24. toukokuuta 2011

24.5.2011

Kesä tulee ja sen myötä taas töitä isosena. Tällä hetkellä mulla on tiedossa kolme riparia ja enempää en otakaan vaikka tarjottais. Rippileireihin kuuluu etukäteistapaaminen, millanen mulla olikin nyt viime viikonloppuna elokuun leiriin liittyen. Porukka on varsin mukava ja varsinkin toinen isonen teki muhun syvän vaikutuksen. Viiden tunnin jälkeen me oltiinkin jo istumassa Loimalahden rannalla... Aurinko laski punasena ja joutseniakin rannassa liikku, kukin voi omassa mielikuvituksessaan miettiä mitä OLIS VOINU TAPAHTUA. Tilanteesta teki jokseenkin koomisen se, ett mun seurana ollutta jätkää kiinnosti enemmän hyttysten tappaminen kun hetken romanttisuus xD
Leirien lisäks ollaan menossa äitin kaa vahtiin mun veljen lapsia koko kesäks Turenkiin. Ihana nähä kummityttöö kunnolla pitkästä aikaa, se sit tuskin vierastaakaan mua enään kesän jälkeen, mutt jaksan silti stressata miten siinä käy. Äiti tunnetusti sanoo ennen kun ajattelee ja sen ikäset lapset (4v, 3v ja 1,5v) nappaa nopeesti pahimmatkin sanat varastoonsa. Lisäks vanhimmalla lapsista on diabetes (meinasin kirjottaa dementia xD) eikä äiti oikein handlaa insuliinin pistämistä. Onkohan koko poika ees hengissä kesän jälkeen...
Tarviikin taas tällä erää lopetella, lukuvuoden viimenen koulupäivä on alkamassa :) Tiistaina viel luokkaretki Hesaan ja that´s it.

16. toukokuuta 2011

16.5.2011

Joskus tuli seurattua enemmän kaikkii laihdutusohjelmia kuten Olet mitä syöt. Useimmissa neuvottiin pitään kahen viikon ajan ruokapäiväkirjaa, ekan viikon saa syödä mitä vaan ja kuinka paljon vaan mutt toisella viikolla pitää syödä mahd. terveellisesti. Sit kahen viikon jälkeen pitäs verrata päiväkirjoja ja kehon fiiliksiä. Mun piti kokeilla samaa ja onnistuin jopa pitään kaks viikkoo ruokapäivistä...mutt toisellakin viikolla tuli syötyä mitä sattu. Piti laittaa tänne sit "hienot" vertailut ruokavaliosta mutt koska siinä nyt ei sit kauheesti vertailua oo, laitan vaan viikon syömiset.

28.4.2011
2 paahtoleipää (Oivariini)
päärynä
3 mukillista rasvatonta maitoa
3 mukillista vettä
pinaattikeitto
2 palaa patonkia (Oivariini)
suklaavanukas
puolikas kuningatarrahka (Valio)
pala ruisleipää (Oivariini, kurkkua)

29.4.2011
pala patonkia (Oivariini)
3 mukia rasvatonta maitoa
mynthon-pastilli
pala mansikkasuklaata
0,5 l vettä
2 dipperiä
colapastilli
pieni muffinssi
makaroonia
nakkeja
punajuurisalaattia
italiansalaattia
2 mukia vettä
puolikas vaniljarahka (Valio)
2 Ballerina-keksiä
2 hapankorppua (Oivariini)
pieni pussi Ässä-karkkeja
2 juustosämpylää (Oivariini, kurkkua)

30.4.2011
juustosämpylä (Oivariini)
2 mukia rasvatonta maitoa
2 mukia kevytmaitoa
4 mukia vettä
makaroonia
pala nakkia
ketsuppia
4 hapankorppua (Oivariini)
pieni muffinssi
lakuja
sipsejä

1.5.2011
banaani
välipalapatukka
ruisleipä (Flora)
kuppi kahvia
2 pursotinkeksiä
päärynäjätskiä
puolikas patonki (kurkkua ,salaattia, juustoa, tomaattikastiketta, oreganoa)
lasi Lemon limsaa
4 hedelmäkarkkia

2.5.2011
2 siivua patonkia (Flora)
puolikas ruisleipä (voi, juustoa, kurkkua)
banaani
2 mansikkalakua
italianpataa
2 palaa minttukrokanttisuklaata
puolikas ruisleipä (voi, juusto, kurkku)
2 mukia teetä
2 banaani-mango smoothieta
3 salmiakkipastillia
muki vettä
sämpylä (raejuusto, punajuurisalaatti)
muki rasvatonta maitoa
purkillinen raejuustoa ja punajuurisalaattia

3.5.2011
sämpylä (Oivariini, kurkku)
2 mukia rasvatonta maitoa
banaani
vaniljatuutti (Pingviini)
9 pientä karjalanpiirakkaa
n. 4 dl juotavaa mansikkajogurttia
pieni pussi Ässä-karkkeja
Pätkis
Ahaa
puoltoista mukia vettä
suklaavanukas

4.5.2011
puolikas ruisleipä (Oivariini, kurkku)
luumujogurtti
3 mukillista rasvatonta maitoo
banaani
5 Tuc-keksiä
10 pinaattilettua
2 lusikallista italiansalaattia
lusikallinen sinappista kurkkusalaattia
2 mukillista vettä
minttusuklaajäätelöä
2 leipää (Oivariini, juusto, kurkku)
muki kaakaoo

7. toukokuuta 2011

14.5.2011

Aina isosena ollessa sitä tulee väkisinkin miettiin omaa suhtautumista uskontoon ja Raamatun opetuksiin. Jokaisella on tietty omat mielipiteensä niistä asioista, ja saa ollakin-kunhan pystyy hyväksyyn myös muitten mielipiteet. Ite mä uskon ett joskus on voinu olla Jeesus-niminen hemmo joka on tuomittu ristiinnaulittavaks, mutt kaikki puheet Jumalan luomasta maailmasta ja ylösnousemista ei mee läpi. Kyllä meistä jokainen taitaa aikanaan päätyä matojen ruuaks hautausmaille (paitsi jos ottaa tuhkauksen...).

Mikä viisaus kätkeytyy sanontaan "on parempi opettaa ihminen onkimaan kuin antaa hänelle kala"?
Ensinnäkin kuulin ton sanonnan viime kesänä ekaa kertaa isosena ollessa... Onhan se nyt parempi opetella tekeen joku asia ite kun olla aina muitten armoilla.

Miksi ihmiset joutuvat/juuttuvat rooliensa vangeiksi?
On helppo pitäytyy vanhassa roolissa ja sen mukasissa toimintatavoissa, toimii tavallaan muitten odotusten mukaan. Mä ainakin vähän pelkään ettei musta tykätäkään jos yhtäkkiä muutan käytöstäni...

Autatko helpommin ystävääsi vai ventovierasta?
Oon aika haluton auttaan ylipäänsä ketään, mutt kyll sitä sillon harvoin helpommin kaverii auttaa kun tuiki tuntematonta. Kaverille voi vaikka vipata aina euron tai pari, niihin luottaa sen verran, mutt tuntemattomalta lainaa ei välttämättä saa ikinä takasin.

Jos saisit valita vapaasti,missä maassa haluaisit asua?
Japanissa tai Kiinassa, koska niissä kaikki on hurjan pientä ja mun mielestä söpöö. Tais sit Italiassa, siellä on ihania maalaiskyliä eikä ruuassakaan oo valittamista (pizzaa yms.)

Mitä mieltä olet eutanasiasta (=armomurhasta)?
Ihan suotavaa, kunhan potilas antaa ite selväpäisenä luvan tai jos joku on ollu esim.hengityskoneessa 10-15 vuotta-tällöin omaisten luvalla.

Jos saisit mahdollisuuden vain toisen potilaan, pelastaisitko Matin joka on kuuluisa kirurgi mutta aiheuttanut sairautensa itse vai Pekan joka on viiden pienen lapsen isä ja kuolee joka tapauksessa muutaman vuoden kuluttua, kumman pelastaisit?
Pekan, koska sen tämän perhe ei ansaitse kuolemaa osakseen-ainakaan vielä. Ties vaikka lääketeknologia ehtis kehittyä muutaman vuoden aikana tarpeeks ja Pekan sairauteen löytyis parannuskeino. Jos ei, Pekka ainakin ehtii toteuttaa unelmiaan ja nähdä lastensa kasvua ennen menehtymistään.

Mitä mieltä olet itsemurhasta?
Se ei ratkase loppuen lopuks mitään, helpottaa ehkä omaa oloo mutt aiheuttaa suruu läheisille. Ongelmiin on muitakin ratkasuja kun ittensä tappaminen. Tosin en voi sanoo etteikö ois joskus itelläkin käyny mielessä...

Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta?
Oishan se ihan hyvä käytäntö Suomeenkin kunhan todisteet ois varmasti aidot ja tuomion saaja siis oikeasti syyllinen. Noloohan se ois tapattaa joku ja todeta jälkeen päin ettei se ollukaan syyllinen-historiankirjat tosin kertoo ett sellastakin on joskus tapahtunu. Mun mielestä murha ois ainakin syy tuomita kuolemaan.

Millaisia perusteettomia pelkoja sinulla on?
Ihan perus hämähäkit, pimee ja kuolema. En myöskään liiku hissillä yksin.

Miten suhtautuisit sattumalta tapaamaasi ihmiseen, joka sanoisi tulleensa juuri vankilasta?
Tuskin kyseinen henkilö kadulla asiaa kailottas tai ainakin jos kailottas niin kiertäsin vähän kauempaa. Jos taas oisin tuntenu kyseisen henkilön jo jonkun aikaa ja sit paljastuis sen olleen vankilassa, niin kysyisin syyn ja miettisin asiaa sit uudestaan. Kyllähän se miettimään laittas, jos vaikka paljastuis ett seurustelukumppani on istunu taposta...

4. toukokuuta 2011

R.I.P Aatu, 7/2009-4/2011

Mä sain mun gerbiilit, Miskan ja Aatun, kun mä alotin 2009 syksyllä lukion Forssassa. Kävin eläinkaupassa kattelemassa minkä värisiä haluisin ja lopulta lähettiin niitä iskän kanssa hakeen. Liikkeeseen oli tullu aivan ihana beige-valkoinen (Argente) yksilö mihin mä ihastuin. Veljekset piti tietenkin ostaa ja niinpä myös hiekanruskea (Agout) Miska löysi meiltä kodin. Viime syksynä mun muuttaessa opiskelun takia takasin Hämeenlinnaan, gerbut jäi iskän hoivaan mitä mä aluks jännäsin. Hyvin se lopultakin suju ja iskä tais jopa kiintyä mun pieniin siimahäntiin vaikka aluks kammoksu niitä useimpien muitten tavoin.
Viime lauantaina mä menin sit taas käymään Forssassa ja koska Aatu oli aina veljeksistä hiljasempi, en tajunnu heti ihmetellä miksei se tullu heti moikkaan mua. Ihmetykset heräs vasta sunnuntai-iltana. Nostin Miskan pois terraariosta ja aloin varovasti nosteleen mökkejä yms. pois missä vaiheessa Aatukin tuli viimeistään kattomaan mitä tapahtuu-vaan ei tällä kertaa. Tyhjensin koko terraarion ja aloin ettimään kultapojuani. Aavistin jo siinä vaiheessa Aatun olevan kuollut, mutt aikamoinen shokki se silti oli kun tökkäsin sormeni elottomaan ruumiiseen. Aatulla oli pieniä haavoja hännäntöpössä ja päässä, ilmeisesti oli tapelleet Miskan kaa (taas). Alkukeväästä rakennettiin iskän kaa terraarioon väliseinä, minkä tarkotuksena oli estää pahimmat tappelut, mutt mä poistin sen muutama viikko sitten kun tilanne näytti rauhottuneen. Iskällä ei ois ollu kauhee vaiva laittaa sitä takasin, aikaa ois kulunu tuskin viittä minuuttia ja sillä tavoin mun Aatu saattais elää yhä...
Aatu ja uusi koti syksyllä 2009

Yhteiskuva veljeksistä
Aatu muutaman kuukauden ikäisenä-ja hännällisenä
Sieltä se rakas kurkkii :)
Viimeiseksi jäänyt yhteiskuva, maaliskuu 2011

"Kunnes näkee valon käytävän päässä
Mut hei, me ollaan kaikki vaan käymässä täällä..."
Aste-Takaisin

1. toukokuuta 2011

14.5.2011 part 2

Esittele itsesi
Oon Jenni, ikää on tällä hetkellä 17vee. Asun pääosin äitin luona Hämeenlinnassa, mutt aina mahdollisuuksien mukaan oon iskälläkin Forssassa missä mulla on kohta kolme gerbiiliä-Miska saa kaks tyttökaveria huomenna :)

Eka rakkaus
Joskus viiden kuuden vanhana Joni tarhasta. Piirsin sille hienon hääkuvan meistä ja menin viel antaankin sen ko.henkilölle xD

Minun vanhempani
Kumpikin on yli viiskymppisiä ja on tosiaan eronnu. Tuun ihan hyvin toimeen molempien kaa vaikka meiän näkemykset ei ihan joka asian suhteen kohtaakaan-se nyt kai on ihan normaaliakin.

Tätä olen syönyt tänään
Banaanin, täytetyn sämpylän, makaroonia, broilerpyöryköitä ja aurinkosalaattia

Mitä on rakkaus?
Molemmin puolista välittämistä, luottamista, tukemista, kuuntelemista, hyväksymistä,...

Minun päiväni
No heräsin tänään vähää vaille yheksän ja kävin suihkussa minkä jälkeen käytiin iskän kaa kaupassa. Syötiin ja siitä asti oonkin sit ollu koneella. Ootan siskolta puhelua, oon menossa sille pitkästä aikaa yökylään :)

Paras ystäväni
Jonnahan se on, asuu Forssassa. Tutustuttiin lukiossa bilsan kurssilla ja kaikki sano ettei me ikinä tulla toimeen keskenämme-toisin kumminkin kävi ja nyt ollaan parhaat kaverukset (ainakin mun mielestä) :)

Se hetki
Hmmm...Reilu vuosi sitten kun veli soitti ja kysy kummitädiks sen tytölle < 3

Uskoni
Uskon mihin uskon, jos uskon. Kuulun kyll kirkkoon, mutt en usko läheskään kaikkee mitä Raamatussa kerrotaan. Aiheesta voi lukee enemmän edellisestä blogikirjotuksesta, jos kiinnostaa.

Päivän asu
Harmaat lökärit ja vaaleenpunanen t-paita valkosilla palloilla

Sisarukseni

Äitin puolelta kaks velipuolta sekä yks siskopuoli. Iskän puolelta yks siskopuoli. Ikäeroo on 9-16 vuotta eli kaikki on mua reilusti vanhempia.

Käsilaukussani

En käytä käsilaukkuja :P Yleensä mukana kulkee puhelimet, nenäliinoja, avain ja mahdollisesti juomapullo ja/tai sateenvarjo/aurinkolasit.

Tällä viikolla
Saan uusia gerbuja, jei! < 3
 

Unelmani
Päästä lopultakin opiskeleen jotain ammattia ja saada sit joskus sen alan töitä. Löytää rakastava kumppani ja hankkii koira. Käydä Pariisissa :)

Eka suudelmani
Jos tarhassa pussailua ei lasketa niin toissa syksynä sillosen poikakaverin pakottamana -.-

Mieleisin muistoni

Kun sain gerbut -09 syksyllä.

Mieleisin syntymäpäiväni
Oisko ollu 8vee synttärit kun sain yhen ainoon kerran kutsuu kavereita...

Kaduttaa
Satunnaisesti käyttäydyn aika lapsellisesti ja itsekkäästi

Tässä kuussa

On tullu herkuteltua ehkä liikaakin jäätelöllä. Syytän lämpimiä säitä!!! :D

Toinen hetki

Perjantaina pelasin yhen luokkalaiseni kaa biljardia koulussa :) Ei oltu nähty melkein viikkoo joten oli kiva viettää aikaa yhessä.

Tämä järkyttää minua

Kaikki missä vahingoittuu/kuolee viattomia osapuolia esim.sodat, raiskaukset, eläinrääkkäjät...

Tämä saa minut voimaan paremmin
Auringonpaiste!!! Ja Jonnan kaa kokkailu

Tämä saa minut itkemään
Lilo ja Stitch elokuva, kuolema ja kummitytön ikävöinti

Ensimmäinen...
...varsinainen työpaikka:Olin Hämeenlinnan seurakunnassa kokkikerhonohjaajana syksystä 2009 kevääseen 2010.

Pelkään
Kännissä olevia ihmisiä, ötököitä, käärmeitä, pimeetä, ukkosta...

Suosikkipaikkani

Iskän takapiha, varsinkin kesäsin kun siellä voi telttailla ja ottaa aurinkoo kaikessa rauhassa.

Ikävöin

Kummityttöäni ja kuollutta Aatu-gerbiiliäni

Tähän pyrin Olemaan onnellinen. Tein tossa muutama viikko sit päätöksen etten tee mitään mistä mulle ei tuu hyvä olo, en pakota itteeni mihinkään mitä en haluu oikeesti tehä.

Soittolistallani
On jo aikansa eläneitä artisteja mm.Pikku G:tä, Nylon Beatia yms. Ne vaan on mun mielestä hyviä ja piste.

27. huhtikuuta 2011

27.4.2011

Mun kevät oon ollu tosi kiireistä aikaa minkä takia kirjottaminen on vähän jääny. On ollu pääsiäisnäytelmää, Tallinnan reissua, kyläilyjä, tutustumisia jne. Tälläkin hetkellä oon Turun Kristillisen Opiston kirjastossa ja venaan pääsykokeen viimestä osaa mikä alkaa melkein tunnin päästä. Jokseenkin ärsyttävää, varsinkin pitkänmatkalaisena, kun aamulla klo 8.30 oli kirjallinen osuus, klo 11.45 haastattelu ja 14.30 on tosiaan ryhmätilanne. Miksei kaikki voi olla putkeen niin pääsis ajoissa kotiin? Tänäänkin on niin hieno päivä ett ois voinu vaikka rantsulle mennä, mutt ehei oon kotona HYVÄLLÄ SÄKÄLLÄ puol yheksän -.-
Postisetä (tai -täti,kumpi lie) halus mukavasti muutenkin muistaa mua kolmen koulun pääsykoekutsuilla ja ihanasti sossustakaan ei heru yhtään enempää mitään tukia. Siitä sitten vaan sitten omasta pussista kevyesti 55e+50e+50e+menopaluut Turkuun, Lahteen ja Forssaan sekä ruuatkin päälle. Toki toki, ihan kevyesti, opintotuki tulee vasta 4.pv ja äiti käy taas vähän välistä ottaan vuokrarahoja niin laskin ett mun käteen ja mukavasti taas sellaset 9e. Ois ihan kiva välillä ostaakin jotain ja kerrankin ois voinu hyvässä seurassa juhlia koulun päättymistä. Samalla hetkellä kun uhrasin ajatukseni rahalle, tulin miettineeks ett mitenköhän ajattelin ens lukuvuodesta selvitä, jos (ja kun toivon mukaan) pääsen Lahteen opiskeleen;opintotuki on maksimissaan jonkun 120e, jos niinkään paljoo ja HALVIMMAN asuntolan vuokra on 225e/kk :o

Siinä ne raha-asiat, no money no honey, piste. Seuraavaks päähän pälkähti kumma ajatus siitä miks ihmisten pitää näyttää siltä mitä ne on. Oltiin tossa tupakilla (ei kun siis "happihyppelyllä" :P) muutaman muun tähän kouluun hakijan kaa ja yheltä likalta sai pummattua tupakkia. Mäkin sit heitin ett voisin ottaa kans ja kommentti siihen oli "Sä et näytä siltä ett poltat". Miltä tupakoijat sit näyttää? :o Miltä esim.bulimikko näyttää, miltä pettäjä näyttää, miltä helvetti vaikka pingiksen pelaaja näyttää!?!?!?!??!
Okei,on ihmisiä kenen vaikkapa harrastuksen tunnistaa vaatteista tms. (kuten lätkän pelaajien), mutt ei se oo niin yleistä ett jokaisen ihmisen tarvis näyttää joltain. Muutenkin nykyaikana on ihan liikaa kaikenlaisia muotteja ja mittoja mihin jokaisen ihmisen pitäis mahtua. Siskonpoikaa sanottiin neuvolassa ylipainoiseks vaikka lapsi on kasvuiässä eli pieni pömppis katoaa hyvin äkkiä kun pituutta tulee lisää. Mäkin oon ties kuinka monta vuotta ollu terkan mukaan ylipainoinen, ja myönnetään ett vatsamakkaroita löytyy, mutt oikeenlaisella pukeutumisella ei nekään haittaa. Ja sitä paitsi lihas on painavampaa kun rasva ;)

15. huhtikuuta 2011

Englanti päiväkirja 28.3-9.4.2011

28.3.2011
Aattelin ett voin lopettaa stressaamisen, kun lopulta pääsen bussiin, mutt siinä vaiheessa aloinkin jännittää kunnolla matkaa ja etenkin eessä olevaa lentomatkaa. Mentiin yhteen mukaan lähtevän pojan kaa bussilla lentokentälle ja koska mun on ainakin tosi vaikee alottaa keskustelua lähes ventovieraan ihmisen kaa, istuttiinkin koko puoltoista tuntia hiljaa-mikä anto mulle aikaa jossitella kaikkee ihan turhaa. Mitä jos en tuu toimeen muitten kaa, mitä jos kone putoo, mitä jos mun puheaika loppuu kesken reissun... Kentällä venattiin hetki muita eli muita ennen kun mentiin turvatarkastuksista yms. Äiti soitti ensimmäisen kerran jo sillon, aloin jo miettiin ett tuleepa kiva reissu jos se soittelee jatkuvasti. Turvatarkastuksen jälkeen jakaannuttiin kahteen porukkaan kiertelemään terminaalin kauppoja mitkä kyllä alko meneen kiinni jo siinä vaiheessa ja jouduttiin sit vaan istuun reilu tunti ennen koneen lähtöö.
Lento meni hyvin vaikka pelkäsin sitä tosi paljon ja jossain vaiheessa uskaltauduin kattoon ikkunastakin ulos ja menin ihan sanattomaks, niin nättejä kaikki kylät/kaupungit oli valaistuina. Istuin S:n vieressä ja me tultiin heti alkuun jo tosi hyvin toimeen. Loppulennosta mä aloin jo kyllästyäkin koneessa, suurin osa ihmisistä nukku ja muutenkin kolme tuntia on aika pitkä aika istua paikallaan.
Englannin päässä me otettiin taksi ja aikamme etittyä löyty se oikee kämppäkin ja päästiin vihdoin nukkuun, paikallista aikaa klo 2.30 (eli Suomen aikaa 4.30).

29.3.2011
En nukkunu kovinkaan hyvin, täällä on paperin ohuet seinät ja tossa vieressä kulkeva tie on tosi vilkas liikenteinen aamukuuden jälkeen. Nousin ysin aikaan jotta saisin nauttia rauhassa yksin aamupalaa mutt eikös muutkin sit kömpiny juur sängyistään kun mä sain paahtoleivät nenäni eteen -.- Aamupalan jälkeen oli tarkotus lähtee S:n kaa valokuvaan lähiympäristöö ja käymään kaupassa, mutt en ehtiny ottaan yhtäkään kuvaa kun S harppo menemään kaupalle. Tarvii varmaan jossain vaiheessa lähtee kuvaileen yksin lähistöö-jos mut päästetään kun oon joukon ainoo alaikänen. Kaupan kassalla mä aiheutin lievää hämmennystä, kun tottuneesti sanoin kassalle mennessä MOI :D
Yheltä meillä oli tapaaminen jonkun Philin ja Susanin kaa enkä ymmärtäny Philin jutuista juurikaan mitään, mutt onneks Susan oli alun perin suomalainen ja tulkkas sit aina välillä. Paluumatkalla poikettiin Caterhamiin kaupoillla missä oli kaikkee ihanaa mutt en uskaltanu ostaa mitään ettei rahat sit vaan lopu kesken reissun. Ruokakaupassa yllätyin kuinka paljon tuttuja tuotteita siel oikeestaan oli: Tropicana-mehua, Twixejä, Flooraa, Twinings-teetä... Illalla tuli viel meiän vuokraemäntä pikasesti tarkistaan ett ollaan löydetty oikeeseen osotteeseen.

30.3.2011
Meiän valvojalle soitti joku puhelinmyyjä puol kasi ja heräsin sit siihen, kun kerta samassa huoneessa nukuttiin. Siinä oli sitten aikaa valmistautua johonkin Gatwickissä pidettävään konferenssiin-ja vasta paikan päällä saatiin tietoo sen olevan ees joku konferenssi ja mäkin olin laittanu kotosasti vaan lökärit jalkaan niin alko jokseenkin hävettään. Lähettiin sieltä sit Vi´n ja K:n kaa Redhilliin, jätettiin valvoja ja S edustaan Suomee. Redhill oli kans kiva paikka, siellä oli mm. kauppa missä kaikki makso vaan punnan (ja esim. cokista sai kolme tölkkiä sillä punnalla, yks punta=1,20e). K osti kaikille yhteiseen käyttöön nettitikun ja kun jaettiin hinta kaikille tasan, munkin piti maksaa vaan 3 puntaa-mikä ei tunnu yhtään pahalta kahen viikon rajattomasta netistä :) Mennään varmaan viel uudestaankin sit paremmalla ajalla Redhilliin.
Mä jotenkin tosi arka täällä, en uskalla esim. kokata ite kaasuhellalla tai mennä kauppaankaan yksin vaikka se melkein näkyy meiän ikkunasta. Illalla sain ihan tajuttoman ahdistus-/itkukohtauksen, kun Vi,K ja valvoja lähti kattoon paikallista yöelämää ja S meni saman tien nukkuun. "Baareilijat" tuli sit kumminkin aika pian ja juttelin vähän aikaa Vi´n kaa ennen nukkumaanmenoo, se sano ett musta on jo nyt tullu sille vähän kun pikkusisko < 331.3.2011
Aamulla lähettiin ekan kerran kohti varsinaista työpaikkaa, Geoffrey Harris Housea, ja niin (ainakin) mun tuurilla eikös meiän bussista hajonnnu rengas kesken matkan... Päästiin sit toisella bussilla n. 20 minuutin kävelymatkan päähän työpaikasta. Mulle oli sanottu ett työpaikka on joku nuoriin liittyvä; kuvittelin jotain perhekeskusta tms, mutt kehitysvammasten päivätoimintakeskus oli kyllä aika kaukana mun kuvitelmista. En ollu ikinä ennen ollu tekemisissä "kehareitten" kaa ja nyt viel kun kaikki muukin (kieli, kulttuuri) oli uutta, niin en oikein ihastunu. Musta ja Vi´stä tuli työpari, K toimi yksinään ja S valvojan kaa. Töitten jälkeen löydettiin suorempi/helpompi työmatka, mutt silti se kestää puoltoista tuntia per suunta-päiville tulee siis ihan kivasti pituutta.
Kämpällä syötiin ja lähettiin nuorten kesken käveleen jotta valvoja sais olla hetken rauhassa. Löydettiin Godstonen kirkolle ja takasin tullessa poikettiin kattomassa yhen lähikaupan tarjontaa. Lähikauppoja meillä on kolme ja tien toisella puolella olevalta Shelliltä saa kans elintarvikkeita, jos mikään kauppa ei satu oleen auki. Juttelin aika paljon K:n ja Vi´n kaa tänään ja nyt kun nettiinkin pääsee mun ahdistus on hetkeks taas laantunu...
1.4.2011
-How old are you?
-Seventeen
-Oh, you are baby yet!

Näin töissä tänään, kiitti kovasti.Hhaluun kotiin. Ei sais valittaa kun tää on ainutkertanen tilaisuus ja plaaplaaplaa mutt en vaan kestä! Tuntuu etten ois puhunu kenenkään kaa kunnolla pitkään aikaan eikä kukaan täällä olevista ymmärrä jos alan niille selittään. Lisäks mulle annetut lupaukset tunnutaan rikkovan järjestäen, mutt siihenhän mä oon jo ehtiny tottua elämäni aikana.

2.4.2011
Lähettiin puol kymmenen aikaan Lontooseen missä menikin mukavasti koko päivä. Mun mielialat heittelee tosi paljon eikä se jää muiltakaan huomaamatta, välillä oisin ihan tyytyväinen jos mulla olis masennuslääkitys, mutt terkkarin mielestä se on ihan tarpeeton. Ostin tosi paljon kaikkee mm. I love London-t-paidan, kortteja ja tosi hienon valokuvakehyksen. Kauppojen lisäks käytiin bussilla turistikierroksella ja Madame Tussaudsin vahakabinetissa missä nuket oli uskomattoman aidonnäkösiä. Siellä oli kierroksen lopuks viel joku 4D-näytös mistä mä en hirveesti tykänny, mutt tulipahan sellanenkin ees kerran elämässä koettua. Illalla kävin viel K:n ja Vi´n kaa lenkillä.





3.4.2011
Nukuin yllättävän hyvin, tais olla rankka päivä eilen Lontoossa (ja olikin) kun nukuin kevyesti 12 tuntii :D Söin varmaan aika perusenglantilaisen aamupalan: paahtoleipää maapähkinävoilla ja kananmunalla. Koko päivä meni laiskotellessa, lähinnä lukemalla, mutt eiks sunnuntait ookin just sitä varten ;D Ja kirjavinkkinä voin mainostaa Helen Dunmoren Ingo-sarjaa.

4.4.2011
Asiakkaita oli töissä tänään vähemmän ja pääsin jonkun naisen kaa käymään kaupassakin, missä oli tietty omat haasteensa, mutt muuten päivä oli kiva ja oon loppuen lopuks tyytyväinen ett uskalsin lähtee sinne kauppaan. Töitten jälkeen jäätiin Vi´n kaa about tunniks Croydoniin shoppaileen mistä löysinkin aivan ihanan valko-oranssin tunikan itelleni. Ois kyll kiva päästä sinnekin viel toiste kierteleen kauppoja, mutt ei taida aika riittää...
Käytiin Vi´n kaa kävelyllä (tällä ulkoilulla kyllä laihtuis helposti...jos vaan paikalliset karkit ei ois niin hyviä mitä ne on...) ja hengattiin porukalla K:n huoneessa. Parhaimmillaan maattiin mä, Vi ja K sen sängyssä joten voi kai sanoo ettei kukaan enään arkaile :P Mun piti kattoo valvojalle viel jotain aikatauluja netistä enkä sen takii ehtiny suihkuun eikä Vi ehtiny laittaa mulle kiharoita :(

5.4.2011
Työpäivä sisälsi tänään erilaisia ryhmiä, kuten askartelua ja musiikkia, eikä mua haitannu vaikka jouduttiin erilleen Vi´n kaa. Sainpahan kokeilla miten pärjään yksin :) Niin sanotut väliajat mä tein sellasia sanaruudukkotehtäviä ja aika tuntukin menevän tosi nopeesti. Valvoja jäi vuorostaan Croydoniin ja meiän muitten päästyä kämpille, Vi meikkas mut ja kiharsi mun hiukset tosi hienosti. Otettiin muutamia kuvia mitä Vi ja K sano herutuskuviks. Sanoin Vi´lle ettei ollu kyllä mitenkään kivasti sanottu ja se veti ns. herneen nenään -.- Luulin tehneeni jo ekoina päivinä kaikille selväks etten tykkää ton tapasista "vitseistä", mutt ei näköjään menny perille.
Lähin sit melkein tunniks ulos rauhottuun ja sieltä tultua menin heti nukkuun välttääkseni uuden riidan, mutt mua tultiin hetken päästä jo tökkiin hereille ja ilmoittaan kuinka lapsellinen oon kun suutun tollasesta. En ees suuttunu, sanoin mielipiteeni ihan asiallisesti ja asia ois voinu olla sillä loppuunkäsitelty. Nyt se onkin yhtäkkiä mä kenen tässä pitäis pyytää anteeks :o
6.4.2011
Saatiin olla töissä Vi´n kaa eri huoneissa, mikä oli vaan hyvä meiän välisen kireen ilmapiirin takia. Mä, S ja valvoja lähettiinkin töistä vähän aiemmin jotta ehittiin viel Lontooseen Luonnonhistorialliseen museoon. Se oli ihan valtavan iso paikka, en jaksanu kiertää varmaan kun puolet ja petyinkin kyll vähän, kun ei siel ollu puoliakaan niistä jutuista mitä näkyy Night At The Museum-leffoissa-ei menny taaskaan niin kuin elokuvissa. Käytiin KFC:ssä syömässä ja löysin itelleni kaipaamani pallomekon, tosin laskin "kotimatkalla" etten ois kyll Suomesta ostanu sen hintasta mekkoo... Menin taas heti nukkuun, mutt kello olikin melkein puol ykstoista jo.
7.4.2011
Meiän kämpässä on vaan kolme yhen hengen sänkyä, joten mä jaan parivuoteen koko reissun ajan jonkun, ekan viikon valvojan ja toisen viikon Vi´n, kaa. Välillä tila ei tunnu millään riittävän ja joudun nukkuun ihan reunalla-kuten viime yönä... En uskalla sanoo asiasta ettei Vi taas suutu, tänään se kysy töihin mennessä ett voitasko me olla ees puheväleissä -.- Saatiin lähtee töistä taas aiemmin kun Phil ja Susan oli tulossa kylään, oli tosi lämmin päivä (+23) ja vaihdoinkin kämpällä uuden pallomekon päälle. Vieraat viihty n.tunnin ja sillä välin aurinko olikin taas kadonnu joten oli taas vaihettava vaatteet -.- Kyselin äitiltä mun rahatilannetta ja se rupes raivoon ett mun tili on 50e miinuksella. Eihän Visa Elektron voi ees mennä miinukselle! :o Oltais huomenna menty valvojan ja S:n kaa Oxfordiin kattoon Harry Potter linnaa, mutt ei nyt sit päästä kun mulla ei oo rahaa enkä tiiä onko tilillä nyt sit yhtään vai ei...

8.4.2011
Aamulla ois saanu nukkua pitkään, mutt heräsin puol ysi. Mikä kumma siinä oikeesti on, ett jos tarvii herätä aikasin niin väsyttää ja jos sais nukkua pitkään, niin ei vaan nukuta -.- Sähkömies oli käyny ja saatiin sähköt kolmen päivän pimeyden jälkeen, vielä kun vessanpönttö toimis loppumatkan moitteettomasti (ollu kaks kertaa tukossa...). Lähettiin puolen päivään aikaan S:n ja valvojan kaa Redhilliin, K:kin tuli sinne töittensä jälkeen. Mun viimeset rahat meni kummitytön mekkoon, toivottavasti se ees sit kelpaa. Ei oltu Redhillissä kauheen kauaa joten sieltä tultua ehin nauttiin viel kesäsäästä läheisessä puistossa :) Illalla oli pakattava tavarat ja Vi´n, K:n sekä valvojan lähettyä baariin, mä meninkin melkein heti nukkuun. Ois ollu kyll kiva viettää vika ilta koko porukalla ja kattoo vaikka joku leffa tms...
9.4.2011
Heräsin puol ysi, jotta ehin pakkaan viel viimesetkin tavarat ja kymmeneltä hyvästien jälkeen mä, S ja valvoja hypättiin taksiin ja matkattiin kohti lentokenttää. Lento meni hyvin, mua ei pelottanu läheskään yhtä paljon kun mennessä ja saatiin S:n kaa juttuseuraa edessä istuvasta suomalaisperheestä. Helsinki-Vantaa-lentokentällä myöhästyin nippa nappa bussissa ja sit viel myöhästyin tunnin päästä seuraavastakin kun katoin sen lähtölaiturin väärin -.- Loppuen lopuks olin sit kotona vähän yli yheksän.

8. huhtikuuta 2011

23.7.2011

Suosikkikappaleeni: Apulanta-Pahempi toistaan
Inhokkikappaleeni: Munamies-Nimeni on muna
Kappale, joka tekee minut iloiseksi: Fintelligens-Ei tekosyitä
Kappale, joka tekee minut surulliseksi: Aste-Päästä irti
Kappale, joka muistuttaa minua jostain ihmisestä: Yö-Parrasvalot
Kappale, joka muistuttaa minua jostain paikasta: Yö-Tia-Maria
Kappale, joka muistuttaa minua jostain tapahtumasta: Klamydia-Ajolähtö
Kappale, jonka sanat muistan ulkoa: Janne Hurme-Kirje
Kappale, jota voin tanssia: Britney Spears-Crazy
Kappale, joka saa minut nukahtamaan: Sonata Arctica-Reckoning night, Reckoning day
Kappale suosikkibändiltäni: Zen Cafe-Vattupuskassa
Kappale, josta pitäminen tuhoaa katu-uskottavuuteni: Smurffit-Patin papukaija
Kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan: Jennifer Lopez-On the floor
Kappale, joka kuvaa minua: Maija Vilkkumaa-Ei
Kappale, jonka kuulen usein radiosta: Jare ja VilleGalle-Häissä
Kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta: Jukka Poika-Silkkii
Kappale suosikkilevyltäni: Apulanta-Armo
Kappale, jota kuuntelen vihaisena: No Man´s Band-Pikkupiruja
Kappale, jota kuuntelen iloisena: Cheek-Viihdyttäjä
Kappale, jota kuuntelen surullisena: PMMP-Salla tahtoo siivet
Kappale, jonka haluan soivan häissäni: Yö-Joutsenlaulu
Kappale, jonka haluan soivan hautajaisissani: Celine Dion-My heart will go on
Kappale, joka naurattaa minua: NRJ Aamupojat-Muuvit
Kappale, jonka osaan soittaa jollain instrumentilla: Ostakaa makkaraa
Kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa: Maan korvessa
Kappale, joka saa oloni syylliseksi: Zamius-Kuinka sait mut tuntemaan
Kappale lapsuudestani: Päivänsade ja menninkäinen
Suosikkikappaleeni vuosi sitten: Kymppilinja-Minä

28. maaliskuuta 2011

28.3.2011

Tänään sit ois tarkotus lähtee pariks viikkoo Englantiin... Suomen lennoilla ei oo onneks tapahtunu kovinkaan montaa lento-onnettomuutta, mutt aina se vaara tietty on olemassa...

"Huomenna kaikki voi olla toisin.. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti välitit.. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua..Koskaan ei voi tietää.. Ei koskaan.. Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität? Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti. Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität, halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää, kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut, että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä, se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti, sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi... Laita tämä omaan blogiisi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään. "

14. maaliskuuta 2011

14.3.2011

Välillä tulee sellasia päiviä jollon vaan miettii kaikkia turhiakin asioita ja mulla on tänään just sellanen päivä. Kun sitä miettii koko ajan jotain, yhtäkkiä tulee kauhee väsymys ja päänsärky-mikä tosin saattaa johtua siitäkin, ett löin eilisessä konfirmaatiossa pääni täysilla saarnastuoliin. Mutt takasin aiheeseen.
Oon jo kauemminkin miettiny miks äitillä ollessa saan hoidettua hommat hitaammin ja tekemiseen tarttuminen tuntuu ylivoimaselta urakalta. Iskällä saan aamutoimet (vaatteiden vaihto, aamupala, sängyn petaus, hampaiden ja hiusten harjaus) kevyesti 20 minuutissa ja äitillä menee 40 minuuttia-eikä sekään välttämättä edes riitä minkä takia mun myöhästelyt on lisääntyny. Ainoot selitykset mitä oon asialle keksiny, on just ett viihdyn iskällä paremmin, mutt sillonhan mun pitäis olla Forssassa hitaampi ja ns.nauttia.
Mulla on ollu tänään jotenkin orpo olo, ihan kun mun joku läheinen ois just kuollu mutt kun ei vaan oo. Toisen kummitädin ja mummon kuolemasta on jo joku 7-8 vuotta enkä mä niittenkään kaa erityisen läheinen ollu. Pienenä uskottelin itelleni ett mulla on Kiinaan adoptoitu pikkuveli mutt koska mulla ei sellasta oikeesti oo, se ei käy nyt selitykseks...
Kävin tänään koululla tekeen yhteishaun kun meiän tarvii tehä se ns.vierihoidossa -.- Meiän ope, sano ett mä oon rauhottunu syksystä enkä taida ihastua ihan jokaiseen vastaantulijaan. Ite en oo tajunnu tollasta ja kun aloin MIETTIIN onko tohon joku varsinainen syy. Keksin neljä vaihtoehtoo:
a)en jaksa kertoo jokasesta ihastuksesta kellekään, kun kukaan ei kumminkaan pysy niissä kärryillä
b)oon hengannu nyt aika paljon enemmän Forssassa syksyyn verrattuna eikä täällä oo niin hyvännäkösiä tyyppejä ett joka toiseen kannattais ihastua
c)oon keskittäny energiani ennemmin kouluun ja kavereihin
d)tällä kertaa oon ihastunu/rakastunu tosissani eikä se taida ihan yksuoleista olla ;)
Sain tänään tietää myös ett mun eksästä tulee kohta isä ja aloin miettiin ett sehän on laittanu muijansa paksuks heti melkein meiän eron jälkeen mutt sit laskin tarkemmin ja johan meiän erosta on yli 14 kk... Sit näin viel linja-autoasemalla nuoremman version Emmasta ja jäin vaan epäkohteliaasti tuijottaan sitä-puolustan:sekin tuijotti mua!
Olin hakenu matkaevääks Big Macin ja alko harmittaan kun lipsahdin taas kasvisruokavaliostani -.- Ennen mua ärsytti ihmiset joka mässäs bussissa mutt nyt oon ruvennu tekeen ite sitä-ja varmaan ärsyttään muita kanssamatkustajia. Tarvis muutenkin saada painoo putoon eikä hese/mäkkimättö todellakaan auta asiaan.
Ja viel sokerina pohjalle, tulipahan taas todettua ettei me kyllä iskänkä kaa aina ymmärretä toisiamme. Sen piti tulla hakeen mua klo 16.20 keskustasta ja suvaitsi sitten vartin yli viis soittaa, ett missä mä oon. Tuli sit kyllä hakeen ja autossa olinko tullu viimesimmällä bussilla vai jo aikasemmalla. Sanoin ett aikasemmalla (niin kun olin ilmottanu) ja kuittaukseks tuli:EI SE MITÄÄN :o Ei varmaan niin, olipahan saanu nukkua kunnon päiväunet mun kirotessa keskustassa sen vetkuttamista. Ihan kun sitä ei oikeesti yhtään kiinnostas mun asiat...