21. syyskuuta 2013

Ilta-Sanomat sen kertoi

Aikaisemmin oon ainakin kirjoitellut siitä mitä lempiväri kertoo luonteesta. Vaikka tuollaiset ovat osittain hömppääkin, tulee niitä aina katseltua. Tänään silmiin osu IS:n sivuilta kahviaiheinen tulkinta.

Mä juon lähinnä kahvia maidolla, lattea siis. Tulkinnan mukaan "Lattea juovat tai maitoa kahviinsa lisäävät ovat todennäköisimmin valmiita menemään pitkälle auttaakseen muita. He ovat mukavuudenhakuisia ja anteliaita, mutta samalla taipuvaisia venyttämään itseään vähän liikaakin." Hyvinhän tuo pitää paikkansa, välillä tulee laitettua itsensä riskirajoille ihan vaan sen takia että haluan olla mieliksi muille. Auttaa muita ja kenties unohtaa sillä tavalla omat ongelmat.

Enempi tai vähempi paha tapa, mutta Ässä on opettanut juomaan kahvin myös mustana. Ja mustana se menee niinä päivinä kun ei esim. jaksa tuota muutaman kymmenen metrin matkaa kävellä Nesteelle maitoo ostamaan. Tai vaikka maitoo oliskin, välillä kahvi on parempaa ihan itsekseen-ilman lisukkeita. "Mustana kahvinsa juovat ovat ”puritaaneja”, jotka haluavat pitää asiat yksinkertaisina. He ovat kärsivällisiä, mutta myös vakiintuneita tapoihinsa ja vastustavat muutoksia. Hiljaisuus ja synkistely on yleistä." 


Kuva: Google

Ei huano merireissu

Viime sunnuntaina lähettiin äitin ja isosiskon kaa käymään Virossa. Mä olin aina ennen laivaillu vaan iskän ja Ärräpään kanssa joten vähän jänskätti. Iskä tunnetusti antaa mennä ja tehdä mitä haluun-eikä se esim. viime syksynä ollu moksiskaan kun en omaan hyttiin yöksi löytäny. Äitin kanssa on tiukempaa, mutta keskusteltiin asiasta (onneks) jo etukäteen. Melkein arvattavissa oli, että tämä seurue odottaa porukassa pysymistä-eikä se niin kamalaa ollu kun eka ajattelin :D
Oikeastaan reissu oli aika kiva. Sunnuntai-iltana katottiin porukalla hytissä Tanssii tähtien kaa. Hyvät naurut saatiin kun siskon kaa lueskeltiin taxfree-luetteloa ja huomattiin Niiskuneidin olevan viroksi Piripiiga. Yhdessä kaikki saatiin ärsyyntyä laivan sotkuisuuteen edellisyön Radio Rock-risteilijöiden jäljiltä ja kenties hiukan toisiimmekin... Kyllä kyseisessä seurassa voisi toisenkin kerran risteilemään lähteä-seuraava kerta kumminkin on about kuukauden päästä vanhemmassa tutussa seurassa. Eli siis iskän ja Ärräpään seurassa. Saas nähdä mitä siitäkin taas tulee...
Saparot
Reissuostokset. Kohtuullinen määrä karkkia tosin jäi kuvasta pois, samoin uudet kuulokkeet.

18. syyskuuta 2013

Dreaming

Syystä jota en enään edes muista, mietin aikoinaan lähdenkö ollenkaan Kroatian reissuun. Seurueesta kaksi oli täysin uusia tuttavuuksia ja V:n olin tavannu kaks kertaa ennen lähtöä. Taisin siis lipsauttaa vanhemmille pienen valkoisen valheen siitä, että tunnen matkaseurani... Jostain mun silmien eteen nousi kuva jossa istuin V:n kanssa rannalla riippumatossa, auringonlaskua ihaillen ja sitä unelmaa mä sit lopulta lähdin toteuttamaan.
Riippumattoja/-mattoa rannoilta ei löytyny, mutta auringonlaskuja tuli ihailtua. V:n syliinkin pääsin, tosin itkiessäni lapsellisesti joidenkin mahdollisuuksien menettämistä. V oli tukena kun mä tarvin sitä, sillonkin kun oltiin kaukana kotoa.
Virallisen/varsinaisen kesäloman loppupuolella eteen singahti toinenkin "vahva" unelma, ns. sydänmunkkiunelma. Eli haluan joskus jälkikasvulleni jättää valmiiksi välipalaksi sydänmunkin "Äiti rakastaa sinua"-lappusen kera.
Sitähän mä en vielä tiedä tuleeko lapset oleen biologisia vai esim. sijoitettuja, mutta yhtä rakkaita kaikki. Yritän saada tulevan kodin ilmapiiristä sellaisen, että jokainen pystyy avoimesti puhuun tunteistaan-ja tuollaiset lappuviestit olis vaan muistutus välittämisestä.

12. syyskuuta 2013

Shoppailuhulluus iski!!!

Tänään tuli nautittua päivästä kaupungilla kaverin kanssa. Useampi tunti kului tee- ja kahvikupposten äärellä eikä kyllä kotiin tarvinnu palattua tyhjin käsin... Suoraan sanottuna palasin mukanani kolme muovikassillista uusia vaatteita-osa ko.kaverin ylijäämäkirppistavaroista ja osa aarteina UFFin Tasarahapäiviltä.
Kauan etsimäni punainen skottihame ja bootsit
Ai ei tissit mahdu, murr... En ois halunnukaan pitsipaitaa...
IHANA kesäkevytpukinepaita, tuitui
ShoBBailut. Kaikki yhteensä 12e ;)

11. syyskuuta 2013

Tohelo!

Oon vähän sellanen ihminen etten usko aina mitä muut sanoo-enkä välttämättä sitäkään mitä oma järjen ääni huutaa. Kaikki pitää oppia kantapään kautta. Tänään kotona sattui jalan alle se parkettilattian päällä oleva lakana ja hyvinhän se luisti-toisen jalan yrittäessä löytää tasapaino ja raapiutuessaan cd-telineeseen. Vaikka ei tunnu mukavalta moinen monen sentin ihon riekaleisuus, Kettukin oli sitä mieltä että olisi voinut käydä pahemminkin. Olisin voinut oikeasti kompastua, murkaa nilkkani ja lyödä pääni seinään. Noin esimerkiks.
En tajua tätä omaa tunarointia! Juurikin saa edelliset haavat paraneen niin eikös taas satu jotain. Ei mulla nyt erityisen huono tasapainokaan pitäis olla enkä siis todellakaan tahallani itteeni telo. Vähintäänkin kumminkin on aina jalat mustelmilla. Ihme kyllä, kaikista sattumuksista huolimatta en oo ikinä murtanu luitani enkä saanut tikkausta vaativia haavoja.
Mystinen mustelma ja tuplarusketusraidat

6. syyskuuta 2013

POK-puss och kram

Kuten aiemminkin sanottua, eipä nämä vapaaviikot edelleenkään ehdi käydä tylsäks. Tällä viikolla kalenteria on täyttänyt virastokäyntien lisäks MLL:n lastenhoitokeikat. Maanantaina olin kattomassa kahta poikaa (2v ja 5v), eilen kolmea lasta (10v, 7v ja 5v) ja tänään aamusta yhtä aivan ihanaa poitsua (1v). Jälkimmäisellä keikalla oli pakko soittaa Ketulle ja tais siinä molempien silmäkulmat hieman kostua kun kuunneltiin pikkuisen jokeltelua. Pieni ihminen kuka viihtyi niin yksinään leikkien kuin sylissäkin. Pieni joka jopa vaati leikkien lomassa pusuttelua. Ihana, tahdon kotiin sellaisen!
Pusua, haleja ja läheisyyttä on muutenkin mahtunut tähän viikkoon. Sillein...aikuisten tapaan... Ei taida oikeasti olla ihanampaa kuin nauttia läheisyydestä ihmisen kanssa josta välittää-ja jonka tietää välittävän. Ehkä ihan taas sopivaan saumaan osuvan viikon kruunaa SPR:n koulutusviikonloppu. Ei sen aiheen niin väliä tahi ilmaisen ruuan, haluan nähdä vain V:n. Viettää viikonlopun yhdessä. Olla lähellä ja rakastaa. Niin enkä toki pane pahakseni useamman tunnin junamatkailuakaan :D
Pieni ja viaton-niin kun me kaikki... ;)

3. syyskuuta 2013

Tiedät vain itkusi omat


Mä muutin Lahteen 2011 syksyllä, vähitellen lahtelaistuen. Vaikka kaikki (kaupunki, koulu, kaverit,...) oli uutta, koin oloni onnelliseks. Olin saanut sen mitä olin jo pari vuotta haikaillut. Olin saanut vapauden.
Enään ei ollut kotiintuloaikoja eikä kukaan patistanut klo 22 nukkumaan. Tulot parani ja sain täysin itsenäisesti ostella mitä halusin-aina siitä oranssista tiskiharjasta lähtien. Sain tehdä juuri sitä ruokaa mistä pidin-ja nautin itse tehdyistä, onnistuneista aterioista. Opettelin mielelläni uusia juttuja. Iloitsin posteista, jopa niistä laskuista jotka pysyivät kohtuudessa. 

Tässä parin vuoden aikana on kumminkin tapahtunut jotain. Tällä hetkellä vastuu omasta elämästä, kaikesta, tuntuu isolta ja koen, että ihan tarpeeksi on muistamista jo siinä yhdessä aamulääkkeessä. Koulun keskeyttämisen takia raha-asiat on sekaisin, mahdollisesti mulla on n.100e koko loppukuukaudeksi-ja se ei ole paljon se. Keittiö pursuaa tiskejä, pyykkikori pyykkejä ja muutenkin kämppä olis siivouksen tarpeessa.
Kaikki se mikä itsenäistyessä oli uutta, hienoa ja mahtavaa, tuntuu kääntyneen päälaelleen. Kärsin yksinäisyydestä, siitä että lähimpien sukulaisten luo matkustaa tunnin kahville. Niin... Eipä tule ikinä "vain" kahville lähdettyä. Kukaan tuskin huomaa vaikka olisin päiviä poissa kotoa tai kovin nopeasti osaisi huolestua vaikka en puhelimeen vastaisi. Teen kaikkeni jotta saisin elämän johon voisin olla tyytyväinen-mutta tuntuu ettei se riitä. Etten riitä, edes itselleni.

Eräs uusi tuttavuus aloitti erään lauseensa: "Meil on molemmilla pitkä ja kylmä syksy edessä...". Kenties täysin totta, mutta mä en uskalla edes ajatella syksyä.

31. elokuuta 2013

Palaset mun elämän yhteen kokoan.

Palapelit on jo pitkään ollu mulle keino pitää pää kunnossa ja seinät pystyssä. Vaikeita palapelejä ei ookaan, on vaan enemmän ja vähemmän haastavia. Nykyisin mulla menee 1 000 palan palapeleissä about 3-4 päivää. Synttärilahjarahoillakin tuli muutama uus ostettua. Ajattelin, ett 3D-palapeleissä olis hiukan enemmän haastetta, mutta...
...luulo ei tässäkään tapauksessa ollu tiedon väärtti. Eiffel-torni palapelissä oli 35 palaa ja hökötyksen sain pystyyn reilussa puolessa tunnissa. Katsomatta mallia ja ikinä Eiffeliä muuta kun kuvissa nähneenä. 240 palan pyramidi tuotti enemmän päänvaivaa, mutta lähinnä miten sen saa muodossaan pysymään. Kaks kertaa koko höskä romahti alkupisteeseen, nukuin yön välissä ja aamulla otin liimaa avukseni. Eipä siinä sitten enään kauaa menny. Ja nyt en tiiä mitä teen noilla... "Tavalliset" palapelit kun voi laittaa vaikka seinälle mutta en esim.omista kirjahyllyä johon nuo voisi koristeeksi laittaa.
Muutama viikko sitten menin parille kaverille sanoon ett mikäli koulusta vapaata saan, lainaan Ässältä 4 000 palaisen palapelin. Noh, mulla on tapana pitää lupaukseni ja ehkä hieman kiukustuneenakin palapelien helppoudesta, kävin lainausreissulla naapurissa. Sovittiin että saan liimata palapelin kunhan se on valmis ja palautan sen sitten tauluna. 4 000 on vaan aikas paljon, ainakin palapelin paloina...
Eikä tuo kuvakaan nyt niin selkeimmästä päästä oo :D Haaste!

30. elokuuta 2013

Hetken mieli on kevyt


Laiskuutta tai masentuneisuutta, mutta välillä tällaisiä päiviä vaan tarvii. Lounas läheisestä kotipitsasta ja datailun kaveriks lasi (jos toinenkin) kuohuviiniä. Vielä hyvää musiikkia ja lämmin auringonpaiste, niin hetken voi olla onnellinen. 


Enkelintekijä

Viimeisin mun lukema kirja, minkä tossa itse asiassa about 10 min sit sain loppuun, oli Nora Schuurmanin Vahinkorakkaus. Oon ymmärtäny lukevani kirjoja rankoista aiheista, kenties siks että niitä lukemalla omat ongelmat on jotenkin helposti unohtaa. Helpompi selitellä itselleen ettei mun ongelmat oo mitään verrattuna tuon kirjan henkilöiden ongelmiin, niissähän sitä vasta olis.
Tiesin jo kirjastossa, että tuo kyseinen kirja osuu arkaan kohtaan... Miia on tavannut maailmalla ihanan Jesperin ja kotiin palattuaan tajuaa odottavansa tälle lasta. Miia pakkaa hetken mielijohteesta rinkkansa ja lähtee Tanskaan kuukausiksi etsimään lapselle isää-ja kenties samalla hiukan itseään.
Miian jo edesmenneestä mummista käytetään nimitystä enkelintekijä. Joskus historiassa kun ei ollut abortti vielä laillinen ja jotkut tytöt kumminkin ymmärsivät ettei heistä äideiksi ole. Asia piti ns. hoitaa pois päiväjärjestyksestä, tavalla tai toisella.

Kirja luonnollisesti antoi ajattelemisen aihetta. Ite saattaisin olla tällä hetkellä seittemännellä viikolla raskaana, mikäli...tilanne vaan olis toinen. Oon pitkän aikaa jo tiennyt, etten pysty aborttia tekemään. Lapsi on mulle lapsi plussauksesta lähtien ja jokainen ansaitsee elää. Toki ymmärrän, ehkä näin jälkiviisaanakin, että lapsi tähän tilanteeseen ei olis ollenkaan hyvä idea. Mulla on opinnot kesken ja nyt jopa venytinkin niitä sekä oma mielenterveys on taas hetkellisesti sitä luokkaa että saan oikein miettiä koska viimeks oon käyny suihkussa tai illalla tajuan etten oo syöny koko päivänä mitään. Saatan nukkua yön hyvin ja päivällä on pakko ottaa 1-3 päiväunet.

Enkelintekijä. Jotenkin sana jäi pyörimään mun mieleen. Palasin ajatuksissani myös niihin kahteen viimeiseen Kroatian reissu päivään, hetkiin jolloin yksin vuodatin kyyneleitä meren rannalla. Itkien sitä kun kotimaahan palatessa pitää ensimmäisenä mennä apteekkiin ja hoitaa jälkiehkäisy kuntoon. Itkin sitä miks mun ei anneta elää mun elämää, mulle ei anneta mahdollisuutta toteuttaa mun unelmia (perheestä). Vaikka iältäni nyt nuori oonkin, en mä vietä aikaani ryypäten ja rellestäen vaan kaipaan jotain enemmän. Paikoilleen jäämistä ja perhettä. Niitä aikuisten asioita.
Nyt kuluneesta, siis reissusta on about puoltoista kuukautta, ja aika on osaltaan kullannut muistot. En oo pitkiin aikoihin enään itkenyt "isäehdokkaan" perään enkä miettinyt vakavasti perheellistymistä. Eilen hain terkalta e-laastarit jotta vastaavilta vahingoilta vältyttäis lähitulevaisuudessa. En oo luopunu perhehaaveesta, mutta oon viikkojen aikana ymmärtäny ettei sen aika oo vielä.