia ei tarvinu pihalla värjötellä, hätävarasuunnitelmaksi päätittiin siirtyä Juniorin kotiin. Ihan mukavaa vaihtelua oleskella välillä sielläkin-vaikka mun suunnittelemat maalausjutut ei nyt sitten toteutuneetkaan. Pelailtiin ja vappumeiningeissä puhallettiin ilmapalloja.
Kovin loputtomiin en vierailua viittiny venyttää, joten oli keksittävä jokin suunnitelma millä pääsen kotiin. Tosiaan kotiin jääneellä puhelimella oli vaikea soittaa huoltomies ovea avaamaan-eikä mulla edes olis ollu vaadittua ovenavausmaksua. Ässällä on ainut vara-avain, ei kotona-ja milläs edelleenkään soitat. Nöyristellen marssin viikonloppuna tutuksi tulleelle huoltsikalle ja sieltä saatiinkin puhelinyhteys armaaseen naapuriin. About tunnin venailu vielä ennen kuin ehkä oikeasti maailman ihanin naapuri tuli hakemaan ja päästämään kotiin.

Mitään vappusuunnitelmia ei oikeastaan ole. Tänään varmaan tulee himassa hiukan käännettyä radioon volyymia ja otettua pari drinkkiä. Verhot jos sais ikkunaan ja puhtaat pyykit kaappiin. Nollabudjetilla ei ole mitään asiaa juhlimaan tahi olemattomille piknikeille.
Kotiin päästyä sulatin pakkasesta pinaattikeitot ja otin samalla viimeiset sämpylät sulaan. Pakastin ja kuivakaappi huutavat tyhjyyttään jääkaapin ohella-eikä seuraavista rahoista ole tietoakaan...

Pahan olon purkua

Soviittin toissa päivänä BT:n kanssa lähtevämme eri teille. Se ei ainakaan ole helpottanut muutaman viikon jatkunutta alavireisyyttä. Kuten viime syksynä, ei mulla nytkään ole (oikeita) keinoja oman olon helpottamiseen. Etsin hyvän olon tunnetta aivan vääristä asioista-kuten näpistelyjen tuottamasta jännityksestä tai seksistä täysin vieraiden ihmisten kanssa. Ja loppuen lopuksihan nuo on asioita, jotka vaan pahentaa oloa... En jaksa ihmisiä, kysymyksiä, mutta en myöskään halua olla yksin. Kombo mihin en löydä tasapainoa.

Eilen yksinoloa karttaakseni lähdin katteleen, kun Ässä pesi erään paikallisen huoltoaseman pihaa. Yllättävän mielenkiintoista puuhaa-eikä kyllä tarvinu puol kahden aikaan kotiutuessa paljon kysellä tuleeko uni vai ei.

Luokkakokous

Parin vuoden päästä olis tiedossa ensimmäinen luokkakokous, ala-asteen loppumisesta tulee kymmenen vuotta. Herra jestas miten vanha sitä onkaan! Hieman on mietityttänyt mitä kertomista mulla on, mitä on kymmenessä vuodessa tapahtunu. Peruskoulu loppui, etsin itseäni pari vuotta ja tuohon mennessä pitäis lopultakin olla ammattikoulu käyty. Toisilla varmaan on pitkiä parisuhteita ja ehkä jo lapsiakin...
Oon muistellu myös niitä aikoja-tai lähinnä nyt leirikoulua mikä on jääny mun viimeiseks kontaktiks. Taisi olla heti ensimmäinen ilta, kun meinasin tukehtua irtokarkkeihini ja oksentelin pitkin patjaa. Eräs päivä olin vapaa-ajalla laiturilla fiilistelemässä-ja kuulin kuinka kauempana rannalla eräs entisistä parhaista kavereista laverteli pojille mun "kurjista" kotioloista. Myöhemmin seuraan liityttyä yks pojista meinas tulitikkuleikkien seurauksena sytyttää nuotiopaikan ympärillä olevat kuivat heinät tuleen. Mulla oli mukana äitin kamera, jonka filmin joku kävi tahallaan valottamassa.
No onpas hehkeitä muistoja... Mietin haluanko sittenkään tavata niitä ihmisiä, ehkä en. Onneksi (?) tässä on tosiaan pari vuotta vielä aikaa antaa ajatuksen hautua.

Turhauttava sarjatarjonta

Mulla kun on vapaapäiviä keskimäärin neljä viikossa, niin välillä sitä vois vaikka hyödyntää tuota mustaa ruutua mikä nököttää nurkassaan. Useimmat vähänkään mielenkiintoiset sarjat vaan esitetään useampana iltana viikossa-enkä mä kumminkaan niin haluais orjuuttaa itseäni. Lähinnä tuleekin tällä hetkellä seurattua tosi-tv:tä; Viidakontähtösiä ja Suomen pisimpiä treffejä.
Tyhjiöön luulis netistä löytyvän tarpeeksi sarjoja ja leffoja-ja aivan varmasti löytyiskin, jos joka paikka ei vaatis luottokorttia. Kenellä opiskelijalla sellainen on! Ilmaissivut (kuten Yle Areena, Katsomo, Ruutu,...) on täynnä sitä samaa tv-huttua mitä ei jaksa kattella.
Eilen aloin turhautuneena kattoon Nymfejä ja voi...en edes sano mikä. Niin suoraa lainausta Twilighteista ettei tosikaan! Ei meille suomalaisille kerta kaikkiaan vaan sovi punaiset piilolinssit, blingbling-iho eikä sarvet. Ja kuinka kulunut aihe onkaan, että paha äijäkööri jahtaa jotain tiettyä neitosta jonkun erityisen takia.
Kyllä tuon sarjan varmaan loppuun katsoo, ehdin yhdessä illassa kevyesti puoliväliin. Sen jälkeen voikin purkaa turhautumisen kertyneisiin dvd-bokseihin. Hyllystä löytyy katsomattomana puolikas kausi C.S.I Miamia, kuus ja puoli kautta Greyn Anatomiaa, kausi Miehen puolikkaita, kausi Lostia ja kausi Pakoa. Eiköhän siinä jokusen vapaapäivän saa kulutettua. Hope so....

Metsään meni, että heilahti

Piti tänään olla mun ryhmän ohjauskokonaisuus koulussa. Aamulla lukujärjestystä vilkaistaessa, tiesin heti ettei hommasta tule mitään. Aamupäivän tunneilla selvis, että about puolet ryhmästä sairasteli. Sillehän nyt ei voi mitään-mutta kun tekemättä oli kaikki ennakkojututkin. Luokkavaraukset, budjettiarviot ja tarpeistohankinnat. Ryhmätyö kun kyseessä oli, niin toki "vika" oli kaikissa meissä eikä vaan tietyissä yksilöissä. Pisti silti vituttaan, kun oltiin jaettu selkeät vastuualueet jokaiselle ja aikaa järjestelyyn oli VIIKKOJA. Mä hoidin oman osani eli aikataulutuksen, ilmoitin sen opettajalle ja loin facebook-ryhmäkeskustelun-jossa tosin kukaan ei mun viesteihin vastannu. Ah, mitään vastuunkantoa! Aikuisia ihmisiä sentään ollaan kaikki, en voi ymmärtää...
Asiallisesti ruokatauolla mentiin sitten opelle kertoon tilannetta eikä hää tietenkään ollu riemuissaan. Oltiin jo toinen ryhmä, joka ei pitäny ajallaan ohjausta. Saatiin armon aikaa pari viikkoa ja omavaltaisesti toisen paikalla olleen ryhmäläisen kaa sovittiin, että kukin hoitakoon omat tarpeensa-vaikka ryhmätyö tosiaan onkin kyseessä ja pitäis suoriutua yhdessä. Tiedä sitten hoitaako muut (edelleenkään) omaa osuuttaan, mutta nyt on ainakin luokkavaraus tehty ja mä oon ilmoittanu budjettiarvion omista tarpeistani.

P.S.
Erottiin BT:n kaa, "hieman" ollu räjähdysherkkä päivä...

Tällä hetkellä ainoastaan vituttaa!

Ois kuvitellu, että 11h yöunien jälkeen elämä näyttäis valoisalta, mutta paskat. Sähköpostiin oli pätkähtänyt asuntovahdin toimesta aivan täydellisen kämpän tiedot (parvekkeellinen toisen kerroksen kerrostaloyksiö aivan ydinkeskustassa). Tai täydellisen, jos syksyllä alkavaa putkiremonttia ei lasketa... Klassisesti vuokrasopimus on määräaikainen 11kk (takuuvuokrarahoja ei palauteta mikäli vuoden sisällä asunnosta muuttaa pois) enkä yhtään tiiä jäänkö Lahteen kun maaliskuussa valmistun. Taidan siis jättää asuntoesittelyn väliin-ettei vaan ala harmittaa enempää.
Mä oon pari vuotta haaveillu nyrkkeilyharrastuksesta ja tänään illalla alkais kurssi. Oon alkanu empiin sitäkin... Alkuun kohtuullisen kuulloinen 55e/8krt kurssihinta sai "lisähintaa", kun tajusin että mun olis kuljettava bussilla. Saman verran lisää-jolloin yhden kerran hinnaks tulee karkeasti 13-14e. Ei mulla ole varaa! Varsinkaan nyt kun sossut pitää mykkäkoulua, rahaa ei tuu mistään...

Varsinaista tunteiden vuoristorataa

Setämies tosiaan oli pari yötä kylässä kuten viime viikolla kirjoittelin, puolisen tuntia sitten lähti ajelemaan töitä kohti. Eka aattelin jatkaa vielä unia, kymmeneen kun vasta kouluun meen, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Pari kuppia naamaan ja vaikka sit palapeliprojektin jatkoa, jos ei muuta. Anyway, eka pitää vähän purkaa ajatuksia...

Aloitetaas ihan vaikka jo lauantai-illasta ja kummisedän pippaloista. Juhlat oli ihan jees, oli kiva nähdä sellaistakin sukua mitä ei ollu aikoihin nähny. Niin kun vaikka serkun poikia joista nuorimmainenkin menee jo eskariin syksyllä. Vastahan se kolme täytti! Mua ei haittaa humalaiset ihmiset tai humalassa törkeyksiä huutelevat ihmiset-siis niin kauan kun ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Iskä muiden mukana kittas (taas) lähes kaksin käsin viinaksia ja aikalailla koko illan sain kuunnella ihmettelyä siitä kun en (muka) koskaan osaa ottaa rennosti. Helvetti! Jos oma isä, se henkilö johon on ikänsä luottanu, juo jalkojaan alta, niin miten mä voin ite juoda ja luottaa että kyllä joku kattoo perään! Eikä siinä, isäukko oli "ystävällisesti" huolissaan myös siitä, että saan peräpukamia ja että mun perse leviää kun vaan istun paikallani enkä muiden tapaan juokse viiden minuutin välein tupakalla.
Puolen yön aikaan lähdettiin (viimeisinä) kotia kohti. Taksissa jatkoi sama tosikkovalitus ja kyllä taksi raiku, kun iskä a)muksautti mua kyynärpäällä ja b)tarttu kaksin käsin mun käsivarteen. Ei se pahalla, joo joo. Ei silti tarvi koskea humalassa-kun ei kerran koske mua selvinpäinkään. Yks oksenteleva serkku poikakavereineen kotiin, minä tosikkona kämpille nukkuun ja muut (iskä mukaan lukien) jatkoille kylälle. Ah, se tunne kun heräät neljän nurkilla siihen kun perheen aikuiset rymistelee kotiin. Ja suomalaisia kun ollaan, niin eihän sitä nyt tietenkään seuraavana päivänä keskustella kunkin fiiliksistä-tai pyydetä anteeks. Ei tietenkään.

Sunnuntaina jokseenkin helpottuneena palasin kotiin ja setämiehen tullessa kuvittelin fiiliksen paranevan. Kyllä ne jossain määrin paranikin, en sitä kiellä. Sunnuntai-iltana vaan läheisyys tuntui väärältä. Mitään sopimatonta ei tapahtunu, mutta jo kainalossa OITNB:n kattelu sai äänen päässä huutamaan että sen pitäis olla BT kenen kainalossa makoilen. Sunnuntain illallisesta vastas läheinen Pieni talo preerialla-mikä yllätti molemmat ehdottoman positiivisesti. Tulee varmasti poikettua toistekin, ehkä itekseenkin.
Maanantaiaamuna hääräilin meille rauhassa aamupalat ennen kun lähdettiin Juniori viemään tivoliin. Sää suosi ja vaikkei montaa tuntia oltukaan, niin tuntu molemmat (siis mä ja setämies) saaneen osuman auringosta. Ei muuta kun reilusti vettä ja särkylääkkeet naamaan... Tehtiin ruokaa, katottiin pari leffaa ja lupailujen mukaan BT kävi moikkailemassa. Illasta kaksin taas jäätyä, alkoi edellispäivänä tuttu ääni alkoi huudella. Toisella äänensävyllä tosin; läheisyys tuntui hyvältä, annoin itselleni luvan nauttia siitä (että saan edes joltain).
Koita tässä nyt sitten saada sanottua mitä mä keneltäkin haluan, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, kun ei itekään tiiä. Ääääääääh!

Pässiäinen

Eilinen oli varsinainen touhupäivä-en edelleenkään ymmärrä miten todella ehdin tehdä kaiken! "Kaikki" sisältää kolme koneellista pyykkiä, viisi maton pesua, kolme pellillistä sämpylöitä, peittojen & tyynyjen tuulettamisen, imuroinnin, lattioiden pesemisen ja petivaatteiden vaihdon. Ei muuten niin ihmetyttäis, mutta aloitin vastapuolen päivän nurkilla (aamupäivä meni BT:n kainalossa) ja vähän vahingossa otin parin tunnin päiväunet. Silti kaikki tuo yllämainittu tuli tehtyä-eikä muistaakseni kellokaan ollu yli kymmentä kun lopetin!

Vaikka mun pääsiäisloma alkoikin jo tiistaina, touhujen takia ehdin vasta tänään reissuun. Väne (8v? Kuinka karua, en muista varmaksi minkä ikäinen mun ainoa siskonpoika on....) on pitkään taas kyselly yökylään joten ens yön vietän siskolla. Huomenna tiedossa on juhlimista kummisedän 60v synttäreiden merkeissä. Reissu loppuukin lähes yhtä nopeasti kun alkaakin; setämies (T) on tulossa kylään, siispä sunnuntaina on kotiin suunnattava. Mitään kovin erikoista ei oo suunniteltu, maanantaina viedään Juniori tivoliin jos sää suosii. BT lupaili tulla moikkaamaan ja Orange is the new blackin eka kausi on edelleen kesken. Jos sen sais katsottua ennen kun kesällä ilmestyy toinen...

Päiväreissu Hämeenlinnaan

Pääsiäisvapaiden alkuun olin sopinu erään työssäoppimispaikkaa koskevan haastattelun vanhoille kotikonnuille-ja samallaha sitä tuli pappaakin sitten sairaalassa käytyä katsomassa. Potilaan vointi oli huomattavasti parempi mitä viimeksi ja totta kai se vaikutti munkin mielialaan. Vierailu meni hyvin, jos ei ota huomioon paluun tehneitä selkäkipuja.
(Eilen terkalle puhuin asiasta ja se kirjoitti lähetteen sukupuolitautitesteihin. En ite epäile, että mitään sellaista on, mutta hyvähän testeissä on aika ajoin käydä. BT:kin lupas käydä-ihan ilman nikottelua mistä yllätyin positiivisesti.)
Yhden kouluprojektin tiimoilta tän päivän reissuun lähti mukaan kamera. Olennaisten kuvausten lisäks kotimatkalla jäin kuvaileen kiviaidan päällä kasvanutta sammalta. Heh, kuulostaa ehkä tyhmältä. Sammal kumminkin merkitsee mulle jotain entisaikaista. Vanhaa, yksinkertaista-ja pysyvää. Jos sammaleet ei yksinkertaisuudessaan olis pysäyttänyt, ei jälkimmäistä(kään) kuvaa olis.

Oon. Aivan. Rakastunut. Tähän.

Hiljalleen esiin hiipivä kesä

Yksi varma kevään merkki taitaa olla fillarin kaivaminen varastosta. Tai tässä tapauksessa, tänä vuonna mun kohdalla, uuden pyörän hankkiminen ja tosielämän palapelin kasaaminen toimivaks menopeliks. Tai noh, Ässähän sen kokosi mun pyöriessä ympyrää... Pääasia kai, että homma tuli tehtyä. Pyöräilyinto hiipu, kun alko vesisateiset päivät. Säätä uhmaten kumminkin lähdin eilen fillarilla kouluun-ja kirosin useampaan otteeseen mitä ne astmalääkkeet mitään kotona auttaa. Oon aivan rapakunnossa talven jälkeen!

Toiseks kevään merkeistä vois melkein sanoo mun hiusten ajoa. Edellisestä, siitä ensimmäisestä, siiliksi lyhentämisestä oli likimain puoltoista vuotta. En jaksa laittaa ja hoitaa enään pitkiä. Hellekesän toivossa ne vaatis jatkuvaa pesua/kiinnioloa, äh! Helpompi tämä on.