Pölytysaika

"Aamu. Silmät ovat turvonneet ja punaiset. Väsyttää. Ei, minulla ei ole krapula. Leppä kukkii jälleen.
Nousen kahvinkeittoon, ja nenä vuotaa. Aivastelen, olo on tukkoinen. Päätän tarkistaa siitepölytiedotteen Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksen sivuilta.
Niinpä tietysti. Leppä tekee elämästä vaikean jo maan etelä- ja keskiosissa, jopa Oulun korkeudelle saakka. Siitepölypitoisuuskin vaihtelee kohtalaisesta runsaaseen. Just. Vihaan kevättä.
Siitepölyä ei pääse pakoon, mutta saan idean. Muutama japanilainen turisti ihmettelee Tuomiokirkkoa jo aikaisin aamulla, kun oikaisen Senaatintorin poikki kohti työpaikkaa. Heillä on maskit kasvoillaan. Samanlaiset kuin minua hoitaneella lääkärillä. Apteekkiin!
Ostan suojanaamarin, mutta kärsin edelleen. Päätän kysyä apua Allergia- ja astmaliitosta. Sisäilma- ja korjausneuvonnan päällikkö Tuula Syrjänen vastaa puhelimeen.
- Ei lääkärin maskista ole apua. Se suojaa itse asiassa potilaita lääkäreiden pärskinnältä. Suojassa nenän ja ihon väliin jää rakoa, ja ilma etsii kyllä helpoimman reitin.
Tuula Syrjänen kehottaakin hommaamaan maskin, joka noudattelee kasvonpiirteitä. Sellaisen, joita käytetään rakennustyömailla. Eihän sellainen päässä kehtaa kadulla kävellä. Masentaa. Ja nenä vuotaa edelleen.
Tässä on ryhdyttävä käyttämään äärimmäisiä keinoja.
Estän siitepölyn pääsemisen kotiini. Vaihdan koneelliseen ilmanvaihtoon, jossa on tuloilman hiukkasuodatus. Siivoan vähintään viikoittain, ja vaihdan vuodevaatteet usein.
Pyyhin pölyt huolellisesti nihkeällä liinalla. Ostan kondensoivan kuivausrummun, joka vähentää pyykistä irtoavaa pölyä. Kaavailen pihakoivun kaatamista, mutta se ei kuulemma auttaisi mitään.
Tämän kaiken jälkeen olen väsyneempi kuin koskaan, ja rahaton. Vaan eipä vaivaa siitepölyallergia enää! Lähden keväiselle kadulle intoa täynnä kuin ilmapallo. Nyt terassikahville.
Mitä nyt? Suussa narskuu, ja silmiä hiertää. Katupöly! Hienojakoinen pöly, joka on peräisin talvisesta hiekoitushiekasta, kulkeutuu hengityselimiini. Nyt vasta onkin huono olo.
Taas on soitettava Syrjäselle. Kyllä, katupöly on terveysriski jopa terveille. 

Syrjänen muistuttaa, että ylimääräisiä hiukkasia ei kannata hengittää. Astmaa sairastavat saavat ensimmäisenä lisäoireita ja joutuvat lisäämään lääkitystään tai jopa käymään sairaalassa.
Allergia- ja astmaliitto suositteleekin välttelemään paikkoja, joissa katupölylle voi altistua. Mutta koska töihin ja kauppaan on mentävä, neuvoa ei voi noudattaa kirjaimellisesti. Katupölyltä voi suojautua myös maskilla. Sillä rumalla.
Päätän seurata reaaliaikaista pölytilannetta netistä. Ilmanlaatu.fi -sivustolta löytyy niiden kuntien ilmanlaatutiedot, jotka sitä seuraavat.
Muistan Syrjäsen neuvoneen, että minun kannattaa seurata erityisesti PM10-tilannetta. Se kertoo karkeiden, halkaisijaltaan alle 10 mikrometrin kokoisten hiukkasten määrän ilmassa.
Juuri tämän kokoiset hiukkaset kulkevat hengitysilman mukana ihmisen keuhkoputkiin asti.
Soitan vielä Helsingin rakennusviraston puisto-osastolle. Kai he jo harjaavat katuja?
Rakennusviraston tiedottaja Lauri Hänninen kertoo ilouutisen: Helsingissä on jo ryhdytty siivoamaan katuja hiekoitushiekasta.
Katupölyn aisoihin saaminen ei ole kuitenkaan yksinkertainen juttu. Pöly on ongelma, mutta niin on liukkauskin.
- Yöt saattavat mennä vielä pakkasen puolelle. Jos viemme illalla hiekat pois jalkakäytäviltä, seuraavana aamuna joku liukastuu, Hänninen kertoo.
Painun takaisin kotiin. Kytken päälle elintoimintoja ylläpitävät järjestelmät ja ilmoitan töihin olevani sairas. Päätän palata asiaan kesäkuussa."

Tästä  alkuperäiseen juttuun.

Ympyrä sulkeutuu

Kuten keskiviikon bloggauksessa mainitsin, on leikekirjat yks mun "harrastus". Jossain vaiheessa sain idean niiden rinnalla kerätä oman merkkini horoskooppeja(kin) tiettyyn vihkoon-ja tämä vihko tuli eilen täyteen. Jotenkin hassu fiilis, nyt saa horoskoopit jäädä lehtiin. Ja mitäpä mä tuolla vihkolla nyt teen... Tais taas olla asia mitä olis voinu miettiä tarkemmin etukäteen :P

Piti ihan uteliaisuutta laskea montako ennustetta vihkoon mahtui. Eihän niitä ollut kun "vaan" n.482. Siinä riittää lukemista, kenelle vihko sitten päätyykään.

Karuus

Eilen kävin sairaalassa pappaa katsomassa ja vasta siellä iski tajuntaan mikä tilanne oikeasti on. Ja nyt se on olevinaan jo hyvä. Hyväksikö oikeasti kutsutaan kun varpaat, silmät ja toinen käsi liikkuu? Hyväksikö sanotaan kun ukko syö päivällisvelliä maksimissaan kymmenen lusikallista ja kaksi kynnen kokoista palaa pullaa? Näköjään... Mun mielestä tilanne on sanalla sanoen karu. Ilman kummitädin miehen vitsailua en varmaan olis selvinny pari tuntisesta visiitistä itkemättä.
Vaikka pappa on heikkona, eniten mun mieltä jäi painamaan miten tämä sairaspediltäkin kohtelee mun äitiä, omaa tytärtään. On äiti puhunu että on isänsä silmissä mitätön, mutta vasta kun pappa sanoi katselleensa meitä tarpeeksi, ohjaten selkänsä takana oleville tuoleille, sain konkreettisen esimerkin aiheesta. Muita vierailijoita kyllä kiiteltiin käynnistä, mutta en mielestäni kuullut meidän kohdalla edes lähtömoikkausta.
Jos mun isä käyttäytuis mua kohtaan yhtä alentavasti, niin mulla ei äkkiä olis isää. Sais virua ja pärjätä keskenään elämässään. Ei kukaan ansaitse tuollaista kohtelua!

Kolme asiaa joita ei tule tehdä sängyssä

Eilen Voicen päivässä oli keskustelua asioista joita ei sängyssä tulis tehdä. Asia priiffattiin ennen kun parin biisin jälkeen aloitettiin varsinainen keskustelu. Pari biisiä siis oli aikaa miettiä mitä mun mielestä ei sängyssä pidä tehdä ja heti keksin kolme; ei töitä, ei syödä eikä riidellä. Itse sorrun kyllä tuohon syömiseen-ja itse myös kiroan muruset. Töitä eli kouluhommia mulla ei tällä hetkellä oo-enkä kyllä sais niitä sängystä käsin aikasekskaan. Suutuspäissään ei pidä mennä nukkuun, siitä tuo riitelykielto. Riidat pitää voida hoitaa muualla.
Tuli se toimituksenkin lista aikanaan; sängyssä ei saa syödä, tehdä töitä eikä ottaa lemmikkejä petikaveriks. Tuo viimeinen ei mun mielestä soveltunut annettuun "otsikkoon", mutta oon kyllä samaa mieltä. Toimitus perusteli asiaa lemmikkien tassuissa kulkevien bakteerien määrällä, mä ite vetoon allergiaan. Haluan pitää sängyn eläinpölystä ja niiden karvoista vapaana.
Mun huumorintaju ei riittänyt ymmärtämään loppuen lopuks koko keskustelunaihetta. Eikö nuo yllämainitut ole aika itsestään selvyyksiä, maalaisjärjellä pääteltävissä olevia?....

Small talkia

Kotimatkalla päätin soittaa veljelle, kun ei mun lähettämiin teksti- ja facebook-viesteihin oo kolmeen kuukauteen vastattu. Mä haluan nähdä kummilastani useammin! Kuten aina, tutun äänen kuullessaan oma pää tyhjeni ja kyyneleet valtas silmät. Niin kova ikävä, että itkettää. Asiaa ei ainakaan helpottanut, kun lapset moikkas ja rakas pieni kysyi iloisesti mitä kuuluu. Ei ehkä kuulosta isolta, mutta mä en ollut ennen puhunut kummitettavani kaa puhelimessa.
Ei nelivuotiaalle tietenkään voi vastata muuta kuin ihan hyvää. Ei voi alkaa kertomaan kuinka on ikävä tai kuinka on olevinaan taas hemmetin vaikeaa elämän kanssa. Ei voi jakaa huolta sairaalassa olevasta papasta, ei kertoa...mitään. Kuuluu ihan hyvää vaikka itkettää. Ihan hyvää vaikka hävettää seistä keskellä kaupunkia keskellä jalkakäytävää ja antaa ikävän vaan tulla. Ihan hyvää.
I miss you.
I really love you.

Aurinko armas

Päivä oli taas ihanan keväinen, aurinkoinen ja sehän näkyi heti vireystilassa. Aamulla oli tapaaminen Valopilkkujen jälkeen josta reippailin postin ja kaupan kautta kotiin. Vanhojen rikkoutuneiden tilalle kotiin tuli uusi tehosekoitin ja kahvinkeitin, jee! Viihdytin Junioria, tein ruokaa, pesin useamman koneellisen pyykkiä. Ässä poikkesi kahvilla ja paistoin pasteijoita. Siivosin yhden lipaston laatikot...
Oon keränny lehdistä kivoja kuvia ja mukavia tekstejä leikekirjoihin niin kauan kun muistan. Aloitellessa ne tuli samat tien liimattua paikoilleen, myöhemmin liimailusta tuli kesälomaprojekti-nyt laatikossa oli odottamassa jo useamman vuoden jutut. On ollu kesäisin jotain muuta. Jonkin sortin kasvua on tallennuksissa havaittavissa, näemmä ollut esim.jakso jolloin oon ollu vielä enempi epävarma itsestäni kuin nyt. Eniten löydöistä kumminkin huvitti astetta isompi H&M:n mainos;

Surkeiden sattumusten sarja

Sen lisäks, että viime viikolla löin pääni seinään, rikoin kahvinkeittimen kannun, huomasin fillarin olevan varastettu, menkkojen myöhässä ja paniikkikohtauksien tekevän paluun parin vuoden tauon jälkeen, pappa teloi itsensä mettällä ja kiidätettiin TAYSiin. Tila oli akuutti pitkään, mutta nyt on jo hieman parempi. Kieli keskellä suuta ja huoli mieltä mustentamassa varmasti meidät perheessä kaikki odottaa ukon voinnin parantumista. Ja etenkin liikkeelle lähtöä jolloin saadaan selville vaatiko kaularanka sittenkin suuret riskit sisällään pitävän leikkauksen.
En muistakaan koska edes olisin viimeks käyny sairaalassa läheistä tapaamasssa, taitaa siitä vuosia jo olla... Viikonloppuna lupasin mennä, tila kun ei ole niin akuutti että tänään olisin koulun jälkeen lähtenyt. Kysyin BT:a seuraks, mutta kieltäytyi-mikä toki olikin ihan odotettavissa kun on ollut vähän taas elämän polulla eriäväisyyksiä. Joku viisaampi on sanonu ettei ihmisille anneta sen enempää kannettavaksi mitä tämä jaksaa. Eipä kait niin-mutta pitääkö kaiken tapahtua yhtä aikaa?...

Kermaperseilyä

Matkalla kotiin, viikonloppu kului ehkä taas liiankin vikkelästi Porissa. Taustalla soivaa Yötä lainatakseni: "Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois...". Hetki vielä fiilistelyä ennen kun koittanee uusi viikko omine juttuineen...
Perjantaina tavan mukaan Setämies-T ja V oli asemalla vastassa. Edelleenkin mun sydäntä sykähdyttää, kun V aina juoksee, heittäytyy syliin. Itelläni on tällä hetkellä hieman sekavat fiilikset-kuten eilen analysoin T:lle; en osaa olla enään niin vilpitön. Me käytiin kahvilla ja jätskillä ennen kun V lähti oman viikonlopun viettoon ja me T:n kanssa suunnattiin kaupan kautta pitsan tekoon. Pitsaa, Siskonpetiä ja Orange is the new blackia-perinteisesti.

Lauantaiaamu venyi ja venyi sängyssä loikoillessa. Jossain vaiheessa loikoilut siirtyi sohvalle-ennen kun puolen päivän aikaan havahduttiin ovella seisoskeleviin kavereihin. Lähdettiin Turkuun kulttuurisoitumaan eli katsomaan filharmonisen orkesterin pelimusiikkikonserttia. Yllätyin positiivisesti, oikeasti nautin tuollaisesta! En mä koskaan ennen ollu missään konsertissa käyny...
Tiedä sitten onko iän tuomia ominaisuuksia, mutta mä kärsin niin mennessä kun takas tullessa matkapahoinvointia. Tai mä haluan uskoa matkapahoinvointiin, vaikka menkat on myöhässä... Asia iski stressinä kun päästiin taas takas Poriin ja rauhoituttiin tv:n ääreen. Parin OITNB-jakson jälkeen ohjelmat vaihtui musiikiks ja siinä viinilasien ääressä maailmaa parantaessa venyikin nukkumaanmeno reilusti yli puolen yön...

Stressiä tai mitä, mutta aamu alkoi ns.väärällä jalalla ennen kun ehdin edes nousta. Normaalisti hyvältä tuntuva lojuminen ja sovelias silittely tuntui ainoastaan pahalta. Äh! Katteltiin (lähinnä eläin)videoklippejä ennen mun junalaan lähtöä.
Kotimatkalla on tarkoitus nähdä eräs ystävä, sen takia aikainen lähtö Poristakin. Toivottavasti sitä ehtii ajoissa kotiinkin-ja keksii alkavalle viikolle mukavia puuhia.

Jäähyväiskirje...

...jota ei onneksi tarvittu

Aamulla liikenteeseen lähtiessä pysähdyin katsomaan mihin pää oikein ottikaan osumaa. Mikä ihmeen virka tuollaisella ulokkeella seinässä on!?!?!

Lupaan olla sulle...

Mussa asuu sisällä pieni perfektionisti ja se pieni perfektionisti on ajatellut elämäänsä pidemmälle kuin huomiseen. Se pieni perfektionisti haluaa kirkkohäät ja klassisesti häämatkalle Pariisiin. Häävalssina hyvät vaihtoehdot tähän asti on ollu Rakkaus on lumivalkoinen, Oothan tässä vielä huomenna tai jos BT on se kenen kanssa vakavoidutaan, niin My heart will go on-ollaan jo kerran sen tahtiin ehditty hitaita tanssimaan. Tänään voimavarakoulussa ollessa, oli jäänyt johonkin toiseen huoneeseen radio päälle. Loppupiirin aikana ajatukset oli pysähtyny jonnekkin ja korviin kantautui hiljaa eräs myös häävalssiksi sopiva ehdokas-nimittäin Nopsajalan Lupaan olla.

Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan, 

kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. 

Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen, 

ei tuu tarpeeks sanottuu

Molemmat kuvat: We heart it