Kasvun paikka

Ennen kun ymmärsin Youtube-soittolistojen päälle, mulla oli tapana kirjottaa vihkoo hyviä biisejä. Nyttemmin oon listoja käyny läpi, siirtäny edelleen toimivat soittiksille ja huonommat jättäny muistojen laaksoon. Lähes kaikki biisit kertoo jotakin mun sen hetkisestä elämäntilanteesta ja varsinkin suomenkielisten kohalla biisien sanat muistuu vuosienkin takaa.
Joukosta kumminkin löytyy kummallisuuksia. Miltä kuulostaa Nordman yhtyeen Tarzanboy? Tai Don Huonojen Riidankylväjä? Tällaset biisit kuuntelen läpi ennen kun teen mitään ratkasua-ja ehkä ihan hyväkin. Ties mitä on tapahtunu niihin aikoihin kun listalle on eksyny Stam1nan Viisi laukausta päähän:

"Kenet on tapettava?
Kaikki on tapettava.
Elämä lopetettava
Jottei se palaa.
Viisi laukausta päähän riittää,
Viisi laukausta... päähän."

Mikä minä olen muuttumaan

Taannoin Ärsytysvaarasta kirjoittaessa kävimme ko.henkilön kanssa kiivasta keskustelua myös siitä, ett mun kuulemma pitis vaihtaa tyyliä. Melkein jo sisäistin ajatuksen huonosta tyylistä, kiitos aika ajoin huonon itsetunnon. Tänä aamuna kumminkin mietin asiaa uudestaan-ja tulin toisiin ajatuksiin. Miks mun pitäis muuttua? Miellyttää toisia? Sillon en ois enään mä vaan joku toisen muokkaama ihminen. Ja vastoin kun Ärsytysvaara väittää, mulla ON kavereita, ystäviäkin, jotka hyväksyy mut tämmösenä kun oon. Omana ittenäni.
Vaikka osa mun vaatteista onkin käytettyjä, kierrätettyjä ja tuunattuja, ei ne oo kumminkaan mitään rääsyjä. Eikä mistään viime vuosituhansilta. Meikkiä mä en käytä, mutt sen luulis olevan jokaisen oma asia. Silmälasit on, mutt ilman niitä mä vasta oudolta näytänkin. Hiuksia tarvis juurikasvun takii värjätä ja suunnittelen tosiaa pidennyksiä, mutt en todellakaan "hiusremppaa" tee ennen koulun alkua. En ehi eikä budjetti anna periks.

Jotain vikaa?

Vastahakoiset muffinssit

Joidenkin asioiden suhteen mä vaan en osaa luovuttaa. Yks sellanen on lähiaikoina ollu valkosuklaamuffinit. Alkuviikosta tosiaan reseptin löysin ja toteutin. Tai ainakin yritin. Ensimmäinen pellillinen kärähti (ups...) ja toiset lähti valuun paperisista muffinssikipoista. Kunhan sulki silmänsä ei-niin-kauniilta-ulkonäöltä, oli maku ihan tyydyttävä. Mitä nyt valkosuklaapalat oli vähän koppuroitunu...

Valkosuklaamuffinssit part 1

Koska ainesosia jäi yli ja resepti oli helposti sovellettavissa, kokeilin tänään uudestaan. Ensimmäinen moka tuli jo suklaata sulattaessa, mikrossahan moinen vaan palo. Moni olis tässä vaiheessa jo luovuttanu, mutt en mä. Perhana, mähän teen niitä muffinsseja vaikka mikä tulis! Ei muuta kun uutta suklaasatsia vesihauteeseen ja jo hetken päästä uudet muffinssit odottikin jo syöjiään. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kolmas kerta toden sanoo

Kotiviikko

Niin ihana kun kahen viikon reissu olikin, on ihanaa olla välillä kotonakin. Vaikka sää näyttää synkältä ja mieltä latistaa tieto koulun jatkumisesta jo vajaan kahen viikon päästä, rästiytyneet kotityöt osaa karistaa moiset murheet. Petivaatteet on vaihtunu raikkaimpiin, kokkaustaitoja kartotettu ja äsken lähti kuudes koneellinen pyykkiä pyöriin. Kun kerta taloyhtiön pyykkivuorot on kuustuntisia, niin pestään sit kaikki mahollinen kerralla :) Kaupungista oon lähes tulkoon viimesillä rahoilla hakenu henkareita, vahakangasta, ikkunanpesulastaa jne. Asioita ja esineitä joilla kodista saa entistä enemmän kodin.
Hävettää jopa myöntää mutt koko kesäloman ajan oon lähes päivittäin istunu tuntitolkulla koneella. Tai no...ainakin tän heinäkuun ajan. On ollu blogeja lukematta, (festari)kuvia jakamatta, kuulumisia postattavana. Tän kotiviikon yhtenä tavotteena on saada päivärytmi taas kuosiin-tarkoittaen myös jotain rajaa koneen käyttöön. Rästiytyneet kotityöt on siinä vaiheessa oiva puuha ja kirjastokorttikin on osoittautu yllättävän hyödylliseks. Uni tulee paljon paremmin, kun lukee kirjaa pari lukua ennen nukkumaanmenoo-sen sijaan ett istuis koneella.
Kaikenlaista on tullu jo touhuiltua parin päivän aikana eikä työlista näytä lyhenevän. Pitkään aikaan mua ei ees ahdista moinen, kiva vaan ett on jotain "oikeeta" tekemistä. Maanantaina suuntaankin kesän viimeselle riparille, sieltä Hakkapeliitoille ja sit jo alkaakin aherrus koulun penkillä. Kukaan ei puhu lomalta palautumislomasta sillä sellasta ei tarvita. Siitä huolimatta, ett oon kesän lentäny paikasta toiseen, viettäny päiviä minuuttiaikataululla, mulla on levänny olo. Oon tehny sellasia asioita joitten tiesin antavat virtaa ja voimia syksyyn :)

Hyvää huomenta vaan sinnekin!

Mä oikeesti luulin ett mun ja TL:n välillä on jotain. Voi olla ett onkin, tai no olikin, mutt tuskin on enään. Nimittäin tää aamu alko niinkin ihanasti, kun lukemalla facesta ett toinen on suhteessa. Mihin jäi meiän välinen rehellisyys? Miksei asiasta voitu puhuu?...

Kuva: Google

Kesäinen syysinto

Mulle tulee yleensä siinä koulujen alettua, elo-syyskussa, fiilis ett kaipaa jotain muutosta. Oli se sitten hiustenvärjäys, uusia vaatteita tai jokin harrastus. Nyt kumminkin eletään "vasta" heinäkuuta ja samainen into hiipii mieleen uhkaavasti. Tässä kuussa tai oikeestaan koko loppukesäloman aikana mitään ideoita tuskin tulee toteutettua jo pelkästään rahatilanteen takia, mutt heti kun se korjaantuu niin...
Vaatekaappiahan mä oon uudistanu jo oikeestaan pitkin vuotta ja kesäkuun alussa toteutin unelmani tatuoinnista. Juuri tuli muutettuakin joten kämpässä ei oo valittamista. Parin vuoden lähes tauottoman hiusten värjäämisen jälkeen haluisin jo oman värini takasin joten... Suunnittelin ottavani synttärilahjaks hiuspidennykset ja värinpoiston. Tai siis toisin päin, niin ett pidennysten väri vastais mahdollisimman paljon omaani.
Toinen idea mikä itse asiassa iski tossa äsken on, ett nyt kun mun tuleviin työsuhde-etuihin kuuluu bussikortti niin mulla tietenkin säästyy ne rahat iteltä. Läheiseen uimahalliin maksaa 10-kortti parikymppiä ja sellaseen ajattelin satsata. Mikäli vielä saisin fillarini tulevan viikon aikana kuntoon, voisin jopa pyöräillä kerhoonkin työpäivinä.
Mikäpä olis sen mukavampaa jatkaa ihanaa kesälomaa kuin ihana syksy. Tehä niitä asioita mitkä saa hymyn huulille-ja kenties unohtaan stressaavat asiat... Tosin, tässä on kaks viikkoo viel lomaa aikaa ja mieli voi muuttuu (liiankin) monta kertaa...

Syksy saa tulla heti kun löydän saappaat.

Ookkona Oulust?

Alkuviikon tosiaan vietin tuolla vähän pohjosemmassa, nimittäin Oulussa. Tässä lisää kuulumisia niiltä päiviltä.

Päivä 1 (su)
Menomatkaankin kulu sujuvasti useampi tunti eikä me sit mitään erikoisempaa tehtykään. Käytiin Filmtownista hakeen karkkei ja vuokrattiin Gleen ensimmäinen tuotantokausi mitä sit kateltiin.

Päivä 2 (ma)
Jatkettiin Gleen katteluu, datailtiin, tutustuttiin koirapuistoon (tai siis mut tutustutettiin koirapuistoon) ja tuli siinä talviturkkikin heitettyä samalla, kun rannalla käytiin.

Päivä 3 (ti)
Polkastiin ittemme Second Hand Storeen ja Tietomaahan, missä sujuvasti saikin ajan kuluun. Kirpparilta ei löytyny mitään mutt Tietomaa oli paaaaaaaaljon viihdyttävämpi mitä etukäteen luulin. Erityisen kivaks osottautu vuoristoratasimulaattori. Iltasella katteltiin loput Gleet-ja jestas, ett ne meni tunteisiin. Itkin vaikka kuinka kauan...

Päivä 4 (ke)
Aamusella heräiltiin leffan merkeissä. Pyöräiltiin torille ja samalla mut tutustutettiin Oulun kirjastoon. Vietettiin aurinkoisia hetkiä satamassa ja aittakaupoissa kierrelle, ei ollu kiire mihkään.

Päivä 5 (to)
Aamulla olikin aikanen herätys, sillä kotimatka oli eessä. Kuutisen tuntia meni sujuvasti junassa ja sen jälkeen oonkin ollu HML:ssa.

Pakollinen poseeraus poliisisedän kaa

Ärsytysvaara

Myönnetään, on kakaramaista riidellä pienestä asiasta mutta silti... Jos sä et voi hyväksyä mua sellasena kun oon, miks mun tarvis hyväksyy sut. Mikä sinä olet kieltämään minulta asioita? Määräämään mitä sanon kellekin ja koska? Miks mun tarvis olla valmis lähteen kirpparille sillon, kun sä haluut-ja kun mä joskus kysyn seuraks, ignooraat täysin...

Ennemmin aattelen, ett jos en kelpaa omana itsenäni niin ei sitten tarvi kelvata ollenkaan. Mulla on ystäviä jolle kelpaan, en tarvii enempää.

Painajainen herättää unesta

Heräsin painajaiseen. Enkä ihan mihin tahansa painajaiseen vaan ehkä kamalimpaan mitä oon ikinä nähny.
Mä olin ollu jossain reissussa ja kotiin palatessa löysin verisen irtopään eteisestä. Koitin soittaa siinä sit T:lle, mutt sen puhelin soi mun kämpässä. Koitin soittaa Ässälle, mutt senkin puhelin soi mun kämpässä. Tän jälkeen kumpikin könys esille jostain, Ässä aggressivisena ja T äärimmäisen vihasena. Väittivät mun sekaantuneen huumejuttuihin ja mä siinä itku kurkussa väitin etten oo koskenukaan mihinkään niihin liittyvään ikinä-tai siis ainakaan ennen kun nostin sen ruiskun keittiön lattialta. Siinä sit kun Ässä ja T lopulta usko, tilanne vähän meinas rauhottua mutt ehei. Äitin ex-mies paukkasee pyssyn kaa keittiöön ja alkaa räiskiä. Yks laukaus osuu ikkunaan, yks mun käteen ja loput seinään. Ampuja lähti hakeen lisää panoksia, ilmeisesti eteisestä. Heräsin siihen kun tajusin ett vaikka kuinka T yrittäs soittaa hätäkeskukseen, meistä kukaan ei olis elossa kun apu tulee....

Sä saat mut kyyneliin...

Mä tiiän vaan muutaman sellasen ihmisen joka saa mut pienellä vaivalla itkeen. Itkeen sen takii, ett koen itteni rakastetuks. Sellaseks, ett mut hyväksytään tällasena aina-tuli ihan mitä tahansa elämässä vastaan.

Yks näistä ihmisistä on mun toinen isoveli. Hänen ei tarvii kun kysyy mitä mulle kuuluu, oikeesti, ja mulla alkaa kyyneleet valuun. Ei sen takii ett aina ois elämä niin perseestä tms. vaan sen takii ett tiiän ett hälle voin kertoo kaiken. Kiertelemättä tai kertomatta jättämättä.

Toinen tällasista ihmisistä asustelee täällä pohjosessa. Kuulumisia saa kysellä sen ilman sen kummempia tunteenpurkauksia, mutt ne ohimennen heitetyt laudahdukset. Se, ett joku sanoo pitävänsä mun naurusta merkkaa mulle tosi paljon- valtaosa sanoo, ett kuulostan nauraessani 5-vuotiaalta kakaralta...

Näillä ihmisillä on luonnollisesti erojakin. Niin biologisia kun muitakin. Toinen näistä henkilöistä ei välttämättä huomaa mun kyyneleitä, osaa ehkä suhtautua. Tulkitsematta jättäminen voi ehkä johtua siitäkin ettei aina voi sanoo varmaks onko kyyneleet ilosta vai "surusta"-vai kenties vauhdissa roiskahtanutta koirankuolaa :D

Kuvan kissat eivät (ehkä) liity tapaukseen mitenkään...