31. tammikuuta 2012

Ärripurripäivä

 Tänään ei vaan onnistu mikään. Ei ensinkään.

NEITSYT
Olet johdonmukainen ja inhoat epäjärjestystä.
Saatat siivota autoasi kolme vuorokautta putkeen.
Pikkutarkkuutesi raivostuttaa muita, joten Neitsyet eivät päädy lainkaan avioon.
Olet kylmä ja tunteeton, lisäksi nukahtelet rakastellessasi.
Neitsyet ovat mahdottoman hyviä bussikuskeja.
Neitsyt on luultavasti kaikista tähtimerkeistä vittumaisin.
Ihmeellinen tekopyhä säntillisyys ja patologinen turvallisuuden hakeminen käyvät joskus niin valtavasti muiden merkkien edustajien hermoille, että tapahtuu ikäviä asioita – Neitsyille.
USA:n vankiloissa on paljon sarjamurhaajia, jotka ovat tappaneet vain Neitsyitä.
He ovat varsin korkealle arvostettuja vankilan omassa hierarkiassa.
Kuolemaan tuomituista vain Neitsyiden kohdalla tuomio pannaan aina täytäntöön välittömästi.
Onnenkapine: Ehjä immenkalvo
Onnennumero: Mikä tahansa luotettava numero
Onnenväri: Mikä tahansa väri, joka ei haalistu vaan pysyy aina samanlaisena
Motto: “Voi olla, mutta todellisuudessa…”
Auto: Seat Cordoba Diesel 2,9l/100 km

30. tammikuuta 2012

Puhtaus on puoli ruokaa



 



Joskus sitä pystyy (näköjään) itteensäkin kiristään mitä ihmeellisimmillä asioilla. Kuten et saa tehä itelles köyhiä ritareita (todellakin köyhiä sillä en jaksanu lähtee hakeen kermaa ja hillokin oli päässy vanhaks...) ennen kun on kämppä siisti. Tänään piti olla muutenkin "makoilu"päivä, ottaa ihan iisisti jotta jaksaa tulevan viikon touhuta. Noh... Siivouksen tiimellyksessä katse kiinnitty yhteen ikkunaan-joka oli ihan mukavasti peittynyt (n. 2 cm!) jäähän-siis sisäpuolelta. Eipähän tarvi enään ihmetellä miks välillä paleltaa eikä tunnu mikään auttavan... Seuraavaan kauppalistaan ilmestykin sit tiivistystarpeita. Samassa siivousinnossa synty huomiseks evääks porkkanaraastetta ananasmurskalla (nam!) ja tietenkin ne köyhät ritarit (tupla-nam!).

28. tammikuuta 2012

Ja nyt on kesäfiilis

Tänä viikonloppuna oon lipsunu tavoitteestani-siis olla viikonloppusi ilman konetta. Minkäs teet kun toinen niistä kahdesta Forssan kaverista oli pahasti kipeenä ja toinen muuten vain kiireinen. Ei ollu rahaa käyvä vuokraan leffoja,matkalukemista oli tälläkin kertaa aivan liian vähän mukana ja iskäkin sairasteli sängyn pohjalla. Bussissa on aina aikaa miettiä asioita-kuten tänäänkin-eikä kyyneleet ollu kaukana Cheekin laulaessa "...ei aurinkoo/eikä tunnu yhtään paremmalle/vaik hengitys tasaantuu/uudet pilvet kasaantuu..." tai "...mä tarviin mun annoksen/tarviin sen päivittäin/en voinu arvaa/että koskaan koukkuun jäisin näin/se täyttää tyhjiön/poistattaa tarpeen/mut vaan hetkeks/et voi saa tarpeeks...". Ulkona paisto pitkästä aikaa aurinko (tai sitten mä vaan huomasin sen pitkästä aikaa).

Kuva otettu alkusyksystä -11
Koti on paras paikka siitä nyt ei päästä mihinkään ja vielä kun a) kaveri linkitti aivan hulvattoman musiikkivideon facebookissa (Alexander Rybak-OAH) b) muistelen eilen illalla tullutta puhelua eräältä joka sanoi tykkäävänsä musta c) toinen kaveri julkaisi pienokaisestaan ihanan kuvan (yllätys yllätys) facebookissa ja d) kun pääsi lopultakin lukemaan parin päivän postauksia. Mikä sen rentouttavampaa, kun tietää huomisen olevan vapaa, on hyvää ruokaa ja mielenkiintoista luettavaa. Se kun ei ole kiire minnekään eikä kukaan tuu sanoon mitä pitäis tehä seuraavaks/mitä mä laiskottelen. :)

27. tammikuuta 2012

Lauantai...eikun perjantaitylsyys

Onko suunnitelmia huomiseksi? 
Yritän tietysti nukkuu mahd. pitkään vapaapäivän kunniaks, pakkailen tavaroita ja jossain vaiheessa lähen kotiin Forssasta. Kotona ois tiedossa kirppistavaroiden hinnottelua, tiskaamista ja palapelitaulujen tekoo.

Onko henkilö jota viimeksi suutelit tehnyt sinulle fritsua? 
Jouduin oikeen miettiin kuka mua on viimeks suudellu, mutt ei oo tehny-vaikka jossain vaiheessa oisin halunnukin.

Voitko soittaa/tekstata exällesi tuntematta oloasi oudoksi?
Joillekkin niistä joo

Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan?
Ei mee. Mä yritän tehä mahdollisimman vähän tarkkoja suunnitelmia ettei sit tulis niitä pettymyksiä, jos hommat ei meekään niin kun oli suunnitellu.

Muistatko kuka oli ihastuksesi viime vuonna tähän aikaan?
Saatoin olla vielä katkera eräästä uv:n tuttavuudesta joka olikin varattu tai paatunu just tulleesta omasta erosta. Ei voi muistaa noin kauas :D

Mitä odotat?
En taida oottaa just nyt mitään. Klassista ois sanoo ett kesää, mutt tässä talvessakin on omat ihanat puolensa ja haluun nauttii niistä vielä (ennen kun alkaa taas siitepölykauden niiskuttaminen).

Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä?
Kroppa huutaa lenkkiä, pää kunnon lepäämistä ja vatsa ruokaa-joten en tiiä :P

Montako tatuointia sinulla on?
Ei vielä yhtään

Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi?
Vaan sillon jos esim. äiti soittaa puolen tunnin sisään viidennen kerran jostain pikkuasiasta. Sillon jos oon ihastunu johonkin ja viestitän tälle eikä vastausta meinaa kuulua, meinaan tulla hulluks ;)

Missä kännykkäsi on nyt?
Tossa hiiren vieressähän se pöydällä on

Oletko mukava kaikille?
Yritän olla. Yleensä kohtelen ihmisiä aikalailla samalla tavalla kun ne kohtelee mua eli siis jos joku on mukva mulle, mä oon mukava sille.

Onko joku pettynyt sinuun tällä hetkellä?
Nuorempi sisko ei oo kauheen iloselta vaikuttanu mun lähiaikojen käytöksestä. Toisaalta ei kyllä olis mun mielestä sen asia puuttuu...

Millainen eilinen oli?
Aika raskas, pitkä koulupäivä, ruoka ei edelleenkään maistunu ja pari tuntii meni bussissa istuessa kun tulin iskälle.

Millainen viime kesäsi oli?
Kahdella sanalla sanoen kuuma ja kiireinen

Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa?
Joskus jos en tiiä miten reagoida/joku tilanne saa mut hämmentymään

Millä nimellä ihmiset kutsuvat sinua?
Ihan Jenninä tai joskus tosi tosi tosi harvoin (ja tietyt ihmiset) Nennuks

Onko siinä tuolissa jolla istut käsinojia?
Ei, istun isolla jakkaralla mistä saa tarvittaessa varavuoteen

Osaatko laulaa?
Omasta mielestä ihan hyvin, mutt muitten puolesta on paha puhuu

Kenellä on kyky satuttaa sinua henkisesti?
Kaikilla jotka tietää mun elämästä vähänkin mun elämästä

Itketkö helposti?
Joo, nykyään helpommin kun ennen

Miltä sinusta tuntuu nyt?
Oon vähän kyllästyny/tylsistyny, mulla ei oo kun muutama kaveri Forssassa ja nyt nekin on kiireisiä/kipeitä niin kökin yksinäni sisällä. Iskästäkään ei oo kauheesti seuraa, kun sekin on kipee...

Koska katsoit viimeksi kauhuelokuvan?
Oisko joskus viime kesänä ollu

Käytkö usein kävelyillä?
En mutt nyt kun bussikortti menee vanhaks, oon päättäny petrata. Sit on pakko jo kävellä koulumatkatkin.

Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
Jos nuorempaa veljee ei lasketa, niin ei oo

Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
Kolme tai neljä parasta kaveria siskojen lisäks

Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla?
Yhtä parhaista kavereistani kun oltiin keskiviikkona kaupungilla

Ikävöitkö ketään?
Lähes koko ajan jota kuta

Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin? 
Voipi olla

Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen henkilö)?
Seurustelukumppanit sillon kun sellasia on ollu

Oletko turhautunut johonkin ihmiseen?
Välillä esim. jos meiän mielipiteet eroo toisistaan tai saan kuulla vaan valitusta jonkun ihmisen suusta

Onko sinulla kuvia exästäsi teistä yhdessä?
On facebookissa-ei tietenkään kaikista

Seurustelu vai yhden yön juttu?
Ehdottomasti seurustelu

Onko joku joka ei pidä sinusta?
Varmasti on, mutt en osaa nimetä ketään sellasta

Tuletko toimeen tyttöjen kanssa?
Yleensäkin kaikkien ihmisten kaa

Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen?
On

Nukuitko viime yön yksin?
Yksin omassa sängyssä mutt oli siis iskäkin kotona

Uskotko että asiat muuttuvat seuraavien 3 kk aikana?
Toivon sitä

Olisiko ärsyttävää jakaa sänky jonkun kanssa joka yö?
Vois olla, ainakin aluks kun ei ois tottunu toisen jatkumaan läsnä oloon (tai siihen kuinka paljon lämpimämpi on nukkua kaksin)

Oletko suudellut ketään jonka nimi alkaa E:llä?
En vaikka yks mun ihanimmista suteista on ollu E:n kanssa

Kuinka monta exää sinulla on?
Kyllä kahen käden sormet riittää

Oletko koskaan suudellut naista?
En

Haluatko isona naimisiin?
Joo, mutt se ei oo välttämätöntä. Kyllä mä voin loppuikäni rakastaa jotakuta ihmistä vaikka en olis sen kaa naimisissa.

Oletko ikinä tunnustanut tunteitasi humalassa?
Vaan sillon jos oon tunnustanu ne selvinkin päin sitä ennen

Voisitko mennä naimisiin rahan takia?
Ei siinä oo mitään järkee

Ihastutko helposti?
Vähän liiankin helposti...

Oletko koskaan ollut rakastunut?
Oon, kaks tai kolme kertaa

Oletko koskaan ollut kihloissa?
En

Mitä tarvitaan, että sinut saa hurmattua?
Kauniita sanoja, kunnioitusta, aikaa, ehkä pieniä lahjoja,...

Miten näytät, jos olet kiinnostunut?
Kyselen kuulumisia, oon oikeesti kiinnostunu toisen asioista, ehdotan tapaamista,...

Oletko koskaan ihastunut kahteen samanaikaisesti?
Monta kertaa-eikä aina ees kaks riitä

Onko kukaan koskaan sanonut rakastavansa sinua?
On ja uskon niihin sanoihin

Oletko romanttinen?
Oon, jos vaan pystyn luottaan toiseen

Oletko suorasanainen?
Harvemmin

Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet?
Voi olla. Ainakaan musta ei (kuulemma) huomaa vaikka mun elämä menis päin puuta.

Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi? 
En säästä vanhoja viestejä muuta kun poikkeustilanteessa (joten saldotiedotus)

Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla?
Hmmm... Oisko ollu yks rouvashenkilö joka kyseli kissansa hoitajaks...

Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi?
Serkun ex-vaimon nykynen miesystävä :D Ihana ihminen vaikkei ollakaan kauaa tunnettu...

Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin?
Kaupungilla

Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin?
Jonkun kanssa

Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
Huonolta idealta, moni ystävyyssuhde menis poikki siinä vaiheessa mun ollessa kauheen tarkka miten mikäkin asia kuuluu hoitaa. Mieluummin asun yksin ja mussutan vaan itelleni tiskaamattomista astioista tms.

Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä?
Kaipa sekin on joskus viime kesänä (seurustellessa) ollu...

Lähetit tekstarin jota kadut?
Keskiviikkona kyselin iskältä saako tänne tulla. Miks mun pitää kysyä saanko tulla "kotiin"?.. :o

Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotain? 
Eipä siitä kovin montaa päivää oo... 

Torstaina

Pysähdyin istumaan ja silmiini osui ilmaislehti Sue. Aikaa oli joten annoin lehdelle tilaisuuden, katsoin mitä moinen läpyskä sisällään pitää. Puolen tunnin kuluttua havahduin, taitoin loput lehdestä laukkuuni ja jatkoin matkaa. 
Joskus vain kannattaa pysähtyä.
Kuva: Facebook

24. tammikuuta 2012

Nälkä-elämännälkä

"Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niinkuin päivää ei tulisikaan"
Kuva: Google

22. tammikuuta 2012

1. Haaste

Eli säännöt menee näin:
Kerro mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta kolme muuta bloggaajaa.
Jos olis tarpeeks rahaa, mä ostaisin: 
I love you-leivänpaahtimen (oranssina)
Pöytäuuni


Yhden säkkituolin
Yucca-palmun
Nutrilett suklaapirtelö-paketti


Ja haaste lähtee:
Jonnalle
Camsulle
ja Coralinelle

Toinen blogi rinnalle?

Oon jo pidemmän aikaa miettiny toista blogia tän kaveriks, mutt en oo päässy viel varmuuteen olisko siitä enemmän iloa kun työtä. Toinen blogi vois olla vaikkapa jotain tän tapaista:
"mä olen pala ylimääräinen, palapeliisi sovi en
painovirhe paholainen sun valmiissa kirjassa
mä olen osa epämääräinen, mä olen väärän värinen"
Tiktak: Häiritsen sinua
Elikä siis enemmän kuvia ja niihin sopivia biisejä, tietenkin mun tän hetkiseen elämään liittyen. Mitä mieltä te lukijat ootte? Perustanko näille ajatuksille uuden blogin vai sekotanko satunnaisesti tänne vanhaan? :)

Bloggailua

 Löysin 3/11 ilmestyneestä Cosmosta mielenkiintosen jutun:
En saanu tekstii tarkennettuu, mutt kyseessä on siis viestintää Helsingin yliopistossa opiskeleva Emmi Tissari, joka kertoo blogistaan. Emmi kertoo kuinka hänet tunnistetaan kadulla lähes päivittäin ja saavan markkinointi-ihmisiltä näytetuotteita jopa niin paljon ettei hänen oo esim. ostaa hiustuotteita kahteen vuoteen. Eniten mun huomio kiinnitty kumminkin lauseeseen: "Opiskelija saa blogistaan sen verran mainostuloja, ettei hänen tarvitse käydä töissä."
Aloin miettiin tätä omaa blogiani, tällä hetkellä yhdeksää ihanaa lukijaani ja AdSense-mainoksia joista viime vuonna tienasin huimat 0,09 e. Aina ei voi voittaa...

21. tammikuuta 2012

Mykkäkoulua

Henkilö A ei puhu henkilö B:lle, koska kokee tämän jättäneen henkilö A:n lapset heitteille ja valehdelleen. Henkilö B ei puhu henkilö A:lle, koska pitää henkilö A:n käytöstä lapsellisena ja uskoo tämän mielipiteiden olevan vaimon käskyjä.
Mä taas alan kypsyyn koko tilanteeseen mikä on jatkunu jo elokuun alusta asti. Pahinta on, ett ymmärrän täysin A:n kannan kun taas muut sukulaiset yksi toisensa jälkeen asettuvat B:n rinnalle. Välillä tekis mieli lähtee "peliin" mukaan, lakata puhumasta kummallekin mutt tiiän ettei se auttas asiaa-pikemminkin vaan pahentais.
Kuva: Google